Olli-Pekka. / Lapin Kansa 24.9.1929.

Kairalta kairalle 5.


Jospa siirryttäisiin taas uudelle kairalle. Tällä kertaa Kittilän kairal-le.


Maunusen emäntä arveli, kun tunturilta palattiin, etteipä taida olla sauna pahitteeksi matkamiehille, kun sieltä pikisinä ja hikisinä palataan, ja hän pani töpinäksi, löi puita sauanpesään, laittoi vedet ja niinpä iltana muuta-mana nautti kolme kulumiestä Pallasjärven saunan suloisi. Lauteille oli levitetty tuoreita leheksiä, kiuas nurkassa kähisi makeaa löylyä, ja Anna-lan Matinkin leveä eteläpohjalainen selkä alkoi taas saada värejä» kuten taiteilijalla oli tapana sanoa. Sitten nukuttiin taas lujasti ja seuraavan päivän ohjelmassa oli aluksi siirtyä Jerisjärven Kutunivaan Muonion puo-lelle ja ottaa sieltä kurssi Kittilää kohti.


Olimme menneet yksinämme Pyhäjoelle ongiskelemaan tammukoita. Sen rannoilta on mainio onkia, sillä "Skotlannin äijä" on aikoinaan rai-vauttanut kalanpyyntiään varten Pyhajoen rantoja. Hän vuokrasi joen Pallasjärven silloiselta isännältä, Möykkyseltä, 1,000 markan vuosivuok-rasta. Se oli siihen maailman aikaan iso raha sellaisesta kalapaikasta.

Eikähän »Skotlannin äijä» siinä paljoakaan rakennuspuuhiltaan ehtinyt kalastella. Korkeintaan kerran pari taisi kesässä käydä siinä kaikki Mutta jos joku erehtyi hänen vuokramailleen, niin sai tietää huutia. Sitäpaitsi ne kalat on helposti lasketut, mitä hän silloinkin sai, kun varta vasten oli pyytämässä.

Muoniolaiset kertoivat, että äijällä oli hyviä uistimia, mutta hän oli niin malttamaton, että päästi kalat menemään. Joku harva ehti veneeseen asti. Selvittämättä on jäänyt päästelikö äijä lohet ja hauet menemään noin vain nauttiakseen siitä mielialasta, jonka hänen edesottamisensa saaliinhimoisessa kalatoverissaan kulloinkin herätti. Mitä enemmän hä-nen soutumiehiään suututti, sitä makeammin »Skotlannin äijä» nauroi.

Pyhäjoen ranta on muuten harvinaisen rehevää ja niinpä sillä matkalla luiskahti moniaita tunteja aivan huomaamatta. Matkatoverimme olivat jo ehtineet haeskella meitä pari tuntia ja olivat myrtyneen näköisiä, kun vii-mein löysivät. Tarjosimme heille läksiäisiksi paistettuja tammukoita, mut-ta heillä oli vain mielessä Kutunivan emäntäväen kirnupiimä ja viili ja sen persoudella olivat he olleet matkakuumeessa jo aamupäivällä.

Eipä sillä, kyllä sillä matkalla »karjaviljan» kurssi nousikin, sillä lehmät loppuivat Kutunivasta lähdettäessä. Pallasjärven kairoilla ei ollut muita kuin poroja ja hevosia. Maunusen Nestori oli kovassa lehmänostotou-hussa ja sen helposti käsittää, kun vuosikausia on pelkän kuivan ruuan varassa.

Emme ihmettele, että kun Nestori pitkästä aikaa joi Raattaman kylässä maitoa, se nousi hänelle päähän. Vatsassa, joka vuosikausia on ihrassa paistettujen perunoiden ja kalan vallassa, saattaa maito äkisti juotuna hullaantua siinä määrin, että päätä huimaa.

Annoimme Nestorille päänkivistykseensä kanvärttitippoja. Hän ei ollut kanvärttiä eläissään aikaisemmin käsitellyt, mutta hän ei sitä tullut meille sanoneeksi, vaan kaataa hurautti ilman muuta kahvipuoliskoonsa toisen puolen kanvärttiä. Seurasimme uteliaana hänen meininkejään ja ajatte-limme, että siinä taitaakin olla mies, joka nielee kakistelematta vaikka käärmeitä.

Mutta kun hän sitten hurautti kupista annoksen menemään, muuttui hä-nen muotonsa vallan hirveäksi. Ensiksi kävivät hänen kasvonsa mak-sanvärisiksi. Sitten alkoivat ne saada sateenkaaren vivahduksia. Silmät painuivat umpeen ja henki tahtoi salpautua. Näytti siltä, että hän näki sil-mäinsä edessä taivaan kaikki komeetat. Kun hän lopulta sai henkensä takaisin oli hän pitkän tovin vaiti ja arveli sitten, että olipa väkevää. Mutta sai se päänsärkykin kirkkaan lähdön. Ei kuulunut enää missään.

Panoraama Kittilästä 1931: näkymä Pallasjärveltä Pyhäjoen suun N-puolisen niemen nokalta ylöspäin. Kuva: Mikkola Erkki. Museovirasto.

Hyvästeltiin ja lähdettiin Alkoi olla maatamenon aika kun tultiin taas Ku-tunivaan. Ensi töiksi juotiin toistakymmentä lasillista kirnupiimää miestä päälle. Se on muuten parasta herkkua, eikä mene suoraa päätä jäseniin niinkuin maito, vaikka sitä äkistikin joutuu naamaansa kiskomaan.

Viilin suhteen tuli pettymys, sillä »valtion miehet» olivat lappaneet talon viilit suihinsa niin tarkoin, ettei yhtä ainutta pytyllistä ollut jälellä. Valtion miehiksi» sanoivat siellä Kittilän-Muonion maantierakennuksen työmie-hiä, jotka vapautettuaan Rauhalan kylän viilistä olivat suunnanneet ris-tiretkensä koko Jerisjärven seudun viilitaloihin. Emme sillä hetkellä oi-kein pitäneet »valtion miehistä».

Mutta kun seuraavana aamuna käytiin pöytään, kantoi emäntä siihen viilipytyn, suuren kuin Jerisjärvi. Se oli ollut illalla puolivalmista ja yön seutuna hapantunut täydelliseksi viitiksi. Kuori oli päällä kuin solanah-kaa. Kyllä taas kelpasi

Saman päivän iltana siirsi Keimiöniemen isäntä matkamiehet aluksel-laan Rauhalaan. Siellä tuli taas vastus »valtion miehistä». Niitä oli joka paikka täynnä. Mihin vain yritit, niin et päässyt sisälle. Rauhalan sepän ystävällisessä talossa lopulta saatiin yösija. Isäntä sanoi, ettei meiltä ole koskaan ketään yön selkään ajettu, eikä ajeta nytkään.

Vaikka talossa oli peräti ahdasta pirtinlattia oli täynnä yöpuulla olevia »valtion miehiä» niin emäntä kaikesta huolimatta iltamyöhällä järjesti meille makuupaikan, Meistä ovat sepät aina olleet »eri miehiä». Aina sii-tä pitäen kun poikasena käytimme isäukon viikatteita sepässä ja seura-simme tuntikausia mustan miehen touhua alasimensa vaiheilla, syöpyi meihin käsitys, ettei joka miehestä ole sepäksi. Ne ovat eri miehiä nämä raudan takojat ja karkaisijat. Ne ovat sitä Ilmarisen rotua. Ja kun tari-noimme Rauhalan sepän kanssa, vahaitsimme, että hänessä on samaa verta.

Rauhalan majatalon isäntä ja tyvär. Kuva: Helsingin kuvalehti : kuvallinen aikakauslehti no 4. 01.01.1909.

Rauhalan majatalon porot kesätöissä. Kuva: Helsingin kuvalehti : kuvallinen aikakauslehti no 4. 01.01.1909.

Rauhalan sepällä on poika sellainen, alun toisella kymmenellä olevan miehen alku, että se kuolee varmasti kauppaneuvoksena jos elonpäiviä tälle vekkulille suodaan. Hän on jo täysi liikemies, pieni ja pirteä. Hän oli jo rannalla vastassa, kun havaitsi, että kylään tulee vieraita järveltä kä-sin. Jalka toisen yli ristissä hän törmällä seisoskeli. Ison leveälierisen ha-tun alta kiilui tumma, eloisa silmäpari.


Tuskin olimme ehtineet hänen kotiinsa kunnolla majoittua, kun poika oli jo kaupittelemassa tavaroitaan: savukkeita, karamelleja ja »jazz-laulu-ja». Annalan Matti koetti selittää, että hänellä on savukkeita aivan tar-peeksi, mutta pikku kauppias tokasi siihen:
- Se ei ole mikään puolustus!

Ostimme nuorelta liikemiehen alulta karamellipussin ja vihkosen »jazz-lauluja». Ei aikaakaan, kun jo Karin Yrjö hyräili täyttä päätä:

- Alaskan sä tyttö tumma,

- kuin pohjan yö sun katsees hurmaa.
- Sinua tyttö kylmän pohjolan
- lemmin mä ain.

Pirtistä kuului hirvittävä kuorsaus. »Valtion miehet? siellä vetivät unta päähänsä. Jos vain heidän rakentamissaan rummuissa on yhtä hyvä ve-to kuin heidän kuorsauksessaan, niin ei varmasti Kittilän-Muonion maan-tiellä vesi tee koskaan haittaa.

. . . hoorokkrrooohooo . . , krrhoohoo . . . kuului pirtistä mahtavassa kuo-rossa. Joskus se hieman vaimeni, kun joku väsyneistä »valtion mie-histä» kääntyi kyljelleen, mutta annappa kun joku kellahti selälleen, niin jo taas alkoi: . . . hoorokhroo hoo . . . krrhoohoo . . .

Väliin jonkun kontrabasson kuorsaus katkesi äkkiä kuin naulan kantaan:
. . . khrohok ... hik ...kuului vain ja jyrinä lakkasi.

- Se veti halon sisäänsä, arveli Annalan Matti

Kuuntelimme kuorsaajien kuoroa hyvän aikaa ennen kuin nukuimme.


Olli-Pekka.