Matti Saanio. / Suomen Kuvalehti 1963.

Kaukana piilossa.


Miten moni matkaajista onkaan yksinäiseen erämaataloon tultuaan syyl-listynyt sanontaan:

-Voi, tällä tahtoisin aina elää! Oletteko te huomanneet, kuinka kaunista ympärillänne on? On erinomaiset kalavedet ja lintumetsät, mesimarjat ja erämaan rauha. Teillä ei ole kiirettä.

Mitä vastaavat tähän ihmiset, jotka nousevat joka aamu erämaan rauha ympärillään. Ovatko he tajunneet kauneuden ympärillään, ja osaavatko he antaa arvon hyville kalavesille?

Suomassa on vielä paljon näitä yksinäisiä taloja. Niistä toiset sijaitsevat jopa yli 100 km päässä kulkukelpoisista teistä. Jotkut erottaa vielä vai-kea vesimatka asutuskeskuksista. Yksi monista on Piilolan talo Njammi-järven rannalla Inarin kunnan pohjoisosassa 3,5 km päässä Norjan ra-jasta. Tämä talo täyttää todella ehdon "elävät erämaan rauha ympäril-lään". Siitä kertovat jo etäisyydet. Kesällä on Inarinjärven kautta kulkien matkaa Nellimöön 80 km. Josta vesimatkoja 70km ja kävelymatkaa 10 km. Norjan puoleisiin taloihin on n. 24 km ja Virtaniemeen, lähimpään tiehen, 36 km pituinen polku.

Piilola on vanha talo. Sen nykyiset asukkaat Pekka ja Selma Morottaja eivät tiedä tarkoin talon ikää, mutta kalastusoikeus on vahvistettu 1896 ja se edellyttää, että sitä ennen on paikalla jo asuttu. Pekalla ja Selmal-la on lapsia neljä poikaa. Heistä nuorin, Paavo, on enää kotona. Hänkin käy viimeistä vuotta koulua kuten isänsäkin. Pekka-isä on näet toista-kymmentä vuotta kuljettanut lapsia kouluun ja takaisin. Koulumatka on täällä oma, määrättyinä vuodenaikoina toistuva, tärkeä tapahtumansa. Siihen valmistaudutaan ja ajoissa, keräämällä lasten vasta pestyt ja kor-jatut vaatteet laukkuihin, sopimalla naapureiden kanssa jo etukäteen ta-paamisesta ja yhteisestä moottorivenematkasta. Matkaan menee paljon aikaa. Mutta onhan erämaan asukkailla aikaa, ei se ole niin päivän pääl-le, sanotaan maalikylissä.

Mutta aivan samaahan voisivat nuo erämaa talojen asukkaat sanoa kau-punkilaisista, joilla on ympärillään tavaton määrä aikaa säästäviä konei-ta. Automaattinen pesukone säästää aikaa, auto säästää aikaa, nopea-kulkuinen moottorivene säästää aikaa. Sitä siis pitäisi jäädä paljon. Mut-ta aivan liian tuttu on tuo maalaisasukkaan kokemus kaupungista - pal-jon on vastaantulijoita, vaan kukaan ei ehdi päivää sanomaan. Vastaa-vasti on yhtä tunnettua erämaa talon vieraanvaraisuus, se ei tunne mi-tään ehtoja eikä selityksiä. Poikkeuksetta, vaikka omasta mukavuudes-takin tinkien, järjestetään kulkijalle yösija ja tarjotaan parasta, mitä talos-sa on. Tällaiseen kohteluun eivät yllä edes kaikki meidän maksulliset ret-keilymajamme.

Korpitalo ja sen vahdit, kaksi uskollista koiraa.

Onkohan Morottajan Pekka jaksanut tupakkatauolla nähdä metsälam-messa välkehtivää aurinkoa ja huo-maaakohan hän kaloja, jotka hyppi-vät järven pinnalla? Monelle etelän asukkaalle Lappi on postikortti, jota pitää ihailla. Njammijärven rannan asukkaan näkökulma on tykkänään toinen.

Piilolassa ei hyvä perunasato ole mikään tavallinen asia. Sille osataan antaa arvo.

Piilolan isännällä olisi ollut monta tärkeää tehtävää kotonaan, kun oli lähdettävä saattomatkalle. Talon korjaus oli jätettävä, perunat oli vielä maassa, eikä hän päässyt viikkoon kokemaan verkkojaan ja se tietää kalapytyssä monen siikakilon vajausta. Oli tehtävä valinta. Tällä kertaa oli tärkeintä viedä lapset turvallisesti kouluun. Syksyisestä saattomat-kasta tulee monta kertaa pitkä ja vaivanloinen, koska myrskyt ovat silloin tavallisia Inarissa. Talvella tulee lasten päästä jouluksi kotiin, mutta sil-loin on pimeää, tuiskut ja pakkaset. Ehkä pahin on sittenkin kevät kelirik-koineen. Poron reki on monasti jäätynyt lumisohjoon kiinni, eikä siinä auta muu kuin kanna lapset ja tavarat kuivalle lumella, irroita reki ja jat-kaa matkaa.

Emäntä jää näin moneen kerran pitkäksikin aikaa yksi kotiin. Seurana ovat uskolliset koira, jotka ilmoittavat jokaisesta oudosta asiasta mökin lähiympäristössä. Hiljentyneessä pirtissä hän jatkaa jokapäiväistä työ-tään. Katse vain kiertää ikkunasta toiseen. Mitä hän voi täällä, missä kulkijat ovat harvinaisia?

-Joskus vain rajavartijat pistäytyvät, muuten tuskin kukaan.

Pirtin ikkunasta näkyy niitylle ja aidan taakse metsälaitumella, missä leh-mät rauhallisesti liikkuu. Järven selkä on tyhjä. Ovat kyläläiset kyselleet "miksi et edes kirkossa käy?" Selmaa ei ole näet kolmeen vuoteen näh-ty kylillä. Selma emännän vastaus:

-Kyllä minä olen Hänet täälläkin löytänyt.

Korvessa ei koskaan tiedä varmuudella, mitä tapahtuu, mutta vaisto varoittaa varoittaa ja kokemus neuvoo: ole valppaana. Ensimmäinen pakkasyökään ei pidä ääntä, sillä on vain näkyvät seuraukset. Perunan kasvu pysähtyy. Jos Selma-emäntä illalla ikkunasta katsoessaan näki tähtenä kiltuvan taivaan, eikä tuulen henkeä tuntunut, hän ehtii peittää jonkin porkkanapenkin tai sytyttää tulet perunamaan laitaan. Kovin mon-taa yötä hän ei voinut tällä tavoin pitkittää perunan kasvuaikaa. Mutta yrittää täytyy, koska on kysymys jokapäiväisestä leivästä.

Näin erämaan rauha saattaa hetkessä muuttua uhaksi ihmiselle. Pakka-sen lisäksi siihen tarvitaan vain muutama lihansyöjä karhun kämmenen-sivallus lammaskatraassa. Emäntä on tämänkin kokenut. Karhu tappoi aivan navetan viereen kolme lammasta.

Piilolan väki on tänä vuonna saanut vaivalla kerättyä hilloja. Niitä on ker-tynyt myytäväksi asti. Hillat pakattiin 30 kg puuastioihin, lastattiin venee-seen ja soudettiin Njammijärven yli sen polun päähän, joka vie Ison-Ina-rin rantaan. Siinä oli nostettava vaivat hartioille. Äiti, isä ja pari poikaa nousivat taakkoineen vaaran yli suon laitaa, jättivät pytyt siihen ja lähti-vät hakemaan uutta kantamusta. Vähin erin pytty kerralla hillat juonatet-tiin kahdeksan kilometrin pituista vaikeakulkuista polkua Inarin rantaa, josta ne moottoriveneellä vietiin Nellimöön. Samoin ovat kulkeutuneet monet kalapytyt kylille ja takaisin palatessa on tuotu vankat repulliset välttämättömiä tarvikkeita.

Ei siinä ole lyöty ennätyksiä repun suuressa painossa, eikä kuljetuissa kilometreissä. Matkanteko on raskasta, mutta se on tehtävä, koska kysy-myksessä on työn loppuun saattaminen ja sen muuttaminen rahaksi.

Onkohan Morottajan Pekka tupakkatauolla nähdä kesäisen metsälam-men pinnalla välkehtivää aurinkoa tai huomaakohan hän kaloja, jotka hyppivät järven pinnalla. Jos Pekka ei tajuaisi aurinkoa ympärillään, ei hän silloin erottaisi sadettakaan, ja sateella ei voi korjata heinää. Kalan-kulkureitit hänen on tiedettävä veden pinnan allakin, sillä siitä riippuu ka-lan jatkuva saanti. Erämaan ihmiselle sisältyy kauneus kaikkeen siihen, mikä antaa elämisen mahdollisuuden. He eivät irrota sitä kokonaisuu-desta irralliseksi postikortiksi. Metsässä voi elää vain metsän liittolaise-na, sen hyvin tuntien ja sitä hyväksi käyttäen. Samoin tekee purjehtija merellä. Hän voi nousta purjeilla vaikka vasten tuulta, kunhan toimii oi-kein.

Tuntuisi hyvin oudolta, jos yksinäisen korpitalon asukas kaupunkiin tul-lessaan sanoisi: "Täällä tahdon elää. Täällä on helpompaa ja mukavam-paa". Näin hän ei tee, koska ankarat ja arvaamattomat luonnonolosuh-teet ovat hänen opettaneet kunkin ihmisen osaa elämässä. Hän tietää, että nykyaikainen yhteiskunta tarvitsee tehtaiden tuottamia koneista ja tarvikkeita. Mutta hän odottaa myös muiden kunnioittavan hänen työ-osuuttaan, vaikka se tapahtuukin kaukana hiljaisuudessa.