Kaarlo Vuomajärvi.

Kittilässä sattui 1930 luvun puolivälissä kummatapaus!



Ja valitettavasti kaikki mitä nyt muistelen teille on ihan totta, totuuven voi tarkistaa vaikkapa sanomalehdistä! Tuosta tapauksesta tehtiin lehtijuttu-kin joskus 1980-90 luvulla, jossa haastateltiin niitä ihmisiä jotka tuon henkilökohtaisesti kokeneena vielä olivat elossa. Leonard Särestöniemi oli eräs heistä. Ja "Leukku" niinko häntä kuttuthin onki tämän minullekki muistellu, ja niin son monet muukki vanahemmat poromiehet.

Soli Korte-Heikkalta (Heikki Korteniemi) Alakylän palkisen porot syönhet, ja polkenhet pilalle lavollisen heiniä. Heikka oli tietenki sulkenut lavon ovet riu'uilla niinkö soli kaikilla tapana. Mutta porot olit kuitenki pääshet lathon, oliko joku pirruuksissan ottanu riu'ut ovelta? Vai mitä oli tapahtu-nut ? Sitä tuskin kukhan tietää. Mutta pientilalliselle kokonainen lavolli-nen heiniä oli iso isku.

Niimpä Heikka tuliki Alakylän paliskunnan kokoukshen ja esitti palkiselle korvausvaatimuksen. Asiastahan synty tietenki kova riita, Ounasjoen itä-puolen poromiehet olit vasthan korvauksia, vaikka kokonaisen palkisen talouvessa yks lavollinen heinijä sinne tänne, oli merkityksetön asija, mutta se periaate!!

Sensijhan Ounasjoen länsipuolen poromiehet olis maksanhet Korte Hei-kan vaatiman mitättömän summan. Mutta asiasta äänestettäessä Korte-Heikkaa puoltavat jäivät vähemmisthön. Silloin Heikalla kiehahti, hän hyppäs ylös ja kiros ja kailotti kovallaäänellä:

- Saatana miekö kuolen mie muutun sueksi ja tapan kaikki Alakylän pal-kisen porot.

Tuon valans vannotuaan Heikka lähti kokouspirtistä ovat paukkuen, niin että ikkunakki helisit.

Kylänäkymä Alakylän Paljulta v. 1920. Kuva: Paulaharju, Samuli. / Museovirasto.

No annappa ajan kulua, päivän mennä - toisen tulla, se se Korte-Heik-kaki jätti tämän maallisen taivalluksen. Mutta jo samana syksynä Mau-nukairhan Alakylän palkisen aluvhelle ilmaintu susi. Jo syksyllä linnun-pyytäjät löysit sujen tappamia poroja, ja sitteko alethin kokoamhan po-roja erotukshin, löyty raatoja enemmänki.

Susi ei juurikhan syöny poroja tappo vain, repi kurkun auki juoen veren.
Se se "vejethin pyssyjä" nuille haaskoille, ( viritethin naruilla ja siimoilla laukasuvalmhiksi) jos susi koskee haaskhan niin pyssy laukeaa) mitä sitä hulluja, eihän Korte-Heikka nuihin anshoin menny, oli ittekki viritelly karhujen haaskoille suustalaajattavia. Niin että kyllä se nuo konstit osas välttää. Osa haaskoista myrkytethin ketunmyrkyillä ja ties millä, mutta ei niihin menny ko kahelit ketut, Heikka vanhana pyytömiehenä kiersi nuo kaukaa. Niimpä kaikki mettissä kulkijat pijit pyssyä valmhina sujen varal-ta.

Lumen vahvuessa havannot sujesta vain lissäännyit, se asusteli Ounas-joen itäpuolen kairoissa, tappaen ja raajellen poroja. Miehiä oli pyssyi-nens vahissa vähä joka puolella, mutta ei sattunu Korte-Heikka sihille. Nyt kaikki muistethin Korte-Heikan valan "saatana miekö kuolen, niin mie muutun sujeksi ja tapan kaikki Alakylän palkisen porot ".

Sutta alethin siis kuttumhan Korte-Heikaksi, joka se oliki niin kummalli-seltako se tuntuuki. Siittä saathjin varmistus ko Korte-Heikan poika oli ollu hevosella heiniä hakemassa. Siinä soli istunu heinähäkin päällä - pyssyki sillä oli ollu, Ounasjoen jäätä soli ajanu. Iso susi oli tullu vasthan eikä hevonen ollu pölänny, eikä matkassa juossu koirakhan, eikä susi ollu tehny koirallekhan mithän, - tietäähän sen Heikan omakoira.

Siihen sattu tietenki sitte kans poromiehet paikalle, ja näit jäljistä mitä oli tapahtunu, ja nostit metelin:

- Mikset ampunu , vaikka ihan vieressä susi oli tolvannu?
-Sunkhan mie issääni ammu, en mie niin hullu ole: Näin soli Korte-Hei-kan poika tuumannu.


Susi mellasti Alakylän palkisen aluvhella, mutta seki soli yks ihme, ei se menny Ounasjokea yli, - ei tappanu yhthän poroa Ounasjoen länsipuo-lelta. Korte-Heikka oli rehellisen ja oikeamielisen miehen mainhessa, ja sutenaki tolvatessa muisti, että Ounasjoen länsipuolen poromiehet olis maksanhet korvauksen porojen tekemästä vahingosta yhthän tinkimättä Heikan vaatimuksesta.

Korte-Heikasta Alakylän paliskunta lupas maksaa huomattavan tappo-rahan, niin että porukka mettässä vain lisäity. Mutta sitte lumiko vahvu talven myötä, niin vähemmän oli sujenpyytäjiä liikhellä. Mutta Heikkahan ei tappamistans lopettanu!

Niimpä Alakylän palkinen pitiki uuven ylimääräsen kokouksen, joka soli melkosen riitanenki, Ounasjoen itäpuolen ja länsipuolen poromisten kesken. Länsipuolen poromiehjet muistuttelit Korte-Heikan mitättömästä vaatimuksesta, ja nyt oli kohta 200 poroa raatona, pitkin kairaa.

Kokouksessa kuitenki päätethin ottaa ammattimettästäjä sujen taphon, no eihän niitä muita ollu ko Nurron Olli! No Olhin otethin yhteyttä, ja lu-vathin maksaa Ollille reilu päiväpalkka, jos Olli hihtas sujen perässäniin, että se ei kerkejäis tappaa poroja, ja ampus sujen jos sihille saapi.

No Olli suostu vaatimuksihin, kuitenki sillä eholla, että tievotettas kairas-sa kulkijoille poromiehille, mettätyömiehille sun muille kulkijoille että kai-killa olis evästä Ollin varalle.

Muutamille mettäkämpille autioinaki oleville viethin Ollin varalta evästä. No Olli alotti hihtamisen sieltä missä susi oli viimeksi vuoteltu. Painu per-hän, hihto päivän ja yön kuunvalossa. Korte-Heikka meni eessä ja tappo kaikki porot mikkä satuit kohalle.

Viikon oli Olli ja Korte-Heikka menhet perävilkaa pitkin ja poikin Maunu-kairaa, ja käynhet mukan etelämpänäki, mutta aina oli Heikka kääntyny "kotikairallens" ja Olli perässä. Korte -Heikka meni siis eesä ja tappo po-ron, joi vain veret porolta, ja Olli tuli perässä ja otti porolta kielen, sitte joskus ko piti vähä henkeä vettää, teki Olli tulet ja paisto tulella poronkie-lijä. Vähä levättyäns paino taas sujen perhän, siinä ihan kuulosalla soli Korte-Heikki huokassu vähän, lumhen kaivasemassa kuopassa.

Olikhan se jo kolmas viikko Ollilla menossa sujen ajossa, ko Heikka suuntaski häjissäns Ounasjoen jäälle, ja lähti pohjosta kohen. No siinä ihan Heikan kotitalon seutuvilla se sitte oli Huilajan Valle kaverines va-hissa. Huilajan Valle oli sitte minunki muistin aikana pankinjohtajana Kit-tilässä. Mutta se siittä. Siinä vahtipaikassa se paleli tietenki hyppysiä ja koparoita, ei sitä yhessä kohen saattanu olla. Mutta siinä pakkasessa värjötellessä hoksas ne, että nyt se susi jolkottaa Ounasjoen jäätä suor-han kohen.

Valle ampu ja siihen loppu Korte-Heikan porontappo. Samassako pyssy-laukes, niin joenmutkan takkaa ilmaantu pitkä mies, vilkasi ja mithän pu-humatta jatko matkaans kotia kohen.

- Olli hoi!! Huuvethin sujenkaatajat - ei Olli päätä kääntäny, hihto vain suoraa kotia kohen.

No susi viethin sitte eläinlääkärille tutkittavaksi, mie ennää muista sen eläinlääkärin nimeä. Mutta se oli tarkhan tutkinu sutta, mittonu ja punnin-nu ja tullu siihen lopputulokshen, että susi oli siperialainen arosusi?? Se-ki, jos tuo paikkans pittää on jo kummallinen juttu. Yli 400 poroa se Kor-te-Heikka kerkes sutena ollessans tappaa, ja son suuri määrä yhen su-jen osalle, on siinä tekemistä siinäki.

Kaikkea mitä Ollille sattu sujen perässä, ei Olli koskhan muistellu. Sam-han aikhan juuri siinä kairassa asusteli sitten kans erakko, joka pyyteli kettuja ja jota ihmiset pijit noitana. Soli muutamia sen kämpälle sattun-heita säikähytelly noitakonsteillans.

Piru ties mikä yhteys oli Korte-Heikalla, ja tuolla noijalla, ja miksi Olli ei sutta ampunu ? Vaikka semmosena sivakkamiehenä varmasi oli ampu-mahollilla monestikki, sen kolmiviikkosen sujen hiihon aikana??

No siellä niin Olli, ko Heikka ja Valleki setvivät välejän sen noijan kans, -joka katos kairasta samana talvena - siellä jossaki.