Kansan kuvalehti 12.5.1933.


Suomen ja Norjan välillä on sopimus siitä, että porot on estettävä tule-masta näissä maasta toiseen - paperilla. Käytäntö on se, että suoranai-siin estämistoimenpiteisiin ei kummassakaan maassa ole ryhdytty. Poro-jen takavarikoimisia sitävastoin on harrastettu ja harrastetaan melkoi-sesti, eli aina kun siihen tilaisuus ilmenee. Tällöin menettää esimerkiksi Suomen alueelle tulleista norjalaisista poroistaan omistaja 10 %, jos niitä ei ole enempää kuin 300 päätä; siitä ylöspäin 5 %. Näissä rytäköissä suomalaiset kuitenkin ovat vuodesta 1922 asti joutuneet pahasti häviöl-le, saaneet lyödä satojatuhansia markkoja norjalaisten pöytään, sillä nä-mä ovat löytäneet paljon enemmän meidän porojamme omalta puolel-taan kuin päinvastoin.

Kymmenen vuotta ovat suomalaiset poromiehet ja etenkin Pohjolan sa-nomalehdet metakoineet tällaista sopimusta vastaan, ennenkuin hallitus ryhtyi toimenpiteisiin ehdottaen sopimuksen muuttamisneuvotteluja ja asettaen komissionin puolestaan. Puheenjohtajaksi saatiin entinen mi-nisterimme Oslossa, tohtori Östen Elfving ja jäseneksi varatuomari L. I. Itkonen. Viimeksimainittu kuitenkin luopui pian tehtävästä ja hänen tilal-leen keksittiin se, joka tätä kirjoittaa. Norjan puolesta esiintyy kaksi en-tistä Ruijan maaherraa, Rivertz ja Lund, edellinen nykyään Norjan kor-keimman oikeuden asessori, jälkimmäinen edelleenkin maaherra Etelä-Norjassa.

Kun komissionit viime syksynä alustavasti neuvottelivat poroasioista Helsingissä, havaittiin, että oli syytä, ennenkuin uusia sopimuksia käytiin laatimaan, käydä ottamassa selvää asioista siellä, missä tämä porojen ylikulkema raja on. Sen mukaisesti siis suomalaiset neuvottelijat viime huhtikuun lopulla lähtivät ensin Enontekiölle ja sieltä kymmenen peni-kulmaa vieläkin pohjoisempaan Norjan Koutokeinoon, minne norjalais-ten valtuutettu Lund myös oli määräpäivänä ilmoittanut saapuvansa. Lukijaa, joka on luullut pääsevänsä nuuskimaan diplomatiaa, on petetty, sillä vielä ei ole neuvoteltu mistään, ei Koutokeinossakaan; on vain tu-tustuttu asioihin. Ja tutustuminen ei ole mitään.- Seuraa siis tavallista matkajuttua.

Siis ensiksi kiitos posti- ja lennätinhallitukselle siitä, että Kaulirannasta, joka toistaiseksi on Torniojokilaaksossa pohjoisin rautatien päätekohta, päästiin pian Muonioon. Olisi päästy ehkä neljää tuntia aikaisemmin, el-leivät autonrenkaat olisi puhjenneet välillä kaksi kertaa, elleivät valot vaunusta olisi sammuneet ja ellei olisi ajettu erään jyrkänteen reunalla olevaa kaideaitaa kappaleiksi. Ylimääräiset toimituksethan aina vievät aika. Niin, ja kiitos myöskin saksalaiselle, joka rakensi tämän auton, jolla yskästään huolimatta vielä 15 vuoden ajo-iällä kulkee hyvin. - Vihdoin kiitos Kaulirannan hotellille, jossa ilmoitetaan tarjoiltavan vettä, ellei kah-vi passaa. Täytyyhän ymmärtää, että kananmunat esimerkiksi ovat vain paikkakuntalaisia varten.

Muoniolaisten suhteen sen sijaan täytyy valittaa, että vain heillä Suo-messa näyttää vielä olevan hyviä hevosia, vaikk`eivät nykyisenä aikana suurusapetta voikaan saada. Ajettiin nähkääs reippaasti lumipyryssä Enontekiön kirkolle melko umpinaisia teitä sekä viitottamattomia, hevos-ta upottavia järvenselkiä. - Kahdessa päivässä näin oli tultu Oulusta Enontekiön kirkonkylään, jonka nimi on Hetta. Hetta on ihmeellinen paik-ka. Paitsi Apram Kellonsoittajaa, jonka elämän ja teot Järventaus on se-lostanut, on tämä kylä muutenkin ihmeitä väärällään.

Pappilan riihi muun muassa on niin täynnä kummituksia, että kukaan al-kuperäinen hettalainen ei sen sivu voi kulkea muuten kuin laukassa. Kyl-mät väreet vielä nytkin, 27 vuoden poissa-olon jälkeen, tuntuivat selässä siitä sivu yrittäessäni. Vaikea paikka on myöskin hautausmaan kohta kirkon vierellä. Jos sinne menet tarkoituksella varastaa harakanmunia pesistä, nousee varmasti joku vainaja haudastaan ja sanoo:

- Raskas on minun täällä mullan alla maata ja odottaa tuomiopäivää, kun te pojat tuollaista -."

Mutta toista lajia on totuus Pekkalan Mikosta, joka muinoin lupasi äyrin jokaisesta sopulinnahkasta, joka hänelle tuotaisiin, mutta perääntyi heti kun sai eteensä kolmesataa sellaista ja antoi kymmenen äyriä purkajai-sia - jos sopulinmetsästäjä sen lisäksi kaaputteli lapinpuukolla hilsettä hänen päästään iltakauden. -

Hetta 1930-luvulla. Kuva Tarja Ylitalon os. Riekkisen albumista.

Mikko Hetta (Eno-Mikko - Pekkalan Mikko) istuu ja piettää poronvasikkaa lypsyn ajan lypsettävän vaamen näkösällä, että antaa lypsyrauhan. Kuva: J.Alb. Sandman 11.7.1896. Vanha postikortti.

Otettiin kuva vaimosta, joka lapsineen ajoi vastaan. Lapsi rekeen peitettynä.

Jos entistä Hettaa täytyy muistella pelonsekaisella kunnioituksella, ny-kyinen onkin sitä parempi. Höylit, hyvät ihmiset siellä tavattiin, pappilas-sa, nimismiehen virkatalossa ja joka paikassa. No niin, kova porokokous pidettiin Enontekiön kirkolla. Lapinkansaa oli saapunut kaikilta suunnilta, melkein jokainen porolappalainen oli läsnä. Poroaitakysymys onkin tä-män kulman tärkein. Vaadittiin, että aitoja on rakennettava Norjan rajalle, muuten ei tulla toimeen. Nyt jo on ihmisiä muuttanut poroineen Inariin, kun elanto käy mahdottomaksi, kun norjalainen takavarikoissaan lukee kohta jokaisen pään, joka sille puolelle sattuu pistäytymään. - Niin, niin, kyllähän siihen keinoon keksittävä, tunsimme kaikki tunnossamme.

Tähän asti oli ajettu junalla, autolla, hevosilla; nyt tuli poropelin vuoro. Elfving sanoi tuntevansa itsensä hivenen epävarmaksi, sillä hänelle oli tämä konsti ennen kokematon. Minä vielä kun ihmettelin, että saahan nähdä miten siinä vielä käy. Kun liikkeelle lähdettiin, olikin minulla pahin paikka edessä. Ajokkaani oli sitä lajia, että sen kanssa ei aluksi yrittänyt ensinkään tulla toimeen. Se puhalsi heti, ennen kuin rekeen käänehti, tuliseen laukkaan. Ja kun topuuttelemaan asettui, niin ympäri kartanoa, kautta nurkkien ja aitavierien, siitä naapuri talon kartanolle ja taas takai-sin - suut, silmät, peskin sisukset lunta täyteen, lumilasit nenävarren päällä kappaleiksi! Ajokas näytti ajattelevan, että tule sinä tänne kehu-maan poromiestaidoillasi, vaikka olisit kuinka Utsjoella ollut.

Mutta siitä selvittyä minä taas pystyilemään, että olisipa siinä ollut taval-linen lantalainen, niin -. Ja kyytimies, Rovan aikamiespoika, mieliksi to-distamaan, ettei sitä poroa oltaisikaan uskallettu erisortin eteläläiselle antaa. Elfving siihen vihdoin sanomaan, että kyllä hänkin luulisi tuolla ta-valla voivansa ajaa -. Kuljetaan sitten sopivalla vauhdilla, kyytimies edel-lä, sitten ministeri, minä hännimmäisenä; kuljetaan reillä, ei ahkioilla, ku-ten muussa Lapissa. - Aurinko loistaa kilvan hankien kanssa, sokaisee silmiä; poron kintut,napsavat, sarvet nytkähtelevät tasaisessa tahdissa - jokaisesta reestä taitaa kuulua hiljaista hyräilyä. Tullaan Näkkälään, Suomen puolen viimeisiin taloihin. Asukkaat olivat tässä ennen siirtolap-palaisia, nyt hirsihuoneiden asukkaita. Se tietää köyhtymistä.

Enontekiön lappalaisia.

Poliisimestari Manninen, misteri Elfving ja maaherra Lund.

Hukka-Salkko odottaa.

Hukka-Salkko, seudun kuuluisin kaikessa, makaa sängyssä, ajattelee kuolemaa ja niitä sanoja, joita pappi on vastikään hänelle käynyt puhu-massa. Vaimopaha, neljäkymmentä vuotta miestään nuorempi, kokee hoivata uupuvaa urosta, miettiä tepsivää taikaa, kun pappikaan ei ole voinut maallisen elämän jatkoa luvata. Ja kun hengenmies on päässyt kartanosta lähtemään, karauttaa siihen toinen saarnamies, hänkin syn-tejä tiedustamaan ja anteeksiantoa todistamaan. Hukka-Salkon mielestä pappi jo teki, mikä tehtävissä oli: jakoi ehtoolliset ja lohdutukset. Siksipä on enää tarpeetonta tutkia, tuliko varastettua poroja ja minkä verran. Salkko kääntyy vain sängyssään seinään päin, sanoo, että lie tullut poro otettua, parhaina vuosina satakin, silloin ennen, eri päällä ollen -.

Taas ajetaan. Jo lähestyy rajalinja, joka lumet kahteen valtakuntaan leik-kaa, joka tuskin tunturivaaroissa erottuu - niin vaivaista, olematonta on varvikko, joka täällä kimaltelevissa hangissa harottaa. - Samassa näkyy alanteessa porolauma, juuri rajan vieressä. Hiljakseen se valuu Norjasta Suomen alueelle. - Mitä poroja nämä? - Mitäpä muita kuin norjalaisten, kyytimies etupuolelta sanoo. - Mutta norjalaisethan ovat väittäneet, että heidän poronsa eivät milloinkaan talvisin tule Suomen puolelle, Elfving ihmettelemään.
- Tottahan tulevat, tuossahan sitä sopivimmin voi katsella, vastaa Tauno Rova ja osoittaa kädellään rajalinjaa pitkin. - Mikä todistus, mikä sattu-ma; me toiset ihastelemaan. - Porot ajetaan omalle puolelleen ja kysy-tään lappalaiselta, että miksi tälle puolen päästit. - Kun lumi on niin ko-vaa ja maa jäätynyttä Norjan puolella, niin ei auta, täytyy laskea, jos elukka hengissä aikoo kesään asti säilyttää, selittää lappalainen, toinen käsi peskin poveen vedettynä.


Ollaan ensimmäinen yö Norjan puolella, vaatimattomassa tunturimajas-sa Sitsajärvellä. Sitä hoitaa Overgaard-niminen lapinmies, entiseltä ni-meltään Ylitalo. - Huomenna sitten saavutaan Koutokeinoon, missä on pantu Norjan liput liehumaan. Lund on jo vastassa. Hän on kohteliaisuu-dessa voittamaton.

Norjan Siebessä: Rajakomissio (Sopivat poroaidasta) v.1952? (Radjekommisuvdna), Suomen Kaarlo Hillilä ja Norjan edustaja Elfing ja siebeläisiä? Kuva: Orvo Öhmanin albumista.