Jorma Karppi. / Seura 1935.

Muutamia vuosia sitten toimeenpanivat Pohjolan jätkät eräässä Lapin syrjäisessä pitäjässä kapinan, jolla lienee ollut joitakin näkymättömiä suurpoliittisiakin pyyteitä takanaan, mutta joka kuitenkin sammui melkein alkuunsa. Pari kolme vuorokautta se kuitenkin piti ihmisten mielet jänni-tyksessä muualla Suomessa. - Kirjoittaja on punonut jätkäkapinasta to-dellisuuspohjalle alla julkaisemamme jännittävä kertomuksen.

Kiveliöiden kapina



Meidän on toimittava, toimittava, toimittava. Jokaisella teillä on ase hal-lussaan. Kaikki on valmista. Ei mitään epäilystä. Yhtiön palkkarahat ovat kassakaapissa. KOLME MILJOONAA... Varastot ovat täynnä muonava-roja. Sata hevosta on jo melkein valjaissa. Suksia on lähes kolmesataa paria tunturin takana kärjet länttä kohti. Kaikki on järjestetty valmiiksi. Pelkäättekö?
- Pelkäämmekö? Tiedä huutia äijä! Lapin jätkä ei pelkää mitään, tokaisi eräs arpiposkinen miesjoukosta.

Punaisesta idästä palkattu agitaattori muutti puheensävyä:
- Kyllä tiedämme. Tuolla suuressa idässä - kaikkien meidän isänmaas-samme - tunnetaan, että Pohjolan tukkijätkien keskuudessa ei ole sa-naa: Pelko. Mutta älkää epäilkökään. Epäily on vaarallista tällaisessa tilanteessa. Meidän on toimittava pian.

Tenniöjoki pauhasi jääkahleissaan. Suuri pohjolan jätkien yhteiskunta, tukkikämppärykelmä, toljotti Kuolajärven kiveliöiden kätkössä. Pakkanen paukautti silloin tällöin terävästi luodikollaan kämppien nurkissa ja si-vummalta, havukodista, kuului hevosten hirnahtelu.

Koko jätkäjoukko oli kokoontunut keskeiseen, suurimpaan kämppään. Kiukaissa loimotti vihainen tuli; pari öljytuikkua ikkunalaudalla kärysi. Keskellä kämppää oli pitkä pöytä, jonka päässä otsatukkainen, lulhun- näköinen idän agitaattori, jonka kaulassa läikehti tulipunainen solmio, selvitteli pirullisen ovelasti jätkäjoukolle sota-suunnltelmaansa, - suunni-telmaa, joka oli laadittu valmiiksi Moskovassa ja jonka mukaan Lappi, Pohjois-Ruotsi ja Ruija oli erotettava Pohjolan Neuvostotasavallaksi. Se oli rohkea suunnitelma ja monien epäilyksien jälkeen olivat punaisen idän valtiaat vasta antaneet sille siunauksensa, Talvi oli soveliain aika, sillä silloin valui valtaville Pohjolan tukkityömaille kaikissa kolmessa maassa tuhansia ja jälleen tuhansia voimakkaita miehiä, Pohjolan jätkiä, jotka - jos heidät vain saataisiin suhtautumaan asiaan myötämielisesti - veisivät sen myöskin Moskovalle edulliseen päälökseen.

Yli itärajan oli liukunut pitkin syystalvea ovelia, suurisuisia agitaattorelta, joiden piti korkeammalta taholta annettujen ohjeiden mukaan lietsoa ka-pina henkeä Pohjolan villien jätkien keskuudessa. Kuolajärven ja Savu-kosken suurille tukkilyömaille, Luiron- ja Kitisen hoitoalueiden miljoona-hakkauksille, Inarin, Kittilän ja Hetan savotoille pesiytyivät agitaattorit. Samoin kotiutuivat he Ruotsin ja Norjan puoleisille tukkityömaille. Taval-lisina työnhakijoina he ilmestyivät savotoille, paiskivat päivät hakkauksil-la, kuten ainakin rehdit jätkät, illalla hakkasivat hämärissä kämpissä korttia. Mutta ennenkuin oli viikkokaan ehtinyt kulua lopulleen, ilmestyi salaperäisellä tavalla jätkien taskuihin outoja lehtisiä, jotka kertoivat us-komattomia juttuja idän leivättömästä onnenmaasta, kaikkien proletaa-rien isänmaasta, suuresta valosta, joka loisti idässä, haaveesta, joka oli toteutettu...

Näin jatkui tuo pimeä toiminta. Ennen pitkää ilmaisivat agitaattorit itsen-sä luotetuille jätkille, jotka olivat antaneet sanansa siitä, ett'eivät he ka-valla asiaa. - Kuolajärvi, joka oli lähinnä idän onnelan rajaa, muodostui koko tuon ovelan hankkeen tukikohdaksi. Ja Tenniöjoen jätkäyhteiskun-nasta hiihtivät salaiset viestinviejät halki Pohjolan ja salaperäisiä kuor-mia lipui kiveliöiden teitä pitkin ympäri laajaa Lappia sijoitettuihin tuki-kohtiin.

- Jos me onnistumme, olemme me tehneet vähintään viisikymnientä si-vua maailman historiaa. Ja me onnistumme, pauhasi agitaattori.- Ajatel-kaa, toverit, me luomme tyhjästä valtakunnan, suuren maan, jossa ei kellään tule olemaan nälkä eikä jano. Idänpunainen valta suojelee isäl-lisesti puuhiamme. Kukaan ei voi riistää meiltä takaisin tätä Pohjolaa, jos me vain sen saamme. Aina Oulunjoesta poikki Pohjanlahden, halki Poh-jois-Ruotsin ja Norjan Atlantille ja Jäämereen tulee liehumaan punainen lippu, kaikkien proletaarien voitokas tunnus. Jokainen teistä tulee hallit-semaan tätä valtavaa maata, Pohjolan Neuvostotasavaltaa

- Mitäs sitten tehdään, jos ei voiteta? tokaisi väliin joku taajasta jätkä- joukosta.

-Niin, mitä sitten tehdään murisi jätkäsakki.

Arpiposkinen, joka oli nähnyt kaikki maailman tuiskut, kahlannut kaikki maailman paheet ja joka kantoi jätkien joukossa nimeä Arpi-Ville, tokaisi suorasukaisesti:

- Onko siinä vielä mitään miettimistä, mitä sitten teemme, jos häviämme leikin. No niin, ensin me tietysti hirtämme tämän agitaattorin ensimmäi-seen männynoksaan, jonka tästä kämpän läheltä löydämme, ja sitten me hajaanumme kuin akanat tuuleen - tai painumme itään. Nämä kive-liöt ovat onneksi niin suuret ja sokkeloiset, että kyllä täällä yksitellen pimennossa pysymme muutaman vuoden, ja... ja - niin jälkeen jo kansa nauraakin jätkien valtapyyteille...

Agitaattori loi luihun katseen yli miesjoukon. Hänen otsallaan helmeilivät hikipisarat, sillä hän tiesi liiankin hyvin, että nuo jätkät eivät laske kos-kaan leikkiä, kun puhuvat tuomioistaaa. Hänen kaulaansa alkoi niin tu-hannen ilkeästi kutittaa ja hän korjaili oikealla kädellään tulipunaista sol-miotaan ja jatkoi:

- Kuka täällä puhuu häviöstä, tappiosta. Me emme häviä, vaan voitam-me. Huomenaamuna kello 10 katkaistaan kaikki yhteydet Kuolajärveltä etelään ja länteen. Puhelinjohdot poikki, kivääripatrullit Kemijärven tiellä! Samaan aikaan ryntäämme herrojen kämpille. Kolalassa, Kuolajärven kirkonkylän luoteispuolella, odottaa miesjoukko aamun kymmentä lyön-tiä. He ryntäävät kirkolle, pidättävät nimismiehen, poliisit ja kaikki muut-kin kirkonkylän porvarit. Vertakin vuodatetaan, jos vastarintaa ilmenee. - Eikä tällä hyväl Yhtäaikaisesti, kun me täällä Kuolajärvellä otamme ohjakset käsiimme, ottavat kymmenet tuhannet veljemme kaikkialla Poh-jolassa johdon huostaansa ja karistavat orjan ikeet hartioiltaan...

Se oli tuollainen tavallinen Pohjolan pakkasaamu. Jossakin Vaatsimen-oivan ja Kynsitunturien takana viittoili Lapin lyhyt päivänkajo kiveliöiden lapsille.Puut nuokkuivat paksuissa lumiturkeissaan ja Tenniöjoki pauhasi ainaista pauhuaan jäisessä uomassaan...

Aamulla ennen hakkauksille lähtöä oli jokainen jätkä sujauttanut ukko-mauserin povelleen. Ne salaperäiset kuormat, jotka pitkin syystalvea olivat kierrelleet Lapin tukkityömäillä, olivat jakaneet noita sinimustan-puhuvia paukkurautoja idän raisujen unelmien toteuttamista varten. Ja mitäs siinä, jätkät olivat ottaneet ne povelleen ajattelematta sen syvem-min niiden tulevaista käyttöä, sillä Pohjolan tukki-jätkähän on kuin suuri lapsi: hän tekee sekä hyvät että pahat tekonsa harkitsematta edeltäpäin kerrassaan mitään.

"Försseilla" ja muilla pomoilla ei ollut minkäänlaista aavistusta jätkien puuhailuista — niin taitavasti olivat agitaattorit osanneet hoitaa leiviskän-sä. Kun agitaattorin kello näytti kymmentä, hiihti lähes kolmesataa mies-tä ketjussa kämppärykelmälle. Ukko-herran kämpälle ryntäsi Arpi-Ville ja agitaattori kymmenen mauserimiestä mukanaan. Ovi riuhtaistiin auki ja Arpi-Ville hihkaisi kynnykselle päästyään:
- Kädet ylösl Jokainen pysyköön paikallaan. Ukko-herra tietää aikaisem-mat syntini, tiedätte, että en ymmärrä leikkiä.
- Kasööri tänne, hihkaisi agilattori, joka oli noin niin kuin varovaisuuden vuoksi pysytellyt mies joukon selkien takana, sillä eihän hänen toki pi-tänyt ensimmäisenä - eikä viimeisenäkään - saada lyijyä ruumiiseen-sa. Hän oli omasta mielestään liian tärkeä herra ammuttavaksi kuin koi-ra.

Kun "forssit" olivat selviytyneet ensi hämmästyksestään, sanoi Ukko-herra:
- Mitäs tämä oikein merkitsee? Ovatkos miehet tulleet hulluiksi?
- Ei tässä mitään hulluja olla, tässä tehdään vain historiaa, kylläs sen kohta näette, äyskäsi Arpi-Ville.

Sillä välin oli agitaattori ottanut yhtiön kasöörin huostaansa ja painunut konttorikämpän sivuhuoneeseen. Nurkasta löytämäänsä nahkaiseen matkalaukkuun hän sulloi kassakaapista lähes kolme miljoonaa markkaa seteleinä ja hieman metallirahaa. Koko Kuolajärven tukkityömaiden palk-karahat otti hän vain näin näppärästi, ilman turhia kuittauksia, nousevan Pohjolan-Neuvostotasavallan nimiin - vai lienee ottanut omiin nimiinsä; kauan ne kolme miljoonaa eivät kuitenkaan hänen sydäntänsä lämmit-täneet, kuten myöhemmin tulemme näkemään.

Kun kassakaappioli tyhjennetty, lyötiin "forssit" ja muut pomot ahtaaseen kämppäkamariin, lukittiin ja naulattiin ja pöngitettiin ovet ja ikkunat kiinni.


Sillä välin oli Kuolajärvi eristetty täydellisesti muusta maailmasta. Puhe-linyhteys oli katkaistu. Kirkolla olivat jätkäpartiot vanginneet ja pysähdyt-täneet koko tuon kaukaisen erämaan pitäjän virkakoneiston. Nimismies ja poliisit istuivat omassa vankilassaan ja kaikille pitäjän vaikutusvaltai-sille henkilöille oli annettu ankara käsky pysyä neljän seinän sisässä. Kemijärvelle johtavalla maantiellä oli vahvat mauseripartiot vahtimassa, etteivät sivulliset päässeet Kuolajärvelle eivätkä kuolajärveläiset pois kylästään. Kolmen miehen jätkäpartiot hiihtelivät myöskin kirkonkylän liepeillä ja pidättivät armotta jokaisen, joka yritti porolla tai suksilla viedä sanaa Kuolajärven tapahtumista.

Yhden vuorokauden eli koko Suomi jännityksessä. Sanomalehdet hälyt-tivät tilanteen vakavuutta. Kansa seisoskeli seinäkarttojen edessä ja etsi kaukaisen Kuolajärven kirkonkylän ja ahmi ahmimalla lehtien palstoilta niitä niukkoja tietoja, joita ne kykenivät antamaan. Rovaniemeltä lähti erämaiden halki hiihtämään rajavartiosto-komppanioita täysissä aseis-tuksissaan. Kuusamosta samoin

Mutta Moskovan Kremlissä punnittiin myöskin voiton- ja tappion mahdol-lisuuksia ja seurattiin jännityksellä valtavan seinäkartan edessä tilanteen kehittymistä. Petroskoin ja Kuollan lennätin tiedoitti joka neljännestunti kaappauksen vaiheet...

Kuolajärven kolmesatapainen jätkäjoukko eli kuin unessa. Jokainen oli vaihtanut kirveensä mauseriin, mutta ihmeteltävän hyvä kuri vallitsi kuitenkin noiden kuumenneiden, villien miesten keskuudessa: yksikään laukaus ei ollut vielä pamahtanut...

Punainen agitaattori liehui miesjoukkojen keskuudessa kuin haamu. Hän rohkaisi miehiä, jakeli ohjeita, joiden mukaan murrettiin esimerkiksi noi-den suurien tukkityömaiden muonavarastot ja yhteiskunnallistutettiin. Arpi-Ville johti käytännölliset toimenpiteet. Hän heilui paukkurautoineen kirkonkylässä. Karvareuhka oli takaraivolla, mustat hiustupsut olivat hei-lahtaneet otsalle ja posket paloivat oudossa punassa. Hän oli Kuolajär-ven diktaattori...

Mutta - niin - mutta sitten saapui jätkäkapinan päämajaan ensimmäinen masentava viesti. Huohottava poro ravasi päämajan portaiden eteen ja huurteinen mies nousi pulkasta ja kiiruhti kämppään. Pois hävisi jätkien poskilta innostuksen puna, kun he kuulivat, että viiden peninkulman päässä kirkolta länteen oli ensimmäinen rajavartiosto-komppania kiivaan laukaustenvaihdon jälkeen vanginnut kymmenmiehisen jätkäpartion, jo-ka oli vartiossa maantiellä...

- Viiden peninkulman päässä! hihkaisi agitaattori. - Miehet suksille! Me lähdemme heitä vastaan. Annetaan mauserien puhua, liiaksi tässä onkin jo säästelty ihmishenkiä. Sota on sotaa, ei tässä sumeilla. Piiput kuu-maksi vain!

Mutta hiljaisina painuivat miehet ulos ja nousivat suksilleen. Epäilys val-tasi heidän mielensä. Poissa oli innostus mielistä, kun he hiihtivät Ten-niöjoen päämajasta kirkolle ja yhtyivät Arpi-Villen joukkoon, joka sekin oli jo menettänyt osan innostustaan.— Joku uskalsi jo ääneenkin epäillä, että eipä tässä taideta tehdäkään maailmanhistoriaa viittäkymmentä sivua. Taitaa jäädä vain unelmaksi Pohjolan Neuvostotasavalta. Hitto tässä henkeänsä menettämään jonkun luihukatseisen kommiinistiagi-taattorin hullujen haavoitten puolesta.

- Oletteko pöhköjä, miehet! paasasi agitaattori. - Emme me enää voi pe-rääntyä, Eikä meidän tarvitsekaan, sillä Savukoskella, Sodankylässä ja Kittilässä ja koko Pohjolassa on kapina ilmiliekissään...

- Jos on, tokaisi siihen Arpi-Ville, joka hänkin oli alkanut tarkemmin pun-nita näiden outojen sotahankkeiden painavuutta.

- Niin, jos on, murisivat miehet.

Ja silloin juuri tuli toinen ja masentavin viesti. Väsynyt suksimies tupsahti kylän halki miesjoukkoon ja ilmoitti huohottaen, että eivät ole Savukos-ken jätkät yhtyneet kapinahankkeeseen. Eivätkä Sodankylän, eivätkä Kittilän, eivätkä - helvetinkään, sai hiin ähkäistyksi ja kaatui suulleen miesten eteen.

Ei hiiskahdustakaan kuulunut vähään aikaan miesten joukosta. Jokainen katseli sanatonna lapikkaittensa kärkiä. Sitten sutaisi Arpi-Ville hiustup-sut otsaltaan ja hihkaisi:

- Nyt hevoset valjaisiin ja turpa itää kohden.

- Valetta, valetta, koetti agitaattori tolkuttaa ja pakkasesta huolimatta virtasivat hikipisarat hänen kasvoillaan. - Tämä mies valehtelee, hän toisti ja potkaisi samalla maassa viruvaa onnettoman viestin tuojaa.

-Jaa-a, vai valehtelee, sähähti Arpi-Ville hampaittensa raoista ja hänen kasvonsa vääntyivät raakaan virneeseen, otsa-arpi punoitti uhkaavana ja kädet puristuivat nyrkkiin. Sitten hän astui agitaattorin eteen, silmäili häntä hetken kulmiensa alta pirullisin katsein, kääntyi jätkätovereittensa puoleen ja sanoi:

- Muistatteko mitä päätimme eilen, jos tämä kapinahanke epäonnistuu?

- Höh, miksei sitä muisteta, kyrräsivät miehet. Hirttää tuollainen narri pi-tää, jotta ei enää Neuvostotasavallasta hölötä.

Ja tuomio pantiin täytäntöön. Kun hevos- ja hiihtäjäkaravaani oikaisi Kuolajärven kirkolta Kairalan ja Alakurtin kautta itäiselle rajalle, jäi tuon aution erämaan tienvarrelle erään Lapin käkkäräisen männyn oksaan agitaattorin ruumis viittomaan tulipunaisin solmioin tietä idän onnelaan...

Mutta Petroskoista vietiin Jenniöjoen jätkäyhteiskunnan yksilöt Pohjois-Venäjän ja Siperian tundroille ja Vienan-Karjalan upottaville soille ran-gaistukseksi siitä, etteivät he kolmensadan miehen voimalla kyenneet luomaan Suomen ja Skandinavian Lapista Pohjolan Neuvostotasaval-taa...