Mikä olisikaan Kultala nyt, jos Ivalojoen laakso olisi ollut anteliaampi?
Varmaankin olisi rautatien aikatauluissa nimi "Kultala", ja varmaan moni auto huristaisi Ivalosta Kultalaan päin. Rautainen silta yhdistäisi vasta-rannan "vanhaan osaan". Siellä olisi kauppoja, hotelleja, elokuvia, kahvi-loita ja lukematon määrä reippaasti astelevia kullanhuuhtojia. Mutta tur-ha jatkaa: todellisuus on aivan toisenlainen. Mitään ei ole tullut lisää, vaan sekin, mikä aikoinaan on rakennettu, on osaksi sortunut. Kapakas-ta on jäljellä vain luhistuneet seinät, joten se on seurannut maan lakeja, sotilaitten pirtti on kivijalkaa myöten maan tasalla.Väenpirtti sen sijaan on vielä entisellään, samoin sauna ja aitta, joka samalla oli putkana. Päärakennus on parhaiten säilynyt, mutta siellä olikin v. 1884 asukkaita, nimittäin prof. Lemströmin johtama polaarinen retkikunta, jota varten rakennusta korjattiin. Katto vuotaa jo pahasti, mutta sen saisi muutamal-la tuhannella kuntoon. Eiköhän kannattaisi uhrata näitä tuhansia, sillä onhan Kultala sentään "jotakin"?
Niin, Kultala on kylmillään, vain pääskyset, jotka sen perustamisvuonna sinne majoittuivat, ovat pysyneet polvi polvelta sille uskollisina - ja sitten siellä on Sammeli Saijets.
Samana vuonna kuin Kultala pystytettiin, syntyi kaukana Inarissa lappa-laispoika, jolle annettiin nimeksi Sammeli. Tämän Sammelin tie kulki aluksi porojen perässä, metsästysmailla ja kala-apajilla, mutta kolme-kymmentä vuotta sitten Sammeli Saijets otti hänkin huuhdontakulhon käteensä ja on tehnyt sitä työtä tähän päivään asti ja tekee edelleenkin. Sillä hän on nyt Kultalan herra, joka asuu päärakennuksen nurkkakam- marissa yksinään kesät, talvet, tyytyväisenä ja myhäilevänä. Valtio, itse tämä suuri valtio, on vuokrannut Kultalan Sammelille kolmeksi vuodeksi. Ja kukas sen oikeastaan olisi paremmin ansainnut kuin Sammeli, sillä hän on Suomen viimeinen kulta-alueen järjestysmies. Ennen häntä oli samassa toimessa Hellemaa, joten meillä oli mukanamme taitavat ja tottuneet ammattimiehet. Sammeli liittyi nimittäin joukkoomme neljäksi päiväksi, ja häntä saamme kiittää siitä, että voimme huuhtoa kultaa Kul-talan saunan viereltä.
Sammelilla on pöydällään kalenteri. Siihen hän joka ilta merkitsee tasai-sella käsialallaan muutaman rivin kuluneen päivän tapauksista ja mieli-aloista. Toista kymmentä kalenteria on jo täynnä merkintöjä, ja näistä lyhyistä lauseista saakokoon ihmeellisen elämänkaaren, korvenasuk-kaan romaanin, josta ei puutu järkytyksiä eikä rakkauttakaan. Eräitä ot-teita, omin luvin tehtyjä: "22. 6. Nyt olen Ritakoskella, on armoton myrs-ky, en saanut verkkoja veteen" "26. 6.Olen Kultalassa. Pääskyset ovat kotona, ovat niin iloisia kun minä tulin. Sain ison hauen, painoi 3 kiloa." Ja edelleen: "Ei mitään, kuin tyhjää kaikki... Tänään kävi Niila Magga... Olin talossa Katrin kanssa, oli hauska olla .. . Tänään on nimipäiväni, mutta ei ole viinaa . . ."
Sammelin elämä on yksinkertaista ja karua. Talvella hän pyytää riekkoja, oravia ja näätiä ja kaivaa välitöikseen jäämonttuja jokeen. Kesällä kuluu aika kalastuksessa, kullanhuuhdonnassa ja veneretkissä Ivaloon ja lä-himpään naapuriin, kahden penikulman päässä olevaan Kutturan taloon (siellä se Katrikin asuu), joka on viimeinen ihmisasunto Ivalonvarrella länteen mentäessä. Naapuri on Sammelin mielestä aivan lähellä, ikään-kuin nurkan takana, ja kuitenkin on matka tehtävä kokonaan koskia sau-vomalla. Ihmeitä on maailmassa monenlaisia, mutta yksi niistä on se,. että Sammeli yksinään jaksaa sauvoa pahatkosket. Hän on kerran käy-nyt Rovaniemelläkin asti,mutta ei lupaa mennä uudelleen.