Olli-Pekka. / Lapin Kansa 1936.

Kittilän pohjoiset perukat.


Onpa taas taivalta takanapäin. On kierretty Kittilää. Käyty Alakylässä, kirkolla, Nilivaarassa, Kiistalassa, Jeesiöjärvellä, Sirkassa, Könkäällä ja Hanhimaassa.

Ne ovat karuja seutuja varsinkin nuo Kittilän pohjoiset perukat. Ei siellä suotta sanota, että täällä eletään "leivän ja lihan rajalla". Leipä on siellä lujassa. Pohjoiseen käsin avautuvat tavattoman laajat erämaat tuovat mieleen sen rajan, jota uutterinkaan viljelijä ei voi ylittää. Sen takana ei enää puhuta maataloudesta pääelinkeinona. Elämä kulkee siellä pää-asiassa poronhoidon varassa.

Kaikesta huolimatta saattaa noissa etäällä toisistaan olevissa erämaa-kylissä huomata voimakastakin maauskoa. Ja niin pitää ollakin. Korpi on työnnettävä niin kauaksi kuin se on työnnettävissä, muuta keinoa ei ole. Jos viljelijän ote heltiää, merkitsee se elämän loppumista. Sivuansiot ehtyvät ehtymistään. Metsistä ei ole enää paljoa ottamista. Vähiksi ovat huvenneet myöskin sivuansiot.

Pitkiin mietteisiin siellä joutuu, kun tarkkailee oloja ja elämää ja koettaa hahmoitella mielessään noiden seutujen asujamiston tulevaisuutta. Se ei näytä mitenkään valoisalta, ei ainakaan tällä hetkellä. Jos missään niin tuollaisilla seuduilla kaivataan sellaisia toimenpiteitä, joiden vaikutus ei muodostu tilapäiseksi, vaan joiden kautta voidaan luoda sitä pohjaa, joka yritteliäälle ihmiselle takaa nykyistä paremmat elämän ja toimeen-tulon mahdollisuudet. Oli ilahduttavaa havaita, että milloin keskustelu siirtyi näihin kysymyksiin, se liikkui yleensä asiallisella pohjalla.


Niin, karuja seutuja ovat nuo Kittilän pohjoiset perukat, mutta parran-kasvu on siellä hyvä. Meni mihin kylään noilla kairoilla tahansa, niin ta-paa mustapartaisia pulskia miehiä ja joskus niin toistensa näköisiä, että erehtyy luulemaan veljeksiksi, vaikka miesten kesken ei olisikaan mitään sukulaisuussuhdetta olemassa. Mutta Nilivaarassa pitävät edelleen isännyyttä mustapartaiset Nilivaaran veljekset. Varsinkin Hermannilla ja Pekalla on komeat parrat. Samanlainen upea "kaulahuivi" olisi Os-karillakin, mutta hän lienee sitä aina hätistellyt partaveitsen kanssa, vaikka se varmaan häntäkin kovasti juhlistaisi. Entäs sitten J. S. Kiistala, vanha tuttu Kiistalassa. Hymyili mustan partansa takaa yhtä iloisena kuin aina ennenkin. Ja kun tulimme Jeesiöjärveen, jossa ei ole aikai-semmin tullut poiketuksi, niin eikös vain Äärelän vanhalla isännälläkin ollut näille seuduille tutunomainen uljas parta.

Könkäällä ja Hanhimaassa tapaa lisäksi näiden vanhan kansan parta-miesten keskuudessa harvinaisen hyvämuistisia miehiä. Sellaisia on Mikko Hanhela Hanhimaassa ja Aukusti Niskala Könkäällä, joista vii-meksi mainittu tietää mitä "historian kirjoissa; kerrotaan. Erityisesti tun-tuu hän mielistyneen Kustaa II Adolfiin ja tykkää huonoa, jos joku yrittää tätä Ruotsi-Suomen aikuista kuuluisaa kuningasta sopimattomasti ar-vostella. Kertoi sanoneensa jollekin sosialistiagitaattorille suorat sanat, kun tämä oli "haukkunut Ruotsin hyviä kuninkaita".

Sellaisia miehiä asuu noissa kylissä. Vakavatuumaisia silloin, kun on ky-symyse vakavista asioista, mutta osaavat laskea myöskin leikkiä, kun niikseen tulee. Ja on siellä myöskin isoja ja roteviakin miehiä joukossa. Niinpä kun poikkeaa Ales Paksuniemen taloon Könkäällä, ei tarvitse kysellä, kuka talossa on isäntä. Mutta kyllä niillä kairoilla voimamiehiä tarvitaankin. Ei sinne ole kitukasvuisista.

Hanhimaan kylä v. 1920. Kuva: Paulaharju, Samuli. / Museovirasto.

Kittiläläinen Pekka Nilivaara "Nili-Pekka" ja Eino Pokka pyydystivät 1930-luvun alus-sa karhun suopungilla. Eino Pokka pitelee erauspentua käsissään. Kuva: Suomen Metsämuseo.

Iisakan emäntä nukuttaa lasta Kii-stalan kylässä v. 1920. Kuva: Pau-laharju, Samuli. / Museovirasto.

Kirkkokaltio Jeesiöjärvellä. Kuuva: S. Paulaharju. / Museovirasto.

Tuli jo edellä sanotuksi, että Jeesiöjärven kylässä olimme ensi kertaa. Siinä on kylä, joka on tullut aikoinaan perustettua kummaan paikkaan. Ei ole ympäristössä sanottavasti tilaa, mihin uusia viljelyksiä voisi perustaa. Heinämaat ovat niin alavilla rannoilla, että vesikesänä on aina heinäkato uhkaamassa. Muutama vuosi sitten sattui kato, joka saattoi kylän aivan tukalaan asemaan. Koko kylän heinäsato supistui muutamaan häkilli-seen, eikä muuta keinoa ollut kuin hankkia kunnan avulla luottoa, sillä hukka olisi kerrassaan perinyt, jos karja olisi hävitety. Mutta sepä karja joutui sitten näiden katolainojen pantiksi. Eikä vain karja, vaan muutakin omaisuutta aivan ompelukoneita myöten joissakin tapauksissa. Ja nyt ollaan siinä pisteessä, että lainat olisi maksettava takaisin, mutta milläs maksat, kun ei ole rahaa. Viime kesän kato heikensi sekin taloudellista pohjaa ja on saattanut kylän väen ajattelemaan jo vaikka mitä. Pelä-tään, että kun lainoja ei kyetä enempää maksamaan kuin mitä niit`` on tähän mennessä lyhennetty, niin kunta myy lehmät pakkohuutokaupalla. Tähän nyt tietenkään ei kunta voi ryhtyä, sillä lehmä on parempi lypsää kuin tappaa, jonka vuoksi on toivottava, että kunta puolestaan jatkuvasti koputtelee ukko Kruunun ovelle tämän asian vuoksi niin kauan, että ne aukenevat.

Tällaista kuuluu Jeesiöjärvelle. Monenlaisia vastuksia saattaa ihmisille noissa olosuhteissa tulla. Joskus saattaa pahasti pettyä sellaisessakin hommassa, josta siihen ryhtyessään on uskonut pelkkää hyvää. Nili-vaaran, Kiistalan ja myöskin Jeesiöjärven seutujen asukkaille nakkasi pahan riesan Kuivasalmen kylätiestä. Siihen ryhtymistä ei aikanaan voi-tu mitenkään välttää, kun mitään tietä ei ollut. Mutta siitä kehittyi sellai-nen homma, että tiekunta on asialle täysin voimaton. Ensinnäkin on tie-linja kylätielle luonnottoman pitkä, yli 40 kilometriä. Se kulkee lisäksi jotenkin kauttaaltaan aivan huonoja maita. Kymmenen siltaa on pitänyt niinikään rakentaa ja epälukuinen määrä myöskin rumpuja. Siinä hom-massa on tiekunta tyyten väsynyt ja "tie" jäänyt sellaiseen kuntoon, että sitä ei oikeastaan tieksi voi nimittää. Onpahan vain jonkinlainen pohja olemassa, jota pitkin kuivan aikana suurella vaivalla autolla pääsee.

Tämä tie olisi otettava kiireesti valtion haltuun, sillä muuten se jää kai-kiksi ajoiksi tuolle asteelle. Siihen tarvitaan niin pitkä penni, että yksityis-ten varat eivät siihen hommaan mitenkään riitä.

Moni autolla tuota tietä yrittänyt on joutunut vaikeuksiin eikä allekirjoitta-nutkaan jäänyt niistä aivan osattomaksi, vaikka sattuikin kuivaaika ja vaikka autoilija Rautio on tunnetusti hyvä automies. Eikös vain paluu-matkalla muutamassa paikassa auto lipsahtanut sen verran syrjään, että juuttui kiinni tien oheen, ja sinne se olisi matkamiehiltä jäänyt, ellei olisi saatu apua tien varren asutustilallisilta. Nämä avuliaat ihmiset eivät jät-täneet matkamiehiä pulaan, vaan auttoivat auton jälleen tielle. He osoit-tautuivat hyväsydämisiksi ihmisiksi, eivätkä menneet ylpeästi ohi niin-kuin ne papit ja leviitat, joista raamatunhistoriassa kerrotaan.