Tämä oli ensimmäinen ihmisasunto Askan alapuolella. ”Tässähän sopisi olla millainen rustholli hyvänsä, sillä katso tuota vaaraa tuolla, jokea täs-sä alla, tuota hongikkota, noita lahtia ja tuota nivaa, tämähän on jotakin erinomaista!" Vaan näistä mielikuvituksista estää sinut oppaamme sa-noen: ”No kaikki niistä herroista on kaunista, mitähän ne sanovat kun Pyhälle tullaan? Mutta syökäähän illallista, sillä Mattilaan on vielä pari peninkulmaa, joten pitäisi kiirehtiä, sillä kello on jo yli yhdeksän iltasella."
Oppaamme ei tarvinnutkaan sitä meille kahdesti huomauttaa, sillä ruoka maittoi sangen hyvin, vallankin kun olimme vankasti soutaneet. Ennen-kuin pääsemme rannasta niin seuraa meitä summaton parvi noita kor-vissasi vinkuvia, luopumattornia, verenhimoisia sääskiä, joiden kimeään ruokavirteen nyt saat ensi kerta tutustua, sillä Etelä-Suomessa ei niistä mitään tiedä, paitsi jos joku yksinäinen laulaja on iltahämärässä kama-riisi sattunut pääsemään.
Kaikeksi onneksi laskeupi kylmä sumu, joka karkoittaa pois nuot hyön-teiset vesiltä. Ne ovatkin Lapin pahin rasitus kesällä. ”Ompa niissä vaan tarpeeksi, räkön" aikana", sanoo Konrad, ”kylläpähän itse huomenna näetten kun tullaan metsään." Jätettyämme Luostan tunturin noin neljän virstan päähän oikealle kädelle joesta, olemme saapuneet Akankos-keen, ja vielä pari pitkää suvantoa ja Ahmaniva, niin olemme venemat-kamme perillä eli Mattilan rannassa.
Yö onkin jo yli puolivälin, ja kaikki talonväki nukkuu sikeimmässä unes-sa, joten ei kartanolla ole hereillä muita kuin tuo aina valpas ”Pilkki" koi-ra. Mutta ennenkuin talonväki ehti herätä koiran haukkumiseen, oli jo oppaamme au'aissut isännän ja emännän makuuhuoneen oven ja kiljai-ssut: ”Isäntä nyt pystöön, täällä on nuo meidän tähtiherrat, niille tarvitsisi saada makuusijat." Tuokiossa olikin isäntä jalkeilla ja tuli vastaamme ke-hoittaen meitä käymään huoneesen.
Eipä aikaakaan kun olimme jo täydessä puheessa isännän kanssa vie-rashuoneessa, jonne myös tuli muukin talonväki. Jutellessa kului pari tuntia ja väsymys kehoittaa meitä levolle, vaan jos sitä ennen pistäysit ulkona näit naapuritalojen koko vaimonpuolisen sukupuolen koossa, sil-lä niin tärkeä ja harvinainen tapaus kuin ”tähtiherrojen" talossa käynti sai heti yösydännäkin viipymättä kyläkunnan liikkeelle.
Neljän tunnin levon perästä nousimme ylös ja läksimme matkalle ja ta-lon nuori Juha Aapo yhtyy seuraamme, sillä oppaamme Konrad ei tar-koin tuntenut maamatkaa, vaikka talonväki vakuutti ”pilkkatien" olevan selvän. Tien suunta kulki suoraan länttä kohden. Alussa oli kappaleen matkaa kuivaa kangasta astuttavana, vaan sittenpä tulivat nuot tutut aa-pat ja jängät, vaikka ne nyt kuivan sään tähden olivat kuten Juha Aapo vakuutti, niin kuivat ”ettei pieksun päälliselle vesi nouse?"
Mutta ett'ei hänen selityksensä aina paikkaansa pitänyt, sen huomaat itse paraiten, sillä tuon tuostakin uppoat polveen saakka vetelään mu-taan, vaan sehän oli aivan vähäpätöistä. Onnellisesti ensimmäisen aa-pan yli päästyä kohosi tie Mairivaaralle, joka tältä kohdalta oli noin 300 jalan korkuinen. Haluaisit kaiketi jo tästä luoda pienen silmäyksen yli La-pin avaruuksien, vaan heitä se siksi kunnes pääset itse Pyhälle.
Vielä puolen peninkulmaa astuttuasi tulet Pyhäjärven rannalla olevalle vaaralle, jossa saat hieman levähtää. ”Mitä?" huudahdat, ”oletko lumon-nut minut? Tämähän on kuin Alppimaailmassa, sillä tuo järvi tuossa, nuot pitkälle pistävät niemen suikaleet ja nuo tunturit, jotka lumivalkoisi-ne rinteineen kohoavat heti järven pinnasta, nehän luovat eteemme Rigi-vuoren tai Gotthardin ihanat, viehättävät näköalat!"
Ennen kuin vielä hämmästyksestäsi toinnut, esittää oppaamme hyvän-tahtoisesti tunturien nimet: ”Tuo tuossa vasemmalla on Soutaja, suoraan eteenpäin Järvenperä, siitä oikealle Välitunturi, sitten itse Pyhä ja nuot muut, jotka sitte seuraavat, saatte tietää kun tullaan Pyhän laelle, sillä sieltä ne näkyvät paremmin." Ompa siellä vielä talojakin, tuon järven rannalla, jonne nyt viemme sinut ja astumme Alimaisen taloon.
Emäntä isäntä ei sattunut olemaan kotona viekin meidät heti vierashuo-neesen, jossa yleinen siisteys vallitsee. Enin mikä huoneessa vetää huomiotasi puoleensa on ”tapetit" seinillä, sillä seinien koristukseksi on liistaroittu suuri Stielerin kartta. Tätä katsellessasi näet tuossa palasen Ranskaa, tuossa Italian, osan Amerikkaa ja koko sekä vanhan että uu-den mantereen maat.
Ääneensä lukiessasi Amerikan nimen on se sana houkutellut utelijaat ovella katsojat lähemmäksi ja eräs talon neitosista, jonka sulho kuuluu lähteneen Amerikkaan, kysyy: ”no missä se Amerikka on?" ”Tässä se on", sanot näyttäen Amerikan karttaa, joka tapettimestarin huolimatto-muuden tähden on joutunut ylösalaisin seinälle. Sitten saat etsiä Suo-men karttaa huoneen toisesta nurkasta ja näyttää mistä ”laivat menevät Amerikkaan."
Kuulijakunnan havaintokyvyn älyät siitä kun Jussi kotvan perästä näyt-tää Marialleen: ”tuosta sanoi tähtiherra menevän tien Amerikkaan", ja samalla hän sormellaan vetää pitkin seinää viivan, joka kulki halki Venä-jän ja Turkin. Talonväen huviksi ja suuren uteliaisuuden tyydyttämiseksi antaa toverini samaan aikaan selityksiä ilmapuntarista, lämpömittarista ja muista salaperäisistä herrasvehkeistä mitä oli mukanamme. Hieman levättyämme ja uituamme Pyhäjärven raittiissa vedessä, istumme ven-heesen ja lähdemme järven yli, sitten tunturille.
Venhematkaa oli vaan ”nätti" puolen peninkulmaa. Vedettyämme ven-heemme maalle, teimme heti barometeri mittauksen, ett'et luulisi suotta noita huolellisesti kuljetettavia koneita muassamme kuljettavan. Nyt taa-sen metsään, vaan kun on jo iltapuoli, niin saat heti ”nolens volens" uu-distaa tuttavuutesi noiden ystävällisten sääskien kanssa, jotka antoivat sinun edeltä puolisen olla jotenkin rauhassa, ja saat siis tilaisuuden käyttää tuota hyvää ”odöriä" ja nyt tielle.
Etpä tarvitse kauan kävellä, ennenkuin jo hikoilet ja tunnet otsaasi ja nis-kaasi kovasti kirvelevän, sillä oletan, ett'et ole ennen ihoasi pikiöljyllä voidellut. ”Jos tämän tiesin, niin ennen olisivat sääsket saaneet purra niin paljon kuin haluavat" ja samalla pyyhkäiset joko hihallasi tai nenä-liinallasi pikiöljyn pois iholtasi. Yaan tuskinpa on paria minuuttia kulunut kun jo olet valmis uudestaan voitelemaan sanoen: ”kirvelköön pikiöljy, kun vaan pääsen sääskistä rauhaan." Jos kiireessäsi olisit tarkastellut meidän oppaitamme, olisit huomannut heidän suunsa menevän ivalli-seen nauruun.
Jota syvemmä tulemme metsään, sitä jyrkemmin kohoaa maa. Vaan pianpa huomaat ett'et ole enään tavallisella vaaralla, sillä tuokion peräs-tä laskeuu sama törmä aivan jyrkästi alas ja kohoaa heti jälleen muo-dostaen syvän kurun, jonka pohjassa pieni tunturipuro lorisee. Kävel-tyäsi tämän kurun ylitse vastaiselle törmälle, tunnet jalkojasi kovasti rau-kaisevan, vaikka oletkin tottunut kävelijä, ja samaa valittavat kumppania-kin. Senpätähden lähdemmekin tuonne puron partaalle istumaan ja va-littuamme sopivan paikan virkistämme itseämme puron raittiilla vedellä, eikä vähäinen konjakkiryyppykään pahaa tee.
Tässä istuessamme kuulet likeltä pientä rytinää ja kuin katselet tarkem-min niin huomaat tuolla poroja käyskentelevän. Oppaamme huutaa hie-man omituisella tavalla, ja porot seisahtuvat, vaan sitten kuin hän toista-miseen kiljasee tavallisella äänellä, niin lähtevät porot ”lenkuttamaan" matkaansa.
Tästä lähdettyämme kohoaa maa kohoamistaan ja puut harvenevat harvenemistaan. Puista puhuessani pyydän sinun hieman silmäilemään tuota rehevätä petäjikkötä. Katso tuolla kurussa noita suuria kuusia ja entäs nämät harvinaiset suuret haavat, joita et muualla Lapissa usein näe, ja sitten tämä pehmoinen jäkälä, jonka päällä astuu kuin turkkilai-sella matolla. Kuta ylemmä tulemme sitä harvemmaksi käypi metsä. Puut näyttävät kuivilta ja vaivaisilta, lopuksi vielä joku tunturikoivu ja kataja, vaan vihdoin viimein et metsäntapaistakaan kohtaa.
Mutta nyt en vie sinua suoraan laelle, vaan käypä ensin kanssamme tuolla etäällä pohjassa olevalla lammikolla. ”Näenkö väärin vai miten onkos tuolla noin korkea vesiputous?" ”Ei, kyllä sielä on vesiputous; se on ”Pyhäloma", jonne isä käski minun teidät viemään", sanoo oppaam-me, ”vaan jopa kuljimme liian ylös, sillä nyt pitäisi laskeutua tuonne jyrk-kään kuiluun."
Nyt tuumimaan miten sinne pääsisi, mutta sepä ei ollutkaan juuri niin helppoa kuin luulet, sillä alasmeno oli vaikeampi kuin nousu. Vaan mikäs neuvoksi muu kuin ruveta pujottelemaan suorinta tietä. Jonkun matkaa tultuasi luulet jo aivan pian pääseväsi perille, vaan eipä niin käykään, sillä siellä on kuru kurun perästä, ja kun vihdoinkin pääset perille, niin varmaankin myönnät ett'ei se matka ollut juuri niin helppo kuin tästä ker-tomuksesta päättäen luulisi.
Lammin rannalle tultuasi istahdat kanssamme pehmoiselle sammalikolle saadaksesi rauhassa ihmetellä luonnon suloutta tällä kohdalla. Ensi sil-mäyksellä huomaat tämän olevan kolmen kurun yhtymäpaikan, jossa kaksi pienempää yhtyy tuoksi suureksi kuruksi, joka eroittaa Järvenpe-rän Välitunturista. Sen kurun syvyys on noin 800 jalkaa.
Hetkisen kummastellen ihailtuasi tätä mahtavaa näköalaa, kääntyy huo-miosi äsken mainitun vesiputouksen puoleen. Sehän on erittäin viehät-tävän näköinen. Katsoppas vaan vesi, joka ylhäältä lähti yhtenä säteenä syöksymään kallion syrjän yli vapaassa ilmassa, on alas tullessaan ai-van pieninä pisaroina. Sen korkeus olikin kuten mittaamalla saimme tie-tää, noin 60 jalkaa. Mutta kas nytpä saan kelpo ruiskukylvyn kerrankin, ajattelet ja rupeat päältäsi riisumaan, mutta sattumalta on toverini pistä-nyt lammikkoon termometerin, joka näyttää vaan + 7° C. ja kylpyintosi peräti laimentuu.
Pyhäntunturin laelle on meillä vielä pitkä matka. Eväslaukkuun siis kä-siksi. Muiden muassa otetaan siitä myös teelehtiä ja sokeria, vaan eipä keittoastiaa olekaan. Silloin johtuu toverini mieleen, että hän joskus oli kuullut mainittavan samallaiseen pulaan joutuneiden tuttavain tuohises-sa keittäneen vettä. Kiskottiin tuohta lähellä olevista koivuista ja sitten tuohisen tehtyä ruvettiin koettamaan.
Vaan kun pistimme tuohisen keitinselän nenään, niin piampa liekit sen kipristivät ja lopuksi syttyi se tuleen. Mutta vahingosta viisaaksi tullaan, sillä toisen tuohisen tehtyä keitimme hiilillä ja tämä koe onnistui mainios-ti. Teekannun ja muiden serviisikapineiden puutteessa panimme sekä teelehdet että sokerit samaan tuohiseen. Lieneekö paikan suloisuus, vai keittoneuvon uutuus vaikuttanut, mutta juoma maistui erittäin hyvältä ja saavutti yleisen hyväksymisen.
Tarpeeksi levähdettyämme jätämme tähän liiat kapineet, joita emme vuoren laella tarvitse, sillä nousu sinne ei ole leikin tekoa, kuten pian huomaat. Aikamme tuumittua mistä olisi paras nousta, arvelimme että ”suorin tie paras" ja näin ollen lähdemme aivan jyrkkään ylös. Tällä koh-dalla muodosti rinne noin 45 asteisen jyrkkyyden. Usein täytyy käyttää käsiäkin apuna ylös kiivetessä ja tällä vaivaloisella tavalla saavuimme Välitunturin laelle.
Tämän tunturin kupeella oli ammoin aikoja sitten Lappalaisten uhraus-paikka, ja kertovatpa oppaamme etäämpänä löytyvän erään laivan kaa-ripuunkin, joka muka aaltojen ajamana oli sinne joutunut silloin kuin meri vielä aaltoili Pyhätunturinkin ympärillä. Mutta koska emme vielä ole itse ”Pyhän laella", niin lähdemme vielä nousemaan sitä kohden ja olihan se tuossa aivan edessämme.
Vaan vähän matkaa käveltyämme tulimme äärettömän suuren kurun reunalle, joka eroittaa nämät la'et toisistaan. Tässäpä halusimme kuulla tuon syvän rotkon kaikua ja miehissä vieritimme suuria kiviä alas ku-ruun. Kun panimme joltisenkin kiven ensin alkuun, niin vähän ajan pe-rästä luuli jo koko rinteen syöksyvän alas, sillä sellaista jyrinää piti vauh-dissaan yhä kiihtyvä kivi, joka tempasi satoja muita mukaansa jyrkän louhun kupeesta. Eipä ilman syytä oppaamme lausunutkaan: ”Kuuluu sellainen jytäkkä, kuin vanhat kertovat käyneen kahden emäkarhun tapellessa, niin ett'ei heistä kumpasestakaan jäänyt jäljelle kuin pieni karvatukko."
Tämän huvin jälkeen laskeusimme kuruun ja sitten vielä kiivettyämme sieltä ylös korkeimmalle laelle, joka oli edessämme, olimme saapuneet tuolle toivotulle Pyhälaelle. Tuskinpa muistat väsymystäsi enään saa-dessasi katsella noita avaruuksia, jotka tänne näkyvät. Vaan ennenkuin saat ihmetellä tuota ääretöntä lakeutta, joka on jalkojesi alla, niin kerron miten korkealla oikeastaan olet, jotta voit käsittää miten niin kauaksi näet.
Tehtyjen barometeri-mittauksien mukaan oli tämä laki 1,279 jalkaa Py-häjärven pintaa ylempänä elikkä 2,058 jalkaa meren pinnan yläpuolella. Kun nyt tämän kaiken tiedät, niin kuules kuin oppaamme kertoo noiden siintävien tunturien ja vaarojen nimet.
”Suoraan etelää kohden näette noin 4 peninkulman etäisyydessä Kemi-järven, sekä sen eteläpuolella olevat tunturit, lounasessa ovat Javanus-järvet, pohjasessa näette Sodankylän kirkon, nämät tässä likempänä, melkein samassa suunnassa ovat Hattutunturi, Kapustavaara j. n.e., aina Luostaan saakka, jonka sivutse eilen kuljitte. Oratunturin sivuitse katsoessanne kuumottavat Nattastunturit ja Saariselkä, jotka kumpikin ovat noin 12 peninkulman päässä ja jälkimäinen näistä pistää jo Venäjän puolelle."
Turhaa lieneekin vaivata muistoasi noilla useilla nimillä, joita oppaamme luettelee, sillä jo näistäkin saat käsitteen tuosta suunnattomasta aukeas-ta ympärilläsi. Kaikki näyttää tuolla alhaalla niin pieneltä ja vähäpätöi-seltä: ilman ahtaan näköpiirin rajoituksia kulkevat silmäykseni loitos, hal-ki ilmojen, vieden mukanansa aatteet tuntemattomille seuduille.
Katso kuinka Kitinen tuolla pohjosessa kullan-karvaisena auringon va-lossa välkkyy, kuinka vähäisiltä nuot Pyhäjärven talot tuolla järvenran-nalla näyttävät. Aurinko ei vielä ole päässyt kultaamaan koko seutua, vaan laaksoissa ja kuruissa syvät ja tummat varjot muodostavat jyrkän vastakohdan tunturien la'illa kimalteleville, häikäiseville lumikinoksille ja erämaan juhlallinen hiljaisuus herättää povessasi vakavia tunteita; taivaan kirkas laki leviää kuulean sinisenä koko näköalan yli ja keskellä tätä suuruutta tunnet oman pienuutesi ja mitättömyytesi.
Vastoin tahtoasikin täytyy sinun ihmetellä Luojan tekojen suuruutta. Sattumalta vilkaiset kelloasi. ”Onkos kelloni seisahtanut, se on vasta 12 ja aurinko oli jo ylhäällä?" Vaan pantuasi sen korvasi juureen kuulet sen rapsuttavan kuten ennenkin. ”Niin olinpa todellakin unohtaa, että olenkin täällä valoisassa pohjolassa, jossa ei aurinko kesällä neljään viikkoon laske levolle."
Sillä ajalla ovat toiset kävelleet ympäri lakea etsien suojaa kylmältä lä-pitunkevalta tunturituulelta ja koottua sieltä täältä kuivia katajoita ovat saaneetkin jo pienen ”rompsuvalkean." Meidän valkean ääressä pakis-tessamme, jolloin ”haustus cordialis" otettiin ”ad frigus depellendum", on tuolla alhaalla laaksoissa hiipivä sumu jo peittänyt ympäristön salaperäi-seen vaippaansa, paitsi nuot korkeimmat la'et.
Olet kuin saaressa keskellä aavaa harmaata mertä ja ilma tuntuu kos-teammalta ja kylmemmältä, jonka vuoksi lienee paras lähteä paluumat-kalle, sillä kello on jo kolme Jätämme siis hyvästi ”Pyhälle la'elle" ja as-telemme alaspäin, vaan toisia teitä, jotka ovat paljon mukavammat, jos en mainitse paria kolmea kallion kylkeä, joissa pujoitteli henkensä kau-palla.
Pyhälomaan saavuttuasi olet jo unohtanut veden kylmyyden ja riisut heti takin päältäsi aikeissa mennäksesi tuohon ruiskukylpyyn. Etpä ole vielä kaikkia vaatteitasi riisunutkaan kuin jo kuulet nuo suloiset säveleet ja sa-malla tuhannet sääsket hyökkäävät ihollesi, jolloin veden liiallinen rait-tius ei sinua enään peloita, vaan syökset mitä pikemmin veteen, etsien siinä turvaa kiusaajiltasi. „Uh! Ulil", seitsemän astetta Celsiusta, eipä lii-oin hiota, vaan jopa toki pääsee sääskistä rauhaan.
Päälle pukiessasi, jos olet oikeen sukkela, et noista sääskistä vallan pa-haa kiusaa kärsi niin kauan kuin ihosi on märkä. Tällä välin olivat op-paamme virittäneet valkean ja haukkaamme aamiaista, joka maistuikin hyvin, sillä väsymyksellä on nälkä mukanansa. Nyt on aurinko jo niin paljon kiertänyt, jotta se luo säteensä tuonne vesiputoukseen ja saadak-semme pysyväisen muiston tästä viehättävästä paikasta, käytämme mukana olevaa valokuvakonetta.
Vahinko vaan ett'ei valokuva voi säilyttää sitä värien loistoa, auringon säteiden heijastusta tuosta alas syöksyvästä vedenpaljoudesta ja siten syntyvätä kimaltelevaa näkyä, joka edessäsi oli. Tämän jälkeen saa-vuimme kello 8 pitkittä mutkitta Alimmaiseen taloon, jossa muutaman tunnin lepo onkin sangen tarpeen noiden yöllisten ”strapatsien" jälkeen.
Nyt saat sanoa talonväelle jäähyväiset ja tuolta vaaralta viimeisen ker-ran silmäillä vuorimaailmaan, lähteäksesi sitten kanssamme Mattilaan tallustamaan. Siellä kohtaa meitä taas perinpohjainen ystävällisyys ja aika kuluu sangen hupaisesti kuunnellessasi levolle menoon asti isän-nän kertomuksia entisistä metsästysretkistään.
Aamulla herättyäsi mietit venhematkaa ja odottelet jos kentiesi etelä ru-peaisi ”puhumaan", sillä nyt on vastavirtaan matka. Useiden ystävällis-ten käden-puristusten ja onnentoivotusten perästä, jotka mieleesi joh-dattavat armaan kotisi, lähdet suurella kaipauksella talosta. Nivoissa panemme ”sauvat" veteen, sillä ilman niitä emme pääse ylös. Koskissa ottaa vielä kovemmalle, vaan niissäpä pitää ollakin jo harjaantuneet ”sauvojat." Ja kun nämät temput jotenkin hyvin osaamme, niin lyhyesti kerron miten tällaisissa tiloissa menetellään.
Keulaan ja perään asettuvat parhaat sauvojat, jotka kumpikin sauvovat venheen rannanpuolisella sivulla. Muut sauvojat sauvovat keskellä ve-nettä ja toiselta puolen. Kun nyt lähestymme ryöppyävätä kuohua, niin laskemme ensin venheemme tyynen ”korvan" taakse hieman levähtääk-semme, ja sitten yhdistetyillä voimin lykkäämme, polvet tanassa, sau-voilla venheen ensimmäisen kosken ”hampaan" päälle. Usein sattuu et-tä keula menee kivelle, jolloin täytyy peruuttaa ja uudestaan ottaa vauh-tia.
Kun vihdoin kaikki kosket ja uivat sauvottuasi saavut iltamassa kirkon-kylään, niin vasta seuraavana aamuna tunnet ruumiissasi sauvomisen vaikutuksen, sillä joka jäsentäsi pakoittaa. Iltapuolella et sitä enään muista, jolloin unehtuu myös matkan vaivat mielestäsi ja on jälellä ai-noastaan suloset muistot maisemista. Ja niin viehättävät ovat sellaiset matkat, että parin päivän perästä olisit valmis uudestaan retkelle.
Railo.