F. R. / Auto 1.11.1939.

Käsivarren maantie


UUSI KIINTOISA AUTOREITTI SUOMESTA NORJAAN.


Meillä on nyt ratkaistu kaksi varsin tärkeätä liikennekysymystä: Petsa-mon rautatie ja "Käsivarren" maantie Enontekiön Palojoesta Koutokei-noon Norjaan. Edellisen merkitys on laaja ja kantoisa talouskysymys- varsinkin nyt näin sota-ajan valossa - mutta eipä ole arvoton jälkimäinen reittikään, "Käsivarren" maantie. Otamme tässä kappaleen sen maan-paikan oloista ja lappalaiskansasta tielinjan varrella.

Ensimmäinen seikka, mihinkä huomiomme kiintyy ja mihinkä tämä tie-hanke alunperin perustuu, on matkailuarvot tämän autotien varrella. Enontekiön Lappi, nuo "Käsivarren" tunturit, on perimmäisen Lappimme kiintoisin maankolkka matkamiehen silmälle. Petsamo on tuttua ja koltta-kansa puolinaista, "väljentynyttä", ja Utsjoki köyhää ja masentavaa näh-dä, mutta Enontekiö sensijaan ehyttäja aitoa.

"Käsivarren" lappalainen elelee vielä varsin itsenäiseläjänä erikoisalal-laan ja tarjoaa parasta mitä matkamies odottaa: primitiivielämyksen, noettuneen kotansa ja rikkaat perinteensä isiensä maihin. Jos linja olisi valittu, kuten alunperin on tätä maantietä ajateltu, Könkämäjoen vartta Siilastuvan suuntaan, niin olisi siitä tullut ehkä Europan kiintoisin matkai-lureitti meidän Petsamomme rinnalle.


Mutta arvotta ei jää tämän annit vielä nytkään. "Käsivarren" tiestä on varmasti tuleva varsin huomattu ja käytetty matkailutie, kun se valmistuu ja avataan. Vaan tämä on vasta eräs puoli mainittua asiaa: arvokkain on oleva tämän tuntureiden maantien taloudellinen merkitys "käsivarren" eristetylle lappalaisväelle ja jossain määrin koko maahankin katsoen. "Käsivarren" tunturit on alastonta, jäyhää, autiota maata, ja kuitenkin se elättää - ja on aina elättänyt - suurimmalta osalta koko Enontekiön asu-kkaat. Poronhoito tuottaa. Siellä asuvat koko meidän perimmäisen Lap-pimme rikkaimmat eläjät ja suurimmat poroelot, jollaiset tietävät jo huo-mattavia numeroita kokonaistuottoon: haittana on vain ollut yhteyden puute sieltä tuntureilta etelään ja tulos on mennyt Ruotsiin ja suuri osa Norjaan jättämättä maalle tuskin aina puolta, mikä olisi ollut tuleva. Kun tiet on saatu kuntoon ja kaupankäynti sidotuksi Suomen kautta käy-mään, on "käsivarren" lappalainen tuottoisin jäsen tämän kansakunnan piirissä. Väite lie outo ja tuntunee aikalailla rohkealta sanalta, mutta kat-sokaamme lähemmin, miltä poromies ja elämä siellä tuntureilla näyttää.


Kesäistä tunturia: Haltia. Rajamaata Skibottenin tielinjan vaiheilta.

Poro-elo. - Rajaleikkaus linjalta Kaaresuvanto- Koutokeino. Raja kulkee vasemmalla näkyvän pikkujärven päitse.

Maastoa tielinjalta Enontekiön kirkonkylä- Koutokeino- Nökkälänjärvi.

Meillä on nyt syksy ja lappalaiskansalla rahaaika käsillä: se tahtoo sa-noa, on poron myynti Ruotsiin ja perimmiltä tuntureilta norjalaisten saa-liiksi. "Lantalaisten" "elot" ovat Enontekiön kunnassa ylipäänsä pieniä, lappalaisten karjat taasen huomattavia tekijöitä täältäkin katsoen. "Käsi-varren" tuntureilla asustelee hyvin monta miljoonamiestä, esim.Aslak Juuso Haitissa Rommanvuoman pirtillä, Kalttopään Jussa, on Kaltto-pään Antti ja Palojärven Antti sekä monta muuta sellaista suur-elon isän-tää. Asuntona on vain joko siirrettävä kota taikka vaivainen pirtti, mutta porokarja vaihtelee m.m. näillä siinä tuhannesta porosta lähes kolmeen-tuhanteen ja köyhemmillä kahden-viidensadan vaiheilla.

Sievä erä mammonaa jäisessä Lapissa, jonka maisemassa näet vain loputtoman tyhjyyden, kiviä ja autiot, lohduttomat tunturit. Kun myynti-poron hinta on viisisataa markkaa ja vuotuinen lisäys noin kaksikym-mentäviisi ehkä kolmekymmentä prosenttia pääluvusta laskien, niin huo-maamme kohta, että lappalainen korjaa huomattavia summia palkkioksi työstään. Siellä on jehuja, joiden vuositulot ylittävät presidentin palkan, vaikka onkin ollut jaettava saaliinsa ostajan ja monen muun "verotta-van" "lantalaisen" kanssa ja vaikka onkin kattona vain kota taikka pirtti-nen.

Ottakaamme esim. tuo Palojärven Antti ja Antin perhekunta näytteeksi siitä, mitä elämisen muotoja ja talousarvoja se matkareitti edustaa. Antil-la on karjaa noin pari tuhatta päätä ja laitumet tuntureilla Salvasjärven luona, aivan Koutokeinon rajalla, ja tämän kautta suunnataan nyt tien-kiila vuonoille, Palojoesta Norjaan. Marssiskelin aikanaan - niinikään syksyllä - Antti-ukon pirtille Salvasjärven perukkaan. Antilla on syntyky-lässä, Palojärven rannalla, rakenteella talo, mutta eipä näytä huvittavan elähtänyttä lappalaista "lantalaisen" asumukset: kota on hänestä tutum-pi ja Ingallekin mieluisin, päättelee sen miljonäärilappalainen majas-taan.

Onhan hänellä tosin kyllä täälläkin pirtti, mutta paremmin vain varastona ja kotaliesi kotinaan. Myyntiaika lähestyi ja Antti keräsi karjojansa osta-jaa varten ja valikoitavakseen, minkä siitä myydä minkä omakseen ja eloaan jatkamaan jättää. Kolmesataa päätä näytti myyntierä sinä vuon-na myytäväksi sisältävän, kun suunnitelmaan liittyy myös porokannan vuosittainen, jatkuva kasvaminen.

Heräsin hänen kodassaan, aamuhämyn yletessä kummalliseen röhki-vään ja roukuvaan jyminään. Porokarja lähestyi ja kiersi siinä valtavana, sarvekkaana massana Salvasjärven perukkaa koiralauman ajamana, paimenten huudellessa käskyjänsä koirille. Valtava näytelmä! Antti-ukko työntyy vierelleni mäelle ja katselee sen menoa, kuin konsanaan ruhti-nas valtansa perustaa, ja huusi sitten muuatta mahtavaa poroa:
- Na, laip, Jeri, laip - syötkö leipää, he!

Se oh valkein ja mahtavin härkä poroelosta - hänen ajokkaansa näet - jonka hinta oli ylittänyt kaksisataa kruunua. Miljoonan poroelo - sievoi-nen pääoma! Se ajetaan sakeaksi, levottomaksi rykelmäksi Salvasjär-ven niemelle, lypsyaidan taakse, ja Antti-ukko selittää sen syntyä ja ar-voja. Tyhjästä se alettiin, kehahtaa hän, aivan pororengin viralla, mutta siinä onkin muistettava olla sitten lappi, ei "lantalais"-nukkuja! Tunturi on höveli, kun hallitsee sen oikeen: kun saisi vielä myyntipuolen järjesty-mään kunnolla, esim. sinne Suomeen, niin menisi täällä hyvikseen ja syötävissä säilyisi. Ingakin on ehtinyt jo kippoinensa lypsylle ja huomi-seksi saamme sitten poronjuutot kahviin ja kermapullon taskuun, kun Kalttopäille mennään.

Antti Palojärven - poromiljonäärin - porojen hoitaja ja Ukko Pekan "hovitallimestari" tunturikodallaan Salvasjärvellä.

Pyyntikämmi erämaassa tunturien partaalla.

Vieras kodassa : "Juo".

Siltä näytti päällimmiten lappalainen kotakunta syyskesän aamuna, kun karjat ovat koossa ja myyntiaika lähestyy. Ahkeraa ja kunnollista, tuotta-vaa kansaa, kun säilyttävät vain tuon lappalaisotteensa "käsivarren" jäiseen, puuttomaan kamaraan. Lappalainen lappina ja karjalle kunnolli-set kotimaiset välittäjät ja kotimaiset tehtaat sen tuotantoa jalostamaan, siinä tämän tielinjan rakentava probleema Taka-Lapin parhaaksi. Jos lappalaisen käy, kuten pelättävissä on, että tuntureilla hyljätään isien pe-rinteet, henki ja elintavat, ja lainataan jätkältä ja turisteilta "paremmat", niin jonkin ajankuluttua on tännekin annettava valtiolta leipä ja hirsipirtti lapille, kuin Petsamon koltalle, kun tunturi on köyhtynyt.

Vain perinteet ja poro on lappalaisen elinehto nykyajan menossa, jos mielimmesen elävän ja leipänsä saavan - mutta toivottavasti tunnetaan se seikka jo muutenkin ja osataan se turvata. "Käsivarren" maantie on kuitenkin päätetty, tapahtuva asia, ja luultavasti saamme myöskin "Kä-sivarren" tuotannon tämän kautta käymään ja turisteille elämyksen, jollaista tuskin voimme muualta toivoa.