Kuuromykkälehti 1931.

Kirje Sodankylän Vuotsosta




Minä allekirjoittanut tulen tervehtimään osatovereitani kautta Suomen, sekä tekemään selkoa omista edesottärnuksistani, olettaen että se kiin-nostaisi tuttavaini mieliä, koska en voi olla muuten kosketuksissa entis-ten tovereitteni ja ystäväini kannssa.

Olen naimisissa, kuten olen jo aikaisemmin lehdessämme maininnut. Mieheni, Eino Jurvakainen on kotoisin lista. Hän on kuuleva ja täysin ter-ve ja reipas mies. Lapsia meillä on 1, tyttäremme Kerttu. Olemme täysin onnellisia ja rakastamme toisiamme.

Pikku Kerttu on täyttänyt 10 vuotta. Hän on myös terve ja erittäin nero-kas lapsi, josta saamme kiittää Jumalaa, että Hän armossaan on lahjoit-tanut iloksemme terveen ja reippaan Kerttumme. Kerttu käy kansakou-lua Sodankylän kirkolla, koska emme ole saanut vielä toivomuksemme mukaan kansakoulua tänne Vuotson kylään, mutta lähitulevaisuudessa sekin tullaan saamaan. Kerttu asuu Sodankylässä kauppias F. A. Korvan talossa kouluaikanaan. Käy kyllä hyvin kalliiksi pitää Kerttua täysihoidol-la vieraissa ihmisissä, mutta siitä on hyvä, että herrasväki Korva pitävät hyvin paljon Kertusta ja hänen on siinä hyvä olla.

Kotonani on 2 asuinrakennusta, joista toisessa asuu Sodankylän pohj. piirin nimismies, toisessa oma perheemme. Nimismiehen perhe on erit-täin iloista ja ystävällistä väkeä, joten aikani kuluu joutohetkinä erittäin rattoisasti heidän parissaan.

Vuotson Hannun väki v. 1927. Vas. Hannu Puolakanaho eli Reutu Han-nu, oik. "Reutuhannun" vävy Eino Jurvakainen, keskellä emännät 3. pol-vea edustaa 7v. Kerttu Jurvakainen myöh. Pehkonen. Kuva: Suominen. / Museovirasto.

Työhön lähdettäessä. Taustassa tukkisauna Sodankylän pitäjässä. Kuva: Tapio 1.1.1915.

Kerron kokemuksistani täkäläisiltä tukkityömailta,jossa olin keittäjänä vii-me talvena. Täällä oli käynnissä tukkityöt Kemi Oy:n työmailla Pihtijoella. Menin sinne Einon kanssa ja saimme haltuumme uuden huoneen, johon paikallinen työnjohtaja meidät ystävällisesti opasti.


Kokin ammatti tukkityömailla ei ole suinkaan hauska toimi. Aamulla klo 5 täytyy nousta ylös, että ehtii laittaa kahvit ja ruuat ennen kuin miehet läh-tivät töihinsä. Illalla taasen täytyy työskennellä 11 saakka ennenkuin on selviytynyt astiain ja huoneen puhdistamisesta ynnä muusta. Täytyi olla aina päivät yksin kämpällä, lukuunottamatta niitä hetkiä kun yhtiön herrat kävivät siellä kahvilla, ollessaan kierroksellaan työmailla. Aina vähän pe-lotti olla yksin ainoana toverina valkoinen koiramme. Lauantaiiltaisin tun-tui aina hauskalta, kun töiden päätyttyä lähdimme Einon kanssa kotiin Vuotsoon kylpemään. Kaiken työn ja rasituksen lisäksi saa kestää mon-ta ikävää kokemusta työmiesten vuoksi. Tänne Pihtijoelle, kuten muual-lekin pohjolan työmaille kerääntyy ympäri Suomen kaikellaisia paatu-neita työläisiä, joista on ikävyyksiä toisillekin kunnollisemmille työmiehil-le.

Kerron yhden ikävän esimerkin heidän elämästään.

Eräänä lauantai-iltana kun lähdimme Vuotsoon kylpemään jäi yksi mei-dän työmies, joka oli Einolle kaatamassa tukkia, kämpälle jälkeen. Kun hän myöhästyi kokonaan kylvystä, kysyin häneltä missä hän on viipy-nyt? johon hän selitti olleensa Mutenian kylässä, joka on Pihtijoen ja Vuotson välillä. Maanantaiaamulla kun menimme kämpälle, huomasin kadonneeksi maltaita ja sokeria. Päivällä kun miehet olivat työssä, huo-masin, puhdistaessani kämppää, makuulaverinalla jotain kiiltävää. Kat-soin sinne ja - hämmästyin, sillä siellä oli kannu täynnä valmistettuna niin sanottua - kiljua. Nyt ymmärsin miehe nviipymisen, sekä mihin oli käytetty kadonneet maltaat ja sokeri. Minun tuli mieleni niin pahaksi että melkein vapisin mielenliikutuksesta. Ajattelin sitä, että jos en olisi löytä-nyt sitä kätköä, olisi jonakin iltana kämppä ollut ehkä täynnä juopuneita miehiä. Mihin olisin silloin mennyt, sillä pelkään aina juopuneita. Vein ulos kannun ja piilotin sen lumikinokseen. Kukaan miehistä ei tietänyt teostani mitään. Tein ilmoituksen tästä työnjohtajalle. Seuraavana päi-vänä kun miehet olivat taasen metsässä, tuli työnjohtaja hiihtäen käm-pällemme. Kahvit juotuamme vein työnjohtajan ulos ja näytin hänelle kannun sekä selitin asian. Työnjohtaja suuttui ja kaatoi kiljun maahan.

En voinut olla kertomatta työnjohtajalle muistakaan varjopuolista. Olen monasti saanut suuttuakin kämpällä miehiin, kun he pelaavat korttia, uh-kapeliä, vaikka olen koettanut heitä siitä vointini mukaan estää. On hyvin ikävää seurata sitä kun toiset pelaavat kortilla sen pois minkä toiset ras-kaalla työllä ansaitsevat, mutta he eivät totelleet minua, vaikka kielsin. Minä ilmoitin työnjohtajalle pahimmat korttipelurit.

Työt seisautettiin sitten joulun ajaksi ja lähdimme kotiin joulua viettä-mään. Ilokseni äiti ja isä olivat terveitä ja iloisia. Isä tuli heti kaulaani ja oli hyvin utelias kuulemaan miten olin tullut toimeen kokkitoimessani kämpällä kun en ollut ennen ollut siellä. Hän seurasi hyvin mielenkiinnol-la kertomuksiani ja ihmetteli kaikkea kertomaani. Vietimme hyvin haus-kan joulujuhlan, sillä meillä oli vieraina työnjohtaja sekä muita yhtiön her-roja.

Joulun jälkeen palasivat yhtiön herrat takaisin Pihtijoen työmaalle. Eino ja muut miehet palasivat myös töihin, mutta toiselle alueelle. Minä jäin kotiin lepäämään. Loppiaisen jälkeen tuli työnjohtaja Vuotsoon uudel-leen. Hän tahtoi minua uudelleen kokiksi Pihtijoelle, jossa selitti olevan hyviä ansiomahdollisuuksia. En luvannut sillä kertaa. Työnjohtaja mää-räsi kuitenkin Einon taas Pihtijoen alueelle, joten tuli kiire laittaa kuormat y.m. valmiiksi. Työnjohtajan houkuteltua lähdin myös minäkin uudelleen kokiksi. Isäni oli vähän sairas ja kielsi minua enää lähtemästä, sillä hän pelkäsi, että hän kuolisi sillä aikaa kun olen siellä. En uskonut isää, vaan sanoin isälle toivovani Jumalalta terveyttä. Isäni lopuksi myönsi.

Kyllä hänellä oli vähän ikävä, kun aamulla valjastettiin hevosia ja minä läksin työnjohtajan reessä. Einon täytyi jäädä jälkeen, kun hänellä oli raskas kuorma. Ennen lähtöäni hyvästellessämme halasimme isän kanssa toisiamme kaulasta ja itkimme. Pyysin isältä ja äidiltä anteeksi kaikkia rikkomuksiani mitä olin heitä vastaan tehnyt ja pyysin Jumalan siunausta heille. Isäni myös siunasi minut matkalle.

Ajoin työnjohtajan kanssa yhtiön konttoriin, jonne Eino myös tuli jälessä. Ihmettelin sitä miesten paljoutta mikä oli siellä pääpirtillä työmiesten puolella. Nukuimme Einon kanssa herrain asunnossa konttorissa. Se oli oikein hauska ja siisti huone. Herrain pyynnöstä jäin sinne 2 :si päiväksi pesemään ja paikkaamaan heidän sukkiaan y.m. vaatteita. Lauantai-illal-la tuli myös Eino pirtille, jossa kävimme kylpemässä saunassa. Tuntui hyvin ikävältä käydä miesten kanssa yhtä aikaa kylpemässä, mutta se-kin on tukkityömaalla välttämätön, jos kerran aikoo ollenkaan käydä sau-nassa.- Illalla hyvästeltyämme lähdimme Einon kanssa omalle uudelle kämpälle.

Ehdimme olla kämpällä 4 päivää, kun eräänä aamuna Einon mentyä vie-mään tukkikuormaa rantaan, tuli eräs mies Einoa vastaan ja antoi hänel-le kirjeen, jonka oli lähettänyt nimismies Vuotsosta. Luettuaan kirjeen tuli Einolle kiire ajaa takaisin kämpälle. Näin heti Einon ilmeestä, että jotain erikoisempaa oli tapahtunut. Join juuri kahvia silloin työni lomassa kun Eino selitti minulle, hyvin varovasti kylläkin, että hänen täytyy välttämättä lähteä heti kotiin ja käski minun jäädä kämpälle. - Heti sydäntäni kouristi jokin kamala aavistus. Näin Einolla kirjeen, jonka otin häneltä ja luin - -aavistukseni toteutui. - Isäni oli kuollut - kuollut sydänhalvaukseen.

En kestänyt sitä. Minä pyörryin, ehkä useastikin. Miehet olivat auttaneet minua ja koettaneet lohduttaa. En muista kaikkea yksityiskohdittain, sillä kaikki toimintani oli kuin painajaisunessa. En osannut muuta kuin itkeä isävainajaani. - Minä tahdoin lähteä Einon mukana. Jätin kaikille miehille hyvästit ja lähdin kotiin. Miehet, lähdettyämme jäivät ikäviinsä, kun heille ei jäänyt kokkia ollenkaan.

Minä en osannut muuta ajatella kuin isääni, joka,kiitos Jumalalle, hartaa-na kristittynä jätti meidät tänne pahaan maailmaan kilvoittelemaan kil-voituksemme loppuun, muuttaen itse taivaalliseen kotiin. Saavuimme Einon kanssa kotiin klo 11 päivällä, ajettuamme lepäämättä koko yön. Ei ollut enää isäni rakkaat käsivarret ojennettuina ottamassa minua vas-taan. Ne olivat jäykenneet. Hautajaisten jälkeen en voinut enää ajatella-kaan, houkutuksista huolimatta, tukkityömaille lähtöä.

Lopetan kirjeeni ja toivotan onnea ja Jumalan siunausta alkavalle vuo-delle kaikille ystävilleni, tuttavilleni, rakkaille opettajilleni, sekä kaikille lehtemme lukijoille.

Vuotsossa, tammik. 5 päivänä 1931.
Liisa Puolakanaho.o.s. Jurvakainen.