Käynti Pyhätunturilla.

”Vaikk' on polo Pohjolassa
Elo leivätön Lapissa",

niin on Luoja sielläkin antanut ihmisten ihailtavaksi luonnon kauneuksia, joiden vertaista Etelä-Suomessa turhaan etsit. Tultuasi pohjoisnapapiirin vyöhykkeesen jonakuna kirkkaana kevätpäivänä, ihmettelet ilman kuu-lakasta väritöntä kirkkautta ja kummastelet miten kaikki esineet silmiisi näkyvät paljon loitommalta, kuin Etelä-Suomessa, ja arvelet kaiketi nä-kösi käyneen terävämmäksi kuin kotona. Luonto ympärilläsi heti näyttää, ett'et enään ole Keski-Suomen saloilla, et Suomenlahden kallioisilla ran-noilla, jossa aallot tyrskyten pauhaavat luotoja ja niemiä vastaan.

Ympärilläsi ei kohoa vaahterat eikä tammet, niinkuin Suomen eteläisim-missä osissa, ei edes Keski-Suomen komeat koivikot lumivalkoisille run-koineen loista silmiesi edessä, vielä harvemmin tapaat haapaakaan, sil-lä Pohjolan kylmää ilmanalaa eivät nämät puut siedä. Ainoastaan jylhät humisevat hongikot ja tuuheat kuusikot ovat taistelussa pakkasta vas-taan vielä kestäneet ilman-alan kovuuden ja verhoovat maan vehreällä vaipalla, josta harvoin näet esiinpilkoittavan sinisen järven, niinkuin Keski- ja Etelä-Suomessa.

Metsän aukeamain välillä avautuu päin vastoin eteesi rahkasuot, joita kestää usein silmän siintämättömähän. Kuljettuasi väsymykseen asti tätä tasaista aukeamaa, joka melkein aina on vetelää, useinkin pohja-tonta nevaa, ja jota, jos se on puutonta, nimitetään ”aapaksi", jos taas siellä täällä joku puu kasvaa, ”jängäksi" ja päästyäsi jälleen kovalle maalle, nouset mielelläsi eteesi tulevalle ”vaaralle" ja luot silmäsi ympä-rillesi katsahtaen seutua, jonka halki olet samonnut.

Ryöppyävänä syöksee vuolas joki alas vuoren rinnettä, muodostaen jo-ka hyppäyksellä kosken, lohien temmellyspaikan, ja kimaltelevana ho-peavyönä suikertelee joki milloin jylhien kallioiden ympäröimäiu synkkäin rotkojen läpi, milloin taas niittyjen ja ruohorantain välitse halki ”auhtojen", joksi täällä joen kaltaiden välistä laaksoa nimitetään.

Istupa Lapin koskenlaskijan veneesen, niin pääset huumaavassa vauh-dissa ”huilaamaan" alas sellaiselle retkelle, joka tottumattomalle tuntuu kamalalta ja tuhoa uhkaavalta. Jo kuuluu korviisi loppumaton kohina, jo-ta kohden kiiruhdat. Kitinen, jonka pinnalla kuljet, muodostaa täällä suu-ren könkään eli kosken. Ikään kuin vimmastuneena eteen tulleiden sul-kujen vuoksi syöksee raivoisa vesipaljous kallioiden ja louhujen teke-mien esteiden välitse ja kuta kaltevammaksi maa tulee, sitä hurjemmas-sa vauhdissa syöksee vesi eteenpäin kiidättäen sinuakin venosessa lainettensa harjalla.

Tunnet omituisen nytkähdyksen ikäänkuin joku haltia olisi purttasi sysän-nyt ja huomaat olevasi kosken pahimmassa kuohussa. Jos istut souta-jan ”teljalla" ja olet hikipäissäsi soudusta, saat vielä leikillisen tervehdyk-sen kosken haltialta, joka venheen keulan yli syöksee hartioillesi pari vaahtoavaa jäähdyttävää läiskäystä ja niiu hurja on veneen nopeus, ett'et ennättäisi parasta ystävääsikään rannalta tuntea, etkä nähdä vaik-kapa itse Vellamon neitonen sinulle kosken kivellä hymyillen viittaisi.

Perämiehen tarkka silmä ja jäntevä käsi oli melan ohjaamisella välttänyt terävän kallion, joka pian olisi musertanut veneen ja kulkijat Ahtolan tu-ville saattanut. Vältettyänsä tuon uhkaavan vaaran on venheesi saapu-nut tyyneen suvantoon ja airojen avulla kulkee se eteenpäin kunnes ”ni-va" taas virkistää sen kulkua ripeämmäksi.

Jätettyänsä tunturiseudut on joki tullut ylhäiselle tasangolle ja molemmin puolin aukeavat viljellyt vainiot. Asumattomat seudut ovat takanasi ja kellon kaiku vetää huomiosi puoleensa; joen mutkassa tulee näkyviin Sodankylän kirkko, ja matkasta väsyneenä poikkeat kirkonkylään lepää-mään.

Ystävällisesti, kuten Lapin asukkaat ainakin, vastaan ottavat joen ran-nalla olevassa talossa isäntä ja emäntä sinun ja matkatoverisi kaikella vieraanvaraisuudella mitä talossa voidaan osoittaa. Uteliaana tietämään mitä luonnon kauneuksia ympärillä oleva seutu tarjoo kyselet niiden tun-turin lakien nimiä, jotka ylen ympärilläsi näet taivaan rannalla, muutamat parin, toiset useamman peninkulman päässä ja ystävällisenä nimittelee isäntä nimet:

Kommattovaara, Sattasvaara, Pomovaara, Luosta, Oratunturi ja Pyhä-tunturi. Viimeksi mainittu vetää huomiosi puoleensa jo senkin vuoksi, et-tä tuo tunturi, vaikka kauimpana, näyttää yhtä korkealta kuin muutkin; siitä arvaat, jol'et jo edeltäkäsin tiedä, että se onkin korkein kaikista näis-tä tuntureista. Sen nimelläkin on oma viehätyksensä, sillä tarinat kerto-vat paljon Lappalaisten muinaisista uskonnollisista menoista tämän tun-turin laella, jonne mittaamattomat avaruudet, äärettömät näköalat leviä-vät katsojan silmien eteen.

Jos tahdot kanssamme ihailla näitä aukeita aloja ja vähän ylevämmältä kannalta katsella jalkojesi ala puolella leviävää näköalaa, jonka avaruus vähintäkin on sata neliöpeninkulmaa, etkä säästä vaivojasi kiivetä tuon-ne pilviä tapailevaan korkeuteen, niin seuraa matkalle, jonka kesäkuus-sa 1883 tein erään hyvän toverin seurassa.

Istu Sodankylän kirkolla venheesemme, jossa paitse toveriani ja minua on vielä oppaamme Konrad. Sanon heti alussa, ett'et tuskastuisi matkan vastuksiin, että täällä et saa kulkea höyryveneellä etkä rattailla, rauta-tiestä puhumattakaan, vaan sen sijaan matkustaa niinpaljon kuin tien suunta sallii veneellä ja loppu taival jalkapatikassa. Jos olisit talvella tul-lut kanssani, niin olisin vienyt sinut porolla, jotta ”liepakka" olisi perässä käynyt, vaan kun nyt olet tullut keväällä, niin tyydy siis sen ajan kulkuneuvoihin.

Vaan ennenkuin venheemme rannasta irroitamme tarkastakaammepa, onko muassa kaikki tarpeelliset kapineet, sillä matkan varrella on niitä vaikea saada. Uteliaana kaiketi kysyt, mitkä ovat nuot niin tärkeät kapi-neet, ettei niitä muualta saisi. Ne ovat: valokuvakone tarpeineen, baro-meteri, termometeri, kiikari, kompassi, eväs ja päälle päätteeksi tuo nyt jo sangen tarpeellinen sääskivoide ”pikiöljy." Tätä ”odöriä" on pienessä lasipullossa, joka lyhyessä kantimessa riippuu vyössä tupen vieressä.

Saatuamme nämät kaikki asianmukaiseen kuntoon, lähdemme laimean vastatuulen puhaltaessa soutelemaan pitkin Kitistä alaspäin. Sopii myös mainita, että täällä perämies oli täydessä toimessa, eikä kuten Keski- ja Etelä-Suomessa istu huoletonna mela kädessä. Hänellä on melan ase-masta ”huoparit", joiksi sanotaan paria lyhyttä airoa, millä hän lykäten ”tullipaikkoja" vasten sekä edistää veneen kulkua että ohjaa sitä.

Vaan rientäkäämme eteenpäin, sillä venheemme on jo huilannut Kari-saaren nivan ja Hamppunivan sivutse, joten olemme neljänneksen mat-kaa kirkolta, joka juuri häviää niemen taakse. Ylen hauskalta tuntuu kii-tää noiden ruohoisten saarien nivoissa ja nauttia kevään suloutta pitkän ja pimeän Lapin talven jälkeen. Kevään aurinko on jo houkutellut nouse-maan ruohon maasta ja moniväriset kukat niityille, joissa, jos olet kas-vien tutkija, sinulla on paljon sekä tuttuja että outoja; mutta sekin, joka ei ole varsinainen kasvien tutkija, tuntee jo heti kaukaa nuot niin rehevät ja valkokukkaiset tuomet, jotka kauniina kuin morsian hääpuvussaan levit-tävät ympärilleen tunnetun tuoksunsa.

Kolmen neljänneksen kuluttua näet pienen Koskenniskan torpan, joen penkerellä, jonne tiedysti poikkeamme, jotta saat tutustua torpan näppä-rän Aata tyttären kanssa, muusta väestä puhumattakaan. Pirttiin astut-tuasi näyttää kaikki siistiltä ja hyvästi järjestetyltä. Arvelet varmaan sat-tumalta näin kaukana Pohjan perillä tapaavasi sellaisen siisteyden, sillä tiedät yleisistä kertomuksista, että näillä seuduin usein on päinvastoin, mutta sama puhtaus vallitsee tässä torpassa aina. Vaan päästäksesi pu-heisin, pyydät tervehdittyäsi ”huitua" juodaksesi, jolloin tytär pujahtaa ulos pirtistä ja tuokion perästä tarjoo sinulle iloisena täyden haarikan tuota virkistävää juomaa.

Sillä ajalla oli myös vanha emäntä tullut kahvipannunsa kanssa, jota asettelee liedelle. ”Meillä ei nyt sattunut olemaan sukulaa-maitoa koto-na", virkkaa hän, ”etteköhän joisi kahvia? Erikki sanoi, ett'ei nämät täh-tiherrat kahvia juo." ”Kiitoksia vaan, mutta sehän oli aivan suotta, sillä emme tosiaankaan kahvia juo ja sitä paitsi aika rientää nopeasti, jotta pitää kiirehtiä matkalle."

Rannasta lähdettyämme tulemme vähän matkaa kuljettuamme Orakos-keen, joka on Kitisen suurimpia koskia, Siinä saat jälleen tutustua kos-ken pauhuun ja nuolen nopeaan kulkuun läpi kuohujen kovien, joissa venheen joka liitos natisee. Sen jälkeen oli meillä vielä Kurki, Aska ja Portti jäljellä, joista jälkimäinen oli jyrkempi ja vaarallisempi, sillä lasku-väylä on tässä sangen kapea. Vaan ompa siinä vielä muutakin, joka kiin-nittää huomiosi puoleensa; huomaat näet nuo jyrkät rannat, jotka kohoa-vat aivan pystysuorina noin 40 jalan korkeuteen molemmin puolin kos-kea.

Vanhat miehet kertovat siinä ennen olleen suuren putouksen, vaan nyt aikojen kuluessa ovat vesi ja jäät murtaneet sen aivan vähäiseksi, vaik-k'ei kukaan tulvan aikana siitä tohdi laskea. Tämä oli matkallamme vii-meinen koski, paitsi pientä Akankoskea, jonne on vielä pari peninkul-maa. Nyt seurasi ensin Askan nivat ja niiden kohdalla näet samannimi-sen kyläkunnan, joka on ensimmäinen kirkolta tultuasi, vaan aika venyisi liian pitkälle, jos laskisin sinut maalle ja senpätähden riennä pois kans-samme noille pitkille suvannoille!

Tuulikin on jo tyyntynyt ja venheemme kiitää pitkin joen kiiltävää pintaa, johon rehevät rannat kuvastuvat. Usein tapaat sellaisen seudun, jonka ihanuus pakoittaa sinua huudahtamaan ”tämähän on mainiota, tuollaisia kuvia pitäisi meidän maalailemme oppia tekemään!" Näin kuluu aika ja matka, kunues puolikolmatta peninkulmaisen matkan päässä lähtöpai-kasta laskemme venheemme Vikevin rantaan.

Oppaamme ei tarvinnutkaan sitä meille kahdesti huomauttaa, sillä ruoka maittoi sangen hyvin, vallankin kun olimme vankasti soutaneet. Ennen-kuin pääsemme rannasta niin seuraa meitä summaton parvi noita kor-vissasi vinkuvia, luopumattornia, verenhimoisia sääskiä, joiden kimeään ruokavirteen nyt saat ensi kerta tutustua, sillä Etelä-Suomessa ei niistä mitään tiedä, paitsi jos joku yksinäinen laulaja on iltahämärässä kama-riisi sattunut pääsemään.

Kaikeksi onneksi laskeupi kylmä sumu, joka karkoittaa pois nuot hyön-teiset vesiltä. Ne ovatkin Lapin pahin rasitus kesällä. ”Ompa niissä vaan tarpeeksi, räkön" aikana", sanoo Konrad, ”kylläpähän itse huomenna näetten kun tullaan metsään." Jätettyämme Luostan tunturin noin neljän virstan päähän oikealle kädelle joesta, olemme saapuneet Akankos-keen, ja vielä pari pitkää suvantoa ja Ahmaniva, niin olemme venemat-kamme perillä eli Mattilan rannassa.

Yö onkin jo yli puolivälin, ja kaikki talonväki nukkuu sikeimmässä unes-sa, joten ei kartanolla ole hereillä muita kuin tuo aina valpas ”Pilkki" koi-ra. Mutta ennenkuin talonväki ehti herätä koiran haukkumiseen, oli jo oppaamme au'aissut isännän ja emännän makuuhuoneen oven ja kiljai-ssut: ”Isäntä nyt pystöön, täällä on nuo meidän tähtiherrat, niille tarvitsisi saada makuusijat." Tuokiossa olikin isäntä jalkeilla ja tuli vastaamme ke-hoittaen meitä käymään huoneesen.

Eipä aikaakaan kun olimme jo täydessä puheessa isännän kanssa vie-rashuoneessa, jonne myös tuli muukin talonväki. Jutellessa kului pari tuntia ja väsymys kehoittaa meitä levolle, vaan jos sitä ennen pistäysit ulkona näit naapuritalojen koko vaimonpuolisen sukupuolen koossa, sil-lä niin tärkeä ja harvinainen tapaus kuin ”tähtiherrojen" talossa käynti sai heti yösydännäkin viipymättä kyläkunnan liikkeelle.

Neljän tunnin levon perästä nousimme ylös ja läksimme matkalle ja ta-lon nuori Juha Aapo yhtyy seuraamme, sillä oppaamme Konrad ei tar-koin tuntenut maamatkaa, vaikka talonväki vakuutti ”pilkkatien" olevan selvän. Tien suunta kulki suoraan länttä kohden. Alussa oli kappaleen matkaa kuivaa kangasta astuttavana, vaan sittenpä tulivat nuot tutut aa-pat ja jängät, vaikka ne nyt kuivan sään tähden olivat kuten Juha Aapo vakuutti, niin kuivat ”ettei pieksun päälliselle vesi nouse?"

Mutta ett'ei hänen selityksensä aina paikkaansa pitänyt, sen huomaat itse paraiten, sillä tuon tuostakin uppoat polveen saakka vetelään mu-taan, vaan sehän oli aivan vähäpätöistä. Onnellisesti ensimmäisen aa-pan yli päästyä kohosi tie Mairivaaralle, joka tältä kohdalta oli noin 300 jalan korkuinen. Haluaisit kaiketi jo tästä luoda pienen silmäyksen yli La-pin avaruuksien, vaan heitä se siksi kunnes pääset itse Pyhälle.

Vielä puolen peninkulmaa astuttuasi tulet Pyhäjärven rannalla olevalle vaaralle, jossa saat hieman levähtää. ”Mitä?" huudahdat, ”oletko lumon-nut minut? Tämähän on kuin Alppimaailmassa, sillä tuo järvi tuossa, nuot pitkälle pistävät niemen suikaleet ja nuo tunturit, jotka lumivalkoisi-ne rinteineen kohoavat heti järven pinnasta, nehän luovat eteemme Rigi-vuoren tai Gotthardin ihanat, viehättävät näköalat!"

Ennen kuin vielä hämmästyksestäsi toinnut, esittää oppaamme hyvän-tahtoisesti tunturien nimet: ”Tuo tuossa vasemmalla on Soutaja, suoraan eteenpäin Järvenperä, siitä oikealle Välitunturi, sitten itse Pyhä ja nuot muut, jotka sitte seuraavat, saatte tietää kun tullaan Pyhän laelle, sillä sieltä ne näkyvät paremmin." Ompa siellä vielä talojakin, tuon järven rannalla, jonne nyt viemme sinut ja astumme Alimaisen taloon.

Emäntä isäntä ei sattunut olemaan kotona viekin meidät heti vierashuo-neesen, jossa yleinen siisteys vallitsee. Enin mikä huoneessa vetää huomiotasi puoleensa on ”tapetit" seinillä, sillä seinien koristukseksi on liistaroittu suuri Stielerin kartta. Tätä katsellessasi näet tuossa palasen Ranskaa, tuossa Italian, osan Amerikkaa ja koko sekä vanhan että uu-den mantereen maat.

Ääneensä lukiessasi Amerikan nimen on se sana houkutellut utelijaat ovella katsojat lähemmäksi ja eräs talon neitosista, jonka sulho kuuluu lähteneen Amerikkaan, kysyy: ”no missä se Amerikka on?" ”Tässä se on", sanot näyttäen Amerikan karttaa, joka tapettimestarin huolimatto-muuden tähden on joutunut ylösalaisin seinälle. Sitten saat etsiä Suo-men karttaa huoneen toisesta nurkasta ja näyttää mistä ”laivat menevät Amerikkaan."

Kuulijakunnan havaintokyvyn älyät siitä kun Jussi kotvan perästä näyt-tää Marialleen: ”tuosta sanoi tähtiherra menevän tien Amerikkaan", ja samalla hän sormellaan vetää pitkin seinää viivan, joka kulki halki Venä-jän ja Turkin. Talonväen huviksi ja suuren uteliaisuuden tyydyttämiseksi antaa toverini samaan aikaan selityksiä ilmapuntarista, lämpömittarista ja muista salaperäisistä herrasvehkeistä mitä oli mukanamme. Hieman levättyämme ja uituamme Pyhäjärven raittiissa vedessä, istumme ven-heesen ja lähdemme järven yli, sitten tunturille.

Venhematkaa oli vaan ”nätti" puolen peninkulmaa. Vedettyämme ven-heemme maalle, teimme heti barometeri mittauksen, ett'et luulisi suotta noita huolellisesti kuljetettavia koneita muassamme kuljettavan. Nyt taa-sen metsään, vaan kun on jo iltapuoli, niin saat heti ”nolens volens" uu-distaa tuttavuutesi noiden ystävällisten sääskien kanssa, jotka antoivat sinun edeltä puolisen olla jotenkin rauhassa, ja saat siis tilaisuuden käyttää tuota hyvää ”odöriä" ja nyt tielle.

Etpä tarvitse kauan kävellä, ennenkuin jo hikoilet ja tunnet otsaasi ja nis-kaasi kovasti kirvelevän, sillä oletan, ett'et ole ennen ihoasi pikiöljyllä voidellut. ”Jos tämän tiesin, niin ennen olisivat sääsket saaneet purra niin paljon kuin haluavat" ja samalla pyyhkäiset joko hihallasi tai nenä-liinallasi pikiöljyn pois iholtasi. Yaan tuskinpa on paria minuuttia kulunut kun jo olet valmis uudestaan voitelemaan sanoen: ”kirvelköön pikiöljy, kun vaan pääsen sääskistä rauhaan." Jos kiireessäsi olisit tarkastellut meidän oppaitamme, olisit huomannut heidän suunsa menevän ivalli-seen nauruun.

Jota syvemmä tulemme metsään, sitä jyrkemmin kohoaa maa. Vaan pianpa huomaat ett'et ole enään tavallisella vaaralla, sillä tuokion peräs-tä laskeuu sama törmä aivan jyrkästi alas ja kohoaa heti jälleen muo-dostaen syvän kurun, jonka pohjassa pieni tunturipuro lorisee. Kävel-tyäsi tämän kurun ylitse vastaiselle törmälle, tunnet jalkojasi kovasti rau-kaisevan, vaikka oletkin tottunut kävelijä, ja samaa valittavat kumppania-kin. Senpätähden lähdemmekin tuonne puron partaalle istumaan ja va-littuamme sopivan paikan virkistämme itseämme puron raittiilla vedellä, eikä vähäinen konjakkiryyppykään pahaa tee.

Tässä istuessamme kuulet likeltä pientä rytinää ja kuin katselet tarkem-min niin huomaat tuolla poroja käyskentelevän. Oppaamme huutaa hie-man omituisella tavalla, ja porot seisahtuvat, vaan sitten kuin hän toista-miseen kiljasee tavallisella äänellä, niin lähtevät porot ”lenkuttamaan" matkaansa.

Tästä lähdettyämme kohoaa maa kohoamistaan ja puut harvenevat harvenemistaan. Puista puhuessani pyydän sinun hieman silmäilemään tuota rehevätä petäjikkötä. Katso tuolla kurussa noita suuria kuusia ja entäs nämät harvinaiset suuret haavat, joita et muualla Lapissa usein näe, ja sitten tämä pehmoinen jäkälä, jonka päällä astuu kuin turkkilai-sella matolla. Kuta ylemmä tulemme sitä harvemmaksi käypi metsä. Puut näyttävät kuivilta ja vaivaisilta, lopuksi vielä joku tunturikoivu ja kataja, vaan vihdoin viimein et metsäntapaistakaan kohtaa.

Mutta nyt en vie sinua suoraan laelle, vaan käypä ensin kanssamme tuolla etäällä pohjassa olevalla lammikolla. ”Näenkö väärin vai miten onkos tuolla noin korkea vesiputous?" ”Ei, kyllä sielä on vesiputous; se on ”Pyhäloma", jonne isä käski minun teidät viemään", sanoo oppaam-me, ”vaan jopa kuljimme liian ylös, sillä nyt pitäisi laskeutua tuonne jyrk-kään kuiluun."

Nyt tuumimaan miten sinne pääsisi, mutta sepä ei ollutkaan juuri niin helppoa kuin luulet, sillä alasmeno oli vaikeampi kuin nousu. Vaan mikäs neuvoksi muu kuin ruveta pujottelemaan suorinta tietä. Jonkun matkaa tultuasi luulet jo aivan pian pääseväsi perille, vaan eipä niin käykään, sillä siellä on kuru kurun perästä, ja kun vihdoinkin pääset perille, niin varmaankin myönnät ett'ei se matka ollut juuri niin helppo kuin tästä ker-tomuksesta päättäen luulisi.

Lammin rannalle tultuasi istahdat kanssamme pehmoiselle sammalikolle saadaksesi rauhassa ihmetellä luonnon suloutta tällä kohdalla. Ensi sil-mäyksellä huomaat tämän olevan kolmen kurun yhtymäpaikan, jossa kaksi pienempää yhtyy tuoksi suureksi kuruksi, joka eroittaa Järvenpe-rän Välitunturista. Sen kurun syvyys on noin 800 jalkaa.

Hetkisen kummastellen ihailtuasi tätä mahtavaa näköalaa, kääntyy huo-miosi äsken mainitun vesiputouksen puoleen. Sehän on erittäin viehät-tävän näköinen. Katsoppas vaan vesi, joka ylhäältä lähti yhtenä säteenä syöksymään kallion syrjän yli vapaassa ilmassa, on alas tullessaan ai-van pieninä pisaroina. Sen korkeus olikin kuten mittaamalla saimme tie-tää, noin 60 jalkaa. Mutta kas nytpä saan kelpo ruiskukylvyn kerrankin, ajattelet ja rupeat päältäsi riisumaan, mutta sattumalta on toverini pistä-nyt lammikkoon termometerin, joka näyttää vaan + 7° C. ja kylpyintosi peräti laimentuu.

Pyhäntunturin laelle on meillä vielä pitkä matka. Eväslaukkuun siis kä-siksi. Muiden muassa otetaan siitä myös teelehtiä ja sokeria, vaan eipä keittoastiaa olekaan. Silloin johtuu toverini mieleen, että hän joskus oli kuullut mainittavan samallaiseen pulaan joutuneiden tuttavain tuohises-sa keittäneen vettä. Kiskottiin tuohta lähellä olevista koivuista ja sitten tuohisen tehtyä ruvettiin koettamaan.

Vaan kun pistimme tuohisen keitinselän nenään, niin piampa liekit sen kipristivät ja lopuksi syttyi se tuleen. Mutta vahingosta viisaaksi tullaan, sillä toisen tuohisen tehtyä keitimme hiilillä ja tämä koe onnistui mainios-ti. Teekannun ja muiden serviisikapineiden puutteessa panimme sekä teelehdet että sokerit samaan tuohiseen. Lieneekö paikan suloisuus, vai keittoneuvon uutuus vaikuttanut, mutta juoma maistui erittäin hyvältä ja saavutti yleisen hyväksymisen.

Tarpeeksi levähdettyämme jätämme tähän liiat kapineet, joita emme vuoren laella tarvitse, sillä nousu sinne ei ole leikin tekoa, kuten pian huomaat. Aikamme tuumittua mistä olisi paras nousta, arvelimme että ”suorin tie paras" ja näin ollen lähdemme aivan jyrkkään ylös. Tällä koh-dalla muodosti rinne noin 45 asteisen jyrkkyyden. Usein täytyy käyttää käsiäkin apuna ylös kiivetessä ja tällä vaivaloisella tavalla saavuimme Välitunturin laelle.

Tämän tunturin kupeella oli ammoin aikoja sitten Lappalaisten uhraus-paikka, ja kertovatpa oppaamme etäämpänä löytyvän erään laivan kaa-ripuunkin, joka muka aaltojen ajamana oli sinne joutunut silloin kuin meri vielä aaltoili Pyhätunturinkin ympärillä. Mutta koska emme vielä ole itse ”Pyhän laella", niin lähdemme vielä nousemaan sitä kohden ja olihan se tuossa aivan edessämme.

Vaan vähän matkaa käveltyämme tulimme äärettömän suuren kurun reunalle, joka eroittaa nämät la'et toisistaan. Tässäpä halusimme kuulla tuon syvän rotkon kaikua ja miehissä vieritimme suuria kiviä alas ku-ruun. Kun panimme joltisenkin kiven ensin alkuun, niin vähän ajan pe-rästä luuli jo koko rinteen syöksyvän alas, sillä sellaista jyrinää piti vauh-dissaan yhä kiihtyvä kivi, joka tempasi satoja muita mukaansa jyrkän louhun kupeesta. Eipä ilman syytä oppaamme lausunutkaan: ”Kuuluu sellainen jytäkkä, kuin vanhat kertovat käyneen kahden emäkarhun tapellessa, niin ett'ei heistä kumpasestakaan jäänyt jäljelle kuin pieni karvatukko."

Tämän huvin jälkeen laskeusimme kuruun ja sitten vielä kiivettyämme sieltä ylös korkeimmalle laelle, joka oli edessämme, olimme saapuneet tuolle toivotulle Pyhälaelle. Tuskinpa muistat väsymystäsi enään saa-dessasi katsella noita avaruuksia, jotka tänne näkyvät. Vaan ennenkuin saat ihmetellä tuota ääretöntä lakeutta, joka on jalkojesi alla, niin kerron miten korkealla oikeastaan olet, jotta voit käsittää miten niin kauaksi näet.

Tehtyjen barometeri-mittauksien mukaan oli tämä laki 1,279 jalkaa Py-häjärven pintaa ylempänä elikkä 2,058 jalkaa meren pinnan yläpuolella. Kun nyt tämän kaiken tiedät, niin kuules kuin oppaamme kertoo noiden siintävien tunturien ja vaarojen nimet.

”Suoraan etelää kohden näette noin 4 peninkulman etäisyydessä Kemi-järven, sekä sen eteläpuolella olevat tunturit, lounasessa ovat Javanus-järvet, pohjasessa näette Sodankylän kirkon, nämät tässä likempänä, melkein samassa suunnassa ovat Hattutunturi, Kapustavaara j. n.e., aina Luostaan saakka, jonka sivutse eilen kuljitte. Oratunturin sivuitse katsoessanne kuumottavat Nattastunturit ja Saariselkä, jotka kumpikin ovat noin 12 peninkulman päässä ja jälkimäinen näistä pistää jo Venäjän puolelle."

Turhaa lieneekin vaivata muistoasi noilla useilla nimillä, joita oppaamme luettelee, sillä jo näistäkin saat käsitteen tuosta suunnattomasta aukeas-ta ympärilläsi. Kaikki näyttää tuolla alhaalla niin pieneltä ja vähäpätöi-seltä: ilman ahtaan näköpiirin rajoituksia kulkevat silmäykseni loitos, hal-ki ilmojen, vieden mukanansa aatteet tuntemattomille seuduille.

Katso kuinka Kitinen tuolla pohjosessa kullan-karvaisena auringon va-lossa välkkyy, kuinka vähäisiltä nuot Pyhäjärven talot tuolla järvenran-nalla näyttävät. Aurinko ei vielä ole päässyt kultaamaan koko seutua, vaan laaksoissa ja kuruissa syvät ja tummat varjot muodostavat jyrkän vastakohdan tunturien la'illa kimalteleville, häikäiseville lumikinoksille ja erämaan juhlallinen hiljaisuus herättää povessasi vakavia tunteita; taivaan kirkas laki leviää kuulean sinisenä koko näköalan yli ja keskellä tätä suuruutta tunnet oman pienuutesi ja mitättömyytesi.

Vastoin tahtoasikin täytyy sinun ihmetellä Luojan tekojen suuruutta. Sattumalta vilkaiset kelloasi. ”Onkos kelloni seisahtanut, se on vasta 12 ja aurinko oli jo ylhäällä?" Vaan pantuasi sen korvasi juureen kuulet sen rapsuttavan kuten ennenkin. ”Niin olinpa todellakin unohtaa, että olenkin täällä valoisassa pohjolassa, jossa ei aurinko kesällä neljään viikkoon laske levolle."

Sillä ajalla ovat toiset kävelleet ympäri lakea etsien suojaa kylmältä lä-pitunkevalta tunturituulelta ja koottua sieltä täältä kuivia katajoita ovat saaneetkin jo pienen ”rompsuvalkean." Meidän valkean ääressä pakis-tessamme, jolloin ”haustus cordialis" otettiin ”ad frigus depellendum", on tuolla alhaalla laaksoissa hiipivä sumu jo peittänyt ympäristön salaperäi-seen vaippaansa, paitsi nuot korkeimmat la'et.

Olet kuin saaressa keskellä aavaa harmaata mertä ja ilma tuntuu kos-teammalta ja kylmemmältä, jonka vuoksi lienee paras lähteä paluumat-kalle, sillä kello on jo kolme Jätämme siis hyvästi ”Pyhälle la'elle" ja as-telemme alaspäin, vaan toisia teitä, jotka ovat paljon mukavammat, jos en mainitse paria kolmea kallion kylkeä, joissa pujoitteli henkensä kau-palla.

Pyhälomaan saavuttuasi olet jo unohtanut veden kylmyyden ja riisut heti takin päältäsi aikeissa mennäksesi tuohon ruiskukylpyyn. Etpä ole vielä kaikkia vaatteitasi riisunutkaan kuin jo kuulet nuo suloiset säveleet ja sa-malla tuhannet sääsket hyökkäävät ihollesi, jolloin veden liiallinen rait-tius ei sinua enään peloita, vaan syökset mitä pikemmin veteen, etsien siinä turvaa kiusaajiltasi. „Uh! Ulil", seitsemän astetta Celsiusta, eipä lii-oin hiota, vaan jopa toki pääsee sääskistä rauhaan.

Päälle pukiessasi, jos olet oikeen sukkela, et noista sääskistä vallan pa-haa kiusaa kärsi niin kauan kuin ihosi on märkä. Tällä välin olivat op-paamme virittäneet valkean ja haukkaamme aamiaista, joka maistuikin hyvin, sillä väsymyksellä on nälkä mukanansa. Nyt on aurinko jo niin paljon kiertänyt, jotta se luo säteensä tuonne vesiputoukseen ja saadak-semme pysyväisen muiston tästä viehättävästä paikasta, käytämme mukana olevaa valokuvakonetta.

Vahinko vaan ett'ei valokuva voi säilyttää sitä värien loistoa, auringon säteiden heijastusta tuosta alas syöksyvästä vedenpaljoudesta ja siten syntyvätä kimaltelevaa näkyä, joka edessäsi oli. Tämän jälkeen saa-vuimme kello 8 pitkittä mutkitta Alimmaiseen taloon, jossa muutaman tunnin lepo onkin sangen tarpeen noiden yöllisten ”strapatsien" jälkeen.

Nyt saat sanoa talonväelle jäähyväiset ja tuolta vaaralta viimeisen ker-ran silmäillä vuorimaailmaan, lähteäksesi sitten kanssamme Mattilaan tallustamaan. Siellä kohtaa meitä taas perinpohjainen ystävällisyys ja aika kuluu sangen hupaisesti kuunnellessasi levolle menoon asti isän-nän kertomuksia entisistä metsästysretkistään.

Aamulla herättyäsi mietit venhematkaa ja odottelet jos kentiesi etelä ru-peaisi ”puhumaan", sillä nyt on vastavirtaan matka. Useiden ystävällis-ten käden-puristusten ja onnentoivotusten perästä, jotka mieleesi joh-dattavat armaan kotisi, lähdet suurella kaipauksella talosta. Nivoissa panemme ”sauvat" veteen, sillä ilman niitä emme pääse ylös. Koskissa ottaa vielä kovemmalle, vaan niissäpä pitää ollakin jo harjaantuneet ”sauvojat." Ja kun nämät temput jotenkin hyvin osaamme, niin lyhyesti kerron miten tällaisissa tiloissa menetellään.

Keulaan ja perään asettuvat parhaat sauvojat, jotka kumpikin sauvovat venheen rannanpuolisella sivulla. Muut sauvojat sauvovat keskellä ve-nettä ja toiselta puolen. Kun nyt lähestymme ryöppyävätä kuohua, niin laskemme ensin venheemme tyynen ”korvan" taakse hieman levähtääk-semme, ja sitten yhdistetyillä voimin lykkäämme, polvet tanassa, sau-voilla venheen ensimmäisen kosken ”hampaan" päälle. Usein sattuu et-tä keula menee kivelle, jolloin täytyy peruuttaa ja uudestaan ottaa vauh-tia.

Kun vihdoin kaikki kosket ja uivat sauvottuasi saavut iltamassa kirkon-kylään, niin vasta seuraavana aamuna tunnet ruumiissasi sauvomisen vaikutuksen, sillä joka jäsentäsi pakoittaa. Iltapuolella et sitä enään muista, jolloin unehtuu myös matkan vaivat mielestäsi ja on jälellä ai-noastaan suloset muistot maisemista. Ja niin viehättävät ovat sellaiset matkat, että parin päivän perästä olisit valmis uudestaan retkelle.

Railo.