Samuli Paulaharju. / Jousimies 1.1.1924.

"Valdateiden varressa maalla ja merellä, pitä tarpelliset kyytitalot ja Ma-jamiehet matkustavaisille oleman, ei edembänä toinen toisestans. kuin enimmäxi kaxi penikulmaa."

Näin säätää jo vanha Ruotsin valtakunnan laki "Matkustavaisten Maja-miehistä". Ja tämä on hyvä ja tarpeellinen määräys. Sen tietää kyllä jo-kainen maantien matkamies. Varsinkin silloin kun illan pimetessä joutuu ajelemaan talotonta taivalta, laskemaan kilometripylväitä ja etsimään si-jaa, kuhunka saisi päänsä kallistaa. Erinomaisen hauskalta silloin tun-tuu, kun viimeinkin vilkahtaa hämärässä valkeavöinen tumma patsas. Sillä "Jokaitsen vierasten majan tykönä pitä yxi taulu ulospandaman, jo-ka osottaa penikulman lugun ensimmäiseen muutto-paikkaan, ja kuinga paljo venhen ja hevoisen vuoroa maxettaman pitä".

Huoletonna voi matkamies kääntää kulkunsa patsaan osoittamaan ta-loon. Siellä on hänellä koti avoinna. Vanha laki näet määrää: "Vierasten Hajamielien pitä kohtullisen maxon edestä, matkustavaiselle lainanaan huonetta ja tallia." Voipa väsynyt kulkuri saada muutakin talon hyvyyt-tä: "Kotomiehen ruokaa ja juomaa, vuoteen, kynttilöitä, puita ja hevoisen ruokaa pitä vierasten Majamiehellä aina, matkustavaisia vasten, säästö-sä oleman." Vieläpä sitten: "Vierasten Majamies mahta myydä vainaa ja olutta, kannuttain ja tuopittain, ja ruoka-kalua, kuin hän taita ja voi pitää."

Näin ainakin vanhaan hyvään aikaan kievarin isäntä kestitsi vieraitansa. Mutta nyt tavallisesti täytyy tyytyä vain "kotomiehen ruokaan ja juo-maan" ja olla hyvillään siitäkin.

Sitten taas taipaleelle, ken maantien kävijäksi on ruvennut, ajamaan kie-varista toiseen ja taas kievarista toiseen. Hyvin käykin taivallus, kun kie-varit tavallisesti ovat "ei edembänä toinen toisestans, kuin enimmäxi ka-xi penikulmaa". Kunhan vain aina muistaa suorittaa vierailuistaan "koh-tullisen maxon". Sillä "jos matkustavainen lähte pois ja ei maxa; vetäkön sakkoa kaxikymmendä talaria".

Monet kymmenet kestikievarit saa matkamies tasavallan maakamaraa kiertäessään käväistä ja tehdä tuttavuutta toisen jos toisenkin "Majamie-hen" kanssa sekä koettaa sopeutua yhä uudelleen ja uudelleen ennen käymättömään kulkurin kotiinsa.

Sillä niin monet kuin ovat Suomen kestikievarit, niin monenlaiset ne myös ovat. Kaikissa asuu kyllä samaa suurta kehuttua suomenkansaa, vaikkakin Savon kievareissa isännöi sukkelasuinen ja utelias savolai-nen, joka on niin kohtelias, että ennättää jo pari, kolme kertaa oven raosta sanoa hyvän huomenensa, ennen kuin vieraat ovat sängystä-kään nousseet, ja Peräpohjan majataloja hallitsee ylpeä pohjalainen, jo-ka ei vieraitaan liikoja puhuttele, ja Lapin tunturituvassa keputtelee pie-noinen kinnipeskinen kehveli, joka on vielä uteliaampi kuin Savon ukko.

Mutta jokainen kievari on silli oma erikoisuutensa.

Taikkapa muistelemme sellaisia merkittäviä kulkurien koteja kuin pahai-nen Juhola Keskipohjassa, taikka Hourula, taikka Ahokylän vieraspaik-ka. Pieniä pöksiä, jotka voivat matkamiestä huvittaa vaikkapa kuivettun-eella silakkalautasella, mikä on vieraskamarin pöydällä lukemattomien kärpästen laitumena, taikka vesipullolla, jonka sisältöä ei liene uudistettu sen jälkeen kuin on tärkeään majamiehen virkaan astuttu.

Mutta sitten Pielaveden Hirsikangas. Siinä talo kuin linna, oikea vanhan-kansan harmaa korpilinna, pitkine asuinrakennuksineen, pihapirtteineen, kammioniekka-luhteineen ja mahtavine kivinavettoineen sekä lukematto-mille aittoineen, vajoineen, latoineen, liitereilleen, kellareineen, saunoi-neen, pajoineen, riihineen. Ja kaikki mitä parhaimmassa kunnossa ja järjestyksessä. Sellaiseen taloon kelpaa kyllä matkamiehen mennä, eikä sieltä tarvitse nälkäisenä lähteä. Komea emäntä liikkuu valtavassa pirtis-sä kuin hallitsijatar ja pitää huolta ei vain talostaan, vaan myöskin talos-sa käyvistä matkamiehistä.

Ja vielä Kittilän Sirkankylän Kaarela, ja Turtolan Anunti. Entä Hyrynsal-men Oravivaara, vaaranlaen korkea koti. Tokko lienee Kajaanin takaista matkamiestä, joka ei olisi sovittanut taloon yösijaansa taikka ainakin ruo-kavuoroaan? Niin on se hyvässä maineessa kaikkien maantien kävijäin kirjoissa.

Olisihan niitä paljonkin muistettavia. Niin hyvin alhaalla; Lannanmaassa kuin korkealla Pohjassakin.

Vanhoilla hyvillä taloilla on omat perityt tapansa pysyvät muotonsa, joita ei kievarielämäkään kykene paljoa muuttamaan. Eivät edes kaikkialle tunkeutuvat konekauppiaat saa uskomaan, että Lactaseparaattorien kuvat ja Milwaukee- sekä Deeringtaulut kovin koristaisivat vieraskamarin seiniä. Nämä kuvat monien muiden samanlaisten rinnalla sen sijaan ovat useiden "kehittyneempien" majatalojen kamarien kaunistuksena Nykyaikainen »korkea sivistys» onkin jo ennättänyt moneen kestikieva-riin, tuomaan "parempaa makua ja tyyliä".

Onhan niitä monenlaisia matkustavaisten majataloja. Niin kuin sellaisia-kin alkuperäisten aikojen kestikievareita. jotka päivisin syötettyään mat-kamiehelle "kylmää taikka lämmintä ruokaa" (a 10 ja 12 markkaa) sitten öisin kysymättä tarjoavat itse matkustajan lämpimänä ateriana monilu-kuisille syöpäläisilleen, punaverisille laiskoille lutikoille taikka tummaihoi-sille vilkasluontoisille kirpuille.

Tämänkaltaisia majamiesten taloja suosii enimmin Keskipohja ja Kajaa-nin takalisto, mutta ylpeä Tornionlaakso, joka on koko Suomen tasaval-lan siisteintä seutua, tällaista menoa ja vierasten verottamista ihan kau-histuu. Mutta Keskipohjassa saattaa joskus tavata "lyyssipäällystäisiä-kin" vierashuoneen sohvia, joissa marssii latteaselkäisiä nälkäisiä pikku punikkeja, puhumattakaan likaisennäköisistä vuoteista, joissa pienet mustanpuhuvat taiturit iloisesti hypähtelevät.

Tällaisia ovat maailmankiertäjän kodit "valdateiden varresa". Näissä hän saa viettää lepohetkensä, istuskella useinkin pitkät ikävät iltatuntinsa, katsellen kun hämäryys saapuu maille. Joskus sattuu nurkkahyllyssä olemaan joku 50 pennin romaani, Rivertonin salapoliisijuttu, seuranäy-telmä taikka komeasti sidottu raamatuntutkijain »Se paras lääkäri» joita saattaa aikansa kuluksi selailla. Kolarin kristillinen seurakunta on myös-kin huolehtinut raamatuntutkimisesta ja toimittanut kaikkiin kievaroihinsa siistin Raamatun.

Muutamissa kievareissa ovat talon tyttäret tuoneet vierashuoneen pöy-dälle runovihkonsa, ja siihen ovat kaiken maailman kulkurit pistelleet muistovärssyjänsä. Sellaisia kuin:

Mutta aina ei ole tällaistakaan ajankulua. Silloin täytyy huvittaa itseänsä kievarin päiväkirjan katselemisella. Eikä se suinkaan ole kaikkein hul-luimpia eikä synnillisimpiä huvituksia. Näkeehän siitä jo, kutka kaikki ovat olleet tämän saman kodin kävijöinä ja ehkä asukkainakin. Jopa ni-mikirkoituksia tarkastelemalla pääsee osapuilleen selville, "kuka kukin on".

Siinä itsetietoinen kaupparatsu on pyöräyttänyt nimensä komeasti kou-keroiden kuin mikähän suurmies, taikka joku Santala näpertänyt autto-krahvinsa yhtä oppineen sekavasti kuin sinatyöri, taikka muuan Leppä-nen on kuin valtaherra vetäissyt vahvasti: "omalla Sieppijärvelle", sekä eräs Hauki Kokkolasta "autolla ja hyvällä pohj. nav." (suuri on maailma, tuskin Kokkolakaan tietänee, että hra Hauki on automatkalla pohjois-navalle).

Monet tientallustajat ovat vielä katsoneet tarpeelliseksi pistellä kirjaan

Selma ja Edv. Kortelainenkin Kolarista antavat majatalon isännälle muis-tutuksen: "Paljon vielä sääskiä." Huonosti lienevät herra Hiltusen kaup-paretket onnistuneet, koska on purkanut kirjaan; "takaisin piti palata", mutta Vepsäläinen on tyytynyt pistämään vain "Terveisiä!"

Täytyyhän sitä illan pitkään yhtä ja toista tutkistella, kun on yksinäiseen kievaritaloon joutunut asukkaaksi. Mutta onpahan niitä muitakin suuria herroja joskus suuren Suomemme kestikievareissa majaa pitänyt ja matkustellut. Niinkuin luimme tuonoin eräässä Pohjois-Hämeen maja-talon päiväkirjassa komeat matkamiesten nimet: