Pohjolan Sanomat 1939.

Kirje Ruotsin Karesuvannosta.


Herra toimittaja! Pyydän lehtenne välityksellä saattaa julkisuuteen seu-raavaa:

Lähes 30 vuotta sitten nuori, vasta muutaman vuoden ikäinen poika Jo-hannes Pappila muutti Suomen Enontekiöltä Ruotsin Karesuvantoon asumaan veljensä luo. Hänen elämänsä kului tavalliseen tapaan siihen saakka,kunnes noin 4 vuotta sitten menin hänen kanssaan naimisiin. Tällöin alkoivat yllätykset tapahtua toinen toisensa jälkeen. Ajojahti hä-nen maastaan karkoittamisekseen pantiin toimeen heti naimisiinme-nomme tapahduttua.

En tarkalleen muista, kuinka monta kertaa on nimismies luonamme käy-nyt, mutta tänäkin talvena on mieheni useaan otteeseen karkoitettu ko-distamme ja aina Suomeen, vaikka hän ei olekaan, kuten tutkimuksissa on käynyt selville, Suomen kansalainen. Yhtenä esimerkkinä monien joukosta mainittakoon, että viime syksynä Karesuvannon nimismies vangitsi - lähetti hänet Haaparannan poliisin huostaan. Kahden ja puolen kuukauden kuluttua vietiin hänet Tornioon ja hänelle annettiin lupa mat-kustaa. Mutta olihan luonnollista, että matkakortilla ei elä paremmin Suomessa kuin muuallakaan. Siihen tarvitaan työlupa ja sellaista on melkein mahdotonta saada sen, joka ei ole minkään maan kansalainen. Mieheni siis palasi Suomen puolta pohjoiseen aina Karesuvantoon asti, josta palasi takaisin kotiimme
Seuraavana aamuna meni hän ilmoittautumaan Karesuvannon nimis-miehelle, joka määräsi hänet heti takaisin Suomeen. Samalla sai hän haasteen luvattomasta rajan ylittämisestä, mistä häntä sitten sakotettiin 50 kruunua. Nytkin on hän parastaaikaa "maanpakolaisena" Suomen puolella ja asunee osittain metsämajoissa, sillä tällainen elämä alkaa käydä hänenkin hermoilleen, vaikka onkin aina ollut lujahermoinen.

Tällä välin täytyy minun itse tehdä miesten töitä, sairaanakin, jolloin en mitenkään jaksaisi. Ja samaan aikaan mieheni syyttömästi harhailee kodittomana Suomen Lapissa. Viime helmikuussakin oli viikon ajan ko-vasti sairaana ja silloin kävi mieheni minua salaa katsomassa. Murtunein mielin lähti hän takaisin Suomen puolelle jättäen minut oman onneni no-jaan. Milloin tällaisesta elämästä mahtanee loppu tulla! Kauan ei tätä ihminen jaksa kestää.

Ruotsin Karesuvannossa Maaliskuussa 1939..

Alli Pappila