Juha Kivekäs.

Kertausharjoitukset 1974.


Tulin harjoituksiin Etelä-Suomesta jossa tuolloin asuin. Ensimmäinen viikko oli upseereille ja meille aliupseereille. Toisella viikolla tulikin jo sit-ten miehistö. Tämä viikko alkoi siten, että sain tehtäväkseni opettaa mie-histölle aseiden kohdistamista. Kävellessäni harjoitustaulujen kanssa parkkipaikan kautta majoitusalueelle, kuulin nimeäni huudettavan.

- Juha tuuppa käymhään täälä!... Lähemä kuule käväsheen mukka Kittilässä?


Kävelin ääntä kohden ja siellähän oli vanha väärtini Kota-Veikko kolmen humalaisen Hetan taksimiesten kanssa, kuskina heillä oli nuori mies jota en tuntenut.
- Terve Veikko... käymään Kittilässä?... Mitä me siellä?... vaikka hyvin tiesin matkan tarkoituksen,... olihan lähin viinakauppa siellä.
- No... lähemä seku vain käväsheen...son soma ajella.
- Jaa... soma ajella!... Tarkoitat varmaan soma kävässä Alkossa?
- Voihaan met kävästä sieläki jos tahot, naureskeli Veikko.
- Enhän minä voi lähteä, minun täytyy mennä pitämään harjoituksia!... näytin kädessäni olevia tauluja.... Veikko tempasi ne itselleen ja heitti auton alle.
- Tuola net säilyy sen aikaa ko käväsemä mukkin.


Ei siinä auttanut kuin hypätä kyytiin ja niin matka kohti Kittilää alkoi. Ehdittiin siinä kertoa kuulumiset ja juoda muutamat olut ennenkuin auto kaarsi Kittilän Alkon pihalle. Menimme Veikon kanssa kahdestaa sisälle liiikkeeseen. Tiskillä Veikko löi myyjän eteen tukon rahaa.
- Laatikollinen Kossua!
- Ei sitä voi myydä kuin pari pulloa per asiakas, myyjä kertoi.
- Meilä on kuule suuri sotatapahtuma Muonijossa – kertausharjoitukset... ei net kerkiä kesken sotahommien lähteä joka mies tänne täyennystä nouthaan.
- Täytyy kysyä johtajalta, sanoi myyjä, mutta johtajan ovi avautuikin ja itse johtaja, Veikon hyvä väärti, kurkisti oven raosta,... oli ilmeisesti kuullut Veikon kovan ja kantavan äänen huoneeseensa.
- Anna vaan, häätyyhän sitä saaha lääkettä sotahommiin... hiih...hiih..hi..


Niin kannoimme laatikon autoon ja veimme humalaiset taksimiehet lähi-baariin kaljalle.
- Nyt lähemä Jussa käymhään lääkärissä.
- Jaa hah... no mennään sitten.


Sairaalassa Veikko valitti lääkärille, vanhalle kalakaverilleen, vilustumis-ta ja sitä, että myös koko meidän joukkue kärsi samoista vakavista vai-voista, joten jo koko maan kannalta olisi saatava mitä pikaisin lääkinnäl-linen apu, muuten oli vaarassa, että koko rintama romahtaa.


Lääkäri oli hyvin leikissä mukana ja oli tutkivinaan meitä vakava ilme kasvoillaan. Kuunneltuaan ja koputeltuaan meitä kuminuijallaan, Veik-koa jopa otsaan, kääntyi sairaanhoitaja puoleen.
- Joo o.. pahalta näyttää.... jäävät viikoksi sisään tänne sairaalaan!
- Ei perkule... emmehän met tänne jouva jäämhään... son sota kesken ja meijän miehet oottaa läkettä sielä rintamala... pirtu pulloon ja sitte met lähemä pelastamhaan tätä Suomea!, Veikko kauhistui.
- No... täytyy sitten tehdä niin kuin Suomen etu vaatii, totesi lääkäri tottisella naamalla ja antoi, meitä kaikkia suu auki ja epäuskoinen ilme kasvoillaan seuraavalle, sairaanhoitajalle ohjeet miten toimia ja poistui...

Hoitaja katseli epätoivoissaan ympärilleen, ikäänkuin etsien piilotettua kameraa ja miettien onko hän mukana jossain piilokamera ohjelmassa, ja sitten lähes hysteerisesti parkaisi.
- Mistä minä nyt sen pullon teen?!.... Lähtien etsimään sitä eri huoneista ja kyselemään kolleegoiltaan tiesivätkö he jotain mahdollisesta TV:n kuvausryhmästä.


Katselimme Veikon kanssa hyllyllä olevia pulloja ja huomasin joukossa ruskean puolen litran pullon jossa luki, että ”C-vitamiinia”. Kaadoin pul-lossa olevan, noin desin, nesteen lavuaariin ja kun hoitaja tuli valitta-maan, ettei pulloa löydy, löin tyhjän ja huuhtelemmani sellaisen hänelle käteen.
- Mistä te tämän löysitte?
- Tuossahan soli pöyvälä, väitti Veikko.


Niin lähdimme, noudettuamme kaljaveikot baarista, paluumatkalle kohti rintamaa. Oli jo ilta ja pimeää kun saavuimme Särkijärvelle. Kun ajoim-me parkkipaikalle oli sen portilla vastaanottokomitea meitä vastassa, so-tapoliisit. Veikko ohjeisti kuskiamme kurvaamaan heidän ohitseen, huoli-matta heidän komennoistaan ja huitomisestaan.


Saavuttuamme toiseen päähän pimeää parkkipaikkaa, keräsimme kii-reesti tavaramme ja juoksimme metsään. Autoon jäi vai kuski ja kolme sammunutta taksimiestä. Sotapoliisit huusivat peräämme pysähtymis-käskyjä, mutta pian nekin vaimenivat ja metsässä vallitsi jälleen rauha.


Seuraavana päivänä lähdimme linja-autoilla Puljuntielle jossa varsinai-nen sotaharjoitus oli määrä pitää. Meille aliupseereille oli järjestetty len-tomatka vesitasolla tutustumaan miten telttamme ja joukkomme näkyisi-vät yläilmoista.


Meitä mahtui koneen takaosaan kolme miestä ja Veikko istahti eteen lentäjän viereen. Kaikki sujui hyvin siihen saakka kunnes Veikko intoutui tyrkyttämään viiden litran muovipullon lantraamaansa, pirtua myös len-täjälle, ja joka, kieltäydyttyään, joutui Veikon pakko juotto yrityksen koh-teeksi.


Veikko piti toisella isolla kourallaan lentäjää niskasta kiinni ja toisella yritti tunkea pulloa väkisin hänen suuhunsa. Saimme Veikon rauhoittu-maan ja niin alkoi liito kohti järven pintaa, lentäjän puhuessa samaan aikaan mikrofooniinsa.


Rannassa odottikin sotapoliiseja jotka komensivat Veikon mukaansa. Lähteissä Veikko pudotti tuon pullon viereeni ja kehoitti pitämään siitä hyvää huolta, ja me pidime. Niin loppui Veikon sotiminen siltä erää.


Itse harjoitus sujui mainiosti, täytimme ryhmälleni annetun tehtävän täy-dellisesti, vaikka harjoituksen jälkeen komppanian päällikkömme Jaakko Ruha olikin “hieman” eri mieltä.


Kun iltasella matkasimme linja-autolla Puljuntietä, meille kerrottiin, että meitä etsivät viholliset (Sodankylän varusmiehet) ja, että meidän tehtävänä on piiloutua niin hyvin, ettei vihollinen löydä meitä.


Katselin matkalla meille annettua kartaa ja havaitsin ison suoalueen jon-ka keskellä näytti olevan saareke. Pyysin kuskia pysähtymään ko. koh-dalle ja näin hyppäsimme autosta tienvarteen ja lähdimme könyämään kohti suunnittelemaani majapaikkaa.


Paikka löytyikin ja perille pääsimme kaatamalla muutaman koivun pitko-spuuksi, jotka vedimme pois perässämme.Vietimme teltassa koko viikon ketään näkemättä, kuunnelle radiosta EM-yleisurheilua. Ryhmääni kuu-lui Reino Sonkamuotka, Mauri Vieltojärvi ja Monnen Reino. Muita en muista.


Meille oli kerrottu, ettei kannata yrittää pysäyttää myymälä-autoa, koska heille oli annettu käsky, ettei sotilasasuun pukeutuneiden kohdalle saa pysähtyä, eikä heille saa myydä olutta. Onneksi ryhmässäni oli kauppias Monnen Reino, joka oli myös suuri ostaja myymälä-autoa pyörittävässä firmassa. Niinpä auto pysähtyikin kohdallemme ja saatuamme täytettyä olut varastomme palasimme leiriin ja näin harjoitukset jatkuivat.


Näimme harjoituksen aikana ensimmäisen ihmisen kun varhain lauantai aamuna teltallemme saapui joukkuenjohtaja Lihtosen Jussi. Hän oli hie-man kiukkunen ja kertoi etsineensä meitä jo pitkään. Kerroin hänelle, et-tä olimme täyttäneen vain meille annetun tehtävän, johon Jussi hieman kiukkuisena esitti vastalauseen.
- Ei se käsky kyllä ihan tätä tarkoittanut!!


Ryhmäni oli täysin toista mieltä ja esittikin vastalauseita.
-Itte sanoitte linja-autossa että emme saa näkyä... oomako näkyny häh? ...perkele!, kyseli Sonkamuotkan Reino.
-No... turha tätä on nyt enää vatvoa,... lähemä, kohta tulee linja-auto, so-vitteli jo leppynyt Lihtonen.


Kun viikon lopulla palasimme linja-autolla sotaretkeltämme, nousi au-toon joku kapiainen ja komensi minut kapteenin puhutteluun. Kapteeni yritti kysellä mitä teimme ja miksi menimme ennen harjoituksia luvatta Kittilään. Kerroin, kuten olimme Veikon kanssa sopineet, että menimme lääkäriin ja sen voi sieltä tarkistaa jos eivät usko.


Aikansa jankattuaan asiasta kanssani, komensi kapteeni sihteeri/todista-jan ulos, joten jäimme kahden.
- No niin... nyt voit kertoa pöytäkirjan ulkopuolella miksi menitte Kitti-lään?
- Käväsimä viinakaupassa... tietenkin.
- Tämä menee sitten sotaoikeuteen... voitte poistua.


Asiasta ei kuitenkaan kuulunut vuosiin mitään ja kun sattumalta muuta-man vuoden kuluttua tapasin Veikon niin kysyin asiasta.
- Älä Juha hyvä siitä välitä ainakhaan... ei sole mikhään... miekö pääsin kotio niin pirhautin sille kapteenille ja sanoin, että jos sie laitat meijät Juhan kans oikeuteen, niin mökkiäs saat hakea!... Sillä kapteenilla on sielä meilä päin komia mökki... Se kapu sano, että unohama koko juttu... mie sanoin sille , että se vain soppii... son miehen puhetta!...hiih..... hiih.... hi...


- Siinähän kävi kuin minulle armejan aikana
- Miten sinun sitte kävi sielä?
- Yks kusipäinen yliluti, jolla tiesin olevan mökin lähellä Hettaa, meinas järjestää minut putkaa kun oli aliupseerikoulussa, mutta kun olimme kahden kesken kysyin siltä.
- Herra yliluutnantti saako puhutella?
- No.. mitä oppilas on asiaa?
- Sitä vain, että voisinko tiedustella missä päin herra yliluutnantin kesä-mökki onkaan? … -Se yliluti pysähtyi ja katsoi minua pitkään.
- Mistäs päin se oppilas onkaan kotoisin?
- Enontekiöltä...Hetasta, herra yliluutnantti.
- Hetastako... mmm... tuota... eiköhän me anneta tämän jutun olla täs-sä?
- Sitä se minäkin, herra yliluutnanti!
- Sille mökile olis pian käyny samoin ko mie meinasi sille kapun mökile... hiiih... hih.... hi.., hihitti Veikko.
- Aivan varmasti... eipä olis Hetan VPK ennättänyt sinne korpeen sitä sammuttamaan.