Nasarkan, nuortijärveläisen koltta-ukon kertomana kirjoittanut Samuli Paulaharju. / Suomen Kuvalehti 30.6.1917.

Kolttalais-tarina Vesaisen retkestä Jäämeren rannalle.



Kaikkihan muistanevat kuulun iiläisen Juho Vesaisen. Jokainen lienee Santeri Ivalon ohjaamana seurannut häntä m.m. Jäämeren rannan ret-kelläkin ja lopulta kaipaavana kaimaajana liittynyt surusaattoon, kun voi-makas johtomies vienankarjalaisen Ahman surmaamana tuotiin takaisin kotipihoilleen Kiimingin Vesalaan.

Vanhoista asiakirjoista, vanhoista tarinoista on Ivalo romaaniinsa piirteitä saanut. Mutta onpa Kuollan-Lapissakin, Venäjän lappalaisten, kolttain muistissa säilynyt tarinoita rohkean pohjalaisjoukon retkestä tunturien maahan. Varsinkin kuulee kerrottavan hyökkäyksestä Kuollan kaupunkia vastaan sekä haasteltavan retken mahtavasta päälliköstä. Tietysti tari-nan tapaan liioitelluin lisäpiirtein. Näin kertovat koltat:

"Nuortijokea myöten laski vainolaisjoukko alas Jäämerta kohden ja hä-vitti ja ryösteli jokivarren lappalaisasutusta. Ja saivat vainomiehet paljon, paljon rahoja, ja rahat otti päällikkö huostaansa. Hän, päämies, oli mah-tavan iso ja tavattoman väkevä, ja lisäksi suuri noita, joka piti väkeään kovassa kurissa.

Nuortijoelta päästiin suurelle, seitsenpeninkulmaiselle Nuortijarvelle, jos-ta tultiin Tuulomalle. Tuulornajoen niskasta taivallettiin viitisen virstaa maata myöten ohi monien kovien koskien mahtavan Patunan könkään alapuolelle.

Taipaleella on muotkapolun varressa tavaton kivi, Rahakiveksi kutsuttu. Sen alle pisti päällikkö lappalaisilta ryöstetytrahat, niitä kun oli karttunut ison vaskikattilan täysi.

Raskaita olivat ne muassa kuletella. Siksi kohotti mahtava mies mahta-vaa kiveä ja työnsi rahakattilan sen alle takaisintuloa odottamaan. Siel-täpä sitten otan, kun palataan, arveli. Patunan luonakin hävitettiin lap-palaiskylä, kaksikin kosken rannalle rakennettua kalastajakylää, jotka Patunasta lohta pyytelivät.

Sitten lähdettiin laskemaan Kuollaa kohden. Viitisen peninkulmaa Patu-nalta viileteltiin pitkin Tuulomaa, huilauteltiin sen monet kivat kosket ja nivat.

Lappalaiskota Tuulomalla.

Lohipato Tuulomalla Patunan luona.

Mutta Kuollan kaupungissa tiedettiin olla varuillaan, olivat sanomat vai-nolaisjoukon saapumisesta jo vierineet sinne saakka. Jäämeren rannan kaupunki oli ympäröity korkealla puisella muurilla, suojaaidalla, ja aitaan oli jätetty ampumareikiä ja reikiin sovitettu uhkaavat pyssyt. Olipa joki-varrelle, Karaulivaaralle, viisi virstaa kaupungista ylöskäsin, kasattu iso heinäkoko ja asetettu vartija sen viereen.

Ka, vartija kun näki vainomiesten tulevan, työnsi heinät tuleen ja lähti laukkomaan kaupunkia kohden. Siitä sai kaupunki taas hälyytyksen, että vihollinen on kohta kimpussa Ja heti kiireesti riennettiin ampuma-aukoil-le.

Pian saapuivatkin vainomiehet lähimaille. Mutta suuri johtaja jätti väken-sä törmälle piiloon kiven taakse pitkälleen ja lähti ypö yksinään astele-maan odottavaa kaupunkia kohden.

Ka, sieltä yritettiin häntä ampua, joka pyssyllä tähdättiin ja lipsautettiin, mutta ei pyssy lauennut. Vainomies oli noitunut ne umpeen. Asteli vain hän lähemmäksi ja lähemmäksi ja viimein hyppäsi korkealle muurille, niin oli kiva hyppäämään. Kaupungin hän sytytti tuleen, ja pyssymiehet peloissaan pötkivät pakoon.

Vesalan talot Kiimingissä nykyään.

"Rahahakivi" Tuuloman kankaalla.

Mutta oli kaupungissa ukko, joka tiesi taiat taikaa vastaan. Tapettiin va-sikka ja sen verellä voideltiin pyssyt ja sitten ammuttiin päällikköä, joka oli palaamassa väkensä luokse. Jopa pyssy laukesikin ja kuula kaappasi reisiluun poikki.

Hirmustuneena ja kivuissaan hyppi päällikkö yhdellä jalalla joukkonsa luokse ja kiukuissaan tappoi joukon omaa miehistöänsä. Sitten lähdettiin palaamaan jokea ylöskäsin, johtomies raajarikkona veneessä makaa-massa, miehet soutamassa. Äreänä oli päämies; joka kerta kun jalkaan kovasti koski, hän kiukuissaan surmasi miehen.

Siitä miehetkin jo lopulta tuskastuivat ja miettivät jotta mitä tehdä, mitä tehdä, kun päämies niin julmaksi heittäytyi. Niinpä päästiin siitä Patunan könkäänkin ohitse, veneet maata myöten vedettiin ja raajarikko päämies kontaten kulki. meni päämies taas veneeseen ja miehet kävivät rannalta käsin köysistä kiskomaan.

Mutta siinä he samassa nappasivatkin nuorat poikii ja päästivät veneen valloilleen. Virta veti ja vei könkäästä alas veneen ja miehen, ja sinne hukkui mahtavapäällikkö kosken kuohuhin, sinne katosi ikipäiviksi. No, löysi sentään muuan lappalainen aikojen päästä pari virstaa alempaa Purjisnjargasta hänen sääriluunsa, seitsemän korttelia pitkän luukappa-leen.

Yksinään ilman päämiestä vaelsi joukko kotimaille. Sinne Rahakiven alle jäi vaskikattilakin aarteineen, ei ollut miehissä mahtia kiveä kohotta-maan. Koettivat kyllä monet kerrat, mutta turhaan. Ja siellä ovat rahat vieläkin.

Joutuivat siitä miehet kotiin, päällikönkin pihoille. Siellä päällikön äiti oli juuri rannassa pyykkiä pesemässä.

- No, mihin minun poikani jäi? kysyi äiti.

- Sai surmansa sodassa, vastasivat miehet.

Mutta sitä ei äiti uskonut. Se ei ole totta!
- Ei ole poika tavallisella surmalla kuollut, vaan on joku temppu tehty. Se on tämmöisissä käsissä kasvatettu!


Ja äidillä oli juuri käsissään kolme paria vahvoja villavanttuita, joista väänsi vettä pois, ja väänsi niin vahvasti, että vanttuut menivät poikki.