VILHO KUUSISTO. / 01.01.1926 Metsästys ja kalastus no 1.

Kalastusmuisteloita Lapista.


Kahtena kesänä olen Ounasjoen latvaosilla oleskellen päässyt tilaisuu-teen nauttimaan Lapin miltei koskemattomasta luonnosta, valvomaan Lapin valoisia öitä ja harrastamaan mieliurheiluani kalastusta. Usein pa-laavat mieleeni Pallasjärvestä lännenpuolelta Ounasjokeen laskevan Pallasjoen pystyt kosket ja koskien väliset suvannot, missä harrit ovat eldoradonsa löytäneet, tai sukeltautuu muistikuva Kuivan-Tepaston, erään Ounasjoen itäisen sivujoen ruskeahkosta vedestä, joka synkkään helmaansa kätkee aina nälkäiset asukkaansa.

Kalastus itse Ounasjoessa on korkean veden aikana jokseenkin toivo-tonta. Ei eksy silloin vahingossakaan harri tai forelli kalamiehen tielle. Vain joku seuran puutteessa oleva hauki vesieläin eikä mikään kala, ku-ten asukkaat sanovat voi upottaa leukansa surmaa tuottaviin koukkuihin. Joen ollessa taas kuivimmillaan on kalastus hieman tavallisuudesta poikkeavaa.

Silloin työntyy vene vesille ja kaksi miestä sauvoo lähimmälle harrikos-kelle, jossa venheen perään vartavasten tehtyihin pitimiin kiinnitetään 5-7, noin parin metrin pituista taipuisaa koivuvapaa, jokaisessa kolmen tai neljän sylen pituinen siima, joka päättyy perhoskoukkuun.

Toinen miehistä kokassa seisten sauvoskelee hiljalleen koskea ylös, toi-nen hoitelee onkia ja irroittelee harreja, jotka ahneesti tarrautuvat kouk-kuihin. Syönnin ollessa parhaimmillaan voi tällä tavoin muutamassa tunnissa saada kalanelikon kukkuroilleen.

Pallaskurkkio Ounasjoessa. J. E. Rosbergin ja Emil Sarlinin vene (veneessä Klas Fagerholm). Kuva: Emil Sarlin, 1900. GTK.

Mainittu pyyntitapa ei kuitenkaan tarjoa suurtakaan nautintoa, ollen sitä paitsi saadut harrit verrattain pieniä, muutamia poikkeuksia lukuunotta-matta. Sen vuoksi viivähdän mieluummin jonkun Ounasjoen pienen syr-jäjoen tai puron varrella, koettelen sen kalarikkautta ja vietän oikeata erä-elämää. Tuossa kuivalla törmällä on vielä savuava nuotio, sen ym-pärillä kalanpäitä ja ruotoja sekä keittoastia, joka nyt on äsken nuotion loimussa kärventyneiden sääskien hautausmaana.

Tuolla, vielä hieman ylempänä on sääskiteltta mahtavan kuusen varjos-sa kätkien selkäreppuuni, kahden viikon muonavarastoni, joka tänne sa-lon kätköihin tullessa pani hien virtana valumaan. Mutta nyt saan nauttia näidenkin vaivojen edestä, saan apajoida Ahdin antimia, saan kalastaa.

Kalastus tällaisissa puroissa on sitä alkuperäistä onkimista. Kuorimatto-maan vapaan kiinnitettyyn noin kolmen tai neljän metrin pituiseen sii-maan sidottuun koukkuun pujotetaan pala poronrasvaa tai forellin vatsa-evän kohdalta leikattu suikale valkoista nahkaa.

Pallastunturin kerojen laaksot ovat alkuna vesirikkaille puroille, joissa tammukat asustavat. Kuva Juhani Ahola. / Museovirasto.

Sitten alkaa varovainen hiivintä purolle. Kalastaminen kankaiden ja soi-den halki juoksevissa joissa ja puroissa vaatii jonkun verran taitoa ja tot-tumusta sekä lisäksi aimo annoksen maltillisuutta. Jo purojen tiheä ran-takasvullisuus, useinkin miltei läpipääsemätön pajukko, ärsyttää maltta-mattoman onkijan mielenpurkauksiin, jotka karkoittavat kalat koko lähi-tienoilta.

Tarkoin on varottava taittamasta oksia tuosta tiheiköstä ja vielä tarkem-min katsottava, ettei astu petollisille »ryssänpäille», korkeille saramättäil-le, jotka varmaan keikauttavat nurin kannettavansa. Kun onkijan vihdoin on onnistunut päästä kyllin lähelle puroa parhaiten jonkun suojaavan pensaan turvissa pudottaa hän koukkunsa syötteineen veteen.

Tuskin on se ehtinyt painua veden pinnan alle, kun siima kiristyy, vavas-sa tuntuu nykäyksiä ja pian on sätkyttelevä forelli kuivalla. Tämä uudis-tuu vielä muutamia kertoja, jonka jälkeen onkijan on paras muuttaa paik-kaansa.

Jos rannat ovat kyllin avonaisia, voi koettaa uistelua. Nyt kiinnitetään koukun tilalle pieni kuparinen tai kullanvärinen lippa, joka voi olla mainio harriuistin. Tuskin olet ehtinyt uistaa lipukkaasi metrisen verran, kun saat ankaran nykäyksen ja voimakas tempoilu alkaa.

Hauskimmat hetket ovat mielestäni juuri ne, jolloin näistä vähän koske-tuista vesistä nousee kilon painoisia harreja, ja runsaasti. Inhoittuvat sil-loin sääsket ja niiden puremat, unhoittuu pikiöljy, unhoittuu koko maail-ma. Silloin valtaa mielen yksi ainoa hullu ajatussaada kalaa, saada vielä hiukan l isää kalaa

Paitsi harria tarttuu lippa-uistimeen forelli ja usein haukikin, jotka kaikki kuitenkin näyttävät pitävän enemmän irtopropellilla varustetusta Haley-on-Spinneristä. Myöskin kirkasvetisen Pallasjoen jyrkkien koskien alla osoittautui Haleyon-Spinner oivalliseksi harriuistimeksi, eikä itse Pallas-järvin lohikaan näyttänyt sitä halveksivan.

Pallasjoen keskikokoiset hauet ovat samoin tämän pyynti vehkeen into-himoisia tavoittelijoita ja samoin joen lihavat, kyömyniskaiset ahvenet unhoittivat arvonsa mukaisen jurouden ja syöksyivät sokeasti Spinnerin piikkeihin.

Pallasjärven oikukasta lohta saa harvoin runsaammin. Varsinkin viime kesä oli lohenpyytäjille hyvin huono. Pitkäsiimakin, ennen tuottoisa pyyntineuvo, osoittautui nyt kerrassaan arvottomaksi. M. m. sai eräs Pallasjärven vakinainen kalastaja parista kolmesta tuhannesta koukusta muistaakseni ainoastaan kaksi pientä »rautua», kuten paikkakuntalaiset täplikästä kalaansa nimittävät.

Taimensaalis jokiveneessä Pallasjärvellä. Kuva: Kansatieteen kuvakokoelma. / Museovirasto.

Pyytäminen pitkäsiimalla Pallasjärvessä vaatii erikoista tottumusta ja paikallistuntemusta. Koukut ovat laskettavat ennen koeteltuihin kohtiin ja määrätylle syvyydelle, jos aikoo päästä lohipaistille. Pohjaan ei koukkuja saa missään tapauksessa laskea, sillä silloin on miltei joka koukussa made. Syöttinä käyttävät paikkakuntalaiset omaa »silliään», joka ete-lämpänä tunnetaanmuikkuna.

Pallaskero ja Palkaskuru Pallasjärven rannalta katsoen. Kuva: Emil Sarlin, 1900. GTK.

Lapin monenkaltaisista kalavesistä ovat syrjäiset metsäpurot niitä, joita ongittajille etusijassa suosittelisin. Täällä alkuperäisen luonnon sydä-messä vietetyt hetket saattavat sisältää aivan ainutlaatuisia elämyksiä.