Kirjoittanut SEVERI SCHÉELE. Metsästys ja kalastus 1927.

Kiintoisia urheilukalastus- ja retkeilyreittejä läntisellä rajallamme.


Kun meikäläinen urheilukalastaja eksyy kalaretkelle napapiirin tuolle puolen, saa olla melkein varma, että matkan päämäärä on kaukainen Petsamo, kalavedethän siellä ovat koetellut ja hyvät, luonto myös erikoi-nen ja omaperäinen. Mutta vaikkakin Länsi-Lapillamme on nykyään näin arvovaltainen kilpailija idässä, niin täytyy suuresti ihmetellä, että pohjoi-set länsirajamme seudut varsinkin urheilukalastajillemme ovat hyvin tuntemattomia, ja kuitenkin on siellä kalavesiä, joiden vain tarvitsee tulla tunnetuiksi kyetäkseen houkuttelemaan luokseen lukuisasti urheiluka-lastajia, ja luonnonkauneutta, jota pitkämatkainenkaan retkeilijä ei vä-heksy.

Lisäksi on matkailijalla kalastuksen ja retkeilyn ohessa mahdollisuus lä-hemmin tutustua oloihin ja tapoihin läntisellä rajaseudullamme, jotka varmasti näille seuduille ominaisella erikoisuudellaan tulevat tuottamaan sekä huvia että hyötyä. Onhan läntinen raja-asutuksemme lisäksi kuu-luisa siisteydestään ja vieraanvaraisuudestaan, niin että seudun asukas itsekin joskus hairahtuu kehuskelemaan, ettei heillä koko seudulla tun-neta oravaa pienempää eläintä, ja totta onkin, ettei matkailijan tässä-kään suhteessa tarvitse kovin ennakkoluuloisena lähteä Länsi-Lappiam-me taivaltamaan.

Tornionjokilaakso lentokoneesta nähtynä; keskellä Tornionjoki. Kuva: Matti Poutvaara. Museovirasto. / finna.fi

Muonionjoki. Akvarellin tekijä: Soldan Carl Erik 1860. Kuva: Museovi-rasto. / finna.fi

Muonionjokivartta ja Kolarin taloryhmiä 1918. Kuva: Lagercrantz Eliel. Museovirasto. / finna.fi

Joensuun vierasvarainen talo Muonion- ja Äkäsjoen yhtymäkohdalla.

Länsi-Lappiin matkaavalle tahtoisin erikoisesti suositella vaihtoehtoisesti kahta seuraavaa matkareittiä, joista toinen on peräti mukava, toinen hiu-kan hankalampi, mutta sitä antoisampi. Ensimäinen reitti olisi Tornio Muonio mahdollisesti Enontekiö Äkäsjoki Tornio ja toinen Rovaniemi Kit-tilä Muonio, josta sitten paluu Tornioon kuten edelliselläkin reitillä. Näillä matkoilla tulisivat varsinkin sekä Äkäsjoki että sen läheiset ympäristöt tarjoamaan mitä oivallisimpia tilaisuuksia vaihtelevaan urheilukalastuk-seen, ollen lisäksi Länsi-Lappimme kauneimpia ja suurenmoisimpia seu-tuja.


Muonioon voimme siis suunnata matkamme kahta eri tietä. Automatka Tornio Muonio on tietysti sopiva niille, jotka eivät halua luopua muka-vuudestaan matka on lisäksi vaihteleva ja hauska, kun tie melkein koko ajan seuraa Tornion- ja Muonionjoen viljavia rantamia. Sitä vastoin mat-kalla Rovaniemi Kittilä Muonio on osittain jalan, osittain veneellä kuljet-tava noin 8 pnk:n valtava erämaantaival Kittilästä noin 2 pnk:aa pohjoi-seen sijaitsevasta Sirkan kylästä Muonioon.

Tätä matkaa suosittelisin niille, joilla ei ole kilometrikauhua ja luulisin sii-tä »heikompijaikaistenkin» kunnialla suoriutuvan, kun siellä joutuvat oi-kean Lapin erämaan lumoihin, jossa voivat kohdata vaikka itse pörröi-sen karhuvaarin. Tämä tie kulkee aluksi halki laajan kiveliön, sitten se alkaa kavuta ylös mahtavalle vedenjakajalle, josta on ihana näköala yli laajojen erämaiden pohjoisessa kohoaa mahtavana Pallastunturien kau-nis ryhmä ja kauempana häämöittävät Ounastunturin paljaat laet.

Tie laskeutuu sitten kauniin, tunturien ympäröimän, oivasta siikakannas-taan kuuluisan Jerisjärven rantaan. Järven kirkkaan siintävä vesi tarjoaa ensimäisen erinomaisen tilaisuuden koettaa kalaonneamme. Päivän, parin pysähdys tämän erittäin luonnonkauniin ja sekä kala- että linturik-kaan järven rantamilla tuottaa matkailijalle varmasti monta nautintori-kasta hetkeä.

Sopivan yöpymispaikan tarjoaa aivan järven rannalla oleva Rauhalan kestikievari. Täältä voimme sitten, jos vesi on sopivan korkealla ja kalan-syönti houkutteleva, jatkaa vesitse aina Muonioon asti. Jerisjärven poh-joispäässä olevasta Kutunivan kievarista pääsee mukavasti parin penin-kulman päässä olevalle kuuluisalle Pallastunturille, jos nimittäin jonkun päähän pälkähtäisi ennen Muonioon lähtöä käydä ihailemassa sen huip-pua »Himmelrikiä» ja samalla mahdollisesti haluaisi narrailla Pallasjär-ven usein hyvinkin nälkäisiä lohia.

Tämä järvi on nimittäin hyvin kalarikas, mutta oikullinen. Toisinaan on saalis hyvin runsas, mutta usein kalamies saa tuntikaupalla kiskoa ve-nettään ilman sanottavampaa tulosta. Mutta jos sattuu eksymään sinne tuollaisena kalamiehelle suotuisana päivänä, niin ei voine ajatella nau-tintorikkaampia hetkiä kuin ne, kun saa tuon luonnonkauniin tunturijär-ven syvyyksistä kiskoa esiin 5-6-kiloisia, pulleita, mustanpuhuvia rautu-ja, yltympärillä jylhä tunturilaakso ja sen lumoava hiljaisuus. Nyt on vielä jälellä hauska lopputaival, ja niin olemme onnellisesti Muoniossa, joka tuottaa meille varmasti yllätyksen mahtavine, siistine taloineen ja laajoi-ne asutuksineen.

Enontekijön kirkolta etelään levittäytyy laajan erämaantakana Ounastunturi mahtavana ja levollisena. Kuva: Juhani Ahola. Museovirasto. / finna.fi

Jos nyt haluamme, niin voimme tehdä lyhyen, edestakaisen automatkan Enontekiön kirkolle, ja tämä matka tulee varmasti olemaan mielenkiin-toinen, sillä juuri tällä taipaleella luonto vähitellen saa tunturiluonnon ka-run leiman, niin että Enontekiön kirkolta hiukan pohjoiseen ei enää ta-paa kunnolla polttopuutakaan. Itse kirkonkylä sijaitsee hauskalla paikalla Ounasjarven rannalla keskellä karun kaunista erämaata, jonka eteläi-sessä kolkassa Ounastunturi kohoaa mahtavana ja levollisena. Ounas-järvi tietysti houkuttelee kalamiehen pyyntihommiin, vaikka järven asu-jamet ovatkin paikallisen väestön väitteen mukaan hyvin »kranttua laa-tua» mutta eihän kokematon onnestaan tiedä.


Täältä palaamme taas »kulttuurin helmaan» Muonioon. Nyt emme lähde »bentsiinin voimalla» alas Äkäsjoelle, vaan veneellä, jonka yksinkertai-sesti ostamme itsellemme Muoniosta, palkkaamme laskijan, ja niin on edessämme suurenmoinen venematka läpi koskien ja nivojen ja koko ajan on meillä tilaisuus houkuttelevissa paikoissa kalastella. Mitkään ai-kataulut eivät rauhaamme häiritse, säästämme rahapussiamme ja saamme joka tavalla vapaasti toimia ja touhuta.

Ennen lähtöämme pistäydymme oikein merilohta yrittämässä lukuisissa Muonionkoskien niskavesissä ja niiden välisissä suvannoissa, sillä aina tänne asti merilohi nousee, onpa sitä saatu Siikavuopiolta saakka, joka on noin 130 km. Muoniosta pohjoiseen, mutta niin kaukana pohjoisessa saadut yksilöt ovat kylläkin harvinaisia poikkeuksia.

Juuri Muonionseudut lienevät pohjoisimmat, missä lohen kalastusta uis-timella harrastetaan. Lohenpyynti perhosella on ollut, ihmeellistä kyllä-kin, aina vuoteen 1921, jolloin itse jouduin näille vesille kalastelemaan, kokonaan tuntematonta touhua Muonionjoessa. Mainittuna vuonna koet-telin ensi kerran perhoa Äkäsjoen ja Muonionjoen yhtymäseuduilla ja hyvällä menestyksellä.

Ennen kuin veneen ostamme, on kuitenkin parasta kysyä neuvoa asian-tuntijoilta, sillä heti alussa Muoniosta lähdettäessä on 10 km. pituinen alkutaival pelkkää koskea ja nivaa ja lisäksi on tällä välillä Muonionjoen pahin koski, nimittäin Saarikoski, jossa joki tekee äkkinäisen käänteen n.s. Äijänkallion kohdalla. Tämän kosken lasku on muuten suurenmoi-simpia elämyksiä, mitä voi ajatella, mutta siinä vaaditaan tottunut perä- mies ja kylliksi suuri vene, sillä muuten voisi laskeminen käydä kohtalok-kaaksi.

Asiantuntijaksi veneen ostossa sopii mainiosti tuleva laskijamme. Muo-niossa on muuten oikein kuuluisa koskenlaskijasukukin nimeltä Niva, jolla tuo jalo taito on jo mennyt veriin, niin että jos noissa ryöppyävissä, perkaamattomissa koskissa tahdomme olomme oikein turvalliseksi, niin koetamme saada suvun nykyisen taitomiehen Kalle Nivan mukaan.

Kalle Hirn uistinta kokoamassa joen rannassa Muoniossa 1938. Kuva: Pietinen Otso. Museovirasto. / finna.fi

Muonionjoella käytetään pitkiä, verrattain suuria kolmilaitaisia veneitä. Eräs Kolarin kuuluisa veneseppä viimeistelemässä kolmilaitaistaan.

Kuva: Suomen Kuvalehti 8.5.1926.

Eräs niistä monista Äkäsjoen suulta saaduista »lohivaareista» Joensuun isännän hoteissa. Paino noin 15 kg.

Tässä yhteydessä haluaisin kerran vielä erikoisesti mainita, että tätä ve-nematkaa aluksi Äkäsjoelle ja sieltä edelleen vaikka Tornioon asti on pi-dettävä maamme ainutlaatuisimpana kalastuksen ja retkeilyn kannalta, joten ne, jotka pitävät reippaasta ja jännittävästä koskenlaskusta hiljai-sen erämaan keskellä, älkööt maanteitse tuprutelko Tornioon, vaan liitty-käät seuraamme.


Noin 10 km pituisen alkutaipaleen aina Ruotsin puoleiseen Muonion-alustaan kiidämme puolessa tunnissa läpi koskien ja nivojen. Täällä on sopiva tehdä pieni pysähdys ja käydä sivuuttamillamme koskilla ongella niissä on sekä lohelle että harrille sopivia perhostamispaikkoja ja jo muutenkin ansaitsevat ne lähempää tutustumista.

Myöskin näille seuduille Länsi-Lapin runollisenkauniista Kangosjärvestä laskevan samannimisen joen suuseudut samoin kuin itse jokikin tarjoa-vat oivia tilaisuuksia, pienemmän kalan kuten harrin ja purolohen onki-miseen.

Täältä lähdettyämme voimme kulkea nopeammin, aina Pakajoelle asti, joka on samannimisestä Suomen puolella olevasta järvestä Muonionjo-keen laskeva lisäjoki. Matkamme tänne Muonionalustasta varmasti on luontonsa puolesta erikoisesti retkeilijöitä kiinnostava, sillä tämä 3 pnk:n taival on kokonaan erämaata. Matkan varrella on melkein 10 km:in asu-maton taival.

Ainoastaan koskien ja nivojen kohina tai lohen voimakas polskahdus an-tavat sille eloa. Pakajoelle sitten taas pysähdymme, sillä Muonionjoen käänteen syvissä poukamissa oleskelevat tämän joen oikeat »lohivaa-rit». Paikka on todella kuuluisa uistinpaikka ja kalat ovat yleensä suuria »venkaleita», niin että täällä sitä sopii koettaa, kenen tokeet kestävät.

Äkäsjoki. Taiteilija: Askola, Vilho, 1963. Kouvolan taidemuseo. / Museovirasto./ finna.fi

Ja sitten kun taas lähdemme etelää kohti, on syytä tarkoin perhostaa so-pivissa paikoissa, sillä vähän matkan päässä on lukuisasti koskia, joiden niskavesissä ovat Muonionjoen parhaat lohen kutupaikat, ja nousevat lohet juuri näistä koskista niiden yläpuolella oleviin syvempiin vesiin odottamaan kutuaikaa. Itse kosket ovat verrattain matalia ja kovin laajo-ja, joten perhostaminen niissä on vaikeata, mutta kun niitä on kovin run-saasti, niin että esim. Ruotsin Kihlangista lähtiessämme on yhtämittai-sesti lähes 10 km. pelkkiä koskia, löytyy aina sopiviakin paikkoja.

Lisäksi on täällä erinomaisia harrinpyyntipaikkoja heikommin virtaavissa nivoissa ja antaa jo lyhytkin oleskelu näiden koskien ilakoivien kuohujen parissa Lapin kirkkaan taivaan alla niitä kaipaavalle uutta elämää. Jätet-tyämme tämän pauhaavan, jylhänkauniin koskiryhmän kääntyykin joki yhtäkkiä takaisin pohjoista kohti kulkemaan ja paikassa, missä se jälleen alkaa pyrkiä entiseen suuntaansa, on vielä lyhyt koski, n.s. Mukkakoski ennen Äkäsjokea, ja tästä lähtee Muonion ja Kolarin pitäjien raja.

Kuljettuamme vielä noin 6 km. alkaa joen Suomen puoleisella rannalla näkyä kauniiden rantaniittyjen ympäröimä, komea, punaiseksi maalattu taloryhmä tuleva asuinpaikkamme Äkäsjoen ja Muonionjoen yhtymä-kohdalla, ja onpa melkein varmaa, että ensimmäisenä meitä tervehtii jostain joen pohjakarikosta esiin polskahtava uteliaan näköinen lohen-venkale, sillä nyt olemme saapuneet läntisen rajajokemme kuuluisim-mille ja koetuimmille lohivesille.

Sentähden viivähdämmekin nyt joitakin päiviä Äkäsjoen ja sen sivujo-kien ihanilla seuduilla kalastellen ja retkeillen ja nauttien samalla seudun asukkaiden vieraanvaraisuudesta ja luonnon suurenmoisuudesta täällä jylhien tunturien, korkeiden, paljaspäisten kerojen ja laajojen vaarojen maassa, missä kirkasvetiset joet ja metsän hiljaisista kätköistä ikäänkuin arkaillen esiin kiemurtelevat pikkupurot milloin kuohuina syöksyvät läpi jyrkänteiden, milloin taas leppeämmin virtaavat halki rehevien rantaniit-tyjen.

Äkäsjoki on jo ammoisista ajoista ollut kuuluisa kalarikkaudestaan. Paik-kakuntalaiset muistelevat vielä nytkin mielellään niitä aikoja, jolloin Äkäsjoki oli suurien merilohien mieluisa kutupaikka eikä ole montakaan vuotta siitä, kun sieltä viimeiset saatiin. Nykyään ei merilohi sinne nou-se, ainoastaan erittäin suotuisina kalavuosina on jokunen yksilö siellä näyttäytynyt.

Tämä johtunee pääasiassa siitä, että vuosien kuluessa itse joen suu on siinä määrin laajentunut ja mukanaan kulettamansa hiekan tähden ma-taloitunut, ettei pääväylää nouseva lohi saa tarpeeksi voimakasta virran tuntoa sinne poiketakseen ja lisäksi matala joen suu ei myöskään liene omiaan sitä sinne houkuttelemaan. Runsaalla kuorimattoman puun uitol-la lienee tässä suhteessa myös paljon pahaa «omallatunnollaan'».

Kerrotaan, että muutamia vuosia sitten eräät yritteliäät kalamiehet olivat joen suun kohdalla syventäneet joen uomaa ja sitä molemmilta rannoilta patoamalla koventaneet virtaa sillä seurauksella, että merilohta oli nou-ssut jokeen runsaasti. Tällainen työ vaatisi tietysti varoja ja työvoimia, jotta sen hedelmät tulisivat pysyväisiksi. Muuten on tämä joki itse veden-laadultaan lohikaloille parhaimpia, mitä maassamme on, sitähän jo to-distaa sekin, että Suomen ja Ruotsin yhteinen lohensiitoslaitos on suun-niteltu sijoitettavaksi tänne.


Mutta vaikka merilohi nykyään vain harvoin näyttäytyykin tämän vieh-keärantaisen, saaririkkaan joen kauniin punertavassa hietikkouomassa, niin tarjoaa se kuitenkin edelleen kalamiehille oivia tilaisuuksia muun ka-lan kuten taimenen, purolohen, siian ja harrin pyyntiin

Kun siis olemme mielin määrin merilohta itse pääväylässä narrailleet, niin lähdemme nousemaan ylös Äkäsjokea sauvomalla voimme hyvin itse yrittää sauvoa, sillä pahoja koskia ei tässä joessa ole ja lisäksi on sauvominen erikoisen terveellistä ja reipasta hommaa.

Ensimäinen koski on muuten koko joen pahin, ja myöskin kalattomin ja yleensäkin on tälle joelle ominaista se että mitä ylemmäksi sitä nous-taan, sitä kalarikkaammiksi myös kosket ja nivat käyvät. Sen ensimäisen lisäjoen, Tapojoen, yhtymäseudut ovat jo hyviä kalapaikkoja, joten täällä on syytä tarkemmin tutkia nivojen niskat ja karikot.

Kun olemme sitten täältä kulkeneet noin 8 km, avautuu äkkiä eteemme laaja, rehevärantainen suvanto pienine, monine kymmenine latoineen n.s. Jouhisuvanto. Oikealla puolella jokea on heti suvannon alkupäässä korkea, melkein paljaspäinen, kuivien kelojen peittämä vaara, ja hiukan vielä kuljettuamme ilmestyvät sen takaa Yllästunturin mahtavat piirteet.


Tämä kaunis suvanto on todellinen keidas erämaan keskellä ja sekä ka-la- että riistarikas. Tänne asti aikoinaan merilohi matkansa ulotti ja täällä se tämän laajan suvantnon syvissä poukamissa löysi hyvän pakopaikan tuohusmiehen eräviltä piikeiltä ja vielä nytkin sen syvänteet ovat taime- nien, suurien rautujen ja harrien mieluisia piilopaikkoja. Tänne vielä nyt-kin aamuisin saaliinhimoinen kotka riistaretkensä suuntaa Yllästunturin läheisiltä rinteiltä, tietäen suvannon riistarikkailta rantamilta aina saavan-sa itselleen maukkaan aamiaisen.

Täällä kannattaa viipyä pari päivää, käväistä läheisessä, joen pohjois-puolella olevassa Valkiasaivossa, joka on pieni, aivan läpikuultavan kir-kasvetinen, merkillinen saivo, kuuluisa varsinkin siikakannastaan. Tähän suvantoon laskee myös eräs lisäjoki, n.s. Valkiajoki pikemminkin tunturi-puro ihana, valkohiekkainen, joka saa alkunsa hyvin suuresta, tavatto-man syvästä lähteestä, n.s. Pakasaivosta.

Valkiajoen suulta on saivolle noin 12 km. Veneellä ei sinne pääse, mutta oikea Lapin kinttupolku, joka seurailee tämän puron villinkaruja ranta-mia, vie perille asti. Kehottaisin jokaista siellä pistäytymään, sillä ei aino-astaan matka tänne, vaan myös itse saivo on näkemisen arvoinen. Ol-len melkein kokonaan tavattoman jyrkkien, korkeiden kallioiden ympäröi-mä, on tuo suuri lähteensilmä tuolla rotkojen syvyyksissä kuin mikäkin pohjaton »hornankuilu», ja paljon siitä taruja kerrotaankin, sen kammot-tavasta syvyydestä, sen ihmeellisistä kaloista ja sen haltijasta, joka öisin peloittelee lähettyville levolle asettuneita, pahaa aavistamattomia nuotta-miehiä. Ja merkillisen arasti siellä paikkakuntalainen itsekin liikkuu ja harvapa heistä yöksi sen rannalle nuotiotulen ääreen uskaltaa uneen vaipua.

Jyrkkiä kallionseinämiä pitkin alituisesti lähteeseen virtaava raikas tuntu-rivesi synnyttää mitä erilaisimpia ääniä, jotka lakkaamatta pitävät tunturi-lapsen muutenkin herkän mielikuvituksen hereillä, ja läheisestä kiveliös-tä kuuluvan korpin raakunta tai nuotiotulelle kimmaantuneen huuhkai-men uhuilu yhä vain lisäävät tuon mustan haltijasaivon aavemaisuutta.

Mutta kalamies ei pelkää, hän ottaa ongen selkään ja lähtee oikein pai-kan päälle tutkimaan, mitä tuollaisessa pirunkattilassa oikein asuu ja elää, ja luulen, että pianpa se hänelle selviää, että siellä on nälkäistä väkeä, joka syö ja jota syödään. Ensimäistä pyrstökästään hän alussa hiukan tutkivasti varmaan katselee, mutta huomaa pian, että kyseessä
on vain tavallista mustapukuisempi n.s. rautu eli nieriäinen ja on siellä muutakin kalaa, joten luulen, ettei siellä matkaeväät kesken lopu.
Palattuamme jälleen takaisin Jouhisuvannolle, olemme taas valmiit jat-kamaan matkaamme. Joki alkaa muuttua nyt virtaisemmaksi, pikku kos-kia ja nivoja on runsaasti, rannat ja läheinen ympäristö alkavat käydä yhä korkeammiksi: lähenemme joka sauvoimen työnnöllä jylhää, laajaa tunturialuetta.

Kun olemme noin 8 km. taivaltaneet, saavumme Äkäsjoen kuuluisim-malle lisäjoelle Kuerjoelle. Kuer on lapin kieltä ja merkitsee taimenta. Tähän jokeen nousee nimittäin verraten runsaasti taimenia, vaikka itse joki onkin verrattain vähävetinen ja pieni.

Vähän matkaa ylöspäin itse Kuerjoen mahtavarantaiselta suuseudulta on kaksi jyrkkää putousta, joten veneellä ei jokea pääse nousemaan. Siksi nousemme edelleen Äkäsjokea kilometrin verran ja niin olemme saapuneet Kuopan talolle, joka mainiosti sopii asuinpaikaksemme täällä olomme aikana.

Saatuamme pyyntivehkeemme asianmukaiseen kuntoon palaamme jal-kaisin takaisin Kuerjoelle ja melkein heti talosta lähdettyämme alkaa korviimme kaikua mahtava pauhu Kuerjoen vedet ärjyvät siellä vimmois-saan syöksyessään läpi jyrkänteiden. Koko Kuerjoen suuseutu noin 1 ½ km. pituudelta on niin villinkarua ja kaunista, että ensikertalainen joutuu kokonaan sen lumoihin. Mahtavat, jyrkät putoukset, kun joki raivaa itsel-leen tien läpi rosoisen kalliolouhikon, jylhänkauniit näköalat korkeilta kal-lioilta ja vaaroilta ne varmaan palkitsevat monin kerroin vaivat ja vastuk-set matkan varrella. Ja lisäksi olemme tulleet oikein kalajoelle

Kuerjoki on koko läntisen Lappimme purolohirikkain. Olen itse sieltä kol-meen, neljään tuntiin kiskonut toistakin sataa purolohta sekä suurta että pientä ja nälkäisiä ne ovat ja myös maukkaita. Harri ei tähän jokeen ky-kene nousemaan kuin vähän matkaa korkeiden putouksien tähden, mut-ta taimenelle ja purolohelle on sitävastoin verrattain helppoa hypätä yli könkäiden ja nousta vaahtoavia koskia ylös.

Alempi köngäs eli paikkakuntalaisten kielellä linkku, josta kuvamme on otettu, tarvitsisi oikein oman »kapittelinsa», sillä niin mielenkiintoinen se on. Kun jonain helteisenä kesäpäivänä istuskelee tuon linkun vilvoitta-vassa läheisyydessä ja kummastelee sen harjanteen yli valuvien, kirk-kaasti helmeilevien tunturivesien alati vaihtuvia muotoja ja kuuntelee niiden kumman kumeaa pauhua, niin saattaa ajatuksistaan herätä ou-toon ääneen. Samalla katse keksii vaahtojen pyörteistä taimenen, joka rohkealla hypyllään pyrkii yli ärjyvän könkään. Useimmiten se onnistuu, mutta toisinaan voimakas virta nielee sen mukanaan ja paiskaa armotta takaisin alas ja niinpä ei kukaan, joka könkään ensi kerran näkee, tahdo uskoa, että siitä jokin elävä olento ylös pääsisi.


Valkiajoen suu ja taustalla Jouhisuvannon reheviä rantaniittyjä latoineen.

Alkuperäinen on luonto täällä, alkuperäiset ovat myös pyyntivehkeet. Niinpä eräs paikkakuntalainen on asettanut tämän könkään alle, mah-dollisimman tarkasti juuri sille paikalle, minne virta epäonnistuneen hypyn tehneen kalan takaisin paiskaa, merkillisen pyyntivehkeen, joka kuvassammekin näkyy. Se on rautalangasta tehty, laajasuinen ja syvä kontti, joka seipäiden avulla ja kiviä painoina käyttäen upotetaan, kuten sanottu tarkasti määrättyyn paikkaan pohjassa.

Konttiin syöksyvä voimakas vesipatsas estää sitten sinne joutuneen kalan hyppäämästä pois ja otetaan kalat sieltä atrainta käyttäen. Joka vuosi se on tuottanut keksijälleen runsaan palkinnon keskimäärin noin 100 taimenta. Kuerjoki on oikea villin kiveliön lapsi. Se halkoo koko-naan asumattomia eräseutuja, missä karhulla vielä nytkin on asuinsijan-sa.

Kannattaa sentähden varmasti samalla pistäytyä ylempänäkin sen joki-vartta pitkin kalastellen ja eräluontoa tarkkaillen. Kuerjoelle asti matkan-neen pitää välttämättömästi käydä 5 km. päässä olevalla korkealla Yl-lästunturilla. Näköala sieltä kirkkaalla päivällä on aivan tenhoava: sil-mänkantamattomiin tummia metsiä ja niiden lomissa kirkkaan hopean-hohtoisia järviä ja jokia, jotka ovat kuin pieniä lähteensilmiä tai kapeita hopeavöitä, ja joka puolella korkeita tuntureja, keroja ja vaaroja.


Tuntikaupalla saattaa istua Yllästunturin laella, ja aina vaan silmä keksii uutta katseltavaa: ylväs olet sinä Yllästunturi ja täyden nautinnon suot sinun mahtavalle laellesi kavunneelle matkailijalle!

Panoraama Kolarista v. 1932: Kesänkijoki, Kesänkitunturit vasemmalla ja Yllästunturi oikealla. Kuva: Erkki Mikkola. Museovirasto. / finna.fi

Ennen paluutamme takaisin Äkäsjoen suulle, tahtoisin sille, jolla on enemmälti aikaa, suositella käyntiä Äkäsjärvelle ja myöskin kalastele-mista Äkäsjärven ja Äkäslompolan välisellä joen osalla. Täällä on myös jyrkkä linkku, jonka alinen puoli on hyvin kalainen.

Paluu sitten myötävirtaa Äkäsjoen suulle on hauska ja helppo matka ja jälleen olemme valmiit jatkamaan retkeämme Muonionjokea pitkin lähim-pänä päämääränämme Pajala, missä Tornion- ja Muonionjoki yhtyvät.

Kun olemme kulkeneet Äkäsjoelta parin peninkulman verran, saavum-me paikalle, missä joki haaraantuu kahtia muodostaen suuren saaren pitkän, lähes 100 km. taipaleen jälkeen olemme nyt saapuneet Kolarin kirkonkylään, »ihmisten ilmoille». Joen Ruotsin puoleisessa haarassa on saaren seutuvilla lukuisia virtapaikkoja ja nivoja, jotka ovat tunnetusti ka-laisia merilohellekin on täällä sopivia oleskelupaikkoja ja varsinkin run-saasta harrikannastaan ovat nivat näillä seuduin tunnetut.

Kolarin kirkonkylästä alkavat joen rantaseudut käydä autioiksi johtuen siitä, että maantie Kolarin kirkolta suuntautuu joen lähettyviltä sisämaa-han päin palaten vasta mahtavan Pellonkylän luona, jonneon Kolarin kirkolta noin 7 pnk., takaisin joen rantaseuduille.


Taivallettuamme noin 2 ½ pnk. alkaa Ruotsin puolella näkyä mahtava Tornionjoki, joka kaarrellen ja kiemurrellen lähenee vaahtoavana virtana tähänastista rajajokea Muonionjokea ja kohta olemmekin saapuneet kohdalle, missä nämä mahtavat joet villisti kisaillen yhtyvät tämä yhty-mäkohta on valtavan kaunis, kosket ja nivat seuraavat toinen toistaan, yhteinen rajajoki paisuu yht'äkkiä kahta vertaa suuremmaksi, valtavien vesimäärien yhtyminen synnyttää voimakkaan vaahtoavan ristiaallokon.

Kaunis Äkäsjoki-maisema. Tulevan lohensiitoslaitoksen vastakkaiselta puolelta.

Kaikki tuo keskellä laajaa erämaata saa matkailijan lumoihinsa. On sel-vää, että tällaisten kalarikkaiden jokien yhtymäseudun täytyy kalamie-helle tarjota jotain erikoista, ja niinpä onkin tämä paikka Länsi-Lapin par-hain lohipaikka. Nouseva lohi pysähtyy täällä luultavasti jää se tunnus-telemaan, kumpaako jokea se edelleen nousuaan jatkaisi.

Muonionjokea se saattaa nousta vielä kymmeniä kilometrejä, mutta Tor-nionjoessa on jo noin parin peninkulman päässä itse yhtymäkohdalta mahtava köngäs, joka asettaa voittamattoman esteen sen nousulle.

Täällä tietysti keskeytämme matkamme pariksi päiväksi, sillä onhan meillä nyt hyvä mahdollisuus päästä kaksinkamppailuun itse merilohen kanssa. Majapaikkaan nähden ei ole olemassa suurta valinnan varaa, sillä Suomen puolella on tällä kohdalla vain tullimiehen asunto, mutta sitä sopivampi se siihen onkin.


Eräs seikka on tähän kalanpyyntipaikkaan nähden kuitenkin otettava huomioon, nimittäin se, että tämän paikan hyvä lohivesimaine pääsee ainoastaan lohen nousuaikaan täysiin oikeuksiinsa. Tämä aika sattuu täällä juhannuksen tienoilla, niin että viikko ennen ja jälkeen juhannuk-sen ovat tavallisesti parhaita pyyntiaikoja. Täällä on koskea, nivaa ja virtaa, joten oivia pyyntipaikkoja on sekä perhostukselle että uistelulle.

Tässä yhteydessä lienee myös sopivaa huomauttaa, että on ihmeellistä, kuinka tämä näin mainio lohestuspaikka on urheilukalastajillemme niin peräti tuntematon, vaikka koko läntisen rajan asujamisto on ainakin kuullut siitä mainittavan, ellei itsekin ole siellä pistäytynyt täkyään uitte-lemassa. Mahdollisesti on tähän jossain määrin vaikuttanut seudun eris-tetty asema, se kun sijaitsee niin kaukana maantien varrelta.

Suunnittelun alaisena on nyt kuitenkin rakentaa uusi tie, joka seuraisi joen rantaseutuja, niin että tämäkin haitta tullee piakkoin poistetuksi. Tällä hetkellä pääsee sinne mukavimmin veneellä joko Pellosta jokea ylös sauvoen tai Kolarista sitä alas »lasketellen». Ruotsin puolelta pää-see myös mukavasti ensin rautateitse senpuoleiseen Ylitornioon ja sieltä maanteitse Pajalan kylään, mistä on parin kilometrin matka itse kalapai-kalle.


Nyt voimme huoletta jatkaa matkaamme aina mahtavanlaajaan Pellon kylään asti, jonne on kaikkiaan noin viiden peninkulman vaihteleva ja vir-taisa matka sopivia harrinpyyntipaikkoja on tietysti runsaasti tämän mat-kan varrella, lohenpyyntipaikoista ei kannattane mainita muuta kuin Naamijoen yhtymäseudut ja niitä ylempänä olevat virtapaikat. Jolla ei ole tarpeeksi aikaa ja joka on lähtenyt matkalle puhtaasti kalastustarkoi-tuksessa, sille neuvoisin Pellon kylän seutuvilla siirtymistä kovalle maa-kamaralle, sillä tästä alaspäin ei ole erikoista mainetta saavuttaneita lo-henpyyntipaikkoja urheilukalastajan näkökannalta, vaan muuttuu pyy-dytys tästä eteenpäin oikeaksi suurpyydystykseksi.

Näkyviin alkaa ilmestyä isoja lohipatoja, pieniäkorvapatojaja kaikissa vä-hänkin mahdollisissa paikoissa, nuottamiehet »huseeraavat» hirmunuot-tineen vähänkin sopivissa sekä luvallisissa että luvattomissa apajapai-koissa. Siirtyminen tähän ympäristöön pohjoisimpien seutujen rauhallisil-ta lohipaikoilta, joissa harvoin kohtaa edes uistelumiestä, saattaa jo puo-lestaan urheilukalastajan pahalle päälle.

Sitäpaitsi uistellaan näillä seuduin jo niin »kiivaassa tahdissa» ja niin monenlaisilla vehkeillä, ettei sekään ole omiaan tekemään urheilukalas-tajan oloa siellä viihtyisäksi. Lisäksi ei Pellosta alaspäin ole enää erikoi-sen hyviä kalastuspaikkoja. Lohen nousuaikaan siellä tietysti saadaan uistelemallakin jonkun verran kalaa, mutta kun tähän aikaan vesi on usein tavattoman korkealla ja joki muutenkin täälläpäin jo kovin laaja, niin saantimahdollisuudet ovat sen mukaiset. Siis kalamiehen tuskin kannattanee jatkaa enää matkaansa vesitse, vaan voi hän myydä jo täällä kolmilaitaisensa hyvällä omallatunnolla.

Sitävastoin tarjoaa matka vaikkapa Tornion kaupungin satamaanmat-kailijalle oikeita nautinnon hetkiä mahtavaksi paisunut joki, viljavat ranta-seudut yhä lukuisimmiksi kasvavine taloineen, lohipadot, joella pyynti-hommissa »hääräävät» kalamiehet, lukuisat, mahtavat kosket, niiden vastapainona järvimäisiksi paisuneet suvannot lukuisine niittysaarineen, joille sadat aivan samantyyliset ladot antavat oman erikoisleiman, siinä lomassa Aavasaksa y.m., kaikki tuo on, jos mikään, juuri sitä, joka mat-kailijalle koituu sekä huviksi että hyödyksi.

Lopuksi vielä jokunen sana tänne mahdollisesti matkansa suuntaavalle. Matkaajan valinta on tärkeä seikka. Paras merilohen pyyntiaika on sen nousuaikaan juhannuksen tienoilla ja kestää sitä pari viikkoa. Tähän aikaan sattuu kuitenkin usein n.s. juhannustuloa, jolloin tunturien poh-joisrinteiltä ja varjopaikoista lämpimien päivien johdosta äkkiä sulava lumi paisuttaa usein tavattomasti, kuten juuri tänä kesänä tapahtui, joen vesimäärää, niin että pyynti käy mahdottomaksi.

Sentähden on kalastus riippuvainen tämän tulvan suuruudesta sekä ajasta ja säännöllisesti on paras pyyntiaika heti sen tauottua. Heinäkuu
helteisine poutapäivineen, jolloin vesi laskee joessa usein hämmästyttä-vän paljon, on kokonaan heikoksi pyyntiajaksi tuomittava. Vasta sitten, kun elokuussa illat alkavat hämärtyä ja sateet ovat vettä joessa nosta-neet, alkaa hyvä, tasainen kalansyönti jatkuen myöhään syksyyn asti ja ollen parhaimmillaan elokuun loppupuolella.

Tällöin myös pikkukala, kuten purolohi ja harri, on parhaimmalla »syönti-tuulella», joten tähän aikaan voi sopivasti yhdistää ison- ja pikkukalan pyydystämisen. Sitäpaitsi on Lapin kesä elokuussa ihanimmillaan, soilla ja metsissä odottavat juuri kypsyneet marjat poimijaansa, kylmemmät yöt ja jo silloin täl- löin sattuvat sateetkin ovat tehneet siunauksellista hä-vitystyötä itikka- ja paarmaparvien parissa, päivät eivät ole enää tukah-duttavan helteisiä ja yhä hämärtyvät illat tarjoavat kalamiehelle loisto- hetkiä lohetkin ovat vähitellen alkaneet liikehtiä taas uudelleen lähtien n.s. »viisteelle», s. o. tarkastamaan tulevia kutupaikkoja.

Siis joka tahtoo vain merilohta pyydystää, järjestäköön lomansa juhan-nukseksi, ja se taasen, joka haluaa lisäksi antautua tuloksiltaan var-mempaan pikkukalanpyyntiin, odottakoon rauhallisesti työpöytänsä ää-ressä elokuun saapumista. Retkeilijällä taasen ei ole kuin yksi mahdolli-suus, nimittäin elokuu. Hän on riippuvainen joen vedenkorkeussuhteista ja elokuu on siinä suhteessa parhain ja kuten jo yllä on kerrottu, muuten-kin sopivin.

Pari sanaa vielä pyyntivehkeistä. Lohelle on perho täällä kuten muualla-kin käypä erikoisuutena voinee mainita, ettävaalea perho hopearuumii-neen on erikoisen hyvä. Varsin kelvollisiksi ovat osottautuneet iso Ale-xandra ja niinkin loistava perho kuin Duke of Edinburgh. Silver Greyllä olen saanut useita lohia.

Tummemmista perhoista on ainoastaan Wasastjerna osoittautunut kel-volliseksi. Paikkakuntalaiset käyttävät yksinomaan pieniä Räsäs-mallisia lusikkauistimia, jotka taiteen kaikkien sääntöjen mukaan muovaillaan so-pivan muotoisiksi, niin että niiden liikkeet mahdollisimman paljon muis-tuttaisivat kalaa siis pyöriä ne eivät saa eikä myöskään »rikkoa» vettä.

Täkyä käytetään varsinkin huonon syönnin aikana paljon pieni harri saa useimmiten antautua uhriksi. Viime aikoina on siellä käytetty menestyk-sellä amerikalaisia puuuistimia, varsinkin sinervänharmaa on ollut taime-nille mieluisa. Silkkikalalla tai devoonilla en ole kuullut kenenkään vielä yhtään lohta saaneen Ruotsinpuoliset uistinmiehet ovat sitä kyllä kokeil-leet.

Harrille on täällä erikoisen hyvä pieni sininen devooni, alta valkea, ja se-kä harrille että purolohelle pieni kuparinvärinen lippauistin päärlemyuis-tin sitävastoin ei ole täällä osoittautunut hyväksi. Harriperhoista ovat parhaita olleet March Brown, Red Spinner, Fiery Brown, Brown Palmer ja lisäksi monet muutkin. Yleisenä sääntönä voinee sanoa, että harreille ja purolohille ovat täällä perho ja devooni hyvät, silkkikala sitävastoin huono.

Ja lopuksi: Käykääpä kalamiehet ja retkeilijät tutustumassa Länsi-Lapin luontoon, kalavesiin ja sen ystävällisiin asukkaisiin. Uskon, että sielläkin kohtaatte kauniin Lapin luonnon helmassa herkullisia kalavesiä ja ystä-vällistä kohtelua, niin että voitte hyvin tuloksin ja kaunein muistoin jäl-leen palata jokapäiväiseen askarteluunne.