Ape R - mi. / Kuva 1938.

Kasvitarha Lapin erämaassa


Lapin erämaita samoillessani olen monesti ihaillen ihmetellyt erämaan-raivaajain elämänuskoa ja rohkeutta: he ovat lähteneet mittaamattomien taivalten taakse koskemattomaan korpeen kirves ainoana työaseena raivaamaan maata ja rakentamaan tupaa. Tällainen rohkea luottamus elämään ja työn voimaan on ollut kaikilla niillä uudisraivaajilla, jotka ovat tämän maan korvet tehneet asuttaviksi ja siirtäneet viljelysrintamaa yhä syvemmälle erämaan syliin. Tällainen uudisraivaaja ja erämaan valtaaja on myös puutarhuri Yrjö Ahola, joka on luonut kasvitarhan Lapin erä-maahan, Inariin, Muddusjärvestä pistävän Leutolahden rannalle.

Yrjö Ahola on vielä nuori mies. Hän on syntynyt I7:ntenä lokakuuta 1907. Hänen vanhempansa ovat varsinaisesti lappalaisia, vaikka ovatkin jo asumiseltaan ja pukeutumiseltaan lantalaistuneet'. Äiti on kuuluisaa Ai-kion sukua, ja isä oli kiertokoulun opettaja. Hänen serkkunsa on tunnettu Norjan lappalainen Isak Saba, kansanedustaja ja suurkäräjäin jäsen, joka on sepittänyt Lapin kansallislaulun "Kukkin tauvoin taugai vuoldi".
Äidiltä Yrjö-poika varmaankin on perinyt kaipuun ja rakkauden luontoon ja kiintymyksen kasvimaailmaan sekä tämän mukana luontaiset taipu-mukset puutarha-alalle. Äiti nimittäin hoiti pientä pihapuutarhaa ja kukka-maata kotimökin ympäristössä ja opetti lapsensakin jo nuorina niitä hoi-tamaan. Näin kertoo Yrjö Ahola varhaisimmasta lapsuudestaan.

Vuosien aherruksen jälkeen sai puutarhuri Ahola niin paljon varoja kokoon, että voi ruveta omin käsin salvamaan omaa tupaa sekä luo-maan keskelle Lapin autiota erä-maata rehevää kasvitarhaa.

Joka puolella ympärillä kohoavat Inarin jylhät vaarat ja leviävät Lapin loputtomat erämaat

Takana näkyy tomaatti huone ja edessä muutamia taimilavoja. Olosuhteet ovat kovat ja varat niu-kat, mutta hiljalleen rupeavat sen-tään Aholan viljelykset leviämään ja antamaan omalle laajenemisel-leen vauhtia

Toisena kesänä saatiin kasvihuone kuntoon ja päästiin maistelemaan punaposkisia tomaatteja, jotka tuolla napapiirin takana ovat sekä kasvei-na että herkkuina todellisia aarteita

"Kuulakkaana kuvana on jäänyt mieleeni lapsuuteni monenmonista ke-vätaamuista eräs aamu, jolloin heräsin rakastamaanl uontoa ja sen ih-meellistä kasvimaailmaa. Muistan selvästi, miten keväinen varhaisaa-mun aurinko loisti Luosmatunturin yllä ja Leutolahden pinta kimalteli tyy-nenä peilinä.

Äitini oli nostanut meidät, uniset paitaressut - Aino-siskon ja minut - ko-timökin portaille sekä tuonut käteen maitokupin ja juustonpalan. Tässä istuessamme ja makupalaa nakertaessamme aurinko suuteli silmäni nä-kemään kevätaamun kauneuden. Sitten äiti toi kaksi pientä paperipus-sia, vei meidät pienen muokatun kukkamaan viereen, veti sormellaan vaot ja sanoi:
- Tässä on vainuin ja resedan siemeniä. Vaikka nämä ovat näin mitättö-män näköisiä, niin näistä kehittyy kauniisti kukkivia kasveja. Olkoon tä-mä teidän yhteinen kukkamaanne.

Kuuntelin intomielisen uteliaana. Sitten kylvimme siemenet lämpimään maahan ja hartaina peitimme ne mullalla. Tunsin jonkinlaista myötätun-toa näitä pieniä elämänalkuja kohtaan, ja oli hyvä olo, kun sai auttaa eteenpäin niiden pientä elämää.

Tämä kevätaamu on monien samantapaisten joukosta jäänyt kuulak-kaimpana muistiini. Silloin aloin myös tuntea mielenkiintoa noita pieniä ja suuria kasviystäviäni kohtaan, jotka saavat elämänsä suoraan maan po-vesta ja jalolta auringolta. Luulen myös, että nämä ystävät ovat lähinnä jumaluutta."

Kun oma tupa oli saatu vesikattoon, elämä al-koi jo sentään tuntua varsin mieluisalta. Töitä tehtiin ankarasti, kotia ruvettiin vähitellen saa-maan kuntoon ja per-heen iloksi ilmestyi uusi 'vauva'. Ensimmäisen kesän kuvia

jo tupaa lähestyessä tervehtii tulijaa arvok-kaasti nyökyttelevä keisarinkruunu, joka tuntuu viihtyvän mai-niosti tuolla 'maail-man ullakolla' kyl-mätuulisen Mud-dusjärven rannalla.

Yrjö Ahola on saanut täydellisen puutarhurinkoulutuksen. Hän aloitti puutarhaharjoittelijana Oulussa 1925 ja tuli samana vuonna Harjun puu-tarhakouluun, josta hän pääsi kurssin suorittaneena v. 1927. Sitten hän oli vuoden kotona ja hoiti äitinsä kasvitarhaa sekä koetti turhaan raivata itselleen omaa alaa.
- Lähdin sitten - kertoo Ahola - leivän hakuun muualle. Palvelin Hortuk-sessa, olin Kouvolan asemaravintolan puutarhurina, yksityisten karta-nonomistajain ja puutarhurien palveluksessa Lahdessa, Hämeenlinnas-sa, Lohjalla ym. Mutta mieli paloi kotipoluille, ja vanhemmatkin toivoivat, että tulisin kotiin.

Aluksi asuin perheineni vanhassa kodissa, mutta kaipasin oman orren alle. Sain vanhemmilta luvan perustaa oman puutarhan vähän matkan päähän vanhasta kodistani. Tästä puuhasta sekä siitä, miten hän vih-doin monien ponnistusten jälkeen pääsi oman orren alle, Ahola kertoo seuraavaan tapaan:
- Silloin kun minulla ei ollut vielä oman orren suomaa suojaa, oli elämäni kuin sijattoman sielun. Sain isältäni luvan rakentaa mökin hänen tilal-leen. Kun aloitin rakeunushankkeeni syksyllä 1932, oli minulla 300 mk rahaa, jolla ostin ruokaa itselleni ja vaimolleni sekä Juhani-pojalleni. Koskemattomassa metsässä oli se paikka, jonka vaimoni kanssa olin valinnut mökkini sijaksi.

Ryhdyin työhön. .Ensimmäiset puut kannoin ja vedin paikalle. Ensin tein kellarin, sitten laskin kulmakivet. En ollut koskaan ennen ollut 'kehämie-henä', tuskin nähnytkään lähempää tuota puuhaa, mutta uskoin ja yritin - ja kehä alkoi nousta. Viisi hirsikertaa sain 'ylös', kun 'eväs' loppui. Mitäs muuta kuin ansiotöihin talveksi. - Pääsinkin halon hakkuuseen.

Mutta kun kevätaurinko alkoi lämmittää, teki mieli taasen oman mökin seiniä kohottamaan. Sain erään ystäväni avukseni. Hän oli yhtä oppi-maton kuin minäkin, mutta niin saimme kuin pojat konsanaan elokuussa mökin vesikattoon, jolloin toverini poistui ja minä jatkoin työtä yksinäni. Samalla rintaa viljelin vihanneksia ja myin keväällä taimia, joten pysyin leivässä. Syksyllä odotti vaimoni kahta mielenkiintoista tapahtumaa: oman orren suojaa ja Rauni tyttöämme. Ja kävikin niin, että kun sain oven saranoilleen ja vaimoni keitti tupaantuliais kahvit, saapui Syvärantaan myös se täti, jonka piti tuoda pikku Juhanille sisko.

Ympäristön verraten yksitoikkoisiin väreihin tuovat nuottaruohon ja erään Ageratum-lajin siniset kukat iloista vaihtelua.

Pohjolan kukkien ritari, höyhennei-likka, tuntuu kovin pitävän Lapin pitkästä kesäpäivästä. Pihamaalla se on oikea nähtävyys

Muddusjärven rannalle on istutettu auringonkukkia - etelän auringon vertauskuvia

Kello oli yhdeksän illalla. Pikku- Rauni oli tullut täydentämään onnea val-koisten orsien alle. Vaimoni nukahti onnellisena ja kauniina. Söin illalli-sen sen 'vieraan tädin' kanssa. Olimme hiljaa. Hän ymmärsi iltahetken suuruuden.

Korvenraivaajan ensimmäinen työ oli täyttynyt. - Omat valkeat seinät ja orret. Uusi elämä.

Tämän kirjoittajaa on erikoisesti kiinnostanut puutarhuri Aholan puuhista hänen suunnitelmansa laatia kotimaisista tunturi- ja kalliokasveistä mon-taaninen ns. kivikkokasvistoalue, josta tämän alan harrastajat saisivat kivikkoryhmiinsä harvinaisia lajeja. Näissä puutarhuri Aholan puutarhas-ta otetuissa kuvissa on muutamia lajeja jo edustettuina: Pulskaneilikka (Dianthus superbus), Rhodiola rosea, matalat Salix-lajit, Salix herbacea, Alenemilla alpina, Oxyria digyna, Saxifraga-lajit ym.Toivomme lukijain muistavan tilauksillaan Yrjö Aholan taimistoa.