VILHO SORVARI: Rajamme vartija 1947.

”Käsivarren” Lappi, miehisten miesten maa.


Lappi on ollut monen miehisen miehen ainaki aikaisempien elinvuotten seikkailunhalun ja vapaan erämaan elämisen vietin kohde, eikä allekir-joittanutkaan ole milloinkaan vapautunut tuosta halusta, kunnes viime juhannuksen jälkeen nousin junaan ja lähdin, päämääränäni Lappimme jylhin osa, länsi-Lappi.


Ennen kesän loppuun kulumista olin nähnyt jängät valkoisinaan lakan-kukkia, kuullut sääskien ja mäkäröiden laulun, elänyt unettomia öitä yöt-töminä lapinöinä, jolloin ei oikeastaan unta paljon tarvinnutkaan, sillä lä-pi vuorokauden paistava aurinko antaa tarpeeksi miehelle elinvoimaa, niin että pysyy pirteässä kunnossa vain muutamien lyhyiden unentuoki-oiden jälkeen.



Kun itä-Lappimime on pyöreiden tuntureiden ja aapojen maata, on länsi-Lappimme, erikoisesti ”käsivarsi”, jylhien paljakoiden, vaivaiskoivujen ja paimentolaislappalaisten kairaa.


Kuusi jättäytyy tien poskesta pois jo Palojoensuun tienoilla, mänty seu-raa sitkeästi aina Kaarresuvannon ohitse parin kilometrin päähän Saa-renpäästä. Siellä on viimeinen, yksinäinen, paksutyvinen, matala ja koukkuoksainen mänty ja sen jälkeen vain muutaman metrin korkuista vaivaiskoivumetsikköä, joka kiipeilee tuntureitten kupeita tai laskeutuu lännessä olevan pohjoisimman rajajokemme, Könkämöenon, ja ylinnä olevan Kilpisjärven rantoja kohti.


Saksalaisten rakentama tie on jokseenkin kulkukelpoinen, ja pitkin ke-sää sen räjähdytettyjä siltoja on Tie- ja Vesirakennushallituksen eli Vesi-valtion toimesta korjattu. Tien oikealla puolella nousevat jylhät tunturit.


Kenessä on alppikiipeilijän vikaa, hän löytää täällä kyllin kiipeiltävää. Kil-pisjärvelle tullessa nousee Saanatunturin laki ikäänkuin hain evänä mui-ta tuntureita korkeammalle, ja vastapäätä sitä myhäilee Pieni-Malla ka-larikkaan Kilpisjärven kalvoon tuijottaen. Saana on 1023 m. korkea, mutta matkaa sen laelle kertyy kokonaista 4 kilometriä.

Poro on loukannut koipensa ja lappalaiset parantavat miehissä sitä.

Pohjoispuolella sen juuressa on Saanajärvi. Siinä elävät tammäkot (lo-hen sukuinen kala) syksyllä sopulien vaellusaikana täyttivät vatsansa järven yli uivilla sopuleilla, jotka hurjaa vauhtia, monituhatpäisinä laumoi-na riensivät kohti Ruijaa ja Jäämeren aaltoja, niihin hukkuakseen.

Ja noissa sopulilaumoissa oli turkismiehelle pyyntityötä kylliksi, sillä esimerkiksi yhden turkin nahkojen hankkiminen oli aikamoisen urakan takana, koska sopuli on vain hieman tavallista hiirtä kookkaampi.



Siellä ylä-käsivarressa ovat sitten jylhät ja karuudellaan hurmaavat tun-turit Haltia, Ritnitshokka, Koukkuskaisi, Terbmisvaara ja monen monet muut toistatuhatta metriä korkeat tunturit, joiden latva usein on pilven ja tyvi sumun eli murkun, niinkuin lappalainen sumua kutsuu, peittämänä.


Lähellä Norjan rajaa olevasta Ruunajärvestä sekä samoilla seuduilla olevasta Puusavaarasta alkavat Lätäseno ja Puusajoki. Ne ovat ainoat enot, jotka murtautuvat pohjoisen virranjakajan läpi etelää kohti. Kouk-kuskaisin ja Terbmisvaaran kairoilla on poro-ruhtinas Juuson kylä, josta käsin hän hoitaa monisatapäistä porotokkaansa.


Paitsi häntä ovat siellä Labbojen, Vasaroiden, Kalttopäiden ja Tornensis-ten suvut, ja näillä korkeilla jäkälämailla elää lappalaisten keskuudessa monenmoisia taikauskomuksia.


Etelän miehelle liikkuvat porotokat, lappalaisten omalaatuisten pukujen värit, luonnon mahtava jylhyys ja taivaan sini valmistavat elämyksen, jo-ta hän ei koskaan unohda. Hän ei enää ihmettele, että sanotaan Lapin lumoavan.

Salmivaaran talo. Taustalla vaivaiskoivumetsää, etualalla tyypillinen puuttoman maiseman sauna, turpeilla peitetty.

Alhaalla päilyvät tunturijärvet, kaltiot ja kurut, kosteat jängät ja talvisin tu-hansina värisuihkuina valaisevat revontulet ikäänkuin valmistavat miestä elämään koko lopun ikänsä näillä avarilla mailla. Ja täällä, karun erä-maan autiotuvassa ken on yönsä viettänyt, ihminen oppii halveksimaan etelää, sen turhalta hälinältä tuntuvia touhuja.


Täällä ei tunneta heikkoutta eikä heikkoja. Kun panit repun selkääsi ja
läksit taivaltamaan tuntureita myöten, sait kulkea satakin kilometriä koh-taamatta ristinsielua. Oma syysi, jos sorruit, sillä erämaa ei sääli. Älä pa-ne reppuusi turhaa sälyä, vaan tuiki tarpeellista, ja kirves muista aina.


Äläkä kiiruhda, vaan riennä hitaasti ja tutkien, niin silloin elät ja menestyt näillä erämaan kairoilla, jotka sinun katseesi ihailtavaksi ovat eteesi avatut. Olet kuin maailman katolla yksin ja ennenkuin huomaatkaan, olet kuin erämaan mies, joka tietää ja taitaa kaikki, mitä näillä toisinaan ty-lyillä seuduilla on tiedettävä ja taidettava

Matti Pokka, pohjolan metsästäjiä, joka kymmeniä vuosia sitten saapui ylös ja jäi sinne. Jo villapaidan kuviot kertovat, missä ollaan.

Elli Susanna Labba ja Inka Labba.

Oikea mies ei ole se mies, joka ei koskaan olisi halunnut susijahtiin. Sii-henkin on tilaisuus Pöyrisjärven tienoilla, sillä nykyisin liikkuu siellä tois-takymmentä päätä käsittäviä susilaumoja. Niiden ajaminen, jos mikä, on miehen mieluisinta työtä, raskasta, mutta kuitenkin onnellista, ellei mies ole hoopo, joka antaa hukkien haukata hänet suupalakseen.



Ellet erikoisesti välitä susista, ovat suuret riekkolaumat, vaivaiskoivujen välissä pylkyttävät erämaan jänikset ja häntä suorana puikkelehtivat ke-tut otollista riistaa. Erämaa elättää miehensä, kun mies vain osaa käyt-tää sitä hyväkseen. Mutta älä vain tee sitä tyhmyyttä, minkä eräs etelän mies menneenä kesänä teki laskeutuessaan auton lavalta tien syrjään ja kysyessään eräältä lapinjätkältä:

"Missä täällä on hotelli tai ravintola?"

Pesunkestävä lapinjätkä oli purskahtaa itkuun mokomaa typeryyttä tava-tessaan ja vaivoin sai vastatuksi:

"Täällä on joka miehellä hotelli selässään."


Kun tuon muistat, mies, erämaan Aatami, erämaa tervehtii sinua, ja sinä huomaat kaikkien unelmiesi toteutuneen.


”Käsivarren” kairoilla 4.11. 46,