Oulun Ilmoituslehti 1887.

Ketomellassa v. 1887.


Talon vaari tai perheen isä sanottiin olevan poroja paimentamassa yh-den pojan kanssa, vaan heidänkin kodallensa oli 3/4 peninkulmaa. Mo-lemmat tuvassa olevat miehet sekä tyttö olivat eukon lapsia. Eukko tuli varsin puheliaaksi, alkaen kysellä matkani vaiheita. Selittipä hän omiakin elantojansa, ehkä poikansa muistuttivat, mitä vieraalle tarvitsee kaikkia ilmoitella.



Hän sanoi olevansa tunturi-lappalaisen tyttö, siis kasvanut tunturien rin-teillä ja meren rannoilla. Hänen nuoruudessaan oli eräs englantilainen tullut katselemaan tunturia, vaan sen olivat muutamat lappalaiset tappa-neet, niin kertoi eukko, ja anastaneet hänen sauvansa, joka oli ontto si-sältä sekä täynnä kultarahoja. Ruumis kyllä löydettiin muutaman ajan perästä, vaan tappajista ei selvää saatu.


Eukko olisi keittänyt minulle kahviakin, vaan en sanonut juovani. Sen kuultuaan rupesi hän ruokapuuhiin ja paistoi pari ohkaista, pientä kakka-raa pannun pohjassa hiilloksella.- Me olemme lappalaisia, selitti mummo, ja meillä ei ole mitään maanvil-jelystä. Joskus ostamme kumminkin jauhoja ja niistä paistamme aina syömään ruvetessamme lieden hiilloksella tämmöisiä ohkaisia kyrsiä, vaan oikeaa leipää harvoin syömme.

Heti käski hän minua syömään paistoksiaan, nostaen hyllyltä seinävie-ressä eteeni maitopytynkin, johon hän kaatoi vähän kellertävää ainetta, se taisi olla poron terniä. Koitin syödä puulusikalla eukon karjanviljaa, vaan venyvää se kovin oli ja ilkeältä vallan haiskahteli.


Siivottomalta näytti minusta heidän ruokahommansa ja etenkin maidon-hoito. Kun mummo älysi, ett'ei maidon syönti oikein sujunut, taisi hän ar-vella, että vika oli lusikassa ja otti hyllyltä kahvikupin sekä ojenti sen mi-nulle, virkkien:- Syökääpä tällä kastetta, ei tämä ole likainen, hiukan puhdasta kahvin-poroa on vaan sen pohjassa.
Louduttausin minäkin siihen sanomaan:- Kyllä lusikalla saan, minkä tarvitsen.
Sillä kovin kamalalta jo kupin ulkomuoto näytti, tuskin se lienee vettä nähnyt vuosimääriin.

- No syökää nyt vaan kakkaraakin, kehoitteli muori. Kyllä ne ovat syötä-vää kalua, sillä pesinpä minä pannunpohjan oikein saipualla puhtaaksi.
Todella tunnustelinkin kakkaran pohjan hiukan saipualle maiskahtavan.

Hyvän aikaa viivähtelin täällä Lappalaisperheessä, aikoen sitten illem-malla liikkeelle lähteä, sillä sääsket eivät niin kovin ahdista viileällä kul-kiessa. Sanottiinpa vielä, että saan olla yötäkin, jos haluttaa.


Matkalle kumminkin teki mieli, päästäkseni huomenna viimeinkin Enon-tekiön kirkolle, jonne täältä sanottiin tulevan 3 peninkulmaa, jos suorinta linnuntietä kulkee, vaan jokivartta myöten enemmän eikä sitä myöten sanottu perille pääsevänkään, sillä eteen tuli paljon isoja syrjäjokia, lam-pia ja järviä. Neuvottiin ensin kulkemaan peninkulman verran ylöspäin jokivartta ja sitten lähtemään synkkään metsään luodetta kohti, jossa Ounastunturin piti näkyvän peninkulman päässä, jota kohti neuvottiin menemään. Ounastunturin laiteelle kuului näkyvän jo Enontekiön tai Hetan kirkko peninkulmaisen matkan päässä.


- Saattaa yksi pojista lähteä teidän oppaaksenne, jos luulette tarvitsevan ne, puheli muori ystävällisesti.

Toisellakaan ei näkynyt mitään sitä esitystä vastaan olevan sanottavaa, vaan minä vakuutin kyllä osaavani yksinkin, kun niin varmat suunnat sain tietooni.- Kyllä minä lähden vierasta saattamaan perille asti, virkkoi tytär ja olisi heti paikalla ollut siihen valmis.


Eukko lähti sitten minua jälleen yli joen viemään, pistäen käteeni toisen kakkaran, joka ateriastani jäi tähteeksi.- Ottakaa vaan, kyllä se on metsämatkalla tarpeen, vakuutti muori.

Joen yli päästyä, kysäsin mikä hänen nimensä on.- Minä olen Siira, niin - Ketomellan Siira sanovat aina papitkin,(* kun ky-län luvuilla lukemaan huutavat. Meidän taloamme kutsutaan Ketomellak-si. Vaan tulkaa palatessannekin meillä käymään. Jos ukko sattuu kotona olemaan, sen kanssa on hauska jutella. Se on ollut herrainkin parissa ja tuntee paljon asioita.


Jäljestäpäin sain kuulla, että mainittu lappalais-äijä todella olikin hiukan merkillisempi muita ihmisiä. Hän kuului laulusta heti tuntevan, minkä lin-nun ääni se on ja linnun lennosta näkemän, milloin se lentää pesällensä, milloin muuanne. Hän kuului siis voivan löytää, minkä linnun pesän hy-vänsä, sillä hän tuntee lennosta, mikä lintu menee munimaan.

Varsin tarkat eroittamisaistit ja huomiolahjat täytyy hänellä olla. Hänen kerrottiin olleen oppaana kasvientutkijoilla, jotka täälläpäin ovat käyneet kasvia tutkimassa ja niiltä sanottiin hänen oppineen melkein kaikkien seudun kukkien latinalaiset nimet.