Aukusti Koivisto./ Savo-Karjala 1892.

(Utsjoen seurakunnan vt. kirkkoherra 1892-93 ja kirkko-herra 1893-99. s. 1853, k.1923.) Kuva: Suomen Kuva-lehti 23.11.1918 no 47.

Kirjeitä Utsjoelta ystävilleni Savossa ja Karjalassa.


Utsjoella 11.4.92.


Kun lähtiessäni sieltä Teidän keskuudestanne, lupasin kirjoittaa Teille tietoja matkasta tänne ja oloista täällä, niin luulen parhaiten täyttäväni lupaukseni, kun kirjoitan näitä haluamianne tietoja "lehteen."

Lapin matka.

Kun matkasta Kuopiosta Kittilään ei juuri mitään ole erinomaista kerrot-tavaa,niin alotan kertomukseni varsinaisella Lapin matkalla, joka Kitti-lästä alkaa tai oikeastaan Tervaniemen talosta, jonne on 23 kilometriä Kittilän kirkolta, ja jossa Lapin ”neuvot" päälle pantiin ja ahkioon istuttiin, jota vilkas poro alkoi eteenpäin kiidättää.

Matkasta tänne ”poro-kievariin" olkoon kumminkin aluksi sanottu, että matka rautatiellä Ouluun Kuopiosta, joka on 1,075 kilometriä, oli kaikin puolin mukava; kun matkustajoita oli vähänpuoleisesti, niin osaannuim-me melkein aina tyhjään vaunuun, joten saimme olla omin joukoin ja lapsilla oli kyllin tilaa levätä.


Kun Kuopiosta läksimme 18p. helmik. torstaina kello 3 j. pp., niin jou-duimme Ouluun lauantaina klo 9 j.pp. Oulun asemalla oli meitä vastaan- ottamassa ystäväni, pastori Fabritius, joka meille oli huoneen Oulussa olo ajaksemme toimittanut ja jonne hän nyt meidät johdatti; olipa jo kyy-tihevosetkin hommannut, jotka veisivät meitä Kittilään asti.

Tavarajunassa tulleet tavarat saatuamme tiistaina läksimme heti ja jou-duimme Rovaniemen kirkolle lauantaina. Tie kulkee pitkin merenrantaa Haukiputaan, lin, Kuivaniemen ja Simon kautta Kemin kaupunkiin ja siitä pitkin Keminjoen rantaa Rovaniemeen. Oulu on alalleen suurempi kuin Kuopio ja varsinkin rantapuoli hyvin rakennettu; laajat ovat ne laitokset, joissa ”Oulun juhtia" valmistetaan. Ihanat ovat lin joen seudut talvellakin, mitä sitte kesällä. Simossa kävin vanhan ystäväni, kansak.opettaja A. Räsäsen luona; hän pitää koulua omassa talossaan saamatta kunnalta mitään apua; oppilaita oli suuri luokkahuone täynnä.

J. Engbergin piirros Frans Mikael Franzénin muistopatsaan paljastamistilaisuudesta Oulussa 30.06.1881. Kuva: Museovirasto.

Oulun? rautatieaseman vihkiäisjuhla v. 1884. Kuva: Suomen Rautatiemuseo.

Kemin kaupunki on pieni, vasta alkava, rakennukset pieniä vielä. Kemin-joenvarsi on hyvin asuttua, rakennukset komiat, lienevät asukkaat vara-kasta väkeä. Kievarit ovat ”toista" kuin siellä päin; höyhenpatjoilla sitä kievarissa maataan, eikä ”olkialusta" saadakaan; jos et tyydy höyhenillä makaamaan, niin makaa lattialla; eivät kievarit kumminkaan ole kovin kalliita, noin 3 markkaa meiltäkin yönseutu siihen kahvit ja maidot lasket-tuna, jota meni illoin aamuin; toista se oli rautatiellä, jossa kahvikuppi maksaa 30 ja 40 p.

Rovaniemessä oli markkinatsillä viikolla ja kyllä sieltä jo perjantaina alkoi porontalja-, -liha ja-sarvi-kuormia vastaan valua; kyllä sieltä tuhansia tal-joja tuli alas.

Rovaniemessä tapasimme Inarin kauppiaan Kangasniemen, jota ystä-vällisesti lupasi hommata meille tarvittavat 15 poroa, ensin Tervaniemes-sä ja sitte Junnaksella ja niin oli tehnytkin, joten tulomme oli siellä Lapin seuduilla jo tiettyä, joka kylläkin on hyvä asia, kuten saimme kokea.

Rovaniemestä ylöspäin kuljetaan maantietä, jossa ”lumirekeä" ei vedetä pitkin Ounasjoen vartta; ihmisasunnot harvenevat; maat ovat, kuin siel-läkin päin, mäkisiä ja asunnotkin paikoin aivan karjalan malliin raketut; ihmiset ovat vallan ystävällisiä, ja meidän sukuahan he ovatkin.

Kun tullaan lähemmä Kittilää ja Kittilään, niin tuntureita näkyy, ne ovat korkeita mäkiä, joiden päällä ei kasvullisuus enää menesty; ei siellä kuu-lu olevan muuta kasvia kun kanervaa, aivan valkea on siis pääpuoli, ovat ikäänkuin valkea hattu päässä; Kittilään näkyy Aakennus- ja Levi-tunturit.

F. J. Kangasniemi, kauppias. Inari. 50 v. 20. 11. 24. Kuva: Suomen Kuvalehti 6.12.1924.

Kittilä on Lapin ”pääkaupunki" ja paljo on siellä rakennuksia pitkin maan-tien vartta noin 3 kilom. matkalla; siellä on kansakoulu, apteekki, neljä kauppapuotia, ”Lapinlinna" Lapin poro- ja metsävarkaille ja pannaan kait siihen muitakin pahantekijöitä; siellä asuu Lapin tuomari, tohtori, ruunun-vouti ja rokkoherra(*; Kittilän omat virkamiehet: nimismies, metsäherra ja kirkkoherra y. m. lisäksi. Kirkkoherran asunnon edustalla seisoo virstan-tolppa, jonka pohjoispuolilaudassa on: ”0" kilometriä, joka merkitsee: tä-hän loppuu maantie.

*) Tarttuvien tautien tarkastaja.

Kävin täällä kauppapuodissa ”hintoja tietelemässä" ja ostelemassakin eikä täällä tavarat olleet kalliimpia kuin sielläkään päin,varsinkaan sen mielestä joka sielläkin oli tottunut tarpeensa kalliilla ostamaan; Venäjän steariinikynttelit maksoivat 14: 50 vanhaa leiviskää, ruismalkaset, oival-liset, 4 mk. leiviskä, rettigin vaakuna 3 m. naula j.n. e. Muillakin tavaroilla kohtuulliset hinnat; se kait tulee siitä, että ihmisillä täällä ei ole ”helposti haihtuvat omattunnot", tyytyvät kohtuulliseen voittoon, eivätkä tahdo ra-jattomasti rikastua lähimmäisensä kustannuksella, sitä nylkemällä.

Kittilässä hankittiin ”Lapin neuvot", se on, vaatteet mitä tarvittiin, ja ystä-välliset herrat ruununvouti ja kirkkoherra antoivat niitä meille lainaksi niin, että vaimolleni ja itselleni tuli peski, kaikille säpäkkäät, kallokkaat tai nutukkaat ja kintaat, paitsi kahdelle nuorimmalle ei mitään, arveltiin nii-den tarkenevan ilman Lapin neuvoja, kun tulevat istumaan sylissä ah-kiossakin.

Peski on poronvasikan nahkoista tehty päällysvaate, umpinainen kuin paita, kaulan ympärys vaan avonainen, tietysti väljähihainen, se kun pään kautta päälle pujotetaan; kahdesti vuorokaudessa sanotaan lappa-laisen olevan hengen vaarassa, aamusella kun panee peskiä päälleen ja iltasella, kun sitä pois kiskoo; hän pitää sitä tavallisesti koko päivän päällään.

Säpäkkäät ovat poron koipinahkoista tehdyt säärystimet, jotka pitää jal-kaan vetäessa niin asettaa, että poronpolven kohta tulee vastaamaan ihmisen polven kohtaa; ne ”neuvot" ovat tuiki tarpeelliset Lapin matkalla niin hyvin naisille kuin miehille. Kallokkaat ovat lyhytvartiset ”lapikkaat" joiden pohjat ovat poron kallonahasta ja muu osa koipinahasta.

Nutukkaat ovat kokonaan koipinahasta ja samoin kintaat, rukkaset; kai-kissa näissä ”neuvoissa" on karvapuoli ulos päin. Kenkiin pannaan vah-vasti heiniä, ”lapin heiniä", pitkiä luhtaheiniä, jotka ovat muokatut ja peh-mitetyt aivan pehmeiksi. Jos on tavallinen, villainen vaatepuku, niin pes-kin alle muuta ei tarvitse eikä jaksakkaan pitää, enintään hienon kesä-palttoon, eikä jalkoihin tarvitse kuin yhdet sulat, jos heinät on hyvin kal-lokkaasen pantu; kyllä tarkenee, jopa hikeenkin tulee, jos niin sattuu, et-tä saa vähän ”äksierata" poronsa kanssa tai varoitellaida ahkiossaan.

Vielä Lapinpukuun kuuluu muitakin ”neuvoja", niin kuin ”neljän tuulen-hattu", puukko, leveä nahkavyö y.m. Vaan niitä alamaanmatkustaja ei juuri tarvitse; peskinsä ympäri voi sitaista muunkin vyön.

Nämä tarpeelliset ”neuvot" säkissä, läksimme perjantaina Tervanie-meen; siellä sinä iltana soviteltiin tavarat ahkioihin; - viiteen ahkioon pantiin raskaammat tavara-, ”kassit" ja kuusi jätettiin ihmisille, vaan nii-hinkin pantiin pienempiä ”kassia" selän tueksi; me kaikki ajoimme tava-ra-ahkioissa, ne kun ovat vakavammat kohdallaan pysymään, kun ovat leveämmät ja matalampilaitaiset.

Tuomarin talo Kittilässä v.1882. Kuva: Sophus Tromholt.

Kittilän herrasväki. Erityisen virkistävä ja hauskimpiin muistoihin kuuluva oli tutkijoiden parin päivän vierailu Kittilässä, jossa heidät ottivat vastaan tuomari Hjelt sekä tohtori Jansson arvoisine rouvineen. Kittilässä retkikuntalaiset saivat nauttia vieraanvaraisuudesta ja tehdä tuttavuutta ”useampain herrashenkilöiden kanssa”. Kuva: Suomen Polar retkikunta / Oulun Yliopiston kirjasto. / Museovirasto.

Raito tai tavara-ahkio on noin syltä pitkä, perästä, joka on avonainen, noin kyynärää leveä, etupuoli keulanmoinen; sisäpuolella on kaaret, joi-hin puunauloilla kiinnitetään pohjapuu keskelle ja sen molemmin puolin 3 tai 4 lautaa, joiden ulkopuoli on mykevä; koko rakennuksen korkeus on noin 9 tuumaa. Raito-ahkio ei ole paha kaatumaan eikä kallistumaan, mutta varoa siinä kuitenkin pitää.

Keulan ulkopuolelta lähtee vetohihna, tavallisesti lehmännahkainen, jos-ta poro vetää. Poro vetää lavoillaan ja sen tähden on sillä länget; niistä lähtee rahkeet. joiden päät ovat kiinnitetyt poronmahan alla olevaan kaarevaan puukapulaan, jonka keskikohdalle sitte vetohihna kiinnite-tään; poron seljän yli on leveä vyö, joka pitää valjaat kohdallaan; päässä on porolla päitset, joista ajohihna lähtee, sekin lehmän nahkasta.

Poro kun on valjaissa, seisoo se hiljaa siksi, kun ajaja viskautuu ahkioon ja heittää ajohihnan poron kaulan päälle, joten hihna ajaessa on poron oikealla puolella; jos tahtoo seisauttaa, viskaa hihnan oikealta vasem-malle, silloin poro seisahtuu.

Kun ”lapsi rahvasta" tai äkkinäisiä aikuisiakin on ajajoina, niin kuljete-taan niitä ”raitona"; siinä ajaa ensin opas, sen ahkioon kiinnitetään ajo-hihnasta seuraava poro j.n.e. niin paljon, kuin on vetaviä poroja ja vii-meiseen ahkioon kiinnitetään tyhjä poro, ”pidätysporo", jonka toimena on alamäissä karhita vastaan, ett'ei raito pääse menemään valtoinaan, ja kun on hyvä pidättelijä, niin kyllä se paljon auttaa raitoa pysymään järjestyksessään.

Poro pelkää alamäissä ahkion tulevan kintuilleen ja sentähden kiitää se edestä pois ja ellei varu ennättävänsä, hyppää tiepuoleen, jos on vanha viisas; nuorempi heittäytyy ahkioon ajajan syliin; jos nyt raivossa joku poro heittäytyisi tiepuoleen ja pysäyttäisi ahkionsa, voisi perässä tulevan ahkion keula pukata edessä olevaa ajajaa hyvinkin vaarallisesti, sen tähden on pidätysporolla tärkeä toimija kyllä se sen ymmärtääkin, sillä se riukuaa vastaan voimainsa perästä.

Sillä aikaa kuin viimeisiä kasseja soviteltiin ahkioihin, meni toiseksi op-paaksi lähtevä hakemaan poroja metsästä jotka siellä olivat syömässä; porot tavallisesti käyvät laitumellaan irtaallaan, vaan milloin on lähtö tie-dossa, niin jo ennakolta kootaan lähtevät porot ja pannaan kiinni met-sään syöttöraippaan, josta ne sitte saa tarvittaessa.

Niinpä oli meillekin jo varustettu 15 härkää, kun kauppias Kangasniemi edeltä tiedon toi; ellei sitä tietoa olisi edeltä tullut, olisi mennyt aikaa enemmän ennen kuin niin monta olisi koossa ollut, sillä kievareissakin pidetään varalla vaan noin 7 poroa. Ajoporoina käytetään vaan salvetui-ta härkäporoja, kaksivuotisista alkaen toiselle kymmenelle asti, jolloin poro tulee jo vanhaksi ja vaivaiseksi. Ajoporo pitää olla sitä varten ope-tettu ja harjoitettu. Oli meille varustettu varalta 16 poroa, vaan yksi ve-dettiin kuolleena pihaan, toiset porot olivat sen puskeneet; kuuluu sitä toisinaan tapahtuvan muulloinkin.

Nyt sitä oltiin vihdoinkin valmiit lähtemään, ei muuta kuin peskit päälle ja niin tehtiinkin. Kuin vedin peskin päälleni, niin pieni Hellä katsoi vähän aikaa ”toimessaan" ja sanoi: - älä rupea isä lappalaiseksi; itku ei taitanut kaukana olla. Oudolta se ihminen noin karvapuvussa näyttääkin, kerro-taanpa erään ”Lannan" Suomen miehen täällä sanoneenkin: - Kaikista elukoista on lappalainen enimmän ihmisen näköinen.

Säpikkäät; säpikäshousut; ceâkk-kamspuus Poron koipinahkoista ommellut säärystimet, joissa ylhäällä sisnasta ommeltu housuosa. Lahkeissa sinisestä verasta ommellut suimukset. Valmistaja Gauriloff Uljaana. Kuva:

Per Nils Saari istuu kodassa peski päällä v. 1949. Kuva: Runeberg, Fredrik Georg. / Museovirasto.

Poronpulkka. Kuva: Museovirasto.

Pororaito Utsjoen maisemissa. Kuva: Museovirasto.

Naiset ja lapset peitettiin vällyillä ahkioissaan, kuten reessäkin, mutta nyt he vielä ”kaaristettiin", se on köytettiin lujaan jalkapuoli ahkion ylälai-dassa olevien reikäin läpi kulkevalla nuoralla. Laitettiin kaksi raitoa, ih-mis- ja tavararaito, 7 poroa kummassakin; minä ajoin omin tuumini. Jo heitäkse ihmisraitoa johtava opas ahkioonsa ja silloin sitä mentiin; nyt sitä oltiin porokyydissä ja alussa vähän arvelutti, mitenhän tässä ”pärjä-tään", vaan heti se arvelu haihtui, sillä ahkiossa on vallan mukava istua ja jos siitä sattuisi putoomaankin, niin eihän tuosta korkealta putoa, kun ”luudalta lattialle".

Lapsetkin, joista kolme vanhinta ajoivat eri ahkioissaan, sanoivat olevan paremman kuin reessä; kun on sylissä pidettävää, niin onhan se sitte tukalampaa, vaan ei niin vaikeaa kuin äkkinäinen luulee. Meidän mat-kaamme sulostutti ensin oivallinen opas, joka ”Kiistalan Erkki"(* on, sitte hyvä keli ja herttainen ilma, ei pakkainen eikä suvi, tuommoinen vaan leuto talvi-ilma, jolloin pykälälasi osoitti o°, ja semmoista se oli koko matkan aina tänne perille asti.

*) Kiistalan Erkki eili Mattilan Erkki. Mikko Samuelin-poika Kiistalan poi-ka. Tuli Mattilaan isännäksi sen jalkeen kun veljensä Mikko Mikonpoika kuoli. Mattilan Erkki oli ammatiltaan kauppias ja piti kauppaa myös Matti-lassa.

Tervaniemestä lähdettyä on ensin Kiistalan talo 11 km. päässä, siinä an-nettiin porojen puhaltaa muutama minuutti ja Erkki kävi ahkiolta ahkiolle kyselemässä, olisiko korjailemista ja laittelemista. Sitte tultiin Seurus-järven taloon 27 kilom. Tänne tullessa on maat metsäisiä ja pitkät au-keat jängät aina välissä; tällä välillä on tuo pitkä, aukea jänkä, jota nimi-tetään ”maailmanrannaksi".

Taloon tultua, jossa on noin 3-sylinen tupa ja pieni kamari maitoja var-ten, otettiin eväät esiin ja kahvikompeet; hyvä ruokahalu olikin jo jokai-sella, sillä kello oli 5, kuin Tervaniemestä lähtiessä oli 11 e.p. Kittilästä lähtiessä pitää varustaa evästä runsaasti ja kahvia sitäkin enemmän, sillä kahvikulta se on Lapin matkalla herkkua.

Talosta ostettiin viiliä ja hyvää olikin. Muutaman tunnin siinä oltua lähdet-tiin ajamaan pitkin Seurusjärveä ja tultiin kello 9 Pokkaan 17 km. Pokas-sa on kievari ja kamarinsa olivat lämmittäneet vallan kuumaksi; hyvä sii-nä oli lattialla poron taljoilla levätä. Pokka on viimeinen ”lantalais"-suo-malainen talo. Tässä täytettiin matkalekkerikin, sillä seuraava taloon jo lappalaistalo ja kuten sanottiin, likaisen puoleinen.

Pokasta lähdettiin sunnuntai-aamuna noin 8 aikaan ja nyt oli edessä, kartalta katsoen, Lapintunturi; arveltiin ja ajateltiin, miten sen yli mentä-neen. Kun siitä päästäisiin, niin mentäisiinhän sitä sitte. - Kysäsin isän-nältä, minkälainen se on se tunturi, vaan hän siitä ei tietänyt mitään, sa-noi: -ei tässä ole mitään tunturia, ja niin se onkin. Kartalla se kyllä on koko ”pöppö", mutta kun yli siellä paikoilla mennään, niin siitä ei tiedä mitään, ennen kuin tullaan lvalojoen rantaäyräälle, jossa jäälle ikään kuin ”pudotaan".

Tuo ”pöppö" on vaan laaja ylänkömaa, jonka päälle vähitellen noustaan ja samoin kierrellen lasketaan; kartalla se on mustana pöppönä, kun se kyllä on korkealla meren pinnasta ja jakaa vedet niin, että eteläpuolella olevat juoksevat sinne alaspäin ja pohjoispuolella olevat Pohjois-Jää-mereen. Tällä selänteellä on valtion rakennuttama, niin kutsuttu ”kylmä pirtti". Mirhamin pirtti, matkustavaisia varten.

Sen sivu kuljettiin, ovi näkyi olevan pois saranoiltaan, seinää vasten syrjässä.Tultiin lvalon Matin taloon, joka on lähellä, uudisasukas ja ensimmäinen lappalaistalo, jossa eletään lapiksi ja puhutaan lappia; Matilla on kolme tupaa samassa järjestyksessä, kuin Karjalassakin, niin että yhdestä porstuasta kaikkiin on ovi; Vastakkain olevat tuvat ovat pienet, noin 2-syliset, vaan syrjätupa on uusi, komea huone, noin 3-sylinen ja kookkaita 3 akkunaa.

Molemmissa vanhoissa tuvissa oli ”Lapin takka" uunina, vaan uuteen arveli Matti hommata oikeen paistouunin, jos vaan jaksaisi, vaan siellä se tulee maksamaan monta sataa markkaa, ja Matilla on vähät varat. Arvelin, että matkailijayhdistyksen sopisi Mattia auttaa, sillä tärkeätä olisi, että Matin luona olisi oivallinen huone matkustajoita varten.

Katselin kaikki Matin elämiset. Matilla on kituva vaimo ja puolikymmentä pientä lasta; kaikki he asuivat nyt tuossa toisessa tuvassa ja oli siinä li-kaa osakseen sekä huoneessa, että ihmisissä; kaikilla karvavaatteet, niin suurilla kuin pienilläkin eikä saunassa käydä, sillä lappalainen ei koskaan kylve talvella; sauna kyllä oli, joka on harvinaista Lapissa.

Pälvän talo Pokassa v. 1934, Pälve-Matin leski, Nuukka-Tuoma ja Pokka-Jenny. Kuva: Mikkola, Erkki. / Museovirasto.

Kävin navetassakin, siellä oli kaksi lehmää ja ”nuorukainen"; hieholla on täällä se nimi yleisesti. Uudessa tuvassa oli Matin ruokavarat: pussissa muutaman leiviskän arvo ruisjauhoja, lihaa ja kalaa; lehmät eivät olleet vielä maidossa ja Matin perheellä taisi olla puutoksen päivät, vaan ”eivät valittaneet", se on lappalaisen ihana puoli, se ennen kärsii, kuin valittaa.

Ja minä arvelin, jos Karjalan talossa olisi näin asiat ja lähimmäiseen ta-loon kolme peninkulmaa, kuten on Pokkaan niin jo sen Keisarikin tietäi-si, Kuvernööristä puhumattakaan. Moitin vähän Matin ruoka-astioita li-kaisiksi ja tuota asuntohuonetta, mutta Matti sanoi: ”on ne muut herrat tottuneet näkemään, muistutusta tekemättä.” Kun siihen huomautin, että onhan puhtaus hyvä asia, eihän sen pitäisi paha olla, jos siihen kehoit-taa, niin myönsi Mattikin asian oikeaksi.

Se tupa, jossa me söimme ja kahvia porasimme, oli puhtaan puoleinen; mielellään joi Mattikin emäntineen kahvia ja halusta ottivat lapset voita leipää y.m. evästä. Matti on varsin hauska mies ja sanoi olevansa suo-malaista sukua, Enontekiöltä kotoisin, sukujaan muistaakseni Eira.

”Lapin takka" on tavallinen pohjolais-takka tuvan nurkassa, jossa puut pystyssä poltetaan; siinä ei ole peltiä, vaan piisiin työnnetään tukko sisä-puolelta tai tuketaan piippu katolta. Siinä lappalainen paistaa kakkunsa, leipänsä kerrallaan, minkä tarvitsee; sekoitetaan ruisjauhoja veteen ko-vaksi taikinaksi, se levitetään laudalle ja pannaan syrjälleen tulta vasten takkaan paistumaan, siihen ei panna suolaa ensinkään.

Matista lähdettiin ja tultiin Karvaselän tuvalle, 22 kilom., yöksi. Se on valtion rakentama noin 2 ½ -sylinen tupa, siinä on kievaripaikka ja siis asukas, joka pitää poroja matkailijoita varten. Siinä levättiin yö, tulta pidin takassa muiden nukkuessa joten tupa pysyi lämpöisenä; sen kuuluu urakalla joku tehneen ja kyllä se on tehty urakkalaisen tavalla, hatara se on.

Siitä lähdettiin aamusella ja laskettiin alas Karvaselän pitkämäki, joka on paikoin jyrkkäkin, mielestäni semmoista, kuin jos Puijonmäeltä tulee alas vanhaatietä myöten; on siinä jyrkempiä ja luisumpiakin paikkoja, vaan pitempi taitaa Karvaselän mäki olla; kyllä siinä kuitenkin poro pääsee jo hyvään vauhtiin, menee se kuin ”poro" tai ”peura"; erotus heidän välillä on se, että poro on kesy, peura on villi, vielä omissa valloissaan eläjä.

Karvaselän tunturille kuuluu näkyvän paljon ”valkopäitä", jos on kirkas poutapäivä; nyt oli pilvinen aamu, niin ei nähty paljon mitään. Tultiin sitte toiselle valtion tuvalle, uudelle tuvalle, 17 km., joka on Menesjoen läh-teillä, ja siinä on edessä korkea vaara, jota opas sanoi Menesjoen lat-vaksi,

Siinä syötyä ja kahvit juotua lähdettiin; ajettiin pienen sulasilmäkkeen vieritse, jonne ahkioni mieli vierähtää, kun en älynnyt varuillani olla, ja tultiin Menesjärven kievaritaloon, 17 kilom. Siinä taas pannu tulelle, vie-läpä isäntä haki potaatitkin, jotka keitettiin ja syötiin ja lähdettiin; tultiin yöksi Junnaksen taloon, 22 km, joka on Paadarjärven (* pohjoispäässä. Tässä on siisti talo, vallan uusi rakennus on siinä; iso, valoisa tupa, oikealla leipoma-uunilla ja kaksi kaunista kamaria yhdessä, niissä taval-liset uunit.

Tässä erosi Erkki meistä ja Junnaksen nuori isäntä, Matti, läksi emänti-neen meitä kuljettamaan poroillaan. Ajettiin pitkin Muddasjärveä ohitse kauppias Kangasniemen talon ja nimismies Nordlingin omistaman iha-nan Toivoniemen, jossa Suomen pohjoisin tuulimylly mäellä töröttää, ja tultiin metsäherra Waenerbergin ihanalla paikalla olevaan taloon Thu-leen, 44 kilom, joka on Kaamasjoen rannalla.

Täällä ystävällisesti yöksi pidätettiin ja vierasvaraisesti kohdeltiin. Aamu-sella siitä lähdettyä, tultiin 22 kilom. Paksunmaan taloihin, jossa arv. piis-pamme oli yönsä viettänyt ja siitä juuri lähtenyt. Tässä taas vaihdettiin porot ja isäntä emäntineen läksi kyytiin poroillaan tänne perille asti. Kun tässä talossa ei ollut vaisin tarkkaa tietoa tulostamme, niin ei ollut porot-kaan valmiina; niitä hakiessa ja ahkioihin tavaroita muutellessa kului päi-vä niin, että vasta 5 aikaan iltasella pääsimme lähtemään; emme viitsi-neet näet vielä yöksi tähän ruveta, kun tiesimme, että Petsikkotunturilla on valtion tupa.

Ajettiin pitkin Syysjärvet ja Säytsjärvet, jängät välissä, ja vihdoin tultiin Petsikkotunturin juurelle, noustiin ja noustiin, kun vihdoin on tupa edes-sä tunturin päällä ja oli kuljettu vaan 30 kilom.. kello oli jo 11. Tupa on pieni, vanha, ja ”ulostuomittu", uutta tupaa varten hirret jo hakattu. Kei-tettiin kahvit ja kun yö oli niin ihana, kuin ainoastaan tunturilla voi olla silloin, kuin kuu kumottaa, revontulet säihkyää ja ilma on leuto, niin läh-dettiin eteenpäin, kun lapsetkaan eivät tupaan asettuneet, vaan tahtoivat vaan olla ulkona.

Pieni Hellä tahtoi tuskaantua ensi kerran koko matkalla kun ei heitetty häneltä turkkia pois, taisi olla tytössä vähän unet, vaan kun kahvitilkan ryyppäsi, niin mieli virkosi ja Petsikolta alas tullessa lauleli vaan ( anna sukkulan juosta ja kaitehen nousta; tuutii, tuutii tuomen kukka y. m) lau-lujaan.

Petsikolta alas tullessa on pahimmat mäet koko matkalla, vaan oivalli-nen oppaamme katseli ensin ja sitte kierrätteli niin, että oikeaan vauh-tiinsa porot eivät päässeet ennen kuin Mierasjärvelle laskeutuessa; siinä on törmänne, jota ei käy kiertäminen, tule alas vaan miten parhaiten voit; opas vei raitonsa kauniisti jäälle, minä odottelin mäen päällä ja sitte kuin lähdettiin, niin kyydillä sitä alas tultiin; kaksi kertaa hyppäsi poroni tiepuoleen ja vetäsi ahkioni keulan kohti mäkeä ja kaksi kertaa vetäisi sen taas kohti järven jäätä, kyllä siinä saa paremman pöyräyksen kuin tuossa leikissä: pappilan rouva käski paistiaan pyöräyttämään j.n.e.

Kaatumatta siitä kumminkin selvisin ja kaatumatta sitä selvisin muualla-kin. Tultiin niin Mierasjärven rannalla olevaan valtion tupaan, 10 kilom; siinä on tupa ja kamari, jossa on rautakamiini, jonka heti saa kuumaksi, kun vaan puita pistää tuleen.

Paadarjärven Junnas v. 1931. Kuva: Mikkola, Erkki. / Museovirasto.

Puita on jokaisella valtion tuvalla valmiina useampia syliä, eikä niitä tar-vitse sijaan hankkia, kuten siellä alamaassa aina puheltiin. Mitäs muuta, kuin kahvi kiehumaan ja siinäpä se päivä valkeni ja porot ennättivät syö-dä ja levätä. Koetettiin vähän nukkua, vaan liika kuumaksi lämpeni ka-marikin, eikä pieni Hellä nyt enää antanut kenenkään rauhaa, kävi tilalta tilalle sanomassa, ”ei tämä ole Hellän koti, lähdetään Hellän kotiin ma-kaamaan.”

Niinpä lähdettiin ajamaan pitkin Utsjokea, kuin ensin oli kuljettu vähän matkaa Mierasjärven ja maamatkaa. Mierasjärven tuvalta on Utsjoen kirkolle 42 kilom., kuljetaan Paksunjalan eli Ollilan talon ohitse, nähdään saman Utsjoen rannalla ihanalla paikalla oleva Keonsuun talo, pistäy-tään Jomppaalassa lepuuttamassa poroja ja katkaistaan tuo viiveinen 10 kilom. matka. Jomppaalassa on isäntänä Högman, Utsjoen entisen nimismiehen poika, jonka isä taas on ollut Utsjoen kirkkoherra, kuollut 1781. Suku on jo lappalaistunut.

Niin päästiin matkamme perille 10 p. maaliskuuta, oltuamme matkalla 23 paivää. Kuten arvaatte, matkan teko on hitaanpuoleista ”lapsi rahvaan" kanssa; aamusella ei käy aikaiseen lähteminen eikä illastakaan kovin myöhään kulkeminen pitkittämällä; kuljettiin vaan noin 5 peninkulmaa päivässa sekä hevos- että porokyydissä; jos olisi niin kuin yksinään kul-kemassa, niin kyllä kait sitä puolta vähemmässä ajassa kulkisi jos ei vä-hemmässäkään.

Vielä on tuohon matkaan lisättävä sekin tieto, että Utsjoessa Kevon suusta tänne päin on sula koski, jonka partaalla kuljetaan muutaman km. matka aivan sulan vieritse, ahkio pyrkii vaan hipumaan koskeen, mutta tuota ei huoli peljätä, sillä sinne jos huiskahtaisikin, niin ei sinne hukkuisi, vettä on talvella siinä vähä.

Lopetan nyt tällä kertaa; olen kertonut teille jotenkin tarkoin matkanteon tänne ja siten olen pyytänyt poistaa teistä sitä pelon alaista epäilystä Lapin matkaan nähden, joka teillä on tietämättömyytenne hedelmänä. Minun täytyy yhtyä samaan mielipiteesen, jonka ruununvouti Ahnger ilmaisi Kittilässä Lapin matkasta: kun sitä ei tunne, niin se on hirmuista ajatellakin; kun sen on tehnyt, niin se ei ole mitään, kun vaan on mukava keli ja kaunis ilma; pakkasella ja pyryllä on huono kulkea vaikka missä.

Minä luulen, ettei Lapin matkalla koskaan yhdy semmoiseenkaan kur-juuteen, kuin viime helmikuun 1 päivänä olin Taipaleen ja Liperin välillä! Tulevassa kirjeessä kerron oloista ja elämästä täällä.

Viime kirjeessäni olette lukeneet, että Pokassa täytettiin ”matkalekkeri"; kun te puhtaina savolaisina ja karjalaisina sillä olette ehkä ymmärtäneet semmoista ”nassakkaa", jommoisen vanhat miehet ennen muinoin Ou-lussa käydessään pitivät mukanaan, niin pyydän tässä aluksi ilmoittaa, että meidän lekteri oli ,”maitolekkeri", sillä Lapin mailalla nykyaikana ei tarvitse kahvia väkevämpää.

Kun tässä näin puheeksi läksi ”väkevän" viljeleminen ja kun siellä ylei-sesti vielä luullaan, että täällä Lapissa ”väkevät" ovat välttämättömät juo-mat, niin kirjoitan alussa siitä asiasta. Kenties on ennen aikaan viinan viljeleminen ollut hyvinkin yleinen täällä, sillä niinhän on niissä kertomuk-sissa, joita ovat kirjoitelleet täällä olleet ja käyneet ”mainiot miehet", ku-ten esim. M. A. Castren, vaan kokonaan toisin ovat nyt olot täälläkin; voipi sanoa, että viinaa täällä yleisesti ei viljellä eikä ole viljelty enää moniin aikoihin.

Täällä on ollut raittiita virkamiehiä, nimismiehiä ja pappeja joiden vaitu-tus myöskin on auttanut kansassa kasvattamaan raitista mieltä ja itse kansassa lienee aina ollut raitismielisiä, koskapahan niitä nykyjäänkin on vanhoja miehiä, jotka eivät milloinkaan ole olleet ”viinaan meneviä", kuten sanotaan.

Viinan syntysijoille Norjan kaupunkiin Vesisaareen on täältä 14 peninkul-maa; sekin jo paljon vaikuttaa, kun viinaa ei ole lähellä saatavana, sillä ainahan joku heikko voipi olla, joka pettyisi, jos lähellä olisi. Kun ainoa naapurini tai kuten hän itse sanoo: pappilan ”granni"(* Aapo (Abraham Hellander) luki kirjeeni ”lehdessä", niin sanoi: Jompalaanko se tulo loppuikin; hän tahtoo, että minun pitäisi teille kertoa tulomme pappilaan ja heidän ystävällinen vastaanottonsa, jotta näkisitte, että ihmisiä ne ovat Lapinkin asukkaat.

*) Naapuri.

Pitänee siis vähän siitä kertoa. Tämä pappila sijaitsee ihanalla paikalla Mantojärven länsirannalla - Härkävaaran liepeellä; tänne oli arv. piis-pamme muutamia tuntia ennen meitä joutunut tarkastusta seurakunnas-sa pitämään ja seurakuntalaisia siis oli kirkolla suuri joukko koolla. Kun meidät huomattiin tulevaksi Mantojärvellä, niin kaikki kerääntyivät pap-pilan pihaan ja Aapokin sanoo tulleensa niin tulisesti kodastaan, että rinnettä alas tullessaan kumoon kukisti vanhan Aili muorin, joka on ka-navaherran Aslak Laitin sisar.

Siinä oli pihalla arv. piispasta alkaen kuka vaan lie kirkolla ollut ja suloi-selta tuntui noin juhlallinen vastaanotto täällä kaukana Pohjan perillä. Niinpä ikävästä, joka alussa aina pyytää vaivata, varsinkin yksinäisessä seudussa, kuten tämäkin on, emme tienneet mitään, sillä aika kului rat-toisasti piispan tarkastuksen aikana ja sen jälkeen muutaman päivän pe-rästä tuli tänne virkamatkallaan piirilääkäri tohtori Branders ja tuomari Snellman käräjöitä istumaan; niin meni kaksi ensimmäistä viikkoa vallan suurten herrojen parissa ja kun seurakuntalaisia näiden tapausten joh-dosta suuri joukko oli kirkolla, pääsi heihin heti tutustumaan ja ajattele-maan tulevaa työtänsä heidän keskuudessaan, ja työhän on paras lääke ikävälle.

Kirkkoherra Virkkula oli lähtenyt täältä samana päivänä kuin me sieltä ja jätti meille täydellisen talouden, joten meillä siitäkään ei ollut mitään huolta, saimme ruveta elämään ja asumaan valmiissa talossa. Ystävälli-nen nimismies L. Schluter ja hänen herttainen rouvansa, sukujaan Sar-lin, olivat valmistaneet kaikki järjestykseensä arv. piispamme vastaanot-tamiseksi, joka meillekin koitui hyväksi ja josta heille olkoon tässä lau-suttu julkinen kiitos.

Piispa oli erittäin tyytyväinen Utsjokelaisten lukutaitoon ja kristinopin kä-sitykseen; Harvoin siellä alamaassa saavat niin korkeita arvosanoja, kuin täällä saivat. Lukutaito täällä onkin yleinen ja kirjoitustaitoisiakin on sangen paljo; toiset lukevat suomeksi, toiset lapiksi, joita on vähempi osa ja suomea hekin kyllä ymmärtävät, eikä niitä monta ole, jotka suo-mea eivät taida.

Lukutaidon edistämiseksi työskentelee katekeetta tai toisin sanoen kier-tävä opettaja ja Outakoskella oleva kansakoulu. Nykyinen katekeetta Holmberg on syntynyt täällä ja omin tuuminsa koulua käymättä, sivistyk-sensä hankkinut; on vallan taitava Suomen ja Lapin kielissä sekä toi-messaan taitava ja uuttera.

Seurakunta on jaettu 7 piiriin, joissa hän pitää koulua 4 viikkoa, toisi-naan enemmänkin kussakin, ja kun lapsia on vähä, sillä koko seurakun-nan väkiluku on vaan 400 henkeä, niin täytyyhän niiden oppia. Katekee-tan toimi on jo vanhoista ajoista ollut, vaan kansakoulu on vaikuttanut vasta kuusi vuotta ja on kirkkoherra I. Gummeruksen puuhaama. Toiste kun johdatan teidät Outakoskelle, niin käydään sitte kansakoululla; siksi opettaja E. Eriksson palajaa sieltä alamaasta, jonne hän läksi käväse-mään.

Näkymä Utsjoen nimismiehen virkatalosta "Onnela" Tenojoen laakson ylitse pohjoiseen. Kuva: Emil Sarlin, 1901. GTK.

Jumalanpalvelusta pidetään täällä Suomen kielellä ja jos pappi taitaa Lapin kieltä, niin saarnaa lapiksikin; jos ei taida, niin rippisanat Holmberg tulkitsee Lapiksi, jos sattuu ummikko lappalaisia olemaan ehtoollisvierai-na; pappi lausuu lauseen ja Holmberg sen heti kääntää lapiksi;

Outakoskella käydessä saarnattiin siten molemmat saarnat. Kirkossa täällä käydään milloin ihmisiä kirkolle kokoontuu, vaan ei ne joka pyhä kokoonnu; neljänä pyhänä olen jo pappilassa pitänyt jumalanpalveluk-sen, kun on tullut vaan muutamakin henki. Tahtovat kokoontua vaan toi-sin pyhin ja juhlapäivinä, jolloin pidetään myös rippi; joka pyhäisen juma-lanpalveluksen pitämisen kirkossa tekee sekin hankalaksi, kun kellon-soittaja asuu peninkulman päässä ja lukkari milloin missäkin pitäjään lai-dassa; hän on näet katekeetta Holmberg, ja hänen varsinaiseen asun-toonsa on 5 ½ , peninkulmaa.

Pienet on heillä palkatkin, lukkarillakin vaan 112 mk, sillä vanha lukkari, oikea vakinainen, joka asuu Outakoskella 7 peninkulman päässä, kan-taa puolet palkasta; jos nyt lukkarin pitäisi joka pyhä kulkea kirkolle mo-nien peninkulmien päästä, niin tuo palkka ei riittäisi matkakuluiksi. Täällä ei siis tarvitse olla joukon ”jaloissa" joka pyhän seutuna, kuten siellä päin kirkon lähellä asuvaiset.

Olen nyt kertonut teille yhtä ja toista omasta kohdastamme. Lähdetään-pä nyt katselemaan tämän puolen taloja ja elantoa niissä; mennään sa-malla tiellä aina ulkomaalle asti, käydään näet Norjassakin kauppapai-kassa Varanginvuonon pohjassa ostoksilla.

Katsellaan ensin tämä Suomen pohjoisin pappila; pytingissä tässä on sali, 6 kamaria, kyökki, 2 eteistä ja 2 ruokasäiliötä, vieläpä verandakin valtaovella, kaikki tavallisen kokoiset mukavassa järjestyksessä, valoisat ja sisältä siistiksi laitetut, kuten kuuna paivänä ”ruukataan" pappilassa, vaan ala-rossin lämpöisen pitävyyttä en mene ,"arenteeraamaan"; kor-juttamallahan se kuitenkin paranee.

Tuparakennus on toisella puolen pihan ja ulkohuoneet ovat tarpeen mu-kaiset. Suuressa kivikellarissa on tavallinen kamarin uuni ja navetan si-sässä on muurattuna muuripata, jossa lehmille keitetään poron jäkälistä ”moskaa", joten navetta pysyy lämpöisenä pakkasillakin.

Pytingin etusivu on etelään päin ja akkunain edessä on peltoa noin 4:n potaattitynnörin ala kaikenlaisille juurikasveille, jotka täällä kuuluvat toi-sinaan hyvinkin menestyvän; pellon ympäri on niitty ja niityn etelärajana juoksee joki tuolta edessämme olevalta Seidikkotunturilta; täällä joen polvessa, tunturin juurella, on hautausmaa, jossa muiden muassa le-päävät Utsjoen ensimmäinen kirkkoherra Anders Hellander, kuollut v. 1757, viides kirkkoherra Samuel Castren, kuollut v. 1797 ja kymmenes kirkkoh. Fred. Wih. Stjerncreutz. kuollut v. 1849. Kun Virkkula oli viides-toista kirkkoherra, niin jo kuuluivat eräät arvelleen, että se tänne jäisikin lepäämään, vaan niin ei kumminkaan käynyt.

Mantojärvi on noin 2 kilom. pitkä, vaan kaitanen ja sen idänpuoli-rannal-ta kohoo tuossa silmäimme edessä korkeat tunturit: Tjsakkaltjsokka, Uratjsokka ja tuolla pohjoisempana Utsjoen varrella suuri Ailigas. Näkö-aloja noilta tuntureilta en voi teille nyt kertoa, kun en ole vielä niiden päälle kiivennyt. Niiden rinnerotkoissa näkyy vielä olevan lunta paksulta ja on ollut pilviset päivätkin, jolloin niiden päältä ei näe mitään, sillä nä-köalat ovat silloin pilven sisässä, kun tästä puoleen tulee kirkkaita kesä-aamuja, mennään sitte ihailemaan näköaloja.

Noustaan tästä nyt vähän ylemmä pohjoiseen päin, niin on edessämme käräjähuoneet - tupa ja 2 kamaria - sekä kunnan tupa erillään. Käräjä-huoneen edustalla on ”grannini" asunto, lappalaiskota ja sen edustalla 5 kirkkotupaa, joissa kirkkomiehet pitävät asuntoaan kirkolla ollessaan. Ne ovat yksityisten omia. Kun vielä kohotaan ylemmä tätä rinnetta, niin saa-vutamme kirkon.

Se on v. 1853 rakennettu valtion varoilla harmaasta hakatusta kivestä, sakasti ja torni tiileistä. katto rautapellistä. Kirkon pituus on sisältä 30 kyyn., leveys 16 ja korkeus 12, tornin korkeus maasta 49 kyyn. Ei se ole siis suuren suuri, vaan tälle seurakunnalle kyllin kookas ja moni täkäläi-nen on kysynyt, onko Suomessa suurempia kirkkoja.

Komea se on nähdä, ja utsjokelaiset ovat mielissään kirkostaan, vaan ihmettelevät, kun kuulevat olevan suurempia ja komeampiakin kirkkoja muualla maailmassa. Käymme vielä tarkemmin katselemassa Aapon kotaa ennen kuin jatkamme matkaa. Miten tämä on rakennettu? Ensin on Aapo pystyttänyt 4 kaksi sylistä koivurankoa neliöksi kahden sylen päähän toisistaan vinoon niin, että rinnatusten olevain yläpäät ovat kiinni toisissaan, yhdistänyt molemmat vastakkaiset päät noin neli kyynäräi-sellä harjaorrella; sitte on noin kaksi kyynärää korkealla maasta olevilla poikkipuilla yhdistänyt nurkkarangat toisiinsa ja vielä toisilla poikkipuilla noin sylen korkeudelta. Niin on kehys valmis.

Halaispuoleiset koivulaudat ovat pystyssä seinän virkaa toimittamassa ensimmäisiin poikkipuihin asti, samanlaiset laudat ovat poikki päin toisiin poikkipuihin ja lopuksi taas pystyssä harjaorteen asti. Koko rakennus on turpeilla ulkoapäin tarkasti vuorattu, niin ettei tuuli eikä tuisku pääse si-sään, eipä liioin sadekaan.

Yhdellä seinällä on kaksi kyynärää korkea ovi ja vastakkaisella seinällä 3 korttelin kokoiset akkuna, olkein lasiruutuinen. Oven vieri-nurkassa on pieni, sievä Lapin takka, vaan pellitön, tuketaan ulkoapäin savupiippu-tukolla. Lattian jakaa poikki oleva orsi kahtia; ovenpuoli-osassa on ta-vallinen lautasilta, vaan peräosassa on maata vasten koivun risuja, joi-den päällä Aapo Marttansa kanssa lepäilee ja lueskentelee jouto-aikoi-na, sekä tekee siiistiluontoista käsityötä.

Sisältä on kota noin 4 kyyn. korkea keski kohdalta; hyvin siinä Aapo so-pii asumaan ja on niin tyytyväinen kotaansa, ett'ei vaihtaisi asuntoaan; sehän onkin vasta voitto, olla jumalinen ja tyytyä onneensa. Menemme kotaan kyllä tästä ovesta hyvin tekin sovitte ja kotaan myös sovitte ei tämä niin pieni ole ja on täällä käynyt suuriakin herroja muiden muassa kuvernööri Gripenbergin.

Siinä istuu Aapo jakkaralla takan ääressä ja keittää poronlihaa. Mutta mitä se tuohon pataan kerämällä tikulla pistelee? Siellä on myös kiehu-massa paksu makkara, jonka Aapo on liian täyteen valanut ja nyt se on turvonnut aika lailla, pelkää sen halkeavan ja koettaa nyt sitä vähän puhkaista, vaan ylitys ei onnistu, makkara paukahtaa halki ja Aapo onkin jo kodan toisessa nurkassa sitä hetkeä odottamassa; me menemme ulkoapäin tukkeemaan piippua, ett'ei vaan ulos lennä.

Aapo ei ota makkaraa padasta pois, kun ei ole semmoista kapustaa-kaan, jolla se pysyisi, pieni liuha vaan. Keittoonsa panee hän kauran ryyniä suurukseksi ja se on sitte lihavelliä; tahi jos hän keittää lihan ryy-nittä, kerää hän tarkoin rasvan pois liemen päältä sitte kuin keitto on val-mis ja syödessään kastaa lihaa rasvaan, liemen viskaa ulos tai panee talteen jollekin lehmän moskan höystöksi. Samoin hän tekee kalan lie-mellekin eikä ota käsittääkseen, että siinähän paraan osan keitosta huk-kaan heittää, sanoo vaan: mitä tuosta vedestä.

Kun Aapo syöpi keittoruokaa, joko lihasta tai kalasta, niin muuta hän ei syö, nauraa, kun lantalaisella pitää keitonkin kanssa olla leipää, suola-kalaa, voita, maitoa ja sen semmoista lisäravintoa ja sanoo ihmeissään: -Voi surkiata.

Kun Aapo on keittonsa syönyt eikä sitä sentähden kovin paljoa kuluta, niin ryyppää vettä päälle ja on valmis menemään työhönsä, mutta työstä tultuaan pistää pannun tulelle ja keittää hyvän kahvin paljaista kahvista, jota ”jutkistaa" sitte kolme suuren suurta kuppia, hänen kuppinsa vetää runsaasti kaksi tavallista kuppia; jouto-aikoina juopi hän vähän pienem-mistä kupeista kaksi vaan kerrallaan, mutta kolmasti päivään.

Tuntuva suola pannaan kahviin, jota vastoin leipään, ”Lapin kakkuun", ei panna ensinkään suolaa ja keittoon tavallisesti, ylipäänsä nautitaan vä-hän suolaa. Aapo keittää kahdesti päivään, aamusella, tuossa puolen päivän rinnassa ja iltasella noin 6 aikaan; leipää Aapo paljon ei kuluta; leiviskä ruisjauhoja riittää näille kahdelle hengelle kuukaudeksi ja voista hän ei piittaa mitään, sillä poron rasva on parempaa.

Poronliha, kala (lohi, turska ja harri ) sekä hyvä kahvi ovat Aapon, sa-moin kun muidenkin Lapin asukkaiden pääasiallisimmat ravintoaineet. Lehmiä kyllä on joitakin taloissa ja maitoa syödään, vaan voi tavallisesti myödään Norjaan.

Mitä se Aaposi sitte tekee töikseen? kysynette. Hän pitää talvella huolen pappilan lämpöisestä, hakkaa kaikki puut,mitä tarvitaan metsästä alkaen uuniin asti ja siinä sitä onkin työtä 60-vuoden vanhalle miehelle; kesät kalastaa. Kait arvelette, että Aapo on "Lappalainen, laiha poika, vesisil-mä, vääräsääri", kuten Oksanen runossaan laulaa, tahi pieni, musta kääpiö "Nokisella nuotiolla. Tuimantunturin selällä" mutta kaukana siitä.

Aapo on kolme kyynaräinen mies ja näyttää oikein uhkealta Lapin tami-neissaan, minä kutsunkin häntä nyt ”tsfaapa Aapoksi" (kauniiksi A) sen sijaan, että häntä eräs täällä ennen ollut nimismies oli kutsunut laiskaksi Aapoksi, mutta kun hän nyt ei ole laiska, niin syyttömästi hän sitä nimeä enää kantaisi.

Aapo kuuluu Hellanderien suureen sukuun, joka polveutuu eräästä ra-kennusmestari Hellanderista; hän on tullut tänne Torniosta ja kuollut täällä v.1770; hänen vaimonsa Heleena Sofia Elengren on kuollut 1786.

Jätämme nyt Aapon kodan ja lähdemme kulkemaan Mantojärven ran-taa. Mitäs muistomerkki tuossa kirkon luona mäellä seisoo? Siihen ovat kirkontekijät pystyttäneet hirren ja sen nenään laatineet läkkipellistä häk-kyröitä muistoksi siitä, että kuvernööri Savonius on ollut täällä silloin, kuin kirkon perustus laskettiin; on siinä ollut kirjoituskin, vaan se on jo hävinnyt.

Kun vielä eteenpäin kuljemme, niin tulemme Mantokoskelle, jolla Utsjoki alkaa purkaa vettänsä alas, juostuaan Mantojärven lävitse; tässä kos-kessa kovimmalla kohdalla on pappilan lohipadonpaikka, eivätkä muut saa tähän koskeen panna patoansa; mutta kun nyt ei vielä ole patomi-sen aika, sillä jää on vielä Mantojärvessä hevosen kantavaa, niin pato-kampeet ovat tuossa rannalla emmekä siis saa nyt patoa kokea; käym-mehän toiste sitä tekemässä.

Vähän matkaa kuljettuamme tulemme taloon ”Puorikseen", jonka K. Re-se on Matkailijayhdistyksen vuosikikirjassa v.1889 sanonut merkitsevän ”kaunis eli hyvä paikka", joka kumminkin on väärä suomennos, sillä puo-ris merkitsee”vanha" tai kuten tuon paikan nimi täällä kuuluu tarkemmin ”boaris bajki" vanha paikka; samassa K. Rese sanoo, että lappalainen arvelee kun on ”hyvä, niin on kaunis" vaan on se kauneuden aisti lappa-laisellakin.

Aapokin pitää kotansa vallan hyvänä, vaan ei hänen mieleensä vielä ole juohtunut, että se on kauniskin päältä päin katsella. Puoris on ulkonäöl-täänkin vanha talo, siinä on tuparakennuksessa eteinen, 7 kyyn. ikkunal-linen tupa ja 4 kyyn. leveä kammari, kaikki peräkkäin; navetta on loitom-pana; muuta rakennusta ei ole koko talossa; puhtaaksi ei kannata ke-hua; tämän omistaa Aapon veli.

Aikion eli Paksujalan kalastajatila Utsjoen Itärannalla. Soldan, Carl Erik, tekijä 1859 sisällön kuvaus: Matti Aikion (1765-1843) lisänimi oli Paksujalka, mutta myös hänen poikaansa Uulaa (1813-1892) kutsuttiin Paksujalaksi.

Lähdemme eteenpäin ja kohta seisomme valtavan Tenonjoen rannalla, missä Utsjoki siihen laskee vetensä. Kuljemme vähän matkaa Tenoa ylöspäin, niin tulemme Onnelaan, joka on nimismiehen puustelli; pytin-gissä on sali, 2 kamaria, suuri kyökki ja eteinen, tuparakennusta ei ole, ulkohuoneet tarpeen mukaiset.

Olemme tänne nyt tulleet kierrellen, vaan suoraan kulkien maata myöten on tänne pappilasta 4 kilom. ja täällä on postitoimisto. Huoneet kuuluvat olevan niin kylmät, että läkkiputeli on viime talvena jäätynyt kamarin nur-kassa, ja se on ”kruununpuustelli", jossa Suomenmaan pohjoisin virka-mies asuu! Onpa sekin koti, mihin tulla rajamatkoilta, joilla on monet vuorokaudet tuntureilla viipynyt tuulessa ja tuiskussa ajellessaan Norjan puolen poroja pois Suomen puolelta!

Kyllä tänne sietäisi lähettää oikea rakennustaituri tarkastamaan näitä kruunun rakennuksia ja korjauttamaan puuttuvaisuuksia, sillä huokeam-maksi se tulisi, jos kerrassaan hyväksi tehtäisiin eikä aina vaan annet-taisi taitamattomien tahrata mielensä mukaan, rahaahan siinäkin kuluu, vieläpä runsaasti. Johan muuallakin Suomessa ”kruunun rakennukset" tarkastaa ammattimiehet: insinöörit, arkkitehdit ja rakennusmestarit; vaan Lapin kruunun rakennukset tarkastaa vanhan tavan mukaan kruu-nunvouti, ja määrää puuttuvaisuudet korjattavaksi, vaan hän tietysti ei valvo työtä, miten se tehdään; sen tähden voipi sattua niin, että on ”kau-nis kakku päältäpäin, vaan akanoita allakuoren".

Tenon toisella rannalla vastapäätä Onnelaa on talo - ja se on jo ulko-maata, Norjaa. Siinä asuu Ola Hellander, täältä sinne muuttanut ja täkä-läiset kutsuvat häntä ”ulkomaan Olaksi"; hän se kuuluu aina ensimmäi-set lohet keväillä saavan näillä seuduin ”kulkutus"-verkollaan(*.

*) Kulkutus, eli ajoverkkokalastus on saamelaisten perinteinen kalastus-keino. Liinava, alapaula raskas, yläpaulassa kellukkeet, väylänpuo-leisessa päässä narulla kiinni ns. čoska (tav. kaksi ristiin liitettyä laudan-pätkää ) ja rannanpuoleisessa päässä käsinaru.

Kun me nyt olemme talvikelillä matkalla alaspäin, niin istutaan rekeen ja annetaan hevosen juosta pitkin Tenonjäätä ja katsellaan taloja ohi kul-kiessamme; vähän matkan päässä Onnelasta onkin jo 3 taloa, joissa asuu Laitia. Täällä asuu Aili muorikin veljensä ja sisarensa taloissa vuo-roon, ja kun Aili osaa paljon juttuja, niin kuulostamme muutaman.

Aili kertoo:

”Oli kerran kaksi väkevää noitaa, tunturilappalaisia kumpikin, Alaattion-joen markkinoilla; koko päivän mahtailivat tiedoillaan ryypiskellessään ja yöksi menivät kumpikin eri kammiin (kotaan). Jopa tulikin toinen yöllä kipeäksi, tunsi, että toinen noita oli tehnyt hänelle pahaa; pyysi isännän hakemaan tunturilta tyttärensä, joka oli vielä väkevämpi noita; kun tytär vaan tulee kammiin, niin silloin läksi kolme isoa korppia miehestä ja lensivät kammin savureijästä ulos ja ulkona olevat ihmiset näkivät sen kumman."

Kuullaan vielä toinenkin juttu:

"Koutokeinon tunturilappalainen Jooni, rikas ja mahtava noita, muutti kesäksi Inarin joen latvalle poroineen päivineen; oli laskenut poronsa metsään ja itse mennyt kauppias Antin luokse, jättäen, kuten tavallisesti, tavaransa ahkioihin, raha-arkkunsakin.

Mutta olipa saapuvilla eräs Klemetti Kitti; hän arveli: nyt minä otan hä-nen raha-arkkunsa ahkiosta. Menee ahkiolle ja sieppaa raha-arkun sy-liinsä, mutta jääpikin siihen istumaan arkku sylissä ahkion viereen, ei pääse minnekään, ja veri alkaa vuotaa nenästä.

Noita kauppiaan luona sanoo vähän ajan perästä: ”pitäisipä jo lähteä se koira (rosvo) raukka laskemaan, ennen kun kuolee”; tulee Klemetin luo ja sanoo:”mitä mies nyt tässä istuu arkku sylissä!” Lyöpi kerran kämme-nellään niskaan, niin päästää miehen ja sanoo: ”mene nyt matkaasi rau-hassa.”Arkku putosi miehen sylistä ja mies pääsi jaloilleen menemään matkoihinsa.

Olisi Aililla paljokin kerrottavan, vaan kuunnellaan toiste, kun sattuu. Nyt tullaan meidän Aapon entiselle tanhualle, joka nyt on nimismiehen niitty-nä; se sama nimismies, joka antoi Aapolle ”laiskan" arvonimen, yhdisti Aapon tanhuan puustelliin, kun se oli kruunun maa, vaikka Aapon appi-ukolla kuului olleen ”paperitkin" sen omistamiseksi,vaan tottapa Aapo ei liene taloaan hyvin hoitanut, kun se meni niinkuin meni.

Sitte tullaan Lukkarin kylään eli Vetsikkoon ja täällä on 5 taloa, ja täällä se on pappilan niittykin Vetsikkojoen ja Tenon muodostamassa niemek-keessä, josta saadaan hyvää nurmiheinää noin 40 hevoshäkkiä. Täällä on siistiä ja puhtaita asunnoita; täällä asuu poliisi Ola Guttorm, suora ja rehellinen, josta voipi sanoa: ”ennen rauta katkee kuin miehen sana"; täällä vanha Aslak Lukkari, lautak, varaesimies, siivo ja hiljainen, jonka silmistäkin loistaa sydämen jalous.

Nämä talot ovat pieniä mökkiä teidän taloihin verraten; tavallisesti on tu-pa ja kammari, eteinen välissä, koko rakennuksen pituus noin 5 syltä ja leveys 2 ½ syltä; tuvassa Lapin takka ja kamarissa rautakamiini, välikat-toakaan ei kaikissa ole, vesikatto, vaan varana, katon alaiset kyllä on, vaan niiden päällä riippuu kuivamassa: säpäkästä, kallokasta, nutukas-ta, kinnasta, paikoin poronkuupussia ja sisusrasvoja j.n.e.

Kamarissa pidetään maitopytyt katon alaisten päällä, sillä ei ne kovin korkealla ole, siksi vaan, ett'ei tavallinen mies päätänsä niihin lyö, vaan ei näissä asunnoissa sen tähden haiku päähän mene, vaikka ovatkin matalat, ja kyllä he niissä tarkenevat maatakin niin hyvin suuret kuin pie-net aivan Aatamin puvussa, kun on poron talja alla ja lammasnahkainen ”rouko" peittona. Nykyaikana jo kumminkin pidetään paitojakin.

Tuvassa on seiniin kiinnitetty sänkyjä isännälle ja emännälle ja miten on sopinut, joissa alaisena on aina koivunvarpuja, porontaljat päällä. Ulko-huoneita on navetta, missä on lehmiä, talli, missä on hevonen, ja joku aitta tai parikin paraassa; aitat seisovat puupatsailla eikä kiveyksellä, vaikka ei kivien puutosta ole; eipähän täällä suuria jyväaittoja tarvitse ei-kä tämänpuolen talontytär eri aittaa vaatevarastolleen, joten tulee varjel-luksi tuosta sielläpäin vallitsevasta rumasta tavasta ”kotivarkaudesta."

Ei täällä lii'oin riihtä eikä saunaa lämmitetä, sillä kumpiakaan ei näissä taloissa ole; neljä saunaa on koko Utsjoen seurakunnassa: Onnelassa, pappilassa, kansakoululla ja katekeetta Holmbergillä; riihtä ei yhtään, ei ole kellään mitään puimista.

Lähdemme metsiköstä, kuljemme parin talon sivutse ja tulemme Ala-konkäälle, isolle koskelle, joka meidän täytyy kiertää maata myöten, sillä sitä ei ajeta talvella eikä soudeta kesällä. Käydään ”Jalve" talossa ja aje-taan Njuorgamin kylään ukko Holmbergin luokse. Hän on aikoinaan ollut pieni kauppias täällä ja saanut nimekseen ”porvari", hänen asuntonsa on suurempi muita, sillä siinä on tupa, kaksi kamaria ja eteinen, tuvassa takka, kamareissa kamiinit ja tallissa välikatot, onpa tässä talossa vielä eritupa, jossa on tavallinen leivän paistouuni, jota muualla ei tietääkseni ole.

K. Rese sanoo tuossa edellä mainitussa kertomuksessaan Holmbergin kantaisän olleen rakennusmestarin, kun täällä kirkkoa tehtiin v. 1700, vaan ukko itse sanoo olevansa papin poika, ja jos täällä on ollut Holm-berg niminen pappi alkupuolella vuotta 1820, niin voipi ukon puheessa perää olla, vaan sitä en ole vielä selville saanut, sillä siltä ajalta ovat kir-jat palaneet pappilan tulipalossa.


Kaikessa tapauksessa Holmbergin suku ei ole vanhin täällä olevista herrassuvuista, kuten K. Rese sanoo, ja oikeassa Ukko Holmberg siinä on, kun ei pidä itseään lappalaisena, sillä eihän hän lappalainen ole-kaan, emmehän voi uskoa, että ihminen voipi tuota pikaa muuttua lap-palaiseksi Lapin tamineet päällensä panemalla ja Lapissa asumisella.

Hra Rese sitte etempänä myöntääkin, että ukko Holmbergin ”tuuhea parta" on varma todiste siitä, ett'ei hänen sukuperänsä ole lappalainen. Tässä lähellä on myös ukon pojan katekeetta Holmbergin asunto, kyökki ja kamari sekä vinnikerros asumakunnossa; kummatkin asunnot ovat paremmin puhtaat ja sisustetut tavallisilla huonekaluilla; hyvin näissä asunnoissa viihtyy.

Kuljemme vieli pari kilometriä, niin olemme Suomen pohjoisimmassa talossa ”Rajalassa", aivan pohjoisimman niemen nipukassa ja nyt on kuljettu pappilasta 6 peninkulmaa. Kun katselemme reestämme täältä Tenolta tuota taloa, niin huomaamme, että talon ympärillä on tavallinen pisteaita, tietysti koivuisista aidaksista, sillä petäjäisiä ja kuusisia täällä ei enää saada, ja tuo toki vielä Suomea muistuttaa.

Maat kummallakin puolen Tenoa ovat korkeita vaaroja. Talot, joiden kautta olemme tänne tulleet, ovat olleet tasaisilla mailla vaarojen juurella Tenonrannalla, missä on kenttää heinämaaksi. Seisoessamme tässä su-loisen Suomemme pohjoisimmalla paikalla, annamme ajatuksemme len-tää yli koko maamme; ajattelemme kait Suomen eteläisintä niemeä, Hankonientä, sitä liikettä ja niitä kulkuneuvoja, jotka sitä välittävät.

Emme kumminkaan lupaa tekemään vertailuja, kenties saisimme vaan ikävän mielen; kun kerran olemme täällä Pohjan raittiissa ilmassa, rau-hassa ja hiljaisuudessa, niin tyytykäämme siihen, vaan toivokaamme kumminkin, että kerran nämäkin seudut tulisivat muun Suomen yhtey-teen paremmin kuin nyt.

Maantie nyt loppuu Kittilään ja sitten - mitä? - ei mitään. Talvella kyllä pääsemme poroillamme, mutta kesällä - kuten ainakin suuressa erä-maassa. Me tosin emme kesällä tahdokaan täältä sinne, me ihailemme tätä ylevää luontoa tänä yhtenä pitkänä päivänä. sillä auringon laskusta ja noususta emme tiedä mitään moneen viikkoon, me seikkailemme semmoisten lohien kanssa, joita vaan täällä on, me kiipeämme tuntu-reille hengittämään raitista tunturi-ilmaa, niin, me emme halua kesällä sinne, vaan jos te haluaisitte tulla tänne kesäksi, silloin olisi tarpeen pa-remmat pääsyneuvotkin.

Mutta ettehän Te tänne haluakaan; jos Te haluatte matkustella ja ihailla luontoa, niin suuntaatte matkanne etelään: Saksaan ja sinne päin, jossa on suuri ihmisten liike ja hälinä; jos teistä joku sairastuu ja hänellä on varoja, niin pitää päästä jonnekin ulkomaan kylpypaikkaan ja tulee sieltä takaisin yhtä heikkona ja kenties heikompanakin, kuin on mennytkin.

Ei liene vielä kenkään ajatellut: minä lähden Pohjoiseen kesää viettä-mään, siellä minä virkistyn, sillä raitis tunturi-ilma minun sydämeni vah-vistuu, siellä mieleni raitistuu rauhassa ja yksinäisyydessä siihen sijaan, kuin tuolla etelämailla vaan tylsistyn sieluni ja ruumiini puolesta tuossa suuressa joukon hälinässä ja touhussa, hurmaavissa iloissa ja nautin-noissa.

Kyllä kait monet tänne tulisivatkin, jos kulkuneuvoja olisi ja tämä melkein tuntematon seutu tulisi paremmin tunnetuksi.Sen tähden toivokaamme, että kerran tietä jatketaan Kittilästä tänne päin. Englantilaiset ovatkin asian ymmärtäneet ja tulevat tänne kesiksi ja Tenon varrella on heidän kesä-asunnoitaan, joita ovat rakennuttaneet. Ei tänne postikaan kovin usein tule, toisin viikoin vaan, mutta postipaivä onkin meillä juhlapäiviä; Inariin tulee posti jo joka viikko ja pyynnön lähetin jo Posti-tirehtöörille, että mekin saisimme viikkopostin.

Tuossa on Norjan puoli, mutta mitä valkeapää-pylväitä siinä on pitkin rantaa aina vähän päässä? Sillä puolen tullee sähkölanka ja Norjan poh-joisimmat seudut ovat sen kautta yhdistetyt muuhun maailmaan. Kun nyt lähdemme tästä eteenpäin kulkemaan Norjan puolella, niin edessämme on Puolmakin kirkko ja kylä.

Tällä kirkolla ei ole ominaista pappia, vaan Nyborgin pappi käypi siinä jumalanpalvelusta toimittamassa ainakin kerran kuukaudessa. Kylässä kuuluu olevan jonkunlainen sähköasema, josta telefoonilla ilmoitetaan asia Vesisaareen, ja posti kulkee täältä ainakin kerran viikossa.

Vielä eteenpäin, niin tulemme Allikaniemeen, jossa asuu Norjan nimis-mies J. Hansen sievässä kodissaan; siitä vielä vähän matkaa Tenoa, sit-te nousemme maalle, mennäksemme poikki maan määrä paikkaamme; jos vielä menisimme vähän matkaa, 5 kilom., Tenoa pitkin, niin tulisimme vallan maantielle, joka lähtee Tenon rannasta poikki maan Nyborgiin ja Vuonon rantaa pitkin Vesisaareen ja Vuoreijaan. Kun vuonon rannat ovat jyrkkiä kallioita, niin on tie täytynyt hakata kovaan kallioon useim-min paikoin ja kun siinä kulkee, niin on jyrkkä kallio toisella ja avonainen meri toisella puolella, ei siinä pelkuri hevosella huvikseen aja.

Kuinka toisin siis Norjan puolella, kuin Suomen!

Sillä puolen tiet ja sähkölangat, tiheämmät postinkulut ja meillä - posti toisin viikoin! Mutta lienee Norjalla suurempi hyöty Finnmarkistaan kun Suomella Lapista. Eihän Lapista ole Suomelle mitään hyötyä nykyjään, mutta jos te kaikki, joiden keuhkoissa ja niiden sisuskudoksissa majailee vaivaksi asti mikroobeja, basilleja, tuberkeleja ja mitä kaikkia innukoita lienevätkään, tänne pääsisitte kesäänne viettämään, niin kyllä meidän raitis ilmamme ja tunturituulemme teidät niistä puhdistaisi, veisi ne men-nessään noihin ulkomaiden kylpypaikkoihin ja parannuslaitoksiin oppi-neiden vastuksiksi, tutkittaviksi ja tietysti tuomittaviksi, vaan olisittehan te niistä vapaat.

Petsamon Peuravuono v. 1941. Kuva: L. A. Levanto. / GTK.

Tenon rannasta Vuonon pohjaan sanotaan olevan kaksi peninkulmaa,

vaan lyhyt tämä väli on kahdeksi; maa tietysti on ylävää, kalliomaata ja tälläkin matkalla on Norjan valtio eräässä paikassa hakkauttanut tien kallion reunaan, kun siitä muutoin ei ole päässyt. Vähän matkaa kuljet-tuamme tulemme eräälle kammille, kodalle; niin se on rakennettu kuin Aaponkin kota, vaan on suurempi ja rautakamiini on takan sijassa; sa-man katon alla on lehmienkin asunto, pieni eteinen vaan välissä, ovet vastakkain.


Menemme sisään, perällä koivun varvuilla loikoo tylsän näköinen mies, vaan lapset ovat vilkkaan näköisiä; emäntä häärii kamiinin luona kahvin keittopuuhissa ja kysyy: ”mitä sinä tänne tulit?”- Lapissa tavallisesti ei teititellä. Kun esim. ruununvouti oli ensikerran tänne tullut rouvansa kanssa, niin olivat täkäläiset häneltä kysyneet:”sinäkö olet ruununvouti ja tämäkö on sinun akkasi?” se on lapinkielen mukaista.

Kun tässä pääsiäispyhinä pidin rippikirjoitusta, niin juoksi ukko Anundi huoneesen ja huusi: ”mu akkan olisi kirjoitettava.”Sanoin hänelle: jos puhut Suomen kieltä, niin sano:” minun vaimoni, vaan jos puhut Lapin kieltä, niin sano sitte ”mu akkan", vaan ”mu akkan vaimon'" se meni, ei se siitään somennut.

Kuta lähemäksi tullaan "vuonon pohjaa", - sitä aukeammaksi alkavat maat paljastua, vuonolaiset ovat kuljettaneet puut, pienimmätkin vesat, polttopuikseen ja paljaat kalliot ovat loppumatkalla, ja tuossa se nyt on edessämme avonainen meri, mustalta se näyttää ja jylhän näköiset paljaat kalliomaat ovat sen ympärillä. - Ryhmä vanhoja pahan päiväisiä huonerähjiä on vuonon pohjassa ja se on nyt Ison vuonon kauppapaik-ka, jossa Joulun edellä aina markkinoita pidetään.

Eräässä talon tapaisessa on kansakoulu, jossa Norjan kielellä opetetaan Lapin lapsia, jota kieltä he eivät ymmärrä, vaan norjalaiset ovat siksi kie-leensä rakkaita, että tahtoisivat näiden asukkaiden sitä oppivan, he kun osaavat vaan Lapin ja Suomen kieltä. Suomen kieli täällä on vallalla, vaikka onkin Norjan valtakuntaa ja se taitaa norjalaisia arveluttaa, ja missä suomalainen täällä rupeaa asumaan, niin hänen kieltään oppivat muut ja hän pitää kielensä.

Tänne on asettunut eräs Kuusamosta kotoisin oleva Elias Pekkala kaup-pamieheksi. hänen luokseen nyt ajamme. Hänellä on jauhoja, suoloja ja kaikenlaista ”käypää tavaraa", jota Lapin asukkaat tarvitsevat, vaan hän välittää myös kaikenlaisen tavaran ostoa Vesisaaresta pienestä palk-kiosta. - Suomen maakauppiasten ”turskia” Elias ei vielä tunne, on täällä asunut jo kymmenkunnan vuotta.

Pieni on Eljaksen puoti ja vähä siinä on tavaraakin: hyllyllä Norjan kan-kaita paidoiksi ja mekoiksi asukkaille, punaisia ja keltaisia verkoja peskin nauhoiksi,suuria kahvikuppia, kahvia ja sokeria j.n.e. pientä tavaraa, vaan Eljas onkin vaan välikauppias. - Jauhot maksavat nykyjään Tans-kan säkki (100 kiloa ) 35 markkaa eli 25 kruunua, vaan pidämme oman rahalaskumme hinnoissa, niin paremmin ymmärrämme, kruunu tekee 1:40 p. oikeastaan, mutta suuremmissa summissa lasketaan 7 kruunua 10 markaksi ja saamme jo 20 p. tappion, 70 kr. 100 markkaa, siis jo 2 markan häviö j. n. e.

Siis on parempi täällä Norjan raha, kuin Suomen. Kun me ostamme enemmän jauhoja, niin saamme 23 kruunulla säkin eli 32: 20p. Venäjän matto maksaa 35 kr. eli 50mk. Nyt on jauho kallista niin täällä, kuin siel-läkin. Suolat 5: 60 p. hehtoli. ohraryynit säkki,100 kiloa 40 markkaa, siis 40 p. kilo ja ne ovat sitte puhtaita ja hyviä; kahvit, hyvät 3: 08 p. kilo, so-keri 1: 20 p. kilo, lamppuöljy 28 p. litra,keltainen saippua 75 p. kilo, riis-ryynit, kokonaiset 63 p. kilo j. n. e.

Eihän ne ole kalliimpia tavarat täällä kuin sielläkin; - mutta on täällä huo-keatakin syömäkeinoa ja se on tuore turska, se maksaa perkattuna, päättömänä 10 p. kilo, ja kuha ei mitenkään ole parempaa kun turska tuoreena ja sitä syödään täällä läpi talven; keväillä kun on hyvä saalis, maksaa se vaan 6 ja 7 p. kilo, ja turskan maksa sitte, siitähän sitä sula-taan kalaöljyä, jota te siellä lapsillenne apteekista ostatte, vaan minkälai-sena se siellä on; täällä se on tuoreena vaaleahkoa ja maultaan ma-keaa, jota mielellään syöpi, vaikka kuka, ken vaan rasvaista voipi syödä, ja sehän on terveellistä kaikille, varsinkin heikkorintaisille ja näivettyneil-le.

Jos mielesi tekee etelämaan kasvia: appelsiiniä, omenoita, rusinoita, veskunoita tai mitä hyväänsä, kyllä niitä Vesisaaresta saa eivätkä maksa enempää, kun sielläkään. Täällä vuonossa ei kuulu pakkanen koskaan nousevan 18 pylälää kovemmaksi ja Vesisaaressa vaan 14 pylälää tai astetta Celsiusta. Vuonosta on meritse Vesisaareen 5 penink. Ja höyry-laiva käypi vuonossa kesällä kerran viikossa ja talvella toisin viikoin, vaan maata myöten on maantie.

Tavarain rahti meille täältä vuonosta tai Nyborgista kotiin, ei maksa mi-tään, sillä seurakunta vedättää 300 leiviskää tavaraa papillensa ja siinä sitä onkin vuoden tarpeeksi; muutoin maksetaan tältä väliltä noin 3 mk. 100 kilolta. Lähdetään nyt kotiin ja otetaan noita turskiakin mukaan, ri-pustetaan sitte kuivumaankin, niin saadaan oivallista kuivaa kalaa lipeä-kalaksi, emme tarvitse sitte ostaessamme arvella, onkohan nämä hyviä.

Tulevalla kerralla vien teidät Outakoskelle ja saatte tutustua siihenkin puoleen. Aaposta vielä vähäsen; hän pelkää hirmuisesti hevosta; - läksi tästä verkkoja kokemaan ja hevonen oli irrallaan pihalla sepä lippasikin Aapon perästä, mutta kun Aapo näki hevosen perässään tulevan, niin kiipesi koivuun, mutta koivu oli heikko, katkesi ja Aapo putosi; hevonen säikähti sitä rytäkkää ja laukkasi pihaan.

Kun Aapo tuli kaloineen pihaan, niin oli niin toimessaan ja sanoi, osoit-taen hevosta:-”tuo hirviö oli minut tappaa” ja kertoi seikkailunsa; Aapo ei ole hevosmies, mutta härjällä hän kyllä ajeleisi; hevonen on hänen mie-lestään hirmuisin ja pelättävin kaikista elukoista.

Pitkä ja kylmän puoleinen on kevät täällä ollut, - tuuli on ollut vaan poh-joisessa. Huhtikuun lopulla oli suvet ja ja lumi suli, vesi nousi jäille, luu-limme, että kesä tulee tuossa paikassa, mutta eipä tullutkaan. -Touko-kuun 16 p.nä rupesi tuulemaan idästä, siis mereltä päin ja eihän itätuuli herkiä tuulemasta ennen'kun sataa ja niin tulikin 17 ja 18 p.(siis Eerik-kinä) lunta oikein Lapin mitalla. Vieläkin on niitä nietoksia sulamatta, jot-ka silloin myrsky teki.

Oli se aika Lapin myrsky näinä päivinä eikä Aapokaan sano semmoista tällä aikaa vuotta ennen nähneensä, olipa purkaa Aapon talonkin ja kyllä kait se merellä on paljon vahingoita tehnyt kalan pyytäjille; joka kevät siellä kuuluu venekuntia häviävän meren mustaan poveen, veneraakit vaan rannoilta löydetään.

Tenon jäät läksivät näiltä meidän seuduilta rukouspäivä-iltana 29 p. tou-kok., vaan Outakosken puolelta lienevät vielä tulematta ja mereen asti tuskin lienee vielä sulana ja lohi ei nouse Tenoon ennen kuin Tenoon puhtaan puoleinen jäistä; saataneen siis vielä odottaa muutamia päiviä ennen kuin lohen uutiseen päästään. Kun on ollut kylmät tuulet, niin vesi on laskeutunut eikä oikeaa tulvaa ole vielä ollut.

Heinistä on puute ollut, sillä vasikat, pienet karitsat ja hevoset niitä tarvit-seisivat, hyvää olisi heinä lehmillekin, vaan niille ei ruo'asta puute tule, sillä ne ovat tottuneet syömään poron jäkälää, jota kyllä jokainen riittä-västi syksyllä kerää ja saahan sitä heti keväilläkin, kuin lumi sulaa ja vaikka talvellakin. On täällä vielä vanha, hyvä suomalainen tapa tallella, lainata toisiltaan hädän hetkellä; ja niinhän se on ollut ennen teilläkin, et-tä kuin naapuri tuli puutteesen, niin meni naapurinsa luo, jolla oli, ja pyy-si lainaksi syksyyn asti, sai ja maksoi syksyllä eikä lisämaksuja ja hyvän-tekijäisiä tunnettu.

Nyt käskee naapuri naapurinsa tuon yhteisen ”naapurin" kauppiaan luokse, vaan sillä naapurilla on toiset tuumat, kuten hyvin tunnette; ”voi-tolla elää pitää", se on nykyajan tunnuslause, voittipa sitä sitte rehelli-sesti tai epärehellisesti, sama se, kunhan voittaa, rikastuu ja on onnel-linen maailmassa, mieleen ei kait johdu Assaphin opetus Ps.73. kuinka he ovat asetetut kuin liukkaalle jäälle, jolla kerran syöksyvät pohjaan, hukkuvat ja saamat kauhian lopun.

Yleisesti täällä velan tekoa kartetaan, jokainen pyytää tulla omillaan toi-meen, ”pitää suunsa säkkiä myöten", eikä se muusta niin tiukalle otak-kaan, kun kahvista, mutta kun se loppuu, niin tuska tulee, sillä kahvikulta on kaunis ruoka. Kun meidän poliisi Joosepilta kerran oli kahvit loppu-neet, niin meni hän lainaamaan esimieheltään, nimismieheltä; hänpä tahtoi koetella Jooseppia ja sanoi jyrkästi; ”en anna".

Silloin painuu Joosepin pää alaspäin ajatuksiin, hän istuu hetken, nou-see ja sanoo: ”nyt minä menen ja tapan itseni, ja meneekin istumaan Tenon törmälle. Kahvipannu pannaan tulelle talossa ja isäntä huutaa hetken perästä: ”tule nyt Jooseppi kahvia juomaan”; Jooseppi herää kuin unesta ja kahvi haihduttaa Joosepistä synkät ajatukset.

Ei täällä nälkäkuolemasta tiedetä niin kau'an, kuin poroja lie porolappa-laisilla, ja kyllä niitä vielä piisaa. Utsjoella asuu vaan kaksi porolappa-laista, joilla on kummallakin pari tuhatta poroa; Inarissa asuu toistakym-mentä ja Norjan puolella monen monta. Norjan puolella on ukko jolla sanotaan olevan 18.000 poroa, joka jo on suuri omaisuus, sillä poron hinta toinen toistaan myöten on ainakin 20 markkaa. Inarin porolappa-laisilla on noin 3 ja 4 tuhatta ja mitä milläkin. Ei täällä siis vielä ole lihan puutetta heti huomenen eikä siis nälästäkään kovin suurta pelkoa, sillä kyllä porolappalaiset auttavat kalalappalaisia, joilta he saavat lohta, voita ja maitoa.

Panen tähän näytiksi teille pöytäkirjan otteen kirkonkokouksesta, jonka on pitänyt silloinen kirkkoherra, provasti E. P. v. Konow(*. vainaja 17 p. marraskuuta v. 1867, siis tuona suurena nälkävuonna: Allekirjoittanut puheenjohtaja selitti seurakunnalle, kuinka nykyjään oli yleinen kova ka-tovuosi Suomessa ja paikoin Venäjälläkin, jonka tähden säästäväisyys ja tarkkuus olis nyt erittäinkin määriin otettava; ja kehoitti tämän johdosta kuntalaistakin ryhtymään samanlaisiin toimenpiteisiin kuin Suomessakin, että nimittäin leipää tehdessä jauhoja sekotettaisiin jäkälillä, jolla lailla suuri lisäys leipävaroissa saadaan ja jota varten Lääninhallituksen lähet-tämiä kirjallisia neuvoja, jotka halullisille löytyis pappilassa ulos jaettavik-si, pitäis noudatettavan.

*) Evert Brynolf v Konow. Merkitty teologisen tiedekunnan nimikirjaan 23. 2.1850. Vihitty papiksi Kuopion hiippakunnassa 11. 12.1855. - Pap-pina Tuusniemellä, Inkerin Keltossa, Kuopiossa, Kiuruvedellä ja Maanin-galla. Inarin kappalainen 1866. Utsjoen kirkkoherra 1867, Enon 1870. Rovasti 1883. Vt. lääninrovasti 1884, vakinainen 1886. † Enossa 10.12. 1889. Ote: Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852, Helsingin yliopisto.

Mutta tämänlaista toimenpitoa katsoivat kunnan jäsenet aivan tarpeetto-maksi, arvellen pilkallisesti - ”ei tarvitsevansa vielä poron ruokaa naut-tia". Niin täällä on silloin arveltu ja nyt on kerätty rahaakin puutteenalai-sille. Nimismies ja katekeetta panivat keräyksen toimeen ja saivat lä-hemmä sata markkaa. Holmberg kertoi eräiden panneen ainoat rahan-sa, kun kuulivat Suomessa hädän olevan ja sanoneen: ”ei meillä vielä ole ruuan puutetta ja mitä me rahalla teemme.”

Tavallinen teurashärkäporo maksaa noin 30 markkaa, alle ja päälle, ko-koa myöten; ”vaadin" puolta vähemmän; - härkäporosta saa lihaa noin 8 - 9 leiviskää, taljan, luuta ja muuta kaikenlaista, mitä ihminen pukuunsa tarvitsee. Porolappalaiset asuvat tuntureilla ja sieltä ne ovat käytävät ostamassa ja kyllä hän silloin semmoisen kestin laittaa, josta runoilijam-me A. Oksanen laulaa runossaan:

”Meidän vieraissa käynnit", vaan kun lopuksi laulaa:-”Ei tämä makuisa meistä, mennä muuanne pitävi", en yhdy enkä suostu siihen tuumaan, sillä poronliha on hyvää. - Kalalappalaisillakin on poroja omiksi tarpeik-seen joitakin kymmeniä ja satojakin, joita porolappalaiset laumoissaan hoitavat pienestä palkkiosta, ja olenpa tässä minäkin arvellut hankkia muutamia vaatimia lauman aluksi.

Porolappalainen asuu siinä, missä porolla on ruokaa ja hänen majansa on siis kota, joka on vaatteista ja jota siis voipi mukanaan kuljettaa; en ole vielä sitä nähnyt, ensi talvena käymme, jos elämme porolappalaisen kotaa ja elämää tarkastamassa. Nyt on jo viikon päivät aurinko näkynyt läpi öisin ja joutsenia on lennellyt parvittain, joten olemme mekin, sa-moin kun suuri runoilijamme saaneet kuulla miten:

”Suloa Suomen lauloi hän, kesiä pohjolan. - Kuin halki öisin aurinko, va-laisee maailmaa.”

Kyllä todella ihanat ovat nämät Pohjolan yöt. vaikk'ei vielä ole kesä-ilmatkaan - mitä sitte kesällä! - josta toiste, jahka eletään ja ehditää