Teksti: Oulun Ilmoituslehti v. 1887.

Kalassa Sissankijärvellä v. 1887.


Oli maanantai-aamu. Varsin herttaisesti paisteli päivä sinikirkkaalla tai-vaalla. Minä tein lähtöä kalaan seurakunnan pastorin tai kappalaisen Aa-tu Laitinen,) ja erään äijän kanssa. ( Aatu Laitisen kalakaveri, "eräs äijä", oli todennäköisesti silloinen kirkon suntio Aappo Rova) Porohärän selkä oli tavaraa täynnä, vaan saipa sen vuoksi vielä kukin jotakin kannetta-vaa, sillä eipä poroparka jaksa kantaa enemmän kuin voimat riittävät. Minunkin selkääni sälytettiin aika piimäleili ja niin lähdettiin astelemaan vähäistä polkua myöten erään järven rannalle, jota kutsuttiin Sissangiksi.


Se oli kirkolta koillis-ilmaa kohden ja sinne tuli 3 neljännestä. Korkean vaaran yli meni sinne polku, mutta ennen kuin oli kuorminensa sen yp-pyrällä, putosi moni hikihelmi kuivaan santaan jalkojen juurella. Perille päästyä oli tietysti ensimmäinen työ lausua: oi kuin tekee hyvää, kun sai selkänsä tyhjäksi!! Tämä lausuma vetäysi aivan luonnollisista vaikutuk-sista jokaisen huulille, ja luulenpa, että porohärkäkin aivan sydämen pohjasta yhdistyi tähän, ehkei mitään puhunut, sillä varsin tyytyväisenä huokaili hänkin, kun kuorma maahan tyhjennettiin.

Pian torisi tulella teevesi ja sen kiehuessa muistelivat nuot vanhat nuot-takumppanit, pastori ja äijä, kalastusmuistojansa niin hyvin hengellisillä kuin luonnollisilla apajilla. Porohärkä päästettiin irti ja se läksi hetken sammalia syötyänsä astelemaan takaisin kotiin. Koivunkyljestä sai sitten kukin itsellensä tuohiropeen tai portan ja siitäkö hyvälle kuulu viinan juoman maistuvan. Vähän takaa jo keitettiin huttukin ohrajauhoista, joka ei suinkaan hapata ehtinyt, ennen kuin oli loppuun syöty. Lusikoita ja va-teja ei kalarannalla tarvita, tekastaan hieman lusikantapaista tikun latus-kasta ja sillä kyllä toimeen tulee, kun uutterasti liikkuu.

Sääskiä ei sanota huttuun lentävän, jos ensimmäiseksi pataan lentävän sääsken sekoittaa yhteen jauhojen kanssa keittäessä eikä sitä pois ota. Koetimme kyllä sitä lapintaikaa, mutta kun vaan pata alkoi jäähtyä, len-teli siihen kyllä niitä. Tulen sivulla oli vanha vene kumossa ja sen alle sit-ten painausimme syötyä uinahtelemaan iltaa odottaissa. Tarkoin saa päänsä kääriä vaatteella, sillä muutoin ei silmänräpäystäkään rauhan-aikaa suo sääskijoukko. Sakeana savuna täällä kuhisee ilma ja metsä täynnä näitä Lapin vaivahenkiä ja ne ovat alinomaa äänessä. Kuumuutta on myöskin sydänpäivän aikana liiaksi, että oikein rasittavaksi käy henkiä. Varsin hyvältä tuntuu, jos tuulenhenki virtaa tuntureilta, sillä se on hiukan virkistävää ja silloin kaikkoavat sääsketkin avoimilta paikoilta. Hienoa tuulta ne eivät juuri tottele. Tuulee sen tähden kyllä välistä niin lämpimästikin, että on tukehtua.

Illan tultua pantiin nuotta uluilta veneesen ja niin lähdettiin järvelle. Ran-taan pystytettyjä riukuja, eli varppeita kutsutaan uluiksi täällä. Minä sain olla soutajana sekä tarpojana, toiset kumppanit vetivät nuotan rannalle. Joskus koetin minäkin köyttä lappaamaalle, vaan ujumaan minun käsi-varteni rupesivat, niin että täytyi jättää nuotanveto toisille tottuneimmille käsille. Koko yö sitten vedetään nuottaa ja siikoja tulee väliin runsaasti-kin. Lapin järvissä kalat välistä sangen nopeaan kasvavat ja etenkin siiat sekä hauet. Tämä Sissankijärvi ei ollut kuin toista Venäjän virstaa pitkä sekä puolen leveä, vaan runsaasti siinä oli kaloja, ehkä joka kesä kalas-tetaan sen vesissä.

Nuottajärvet vaihtuvat aina joka kesäksi toiseen paikkaan eri nuottueille, niin että sama nuottue vetää ainoastaan yhden kesän kussakin järvessä, toiseksi kesäksi tulee siihen toinen nuottue. Siten saa jokainen eri nuottue käydä vuoronsa kaikissa kyläkunnan nuottajärvissä kalastamassa. Kullakin kyläkunnalla on nimittäin ikivanhoista ajoista ollut vissit nuotta-järvet, joihin eivät muut kylät tule kalaan, ollen heidän yksinomaisia kalastuspaikkojaan kuni vanhan nautinto oikeuden jälkeen ja semmoiset nuottajärvet ovatkin tavallisesti kylän läheisyydessä.

Kaukaisiin, yksinäisiin järviin jotka ovat loitolla kylistä ja ihmisasunnoista, ei millään kylällä ole miesmuistoisia nautintooikeuksia, vaan niissä käy-dään pyydöllä miten sattuu. Onpa kumminkin tapahtunut, että riitoja ja rettelöjä on syntynyt kalastusoikeudesta semmoisissa syrjä-vesissä, ja joskus ovat jonkun uhkarohkean ja omavaltaisen kalastajan toiset sullo-neet päin suohon siellä yksinäisillä aloilla, jonne harvoin syrjäisten ja ruununmiesten silmät tirkistivät. Valtavin kalalaji on siika. Kaksivuotiset siian pojat jo tulevat nuottaan ja ovat salakan kokoiset sekä kutsutaan silleiksi. 3 ja 4 vuotta vanhat, jotka ovat sukkulan pituisia melkein, nimi-tetään sapakoiksi ja sitä vanhemmat siioiksi. Kyllä vetää vertoja Sissan-gin siiat Kokemäen maan kuuluille sillille.

Noin 7-apajaa vedettyä on jo aamu käsissä, aurinko loistelee korkeam-malla ja silloin eivät siiat enää ui apajassa, vaan pujottelevat siitä vapau-teensa. Sen vuoksi lähdetään sitten takaisin uluille ja ensiksi on nuotta kuivamaan saatava. Kun nuotta on asemillansa, riennetään tulisijalle tu-lentekoon ja kahvin keittoon. Kahvin juonti on hyvin yleistä täälläkin, tah-toapa mennä yli kohtuuden. Myös nuottarannoilla keitetään tätä Arapian herkkua, kolme neljä kertaa päiväänsä. Ennen pitäisi ottaman ilman kahvitta, kuin suoloitta. Meillä kyllä oli kyllin määrin molempia. Hiukan tupakoitua ja virkisteltyä tulen haukattiin palaa ja sitten ääressä miehen tavoin kaloja perkamaan.

Lukija kenties ennemmin paneutuisi, koko yön valvottuansa, nukkumaan
nuotion viereen, vaan se ei sovellu kalastajalle Lapin lampiloissa ja jär-vissä, sillä muutoin pian kalat pilautuvat auringon paisteessa. Ei muu auta kuin nopeasti paidan hihat ylös ja kaikki kursailemiset tipotiehensä sekä reippaasti kalojen kimppuun. Kalat ammennetaan veneestä vasuun ja kannetaan sitten maalle siivottavaksi. Joutavia herruuksia ei täällä tarvita eivätkä viihdy nuottarannoilla. Tahtoo kyllä ensin arveluttaa se kalaläjä, jonka ääressä istuu, että nyt taisi koko suveksi käsityötä tulla, vaan yks' kaks' siirtyvät kalat maasta jalkojesi juurelta takaisin vasuun kun ahkeraan sormiasi liikkeessä pidät. Pienempiä kaloja peratessa ei tarvita sen enempää aseita kun peukalo ja etusormi, joilla puhkaistaan kalan-rinta ja vetäistään samassa sisälmykset ulos sekä nakataan pois suomuksia niissä on varsin vähän ja ne varisevat huuhtoessa aivan itsestänsä. Suurempia kaloja siivottaissa kyllä tarvitaan veistäkin. Peratessa leikataan isoimmilta siioilta päät sekä pannaan pataan, joka myöskin seisoo sivulla odottamassa osaansa. Myös maksat ynnä joku osa isompien kalain sisälmyksistä, niin kuin määhnät ja muut syötävät kappaleet erotetaan keittopataan.

Eerikki Laakso kalassa Sissanginjärvellä

Kuva Helsingin Kaiku 1913.

Kun kaikki kalat ovat perattu, huuhdellaan niitä järvessä ja sitten jae-taan, jos nimittäin nuotta on yhteinen kahdelle osakkaalle. Suuremmat kalat jaetaan luvuttain, vaan pienemmät punnitsemalla. Vaattuja pun-tareja tai vuoveja ei kalarannalla tarvita. Maahan on lyöty vaan pystyyn puu ja sen päähän asetetaan vinoon vähän pitempi kanki niin kuin kai-von vintti, jonka lyhyempään, koholla olevaan päähän, sitten vuorotellen ripustetaan kummankin osakkaan kalavasu. Kun nyt molemmat vasut painavat puuta yhden verran alaspäin samalta kohdalta, silloin ovat ne yhtä raskaat ja niin on se työ tehty. Aivan täsmälleen ei nyt tahdotta vaa-kaan saada, kunhan tulee suunnille, niin ollaan tyytyväiset. Sitten suolaa kumpikin osakas kalansa omaan puolikkaansa.


Suuremmat kalat pannaan latomalla puolikkoon, vatsapuolet ylöskäsin. Yhden kalakerroksen yli ripotellaan suoloja ja niin taas ladotaan toinen kerros ja taasen suoloja. Pienemmät kalat kaadetaan puolikkoon lato-matta. Niin on viimeinkin tämäkin tehtävä päättynyt ja nyt alkaa eräs ka-la- tai nuottarannan hauskimpia toimia, nimittäin kalan keitto. Tulen sijal-la kyttelee vielä hiillos ja kun siihen lisätään vaan risuja, niin pian leimu-aa jälleen roihuava tuli. Sen yllä on tukien varassa koivuinen kepakko, jonka nenässä keittopata alkaa pian kiehua. Tässä ei ole ikävä istua se-kä jutella, mikä apaja enin antoi ynnä muita kaskuja. Ja kun heti pata nostetaan jalkojen eteen, jonka ympärillä sitten istutaan, ei ollenkaan halu pala Egyptin lihapadoille. Padan päältä otetaan rasvaa äyskäriin tai tuohiroppeesen kastikkeeksi ja niin miehissä kourin keitoksen kimppuun. Sen voimakaampaa, herttaisempaa kalasoppaa ei tainne moni syödä muualla kuin Lapin nuottarannoilla. Siiat ovat muutenkin rasvaiset, vaan niiden päät ovat vielä lihavammat, niin että keiton liemen päällä hyllää vaan kalan kuuta tai rasvaa. Itse lientä ei näytä syötävänkään, vaan ainoastaan keitokset. Jäljelle jäänyt rasva annetaan hyytyä kovaksi ja sitä käytetään voin asemasta hutun silmään ja leivänkin kanssa. Kalasoppaa syödessä ei leipää maistetakaan, sitä siis tahdotaan säästää talven ajaksi, jolloin ei istutakaan nuottarannalla. Kaikkea rasvaa yleisesti nimitetään täällä kuuksi, olkoon se sitten sulatussa tai jähmettyneessä muodossa. Kelpo aterian perästä paneudutaan viimeinkin nukkumaan ja eipä nyt uni kauaa viivyttele tullessaan. Ruuasta ei niin ole nukkuissa haittaa kuin kuumuudesta.

Aurinko paistaa kesäsydännä niin korkealla ja sen säteet oikein polttele-vat. Kun sitten täytyy sääskien vuoksi pitää päänsä käärittynä jonkin paksun vaatteen sisällä, käy huokuminen rasittavaksi, tukahduttavaksi. Odottaessa nuotanveto-aikaa, pistäydytään järvelle parin verkon kanssa käestämään rantakaloja tai paistekaloja. Verkot lasketaan hyvin hiljaa liki rantaa pajupehkojen, pienten mutkain ja ruohoisten järvenkainalojen eteen ja sitten ajellaan kalat rantapuolelta verkkoihin. Siten pyydetään Lapissa paljon kaloja ja tyyninä poutapäivinä saadaan paljonkin haukia ja ahvenia. Nuottarannalla pannaan aina joku hauki auringon paistee-seen kuivaamaan ja muutaman päivän kuluttua sitä jo voi syödä leivän asemesta. Kuivattuja haukia syöpi lappalainen siis kesällä paljon leivän sijasta. Illan tultua mennään jälleen nuotalle ja niin alkaa sama temppu. Jos sadekin tulee yöllä, ei se haittaa nuotanvetoa, sillä kalat eivät sitä säiky eivätkä juuri paljon vetäjätkään. Kylmyys kumminkin tahtoo sateel-la yöllä tulla, varsinkin syyspuoleen, sillä Lapin yöt sydänkesälläkin ovat jokseenkin viileät, ehkä aurinko paistaa läpi yön. Sadeilmalla on sen täh-den paljon haitallisempi vallakin liikkua kalastustoimissa, kun ei ole sen parempaa suojaa kuin kumottu venhe, jota siirrellään aina siihen paik-kaan, niissä katosta tarvitaan.

Enontekiössä paistaa aurinko juhannuksen seudussa yhtä mittaa las-keumatta 6 viikkoa, vaan niin kuin jo sanoin yön-ajat ovat sen tähden kylmemmät ja täytyy aina tehdä nuotio, jos yön nukkuu metsässä. Kun lauantai viimeinkin on käsissä, silloin jälleen palataan kotiin ja tuodaan kotiväelle keittämistä, jos siellä on niin kunnotonta väkeä, etteivät ollen-kaan kykene kalastamaan. Kotona olijat käyvät tavallisesti päivillä käes-tämässä ja siten saadaan hyvästi haukia, joita keitetään ja kuivataan. Kun näin on oltu koko viikon ahkerassa toimessa, on lepopäivä varsin tervetullut ja sangen mielellään kuuntelee lauantaiehtoona kirkon kellon kuminaa "pyhään soitettaessa."