Lappeenrannan Uutiset 04.05.1895

Kirje Kolarista


24 paivän iltana saavuimme Turtolaan virkaveljeni K:n kotiin. Helsingis-sä olin minä sanonut jäähyväiset tuolle mieli ruualleni, kaalille, vaan mi-tenkä lieneekin rouva K. päässyt minun herkkujen ja himoruokieni peril-le, hämmästytti hän ainakin minua suuresti kun seuraavana päivänä päivällispöydässä tarjottiin kaalia. ”Kaalia Lapissa!" huudahdin minä ja jos muutoinkin hyvällä ruokahalullani olisin kunnioittanut emäntää, niin tapahtui se nyt kaksin kertaisesti.


26 päivänä jätin tuon ystävällisen ja vierasvaraisen perheen luvaten heidän pyynnöstään tulla heille toistenkin ”kaalille". Toverini K:n seuraa-mana läksin taas matkalle ja saavuin niin Sieppijärven kestikievariin, jos-ta on enää 23 kilometrin matka Jokijalan kylään Kolarissa, matkani pää-määrään.

Sanottuani tässä jäähyväiset toverilleni ja kiitettyäni häntä ”sa kampan-ju" läksin vahtimestarini kanssa ajamaan viimeistä taivaltani. Jokijalkaan tultuani ajoin suoraan kestikievariin ja rupesin tiedustelemaan itselleni ”asuinsijaa". Vaan sitäpä ei ollut helppo saada siitä yksinkertaisesta syystä, että täällä on puute asuinhuoneista.

Kestikievarissakaan ei sitä luvattu ja kun kerran olin päässyt matkani pe-rille, niin ei minua enää paljon voitu matkustavaiseksikaan kutsua, joten minun siis olisi pitänyt jättää ”vierastenkamari" toisille mahdollisesti tuleville matkustajille.

Mäntyvaaran "kevari" Kolarin Juoksengissa v. 1921. Kuva: Samuli Paulaharju. Museovirasto. / finna.fi

Unhottaakseni edes hetkeksi tuon harmini lähetin minä vahtimestarini postiin noutamaan minulle mahdollisesti tulleen postin. Hetken perästä palasi vahtimestari tuoden pari kirjettä ja kaksi numeroa ”Lappeenran-nan Uutista".


Kerrassaan hävisi harmin pilect ja otsani kirkastui; olisi ikäänkuin suloi-nen kevät tuulahdus puhaltanut päälleni, niin hauskalta tuntui saadessa-ni kirjeet ja ”uutiset", ja varsinkin huvitti minua se seikka että ”Lappeen-rannan Uutiset" tietämättäni ja tilaamattani olivat löytäneet tiensä tänne Lapin raukoille rajoille, poloisille pohjanmaille" ja jo ennen minua kiiruh-taneet tänne ottaakseen minua tervetulleeksi vastaan sekä kuiskatak-seen tervehdyksensä noilta suloisilta Saimaan rannoilta.

Uteliaana avasin kirjeet. Avattuani toisen sinkosi sen sisästä sanomaleh-destä leikattu ilmoitus, näin kuuluva: Nyt heti virkamiehille tai ylioppilaal-le 2:si erinomaisen sievää, hyvin kalustettua ja eri käytävällä varustettua toveruksille sopivaa huonetta, täysihoidolla tai ilman".

En tiedä mitä aattelin. Jos koskaan on mitään hullunkurista ja ihmeellistä tapahtunut, niin nyt se ainakin tapahtui. Juuri kuin minä olin pahemmas-sa kuin pulassa kortteerini tähden ja tahdoin jo repiä hiuksetkin päästäni harmissani, niin silloinkos tulee niinkuin pilvestä pudoten ilmoitus:

”Nyt heti virkamiehelle tai ...” Nyt jos koskaan sukkeluus onnistuu, niin yksi ainakin onnistui. Hauskalta ja somalta se tapaus tuntui, niin vähän kuin siitä minulla olikaan hyötyä.

Luin sitte mukana seuraavan kirjeen, jossa entinen helsinkiläinen tove-rini kertoo, että hän on sanomalehdissä nähnyt että meidän entinen kortteerimme Helsingissä meidän sieltä lähdettyämme on ilmoitettu uu-delleen hyyrättäväksi ja ilmoitti että hän lähettää sen ilmoituksen sano-malehdestä leikattuna nähtäväkseni.

Miten olikaan, sain vihdoin viimeinkin asunnon kestikievarissa ja kun jo oli myöhäinen ilta, niin oli jo aika laskea pitkästä matkasta väsyneet jä-senensä unettarien helmaan herätäkseni seuraavana aamuna uusilla voimilla, astuakseni silloin isänmaani palvelukseen täällä pohjoisilla raja-seuduilla kaukana muusta sivistyneestä maailmasta.

Tiesin joutuneeni aivan uusiin olosuhteisiin, en tuntenut seutuja, en kan-saa, en sen luonnetta, vaan päätin kumminkin koettaa viihtyä täällä mitä parhaimmin pitäen mielilauseenani ”reipas luonto ja paljon työtä". Kun nyt luon silmäyksen ensimmäisen palveluskuukauteni päiväkirjaan, niin näen että virkamatkoja on yhteensä 810 kilometriä.

Ei siis ole ”motioonia" puuttunut