Kirj. ja kuv. YRJÖ KARI. / Helsingin Sanomat 1934.

Skotlannin äijä.


Pallastunturit ovat tulleet muotituntureiksi. Kesäisin keikkuu niiden rinteil-lä matkailijajoukko toisensa jälkeen ja viime kevättalvella valloittivat reip-paat hiihtäjättäret ne harjoitusmaastokseen, lyöden voimakkaasti rum-pua Pallastunturien hyväksi. Kaikki Pallaksen kävijät ovat olleet ihastu-neita. Sanovat käyneensä Taivaanvaltakunnassa.

Näin ei kuitenkaan ollut laita kuutisen vuotta sitten, jolloin Kittilän -Muo-nion maantie oli vasta rakenteilla ja jolloin tuntureille päästäkseen sai kulkea huonoa ratsutietä pitkin Muonion kautta ja tuntea kaikin puolin, että oli joutunut oikealle korpivaellukselle. Silloin eksyi vieras harvemmin Pallasjärven rantamalle ja silloin riitti Pallaksen yksinäiselle asujalle, Maunusen Nestorille, muukalaiselle kerrottavaa useammasta kuin yh-destä asiasta. Sai siinä muiden juttujen lomassa kuulla tarinoita "Skot-lannin äijästäkin", omituisesta skotlantilaisesta aatelismiehestä, joka nelisenkymmentä vuotta takaperin eli ja vaikutti Pallaksen vaiheilla.

Oli ollut arvokkaannäköinen pappa, jonka oikeaa nimeä ei Maunusen Nestori, enempää kuin kirjoittajakaan, ole onnistunut saamaan tietoon-sa, mutta upporikas oli muukalainen ollut ja yhtä rikas oli ollut myöskin hänen mielikuvituksensa keksimään toinen toistaan merkillisempiä puu-hia.

Aluksi oli "Skotlannin äijä" tullut Rovaniemelle, mutta Rovaniemi ei ollut hänelle mieleen ja niin hän siirtyi kokeilemaan Kemijärveä.

Täällä hän sai päähänsä ostaa venheen ja ruveta rakennuttamaan sitä laivaksi. Siihen rustattiin hytit ja komentosillat,vieläpä kaiteetkin, mutta kun "laiva" saatiin lopullisesti valmiiksi, ei äijä löytänytkään mielestään sille sopivaa vesistöä Kemijärven tienoilta, vaan päätti kuljetuttaa aluk-sensa kauas Muonion ja Kittilän rajamaille, Pallasjärvelle.

Kuljetustieksi ei kelvannut valmis maantie, kuten olisi saattanut otaksua, vaan määräsi "Skotlannin äijä" viivasuoran reitin kohti Rovaniemeä hal-ki metsien ja rämeikköjen. Valtiolta oli hän saanut luvan hakkauttaa met-siin linjan, velvollisuudella korvata kaikki kaadetut puut.

Matka edistyi tietenkin hitaasti, sillä linjan aukaiseminen sankkaan met-sään oli hidasta työtä ja vielä hitaampaa oli peninkulmittaisten jänkien, soiden, porrastaminen. Miehet hikoilivat ja manailivat "hullua skotlanti-laista" ja jotkut lähtivät tiehensäkin "tyhjää tekemästä", mutta äijä antoi heidän mennä ja palkkasi uutta väkeä tilalle. Ja mikäpä oli palkatessa, kun oli rahaa millä maksaa ja oli sellaisia, jotka olivat rahan tarpeessa. Neljä markkaa päivässä oli suuri raha niihin aikoihin.

Aikaisin keväällä oli matka aloitettuja oli jo heinäkuu käsissä, kun lopuksi päästiin Rovaniemelle. Täällä rupesi "Skotlannin äijä" tekemään vertai-luja linjatien ja maantien välillä, päätyen siihen, että kyllä matkanteko oli sentään mukavampaa maantietä pitkin. Ja niin otettiin kurssi pitkin Kitti-län-Rovaniemen maantietä.

Kun oli päästy Ounasjoen rannalla olevaan Tapionkylään, huomasivatkin Muonion miehet, että heinäntekoaika oli käsissä ja lähtivät kotoisiin puu-hiinsa "Skotlannin äijän'' hirmuisista uhkauksista huolimatta, jättäen ven-heen maantien viereen odottelemaan sopivampaa kuljetusaikaa.

Miesten palkkoja ei äijä kuitenkaan ruvennut maksamaan, kun työnsä kesken jättivät, ja niin sukeutui siitä oikeusjuttu. Luonnollisesti äijä sen hävisi ja tuli hyvin iloiseksi kun kuuli kihlakunnanoikeuden päätöksen, jossa hänet velvoitettiin maksamaan miehille päiväpalkat ja lisäksi oi-keuskulut.

- Nyt mine maksa mielelläni, kun herra oikkeus määrää, sanoi hän, ja maksoi myös reilusti, sillä hänellä oli rahaa vaikka olisi säkillä kantanut.

Venhe jäi mätänemään siihen mihin kuljetusmiehistö sen jätti, vain hytin "Skotlannin äijä" kuljetti talvikelillä reellä Pallasjärvelle.

Kuva: Suomen Kuvalehti 1937.

Pallasjärven Nestori ja Joonas.

Talven aikana asusteli "äijä" Muonion kirkolla, mutta heti kun kesä teki tuloaan, hän muutti Pallasjärven rantamalle ja siellä eriskummalliset ra-kennuspuuhansa.

Vielä nytkin on järven rantamalla jätteitä näistä rakennusröttelöistä, jois-ta muudan oli alkuaan tarkoitettu jonkinlaiseksi kirkoksi. Tornikin siinä oli ollut, mutta aika on sen siitä hävittänyt. Oheiseen kuvaan olen sen aset-tanut paikoilleen Nestori Maunusen antaman kuvauksen mukaan.

Kirkkoa rakennuttaessaan äijä puratti aina vähän väliä valmista työtä. Hajoituttipa vielä sen moneen kertaan taas maan tasalle, kun kirkko juuri oli saatu valmiiksi. Käveli rakennustyömaallaan piippua poltellen, lues-kellen "Times"-lehteä ja esiintyen kuin itse rauhallisuus. Tuntui kuin kaik-ki hänen puuhansa olisi ollut puuhaa vain sen itsensä vuoksi. Välipä sillä mitä siitä syntyi, kunhan juonessa pysyttiin ja jotakin harrastettiin. Ehkä-pä hänen päähänpistonsa osittain olivat sellaisiakin, että hän tarkkasi minkä vaikutuksen hänen touhunsa tekivät muihin ihmisiin ja nautti siitä omalla tavallaan.

Kerran hän laitatti venheeseen hankaimet. Seppä raudoitti ne paikoilleen ja kutsui äijää tarkastamaan työtä. Äijä katseli tovin pää kallellaan ja ko-mensi sitten siirtämään hankaimet sijansa verran eteenpäin. Seppä teki työtä käskettyä, mutta kun äijä tuli katsomaan, niin käski hän muutta-maan ne kaksi hankaimenmittaa taaksepäin. Taas repi seppä hankaimet pois ja raudoitti ne määrättyyn paikkaan, mutta nyt kuului komento, että ne oli muutettava sijaansa verran eteenpäin eli täsmälleen samaan paik-kaan jossa olivat olleet ensimmäisellä kerralla. Siihen ne sitten lopulli-sesti saivat jäädä.

Seppä oli asian ymmärtävä mies ja olisi siirrellyt hankaimia vaikka lopun ikäänsä, sillä palkkahan siitä tuli, mutta hänen edeltäjänsä oli saanut lähtötilin, kun ei totellut äijän käskyjä eikä suostunut moneen kertaan hankaimia muuttelemaan.

Penniäkään ei "Skotlannin äijä" luovuttanut käsistään, jos ei sen saami-seksi jotakin tehty. Kerran tuli silloisen Pallasjärven talon omistajan, Möykkysen, pikku tyttö pyytämään äijältä markkaa.
- Kylle mine sinule anta montaki markka, mutta sinu pite tehdä töötä. Si-nu pite ruveta leipoma savipullia.

Ja niin rupesi Möykkysen pikku tyttö savipullia leipomaan. Savea saivat miehet hakea venheillä järven koillispäästä ja eräs miehistä sai työkseen vuoleksia pieniä kaarnalaivoja. Näihin kaarnalaivoihin pantiin tytön leipo-mat savipullat ja kun tyttö leipoi niitä päiväpalkalla koko kesän, keikkui kesänmittaan toinenkin kaarnalaiva savileipälastissa Pallasjärven laineil-la.

Tinkiminen kuului myöskin "Skotlannin äijän" tapoihin, eikä hän välittänyt vähääkään siitä, että usein sai maksaa moninkertaisen hinnan itsepäi-syytensä vuoksi. Hyvänä esimerkkinä tästä on juttu siitä, miten miehiltä loppui kerran eväs rakennustöissä ollessaan ja miten äijä järjesti tämän eväsasian.

Otettuaan selvän siitä, että jauhoja ei ollut saatavana lähempänä kuin parin peninkulman päässä olevasta Keimiöniemen talosta, päätti äijä noutaa jauhot sieltä. Hän otti mukaansa joukon miehiä, jotka tietöntä tai-valta lähtivät tarpomaan määräpaikkaa kohti. Itse kulki äijä ratsulla pe-rässä. Keimiöniemeen päästyä hän kyseli jauhojen sekä jyvien hintaa ja kun kuuli, että jyvät olivat hiukan halvempia, ryhtyi hän tapansa mukaan tinkimään jauhojen hinnasta. Kun tämä ei kuitenkaan vienyt mihinkään tulokseen, osti äijä jyviä, miesten suureksi harmiksi, sillä miehet tiesivät, että kunnollista myllyä ei ollut lähipaikoillakaan. Jyväsäkit kannatti äijä Pallasjärvelle, mistä ne soudettiin järven toiselle puolelle ja kannettiin sieltä taas edelleen Raattaman kylään, jonne oli matkaa toista penin-kulmaa.Täällä oli mylly, mutta sekin sattui olemaan rikki. Mikäpä siinä, äijä korjautti myllyn ja jauhatti viljan. Nyt oli jauhoja jälleen kirkonraken-tajilla, mutta oli sillä leivällä hintaakin.

Pallasjärven rantaa Yrjö Karin maalauksen mukaan.

Rakennusten kattoaineeksi käytettiin pärettä ja sitä tarkoitusta varten oli rantaan hinattu suuri pärepuulautta. Muutamana yönä tuli kova myrsky, joka hajoitti koko lautan ja pölkyt kulkeutuivat pitkin Pallasjärven rantoja. Myrskyn tauottua saivat miehet tehtäväkseen koota jälleen pärepuut lautaksi ja tuoda ne rantaan. Miehet soutelivat päiväkaupalla pitkin jär-veä, onkivat pöikyn sieltä, toisen täältä, mutta kyllästyivät lopuksi souta-miseen ja toivat saaliinsa rantaan. Pahaksi onneksi oli äijä kuitenkin en-nen myrskyä lukenut pärepuut, eikä antanut peräksi, ennenkuin viimei-nenkin pölky oli löytynyt ja tuotu paikoilleen.

Ei onnistanut rakennusmiehiä silloinkaan, kun rupesivat himoitsemaan äijän parasta venhettä ja upottivat sen savilastissa järveen. He merkitsi-vät venheen paikan ja menivät sitten äijälle kertomaan, että venhe va-hingossa kaatui ja upposi, ja että hädintuskin siinä pelastuttiin toiseen venheeseen.

Ukot olivat siinä uskossa, että "Skotlannin äijä" jättää uponneen ven-heen omaan rauhaansa, mutta siinä he surkeasti erehtyivät. Tuskin oli äijä kuullut heidän selityksensä, kun tuli kovin hyvilleen siitä, että niin oli käynyt ja komensi miehet heti venheen nostoon ja lähti itsekin mukaan toimitusta seuraamaan. Miehet eivät olleet ensin venhettä löytävinään, mutta kun äijä olisi soudattanut heitä vaikka lopun ikänsä venheen vuok-si, ei ollut muuta keinoa kuin nostaa uponnut venhe ylös pohjasta. Sa-vea ei äijä sentään pannut miehiä nostamaan venheen mukana, oli vain sanonut, että
- jos mine olisi tahtonu, nii te olisi nostanu joka savenmurenankin sieltä pohjasta, mutta olkko nyt tällä kerta.
Paitsi päre- ja muita rakennuspuita, tarvittiin vielä tulipuitakin. Kuivia ke-lohonkia olisi ollut rakennuspaikan lähettyvillä miten paljon hyvänsä, mutta niistä ei äijä kärsinyt kuulla puhuttavankaan. Ei, korkealta tuntu-rien rinteiltä oli tulipuut haettava ja tuotava sieltä suurella kivireellä. Pui-den hakijoista oli suuren kivireen vetäminen kesämaastossa liikaa rehki-mistä ja siksipä he särkivätkin reen käyttökelvottomaksi. Äijä ei siitä kui-tenkaan vähääkään häkeltynyt. Hän antoi laittaa reen uudelleen kuntoon ja lisäksi raudoitutti sen joka puolelta. Nyt oli puunvetäjillä entistä ehom-pi reki käytettävissä ja hikiset päivät tiedossa.

Samoin kuin useat muutkin Lapinkävijät, harrasti "Skotlannin äijäkin" kastusta. Tätä tarkoitusta varten oli hän vuokrannut Pallasjärveen laske-van Pyhäjoen kalastusoikeuden eikä joelle ollut muilla asiaa. Joen ran-tamat äijä raivautti helppokulkuisiksi, tepasteli sitten niitä pitkin onkiveh-keineen, uistimineen ja perhoineen, joita liotteli vedessä tuntikausia. Joskus sattui, että kala kävi kiinni koukkuun, mutta silloin nosti äijä sen niin huolimattomasti ylös vedestä, että se putosi taas molskahtaen ta-kaisin. Jos joku sattui tällaisen tapauksen näkemään ja huomautti har-missaan äijälle, ettei noin huolimattomasti saanut kaloja käsitellä, nautti äijä sitä enemmän, mitä enemmän katselija, tietenkin oikea kalamies,oli äkeissään.

Hulluksi "Skotlannin äijää" sanottiinja olipa joku niin rohkea, että sanoi sen suoraan hänelle itsellekin. Silloin äijä hymyili vain leveästi ja tuumi:
- Ei minä olla hullu, mutta minu veli olla hullu. Rakensi seitseme vuotta korkea torni. Vei venheen tornin päälle ja pudotti se sieltä alas. Venhe menee murskaksi. Ei mine olla hullu, mutta veli olla hullu,

Maunusen Nestori oli tehnyt äijän puuhista sellaisen johtopäätöksen, et-tä siksi kait oli Suomeen tullutkin, kun hallituksensa nimenomaan oli "käskenyt hänen tuhlata rahojaan". Ne kasvoivat kuulema niin ylettö-mästi korkoa, ettei hallituksella ollut muuta neuvot kuin komentaa äijää tuhlaamaan rahojaan.Ja kun äijä ei tahtonut, että oma maa olisi hänen rahoistaan hyötynyt, niin tuli hän tänne niitä hävittämään.

Useampana kesänä ehti "Skotlannin äijä" asustaa Pallasjärven ranta-malla, mutta sitten muuana kesänä, kesken kiireintä rakennusaikaa, hän sairastui, kannatti itsensä Kittilään ja matkusti saman tien kotimaahansa. Siellä hän pian sen jälkeen kuoli, jättäen Muonion ja Kittilän ukot ikävöi-mään toista samanlaista rakennusmestaria, jolla olisi yhtä pohjaton ra-hamassi mukanaan kuin "Skotlannin äijälläkin". Sellaista ei kuitenkaan vielä tähän mennessä ole Pallaksen tienoille ilmestynyt.

Nyt on Pallasjärven rantamalla jälleen rakennustouhua, mutta sinne ei tehdä mitään kirkkoa eikä kupoolia, vaan kunnollinen matkailumaja, joka onkin tarpeen vaatima. Kuulema on "Skotlannin äijän" aikaisille raken-nuksille luettu jo hävitystuomio, mutta kirjoittaja rohkenee olla sitä mieltä, että nuo vanhuuttaan mustuneet ja sammaltuneet rakennukset eivät yk-sinäisen eräjärven rannalla ole miksikään rumennukseksi. Päinvastoin vievät ne kävijän mielikuvituksen menneeseen aikaan, joka yhtenä mer-kittävänä jaksona kuuluu Pallaksen historiaan, niinkuin "Skotlannin äijä-kin", jonka muisto siirtyy sukupolvelta toiselle lukemattomina juttuina ja tarinoina.