V. V. / Karjantuote 1936.

Kesäretki Oulun seuduille, Lappiin ja Petsamoon



Petsamo askarruttaa etelä-suomalaisen mieltä. Sinne olisi kerran pääs-tävä.Siihen haluun yhtyy vielä uteliaisuus: olisi nähtävä Suomen nuorin nurkkaus, jäämeren jäätön satama. Mutta vielä matkan pituuskin houkut-telee, kiihoittaa mieltä. - Tällaisia mietteitä on ollut painuneena varsinais-suomalaisissa meijerimiehissä, ehkä -naisissakin. Meijeriliitto järjestää jäsenosuuskuntien toimihenkilöille opintomatkoja. Nyt oli taas kerran ret-keiltävä Oulun seuduille. Tällaiseen retkeen voi liittää helposti turistimat-kan Lappiin ja Petsamoonkin. Täten monivuotinen unelma pääsi toteu-tumaan.

Kun satakuntalaisten Lapin samoilemisesta on Karjantuotteen lukijoille äskettäin tehty selvää ja kun esillä oleva kesäretki kulki pääasiassa sa-takuntalaisten latuja, ei tässä ryhdytä toistamaan samoja asioita. Tarkoi-tus on esittää vain piirteitä matkan vaiheista kaiken kansan kuultavaksi, jotta tämäkin kesäretki tulisi muistiin merkityksi.

Varsinais-suomalaiset lähtivät yhdentoista miehen vahvuisena matkalle heinäkuun 1 p:nä. Äänestys suoritettiin ensin. Lähin päämäärä oli Rova-niemi. Oltiin halukkaita osallistumaan sikäläisen neljän liiton yhteiseen voinäyttelyyn ja kesäjuhliin. Näyttely ja juhlat, johon liittyi muutakin mai-nosnäyttelyä, oli mielenkiintoinen ja innostava. Rovaniemen juhlista ovatkin jo lukijat tietoisia. Rovaniemi, tuleva Lapinläänin pääkaupunki, on kehittyvä keskus. Sen luonto on komeata Lapin porstuaa. Ounasvaa-roilleen ja Kemijokineen. Rovaniemellä saatiin tutustua Rovaniemen osuusmeijeriin, osuuskauppaan y. m.

Elokuun 4 päivän aamuna oltiin lähtövalmiita. Oululainen linja-auto oli varattu matkalle, Retkelle osallistui edellä mainitun yhdentoista varsi-naissuomalaisen lisäksi kahdeksan Oulun läänin ja kaksi Muurahaisten liitosta sekä autonkuljettaja ja eräs Lapin neitonen, jonka mukaantulosta myöhemmin selvitys, siis yhteensä 23, joista 8 naista ja loput jotakin muuta. Ennen matkalle lähtöä pälkähti Oulun läänin neitosille mieleen oiva tuuma. He menivät lähetystönä mainosnäyttelymiesten pakinoille ja pyysivät evästä matkalle. Ensimäisenä oli kuuleman mukaan heltynyt sihteeri Pellinen, sitten professori Sandelin ja edelleen Karjapohjolan ja Rovaniemen osuuskaupan miehet j. n. e. Seurauksena oli, että autoon kannettiin avara eväslaatikko, jossa oli edaminjuustoa, rasiajuustoa, palvattuja poronkieliä, poronpaisti, makkaraa useaa lajia sekä Kuopion Osuusteurastamon purkkisäilykkeitä. Lisäksi Rovaniemen osuusmeije-ristä maitokannu, naislähetystön ostamaa leipää sekä kaiken kukkuraksi Ylistaron osm:n näyttelyvoi 5 kg. Ilo oli korkealla, kun maukkaat herkut kannettiin autoon. Mutta vielä herttaisempaa oli matkan varrella tuntu-rien liepeillä niitä maistella. Ylistaron voi sai jo ensimäisessä ruokailu-paikassa ennen Ivaloa 12 pistettä ja kohosi se sen jälkeen laadussa ai-na 12.7 pisteeseen. Rovaniemen arvostelijat eivät tosiaan olleet oivalta-neet voin todellista aroomia. Liha- ja makkaratuotteet olivat myös erin-omaista laatutavaraa. Tuntee vieläkin eväiden antajille vilpitöntä kiitolli-suutta ja siihen kiitollisuuteen sulautuu naislähetystö ja Pellinen.

Toivehikkain mielin lähdettiin Lapin lumoja tarkastelemaan. Pian kuljettiin pohjoisen napapiirin yli ja Lapin tuntua oli ilmassa ja maassa. Päivä oli kirkas ja leppoisa. Ensimäinen pysähdys oli Sodankylässä. Oli syötävä Polariksessa. Tämän ohella käytiin Sodankylään tutustumassa. Sodan-kylässä on Lapin vanhin kirkko, rakennettu 1689. Sen lattialankkujen alla on Sodankylän ett. kirkkoherran, hänen rouvansa ja poikansa muumiot. Retkikunnan uteliaisuuden tyydytti varsinaissuomalainen retkellä muka-na oleva hovivalokuvaaja, joka tahtoi ikuistuttaa muumiot. Pienen pojan arkku olikin pian hänen käsissään ja muumio oli nähtävissämme. Hovi-valokuvaaja asetti arkun jälleen lattian alle. Mutta retkikunnan palattua takaisin Rovaniemelle, joutui hän tilille tästä puuhastaan.

Rovaniemellä vietettiin laestadiolaisseuroja. Eräs nainen, joka oli ollut Sodankylän vanhassa kirkossa, kun muumio laskettiin lattialankkujen al-le, tunsi mainitun hovivalokuvaajan ja teki suoran kysymyksen:
- Oletteko viimeisinä öinä ollenkaan voineet nukkua?

Hovivalokuvaaja seisoi tyhmänä ällistyksestä, Silloin nainen jatkoi:
- Te olitte asettaneet lapsen muumion Sodankylän vanhassa kirkossa väärään suuntaan. Joka sellaista tekee, hän ei saa unta. Kerran aikai-semmin oli eräs mies tehnyt sellaisen virheen. Senjälkeen hän ei saanut unta ja tuli hulluksi. Korjatkaa virheenne, ettei teille kävisi samoin.

Mutta hovivalokuvaaja on paatunut mies ja nukkuu yönsä kuin porsas.

Rovaniemen sillalla elokuun toi-sen päivän illalla.

Sodankylän vanha kirkko.

Lähtö Sodankylästä.

Kaunispään tunturilla,

Sodankylässä sattui edelleen vanhassa kirkossa mielenkiintoinen ta-paus. Retkikunnan mukana oli kanttori. Kun tämä oli tunnettu, huomau-tettiin retkeilijöiden taholta, että olisi veisattava virsi. Kun ei ollut käytet-tävissä virsikirjaa, lupautui eräs kookas mies, joka oli retkeläisten muka-na tarkastellut muumiota, lukenut sen arkun kannessa olevaa ruotsalais-ta kirjoitusta ja ollut retkeläisten valokuvassakin, hankkimaan virsikirjan. Isänmaan virsi kaikuikin kohta vanhassa pyhäkössä syvässä hartaudes-sa. Kun tämä oli tapahtunut, sanoi tuo kookas mies: ehkä hän saa pitää puheenkin. Nousi saarnastuoliin ja puhui retkeläisille innostuneena ih-misen matkasta kohti ikuisuutta. Kävi selville, että puhujana oli seura-kunnan kirkkoherra.

Sodankylässä sattui vielä seuraavakin kohtaus: Erään nuoren miehen hammasta alkoi kovin särkeä. Hammaslääkäriä ei löytynyt. Onneksi ta-vattiin kuitenkin nuori hammaslääketieteen kandidaatti, Lapin neito, joka oli matkalla kotiinsa Helsingin klinikoista. Hän suoritti ensi avun ja hyvä hampaasta tulikin. Kun oli olemassa vaara, että hammassärky uudistui-si, lähti kandidaatti mukaan. Ja näin tuli retkelle Lapin neito.

Täyspainoisena lähti retkikunta matkalle. Vuotson tulliasemalla kahvit ja kun tullimuodollisuudet olivat suoritetut, taas eteenpäin. Jo alkaa näkyä todelliset Lapin maisemat. Noustaan Kaunispään 500 m. korkealle tun-turille. Puukasvullisuus loppuu. Vaivaiskoivu muuttuu pensaaksi ja tuntu-rien laella maata pitkin kulkevaksi varvuksi. Avautuu monien kymmenien kilometrien näköalat. Tunturi tunturin vieressä. Ihmisen valloittaa tuntu-rien mahtava suuruus. Tuntee itsensä kääpiöksi, joka ihastellen vilkuilee ympärilleen, vilpoisen tuulenhengen lepytellessä. Tämäkö on sitä Lapin lumoa? Kysymykseen, joka tehtiin Kaunispään tunturin palovartijalle: miten täällä viihtyy sateella ja sumussa, saatiin vastaus: mieli on synkkä ja alkaa itkettää. Mitalilla on varjopuolensakin.

Ivalon vanhassa majassa, 295 km Rovaniemeltä, on hyvä olla yötä. Sen neitoset ottivat meidät vastaan kuin sukulaiset. Näin tuli ehtoosta ja aa-musta toinen päivä. Mutta yöllä oli tapahtunut yhtä ja toista. Eräs mies oli viettänyt yönsä onkien Ivalojoessa. Pari neitosta oli havitellut rajavar-tiosotilaita ja muutamat olivat eksyneet Uudelle majalle. (Huom! täydet anniskeluoikeudet). Oli muutamassa kämpässä vedonlyönti ja uhkapeli numeroilla lyhentänyt yön ja pienentänyt eräiden kukkaroa.

Seuraava päivä suvaitsi kaiken edellämainitun vuoksi olla pilvinen ja sa-teinen. Mutta etehen elävän mieli. Virtaniemessä, joka oli viimeinen ma-ja vanhan Suomen puolella ennen Petsamoa, juotiin kahvit, syötiin puu-rot. 403 km jälkeen Rovaniemesta oli taas eväslaatikko esillä ja sitä tul-lattiin tuntuvasti. Salmijärven majatalossa taas kahvit. Samassa saatiin tutustua norjalaiseen lauttaan. Käväistiin senjälkeen Petsamon Yläluos-tarissa. Nähtiin kirkko ja oltiin mukana iltapäivämessussa, vaikka jäätiin-kin ilman pyhää savua. Tutustuttiin munkkien, nyk. kai vaan 21 miestä, kotielämään, ruokaan y. m. Luostarissa on maanviljelystä. Karjaa on toistakymmentä ja kuusi hevosta. Kalastusta harjoitetaan Petsamonjoes-sa.

Parkkinankylä muodostaa Petsamon pääpaikan. Siellä on huomattava osuuskauppa, jonka ruokalassa syötiin päivällinen. Pankki, sairaala, ap-teekki, seurantalo, koulu, hallintorakennus y. m. on Parkkinassa. Saatiin tutustua Jäämeren kalastukseenkin. Satamassa oli parhaillaan kaksi alusta, jotka tulivat pyyntimatkalta Jäämereltä ja myivät kaloja - niin sun-nuntaipäivä kuin olikin -. Yläluostarin kalastajamunkille. Lasti oli n. 700 kg painoinen, lihavia simppuja, turskia y. m. Olipa joukossa merikissakin, jonka kalastaja oli sitonut mastoon ja katseli sen kelmennyt pää meitä surullisen veikeästi ja sitä tehosti vielä kalastajan merikissan suuhun työntämä savuke. Totesimme, että Jäämeri on rikas ja antoisa.

Pian tämän jälkeen saavutettiin matkanpää, Liinaliamari. Oli matkattu 531km. Hotelli on ensiluokkainen. Vieläpä kalliolle rakennetut kämpät, joihin retkeilijät sijoitettiin, olivat lämpimät ja hauskat. Ilta kului Liinaha-marissa. Toiset läksivät retkeilemään kallioille, toiset moottoriveneellä, nähdäkseen vilahduksen jäämerestä ja kaukaa häämöittävät kuuluisat Heinäsaaret. Osa nautti hotellin mukavasta ruokasalista.

Salmijärvellä.

Yläluostari.

Merenpohjalla Petsamon kylässä.

Anna Maria Hetan seurassa.

Ajoissa, elokuun 6 p:nä, lähdettiin hyvässä järjestyksessä paluumatkalle. Seuraava etappi oli Kolttaköngäs. Matkalla poikettiin Petsamon eli Tri-foonan kylässä ostamassa lohta kotieväiksi sekä tutustumassa pakove-den jättämään hiekkaiseen merenpohjaan kasvavine levineen ja simpuk-koineen sekä lapsilta hilikulla (25 penniä) ostamassa simpukan kuoria. Helmiäkin olisi voinut kylästä ostaa.

Kolttaköngäs on näkemisen arvoinen ja sen hotelli viihtyisä. Käväistiin Norjan puolellakin Elvenäsissä ja muutamat piipahtivat yön hiljaisina, vaikkakin valoisina hetkinä Kirkkoniemessä saakka. Hiljalleen jalan kul-kien saavuttiin takaisin. Kolttakosken partaalla olevalla penkillä oli reima istuskella. Huvittavinta oli kuulla Kolttakönkään tullivirkamiehen hauskoja elämyksiä. Se oli reipas poika ja urheilijamies, Oulusta kotoisin. Tulkoon yksi hänen monista jutuistaan tässä kerrotuksi.

Eräänä talviaamuna huomasi hän asuntonsa eteisessä pari kuivaa koi-vuhalkoa. Seuraavana aamuna ilmestyi toiset kaksi. Herätti huomiota, kuka noita halkoja oikein tuo. Hän päätti pitää vahtia, mutta toimessa kun on, ei hän voinutkaan yhtämittaa olla passissa. Ja mitäs olikaan, seuraavana aamuna ilmestyi taas lisäksi kaksi halkoa. Kun halkoja näin hänelle siunattiin, päätti hän polttaa niitä lämpimikseen. Halot olivat kui-vat, hyvää tuohta sai niistä, ja takkatuli loimusi korkealle nuoren, naimat-toman virkamiehen piisissä. - Kului pari päivää tästä tapauksesta. Silloin saapui virkamiehen kotiin huomattavin kolttalappalainen muassaan paik-kakunnalla tunnettu puhemies. Kun halot oli otettu käytäntöön, oli se merkki siitä, että virkamiehemme suostuu kolttalappalaisen tyttären ko-sintaan. Puhemies alkoi heti selvitellä, montako poroa seuraa tytärtä ja mitä muuta maallista hyvää hän saa. Nuoren virkamiehen silmät suure-nivat. Kolttatytön kuva muistui elävänä mieleen. Noin sadan kilon painoi-nen, vähän yli metrin pitkä, väärät sääret, naama pyöreä ulkonevine poskipäineen ja koko pää muistutti täysikuuta. Hikikarpalot nousivat ot-salle, märkyys kihosi selkäpiissä. Mitä tehdä? Porojen upea lauma näyt-täytyi mielikuvana tunturilla..... Ja lisäksi halot oli poltettu, ensimmäinen suostumus myönnetty.

Miten siinä sitten kamppailtiinkin, jääköön nuoren virkamiehen salai-suuksiin. Loppupäätelmä, millä vilkas tullivirkamies päätti puheensa, kuului:
- Olin pahemmassa kuin pulassa päästäkseni eroon puhemiehestä ja kolttalappalaisesta tyttärineen, osoittaa, että kauppaa ei syntynyt.

Oltiin tilaisuudessa ennen poislähtöä tutustumaan vielä kolttamökkeihin. Tuvat ovat pieniä ilman eteistä. Ovi on hatara. Oven päällä ilma-aukko seinähirressä. Asukkaita yleensä runsaasti. Käytiin kolmessa tuvassa. Kerrottakoon tässä huviksi käynti 71 vuotiaan leskimiehen tuvassa. Ma-talan oven aukaistua ja kun oli saanut vastauksen hyvään päivään, tie-dusteltiin, saako tulla juttelemaan, sanoi mies, olkee hyvä. Mörskä oli pieni noin 3.5 x 3.5 m. Vasemmalla oli vuode, jossa oli vuodevaatteiden päällä porontalja sekä epämääräisen musta pielus. Perällä oli pöytä ja tuoleja, joissa istui kolme Paavolasta kotoisin olevaa miestä, jotka olivat Kolttakönkään kauppiaalla työssä. Miehet joivat kahvia. Oikeassa nur-kassa oli vanha avoin liesi, josta johti savupiippu katolle, mutta oli siihen myöhemmin sijoitettu keittokamiina. Teki saman vaikutuksen, kuin olisi saaristolaisen kaljaasin kajuutassa. Lieden edessä istui mörskän omista-ja. Kysymykseen, mikä hänen nimensä on, vastasi hän: Kristian tai oi-keammin Krishan. Ukko hymähti mainittuaan ikänsä, kun ilmoitimme mielipiteemme, ettei hän elä enää kun parikymmentä vuotta. Hymähdys johtui epäilemättä siitä, kuten ystävämme tullivirkamies kertoi, että lää-käri on sanonut, ettei Krishan elä kuin kaksi kuukautta, sillä ruoka ei py-sy enää sisällä. Toivotaan, että hän kuitenkin vielä paranee.

Kun tiedusteltiin hänen sukunimeään, sanoi sen olevan Tihoff ja Paavo-lan miehet vahvistivat, että Tihoff se on. Tämä aiheutti pienen keskuste-lun venäjänkielellä, jota ukko haasteli moitteettomasti. Edelleen vaihdet-tiin ajatuksia norjankielellä. Koltan kieltäkin ukko puhui, mutta se ei tah-tonut luistaa, sillä Tihoff sanoi,
- kui mie puhu, kun et sie vastaa. Ymmärtäk sie?

Valitettavasti koltankielen taitamattomina jouduimme vaikenemaan. Uk-ko puhui siis neljää kieltä. Kun oli päästy kielillä puhumaan, siirtyi Tihoff istumaan sängyn laidalle. Siinä istuessaan työnsi hän oikean käden etu-sormen epämääräisen värisen kaulahuivin vieritse kaulaan oikeata solis-luuta vastaan ja kuljetti sormea edes takaisin pitkän aikaa. Tämä toi-menpide toi elävästi mieleen opettaja Nuotion Rovaniemellä elokuun 3 päivän iltana Valion päivällisillä pitämän pakinan. Hän sanoi tietävänsä, että lappalaisissa on - täitä, mutta ei kuitenkaan koskaan ole ollut pilkku-kuumetta.Täiden järjestyksessä pitämistä varten ovat lappalaiset keksi-neet n.k. täikauhan. Siinä on reunoista hammastettu pesä ja noin 25 cm pitkä varsi. Täikauha on kovin mukava työntää peskin kauluksen takaa selkäpuolelle ihoa,edelleen kainaloon y.m. Tihoffilla olisi pitänyt olla täi-kauha, jos nyt ollenkaan nuo oikean etusormen liikkeet hoitivat täiasioi-ta. Ehkä muuten vaan vähän kutitti, kun oli vieraitakin. Joka tapaukses-sa toivotimme hauskalle Tihoffille onnea ja menestystä elämänsä taipa-leella.

Ihan lähdön hetkellä tuli Kolttakönkään majan erään neitosen kanssa puheeksi talven ilot siellä. Hän kertoi tansseista kolttien tuvissa. Sanoi olevansa helsinkiläinen,eikäkoskaan tanssineensa ennen. Mutta koltta-tuvissa on halu ja harrastus tanssia ja tanssitaan. Jääköön tässä kuvai-lematta nuo tanssit. Kunkin on siinä asiassa käytävä itse paikalla. Mie-lenkiintoinen Kolttaköngäs jäi. Tuttua reittiä matkattiin etelään päin. Kas-kamatunturin juurella pysähdys. Tarkoitus oli kiivetä tunturille. Retkikunta jakautui tässä suhteessa kolmeen: 1) väsyneihin, jotka jäivät lepäämään autoon,2) jotka lähtivät, mutta vähemmän uteliaina jäivät puolitiehen ja 3) niihin,jotka kiipesivät huipulle. Oman lukunsa ansaitsisi nousu Kaska-matunturille. Riittänee tässä sana: komeata.

Pirtanauhaa kudotaan Elvenässsä v. 1927. Kuva: Vilkuna, Kustaa. / Museovirasto.

Peräpohjan osuusmeijerillä.

Limingan osuusmeijerin henkilö-kunnan rakennuksen edustalla.

Illan suussa päästiin Ivaloon, jonka tuttuun Vanhaan majaan yövyttiin. Retkikunta oli kunnossa, lukuunottamatta erästä nuorta miestä, joka omalla murteellaan ilmaisi tunteensa,lausuen:
- Ko ei niikkä millä sisäl pysy.

Lukija arvannee hänen tilansa.

Aamulla taas retkelle. Päivän erikoisuuteen kuului käynti Laanilassa, eräässä Lapin kultakeskuksessa. Laanilan emännältä usea osti kultaa 50 mk g. Käytiin katsomassa kullan kaivupaikkoja. Mielenkiintoisempi oli käynti Anna Maria Hetan kullanhuuhtomossa, joka sijaitsee 26 km Laa-nilasta etelään päin ja noin 235 km Rovaniemeltä pohjoiseen. Hetta on ponteva mamma, kuten kuvastakin huomataan. Miehensä on maantie-töissä. Hänellä on kuusi lasta. Vanhin tytär on naimisissa ja hänenkin miehensä on maantietöissä. Miehet ansaitsevat kumpikin 30 mk päiväs-sä. Mökistä tien vastaisella puolella on kullanhuuhtomo. Siinä hän työs-kentelee tyttärensä ja nuoren poikansa kanssa. Työvälineinä on kaksi rujua ämpäriä, vesiränni ja huuhtomis- eli vaskausvati. Ämpäreillä kan-netaan maata vesiränniin, jossa on kaksinkertainen pohja poikkirakoi-neen. Vesi vie muta-ainekset mukanaan. Raskaammat osat, sora ja -kul-ta jäävät rakoihin. Siitä kulta sitten huuhdotaan esille. Anna Maria Hetta sanoi kullanhuuhtomossa ansaitsevansa lapsineen yhteensä n. 30 mk päivässä. Mistähän sitä tulisi enemmänkään? No tietysti meijerihommis-ta, mutta eihän Hetta ole harjoitellut, eikä oppia saanut meijerialalta. Muuten sanoen: Hetan mökki oli siisti ja asiallisessa kunnossa. Miellyttä-vä mamma. Ystävinä lähdettiin Hetan mökiltä.

Sen jälkeen oli kahvitauko Sodankylässä. Hammaslääketieteen kandi-daatti pääsi samalla virantoimituksesta. Retkeläisten hampaat olivat kunnossa ja Lapinneito painautui kotiinsa. - Nopeasti kiisi autobussi Ro-vaniemeen. Illalla saatiin innostuksella ja kiitollisuudella tutustua Rova-niemen Osuusmeijerin kahvipöytään. Käytiin laestadiolaisjuhlillakin. Ta-vattiin vanhoja ystäviä. Paluumatkalla näet vähän yli 65 km Liinahama-rista tulla tupsahti yhtäkkiä kovalla vauhdilla pieni auto, jossa istui kolme miestä. Tie oli mutkikas ja noususuunnassa meidän autolle. Pikku auto suistui ojaan, koskematta meidän autoa. Nostimme kohteliaina miehinä auton ojasta. Senjälkeen kuitenkin vaihdettiin mielipiteitä kysymyksestä, kenessä oli syy. Keskustelu jäi vastaukseksi kysymykseen. Mainitut kol-me herrasmiestä tulivat eräitä meikäläisiä vastaan Rovaniemen kadulla ja muinaisia muistellen sanoi eräs herroista:
- s:nan piimäherrat.

Joku meikäläisistä oli huomaavinaan matkailijakodin päiväkirjasta, että yksi herroista oli merkinnyt tittelikseen - majuri.

Seuraavana päivänä jatkui matka linja-autolla Peräpohjan suureen, nai-sen voimalla hyvin hoidettuun osuusmeijeriin Kemissä ja edelleen Ou-luun. Sitä seuraavana päivänä kävivät varsinaissuomalaiset ja eräät muut Tyrnävän ja Limingan osuusmeijereissä. Nämä komeat, ajanmu-kaiset meijerit ovat tuttuja lukijoille, joten ei niistä enempää. Vastaanotto meijereissä oli sydämellistä ja vieraanvaraista. Peräpohja tarjosi aamiai-sen ja molemminpuolista mieltymystä ilmaisivat siinä pidetty puhe ja vastapuhe.

Oulun Valio tarjosi elokuun 9 p:nä klubilla päivälliset, jotka muodostuivat retkikunnan jäsenille jäähyväis- ja erojuhlaksi. Johtaja Louhela lausui retkikunnan tervetulleeksi etelän maille ja pöytään. Kiitos- ja ylistyspu-heita tuli kosolti. Kiiteltiin oululaisia vieraanvaraisuudesta, ystävällisyy-destä. Mutta retkikunnan jäsenet lausuivat tunnustuksia toinen toisilleen ja vähältä piti, ettei kyynelkarpalo, ehkä kaksikin vierähtänyt poskipäihin. Viisipäiväinen yhdessäolo ja retken vaiheet olivat liittäneet osanottajat yhteisillä siteillä. Hilpeä oli ilta, muisteltiin retken vaiheita. Puhuttiin piki-öljypulloista, jotka olivat jääneet käyttämättä, sääskiä kun ei ollut. Elettiin uudelleen matkan vaiheet.

Voidaan huomauttaa, että tällainen retki on vain huviretki meijeriväelle. Hyötyä tuottamaton ei tuollainen retki ole kuitenkaan meijeritalouden-kaan kannalta. Keskinäinen seurustelu vie puheen aina meijerialalle ja kokemuksista siinä keskustellaan. Ystävyyssiteetkin meijeriväen kesken edistävät yhteistä asiaa. Käynnit meijereissä luonnollisesti ovatkin puh-dasta opintomatkaa. Ja sellaisia käyntejäkin oli edellä kuvatussa kesä-retkessä. Lisäksi meijeri-ihminenkin kaipaa vaihtelua työhönsä, virkis-tystä jokapäiväiseen aherteluun. Tässä mielessä oli järjestetty Petsamon matka. Osanottajat olivat tyytyväisiä opintomatkaan. Muisto siitä tulee säilymään mielessä kautta elämän.