S. Paulaharju. / Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirja 1931.

Kittilän kivelöiden tarinaa.




Korkealla Lapin laidoilla on laaja Kittilänmaa. Suoloselän takalistoilta, Ivalon rantamilta se ulottuu neljin-, viisintoistapeninkulmin Karhujupukan ja Liittovaaran vierille sekä Pallas ja Yllästunturien pitkältä juonnolta kahdeksinkymmenin virstoin Sotaselkään, Porkoseen, Keulakkopäähän ja Molkoselkään asti. Se on, niinkuin muukin Peräpohja ja Etu-Lappi, suunnattomien metsien valtakuntaa, vanhaa Lapinkorpea, jota vain vä-häiset kristityn raivaamat asumapälvet siellä täällä aukovat. Metsää, tummaa, loputonta metsää on täällä aina taivaanrannan sinisille äärille saakka. Monet tunturit vain komottavat korkeina, autioina ja alastomina yli metsien kuin mahtavat kallioluodot rannattomassa meressä.

Niinkuin itälaidan Kumputunturi sekä mahtava Porkosen malmivuoristo, jonka korkeimpana huippuna komeilee avopäinen Valkoinen-Isä, taikka pohjoisten äärien paljaslakiset vaarat, oaivet ja avarat selät, jotka ovat raja-aitana Ruijanmereen vetävää Taka-Lappia vastaan. Taikka taas Le-vi-, Kätkä- ja Pyhätunturien ryhmä, joka Ounaan varsilta, kauniin Immel-järven rannoilta ulottuu Ylläs-Pallastunturien juontoon, koko seutukun-nan ylpeimpään tunturivuoristoon, missä lukemattomat laet, huiput, kerot ja päät katselevat toinen toisensa takaa, ylitse ja olkapäitse sekä kilvan pyrkivät toistansa korkeammalle - Kesanki-, Lainio-, Aakenus-,Kujer-, Kukas- ja Keimiötunturit, Linku-, Äkäs-, Kolva-, Kulku-, Pälkäs-, Pyhä- ja Pallaskerot ynnä vielä monet muut tunturihuiput ja keropäät, jotka yksin miehin ajavat halki länsikairan eroittaen Ounaalla elävän Kittilänmaan Muonion jokilaaksosta. Monet avarat jängät ja aavat ovat yhtä paljaita, autioita ja asumattomia kuin suuret tunturilaetkin. Purevat tuulet vain pyyhkivät tunturien paljaita pääkukkuroita sekä viheltävät pitkin alastomia aapoja, ja taas toisin vuoroin suuret porotokat niitä myöten mennä rymistävät niin että maa tärisee .

Valtava Ounas, tunturien takaa lähtenyt erämaiden matkamies, on Kitti-länmaan pääisäntä. Se jutaa halki koko valtaalueen, pysytellen kylien mailla tavallisesti vakavana ja hiljaisena tasamaan miehenä, mutta kor-pimaissa yltyen elämöimään huutaen, pauhaten ja ärjyen kuin metsäläi-nen. Kymmenet, monet kymmenet kosket, könkäät ja kurkkiot, korvat ja nivat se kohtaa matkallaan, ja sadat suuret ja pienet sivujoet sivujoki-neen se vetää avukseen niin, että koko korpiseutu on ison Ounaan alaa sekä koko Kittilänmaan tunturi- ja jänkävesien juoksu käy Ounaan kautta suureen Kemiin ja Keminmereen.

Tämä on Kittilän korpikansan vanha kotimaa. Tunturien, virtojen ja met-säjärvien vierille se on nostanut useat suuret ja pienet kylät, joskus la-vealle rantalakealle kymmeniset taloryhmät. Rannat se on raajinut pel-loiksi ja niityiksi, tuntureilla, jängillä ja jäkäläkankailla palkivat tuhantiset porolaumat, virrat ja järvet ovat ehtymättöminä kalapurnuina, ja metsä kasvattaa puuta. Halki metsien ja tunturien vieritse kulkevat korpikansan kapeat palkaat metsäpirteiltä pääkylille, oiustaen monesti monin virstoin pitkin kaksittaisia porraspuita kautta rannattomien aapojen, joilla vain siellä täällä jokunen kuiva männynkarhakka piipottaa taikka kiiluu pohjat-toman rimmen musta pahanilkinen silmä. Mutta monta kertaa vihainen virta on parhaana keinona sekä kulkuneuvona vene, airo ja sauvoin ja näin työnnytään ylös korpien piiloihin jokien latvavesille asti. Hypähdel-len vain vene puskee vastavirtaan pitkin koskien rantapuotia, vaikka sauvoimien varressa keikkuisi vanha Kurkkion Matti ja Kyrön Heikki taik-ka, joku muu ikäloppu vaari. Juoksee pursi poikastenkin sauvapotkuilla, jopa yhtä hyvin vaikka naiset olisivat ohjaksissa. Erämaan tytär on tot-tunut liikuttelemaan pitkää sauvointa yhtä nopsasti ja taitavasti kuin ke-veää sukkapuikkoa. Venein, airoin ja sauvoimin pitkin Ounasta ja Kemiä kävi entisen Kittilän kansan kulku meren äärille. Kymmenin peninkulmin erämaalainen sai, kun ei muuta tietä ollut ihmisten ilmoille, soutaa, sau-voa ja taas laskea huijautella veneillä alas jokisuulle sekä sitten jälleen nousta kotiperilleen milloin köysillä kiskoen kuormaansa, milloin taas sauvoimilla tyonnelien.

LAUTALLA KORPIJOEN YLI.

LANKISEN TALON PIHAMAALTA RASTINJÄRVELTÄ.

Vanhalappi -Vasarat, Siepit, Suikit, Pokat, Päiviöt, Riimit, Nutit ja muut - vaelsi ja vallitsi muinaisina aikoina näitä rannattomia erämaita. Poroi-neen se kierteli metsiä, lukemattomista järvistä se nosti taurovaa siikaa ja suurista virroista mainiota lohta. Metsät olivat täynnä kaikenlaista elukkaa. Villitpeurat laukkoivat halki maan tullen Ruijan lumipeitteisiltä gaissoilta ja painuen synkimpiä sydänmaita myöten kohti etelää. Komeat kruunupäiset hirvet juosta jylkyttelivät pitkin kankaita, hallava kontio möyri kusiaismättäitä, sudet, ketut, ahmat, näädät, saukot, kärpät ja ora-vat liikkuivat kaikkialla, ja suuri patomestari, majava, rakenteli merkillisiä asumuksiaan kaukaisimpien sydänmaiden jokipaikkoihin

Karvapeittoinen vanhalappi samoili täällä pitkin erämaita niinkuin muut-kin metsien turvissa asustavat luontokappaleet, ajaen saalista ja tullen taas vuorostaan itsekin ajetuksi, herättäen kauhua metsänelävissä ja taas itsekin kauhtuen korpien monia hirvityksiä. Sillä rumat Stallot vihel-telivät synkissä korven orkumissa, manalaiset pelehtivät vanhoilla kota-sijoilla, -kaikenlaiset riettaat rääkyivät rantamarastoissa, ja tievoissa tu-hertavat maahiaiset narrailivat kotalapsia luokseen. Ja talvisin tuli ete-lästä suuria ylpeitä miehiä vaatimaan kuninkaan veroparseeleita vieden matkassaan parhaat majavan- ja näädännahat, karhuntaljat ja kalaleivis-kät. Syöksyipä joskus metsien helmoista vainolainen surmaten kuin susi, ryöstäen ja lopuksi kaikki tulella korventaen. Jopa sitten taas saapui suuri lovinoita Inarainen Inarinmaasta vetäen peurat ja muut metsänviljat tunturien taakse niin, että Kittilän suurnoidan, Torajaisen, täytyi tapellen noutaa niitä takaisin omille maille. Sai Kittilän lappi kiroilla:

- Inarainen, reinajalka,
- on vienyt viljan meijän maasta.
- Kitka, kitka Kittilästä
- vääräsäären väkivaltaa
- sotahan nyt haastaa,
- ilman armon anelematta,
- ilman rauhan rakentamatta.

Mutta sai inarilainenkin sitten voivotella:

- Torajainen, stuorra noita,
- vei meijän maasta viljan kaikki
- kaikki ketut, kaikki saukot,
- kalat kaikki kaivoistakin,
- voia voia voia naa!
- Kiskoo, kiskoo kittiläinen
- Inarin härkää reinasäärtä,
- voia voia voia naa!

Ainaista korpitappelua ja pelkoa oli entisen Kittilän kiertolaisen elämä. Erämaan suurta jumalaakin piti kovin pelätä ja palvoa, että hyvin menes-tyisi. Mahtavia seitoja oli monien järvien saarissa ja niemissä, monet suuret tunturit olivat pyhiä ja jotkut järvet jumalalle nimitettyjä, mutta kaikkein mahtavin korpijumala oli tunturissa Taatsinjärvellä, Kitisen lat-voilla. Niinkuin suuri harmaa vuorenpeikko se seisoa komotti louhikkoi-sella kalliorannalla, ja moni metsien kiertäjä lappalainen kävi sille vie-mässä uhrilahjoja. Hyvät lahjat lappi jumalalleen antoi, peuransarvilla peitteli, siian suolilla voiteli, ja jumalainen taas antoi uutta viljaa, niin että lappi oli elämäänsä tyytyväinen..

KELONTEKEMÄLÄISET JA TEPSALAISET PALAAVAT KESÄKIRKOL-TA.

MARJALAN ÄIJÄ, VANHA ERÄMIES KITTILÄSTÄ.

TAATSIN SEITA TAATSIN-JÄRVEN RANNALLA.

Mutta rikas Lapinkorpi veti alhaalta Lannanmaasta uutta kansaa. Kemi-läisiä, torniolaisia ja vielä kaukaisempiakin nousi virtoja myöten tunturi-maihin jo 1600-luvulla, ja 1700:n alussa ajoi isoviha tänne yhä uusia tu-lokkaita.Tuima Isonkyrön mies mennä rymysi aina Pallastunturin taakse ja pystytti Ounaan varrelle Kyrönkylän alkumökin. Tuli sitten yhä muita-kin. Lappien vanhaan erämaahan asettui semmoisia jylhiä miehiä kuin Jääskön äijä, joka melkein paljain kourin nutisti kontion hengiltä, Tepsan äijä, Mokko äijä, Kaukosen ukko, Kallon ukko, Pietula, Konttinen, Ollilan äijä sekä monet muut itsepäiset jurrikat.

Vanhalappi kyllä kyräili vihoissaan, kun vieras ilmestyi heidän ikimuistoi-sille perintömailleen. Verissäpäin monesti rymyttiin erämaissa, käytiin käräjiä kuninkaita myöten, mutta heikko ja vähäväkinen metsien kiertäjä miltei aina joutui alakynteen. Lannanmies valtasi vähitellen parhaat lohi-apajat, parhaat kalajärvet ja parhaat erämetsät. Oli avaroissa kiveliöissä kyllä sijaa sekä lappalaisille että lannanmiehille, mutta moni arka met-sienpoika työlästyi viimein elämään pahannahkaisen lantalaisen lähetty-villä, jätti pyhät perintömaansa ja tutut metsäjumalansa sekä painui po-roineen tunturien tuolle puolen. Toiset taas jäivät tulokkaiden kanssa na-hisemaan kalavesistä ja majavapuroista. Mutta metsiin jäänyt lappalai-nen vaipui ja köyhtyi vähitellen sekä sulautui viimein etelästä tulleeseen väkevämpään sukuun. Lapinkotien mustapintaiset, tummat tyttäret, ny-kerönenät, vietiin emänniksi lannantaloihin, ja taas joskus talontytär suo-pui rikkaan lappalaisen kotakumppaniksi. Erämaita kiertävät Vasarat, Päiviöt, Riimit, Pokat, Suikit katosivat porokansan joukosta, toiset aivan sukupuuttoon - Vasaran vanha Niklaavu pyllähti Porkoseen petäjän juu-relle, ja tyttäret joutuivat lantalaisten emänniksi, samoin kuin rikkaan Riimin Ollin kahdeksinen tytärparvi. Monet kotamiehet muuttuivat lopulta hirsimökkien eläjiksi, yksin kuulun Päiviönkin jälkimies, niin myös Suikin sukuperät sekä Pokat. Ja sitten vanhassa Lapinkorvessa asui enää vain talojen ja tupamökkien kansaa, Kittilän kristikansaa, joka malmikellojen pauhatessa pitkä virsikirja kainalossa astella kepsutteli ristinkirkkoon.

Mutta metsäkansan tumma veri yhtyi lantalaisen vereen, kiiltomusta tuk-ka meni lapinneidon pyhänä perintönä jälkipolvelle, ja sitten moni Kittilän kiveliöiden ruskeapintainen tytär sai katsella esiäitinsä tummilla silmillä, jotka säihkyivät kuin kotatulen kekäleet.

Eikä korpien salainen seitakaan jäänyt unohduksiin. Kirkon jumalaa kyllä mentiin kuulemaan ja virsiä veisaten ylistämään, mutta yhtä hyvin kau-kaisimman erämaan lapinsukuinen tummaväki saattoi soutaa Taatsin jumalaisen juurelle laulamaan

- Jos saamme kaloja,
- niin suurimuksen siianpäänme
- sinulle tuomme.

- Jos peuroja saamme,
- niin suurimukset naamasarvet
- me sinulle kannamme.

Moni kittiläinen rantapellon raataja peri kotakansalta tumman pintansa lisäksi kokonaisen porotokan - Riimin Ollikin antoi jokaiselle tyttärelleen myötäjäisiksi sata vasan tekevää vaadinta sekä vielä muutamia härkiä ja urakoita. Toiset talonjussit taas hankkivat lapineloa muilla keinoin, ottivat kotamiehen karjansa raitioksi ja opastuivat siinä itsekin poronhoitoon. Lannanmiehestä tuli lappalaisen koulussa pian taitava poromies niin, et-tä hän kohta paimenteli puolivilliä sarvekasta metsänelukkain laumaa kuin lappalainen, heilautteli suopunkia kuin paras tunturien ukko, lypsi vaatimia ja teki juustoja, taamoi pailakasta hyvän ajokkaan ja lasketteli sillä sitten kuin kotapoika, jopa joskus vielä joikailikin niin, että tunturit kajahtelivat. Talvisin oli mies kuin täysi lappi, karvapeittoinen kantapäihin asti, ja päässä keikkui ylpeä nelikolkkainen lakki. Tunturiperintöinen emäntä kyllä osasi laitella lapinparseeleita, muokata nahkoja sekä sit-keällä suonirihmalla kursia niitä kokoon. Tuhatlukuiset olivat kohta Kitti-län miesten laumat.Silloin kuin poroluku oli suurimmillaan oli sarvipäitä Kittilän neljässä paliskunnassa yhteensä yli kaksitoista tuhatta.

Vedet antoivat lantalaisellekin kalaa yltäkyllin, ja metsänkävijöille oli kyl-liksi riistaa. Majavaa etsien kolkuttiin kaikki korvet ja hävitettiin viimein koko elävä sukupuuttoon - Könkään Jussan sanotaan surmanneen vii-meisen 1840-luvulla Ätsärijoella, Suoloselän laiteilla. Villipeuroja pyydys-tettiin haudoilla ja hankailla, ja taas talvikelillä yhdyttiin kaksin-,kolmin-kymmenin miehin suureen seurapyytöön ja väkiajoon. Silloin miehet mennä viuhkoivat valkeita hankia ja nostivat luontoaan huutaa huikkail-len:

- Sui, sui suovaranpuu,

- anna mennä mäntysauvan,
- vitsajuksut viuvotella,
- vaippahousut veuhkustella!

UUDISTALO KITTILÄN KIVELIÖISTÄ.

PÖNTSÖN OSKARI JA MII-NA KITTILÄN ERÄMAISTA.

POKAN POSTIMIES HERMANNI POKKA-PEKAN TUVASSA.

Lennätettiin kuin metsänpeikot villien sarvipäiden perässä halki aapojen ja jänkien ja huurteisten korpien aina Sodankylän tunturipäitä, Pomokai-raa ja Roivoivoisia myöten, kaadettiin peuroja kymmenittäin, sadoittain-kin ja sitten vetää raahattiin keveissä ahkioissa, vetureissa, kotikylille. Toisinaan tapeltiin kontioiden kanssa niin, että keihäät ryskyivät, lumi pöllähteli ja korpi karjui. Oli tuimia karhupekkoja joka kolkalla, Ollilan ukon jälkimiehet, Nilivaaran veljespari, vielä viimeisinä tappelivat, ja van-ha Herraniemen Hannu Tepsan takaisissa kiveliöissä heitti monta konti-ota kynsilleen.

Lannanmiehen rantapellot tuottivat viljaa, parhaiten ohraa, sillä ruis ei tahtonut enää näillä pohjoisilla rannoilla menestyä, vaikka sitä joskus yritettiin viljellä aina Sikkolan seuduilla. Mutta ohra kasvoi hyvin, ja se oli suuren Peräpohjan paras leipävilja. Kesäpäivän paahtaessa yhtämittaa neljin viisin viikoin se valmistui väleen ja antoi valkean leivän, varsinkin jos emäntä oli sitä kylväessään pukeutunut valkoisiin verhoihin ja pannut päähänsä valkoisen huivin. Raivatut metsäjokien rannat lykkäsivät kar-jalle heiniä sen lisäksi, mitä antoivat omasta luonnostaan avarat jängät ja aapamaat.

Hyvin eli etelästä tullut lannanukko lappien vanhoilla perintömailla reh-kien metsissä kuin tuhkalappalainen sekä taas raataen kotirannoillaan kuin ainakin peltomies, leipämaan kasvatti. Oppi hän täällä lappalaisen tavoin "muistelemaankin".

Etelän sadut ja tarinat sekoittuivat Kittilän kiveliöissä lapin muisteluksiin, etelän vuoripeikot, haltiat ja kummituiset saivat rinnalleen stalloja, äpäriä ja merkillisiä maahiaisia. Etelän sukuiset tietäjät oppivat kotanoidilta mahtavaa Tuli-Lapin viisautta ja paisuivat vielä mahtavammiksi. Lapin-noidat taas vuorostaan saivat tulokkailta Lannanmaan väkevää tietoa ja mahtia. Vanha Loma-Tuokko, muinaisten lentonoitien jälkeläinen, pieni mustapintainen miehenkäpsä, joka viehtari puksuisena käydä käppelehti kaikkein synkimmässä erämaassa Lomajärven takarannalla, osasi lapin-tietonsa lisäksi monet Lannanmaan kovat taiat ja jylhät manaukset.

- Kun löyän luontoni lovesta,
- haltiani havon alta,
- niin ei multa sanat unehu,

äijä saattoi äkäisenä äsähtää ja sitten sähäyttää leuoistaan ankaran loit-sun toisensa perästä. Oli Tuomas kuullut käärmeen kurjan syntyperän-kin ja kehtasi sen säälimättä paljastaa

- Tiijän synkän syntymäsi,
- kulohoinen kasvantosi,
- maannuora nuoruvesi:
- Mustankosken kalliolla,
- makas kuusi perkelettä,
- valos kuola konnan suusta,
- kina kiljuvan kijasta.
- Tuost' on kitko alkuns' saanut,
- lahokantohon kasunut.
- Perkeletten partakarva,
- kieles on hiitolaisen heinähanko,
- nokkas paholaisen lehtikeihäs.

Kaukaisten korpien ja kiveliöiden kansa tarvitsi vanhan Lapin ja Lannan-maan mahtia ja viisautta, vaikka kirkko kohosikin korkealla mäellä kes-kellä avaraa kyläaukeata. Tarvittiin näitä taitoja vielä senkin jälkeen kuin Lapin profeetan, Laestadiuksen opetuslapset olivat kääntäneet Kittilän kansan kirkkojumalisuudesta elävään uskoon ja kristillisyyteen.

Kittilän metsärantojen raatajat ovat, niinkuin muukin Peräpohjan ja Lapin kansa, melkein järjestään Laestadiuksen opin tunnustajia eli, kuten he itse sanovat, kristittyjä, ja ovat olleet jo 70-80:in vuosin. Puhuvaiset mie-het kiertelivät täällä, ja pimeiden korpien kansa, joka synnissä vaelsi, sai nähdä valkeuden. Vanha Parka-Heikki ensi apostolina jyristi lakia ja ju-listi armonsanaa niin, että koko pirtti rymisi, sekä sitten monet muut Hen-geltä valaistut sananpalvelijat. Nousi saarnamiehiä Kittilänkin rannoilta, niinkuin Olli Puljula sekä kuulut veljekset, Pietari Hanhivaara ja Fredrik Paksuniemi, jotka kulkivat sanaa julistaen aina Etelä-Suomea myöten.

Samassa uskossa ja armossa Kittilä elää vieläkin, puhuvaiset miehet vaeltavat ja hoitavat Herran tulta erämaassa, ja kun armon saaneet kor-pelaiset kohtaavat kanssaveljensä tai-sisarensa, sepäävät he toisiaan yli olan ja tervehtien sanovat:
- Jumalan rauha!

Tämä on parasta, mitä kovan Lapinkorven raataja saattaa toiselleen toivottaa.