Katsu. / Kaiku no 294. 24.12.1922.

Kun Muonio sai sähkövalon.


Enpä ole ennen tehnyt Muonioon niin mielenkiintoista matkaa kuin viime marraskuussa, jolloin kuokkavieraana jouduin näkemään sitä ylenpalttis-ta iloa ja riemua, mikä täällä kaukaisessa erämaassa syntyi, kuin kirkas sähkövalo ensikerran pääsi Lapin pimeässä yössä loistamaan.



Kevätalvella kun samaa Tornion - Muonion laaksoa ajelin ylöspäin, kyllä jo huomasin, että jotakin merkillistä sieltä korkealla pohjoisessa on te-keillä. Koko jokivarsi näytti olevan kerrassaan ylösalaisin. Ajoipa kerran nelikymmeninen hevosraitokin, kuormat kukkuroillaan jauhosäkkejä, ja kohta kihnutti perässä toinen pitkä raito mitä moninaisimpia tavaroita ja kommervenkkejä.


Ja sitten taas ja taas. Koko kesäkausi oli sitten kuormia aina vain ajettu ylös. Heti kun rahtimies ajoi johonkin jokivarren taloon, oIi koko kylä kuin komennosta kuorman ympärillä.
- Muonioonko? kysyi utelias kylä, vaikka tiesi sen kyllä kysymättäkin.
- Muonhioon! kuului lyhyt vastaus.
- Mitkäs hoiot net siinä nyt on?
- Liet ohrankuorimahoito.
- Myllyntahkohan s'oon!
- Jo vain! Mutta tällainen tahkohan on kuorimahoiossakin.
- Poronsarviakos net Muonion ylpiät nyt rupian kuorimhaan?
- Niin ainaski, kun täälllä alamaassa on porot saparotauvissa.
- Haista. . . Taijat viijä Muonhoon uutta kirkonkelloa, kun se vanha soit-taa aina: Koljoontunhet vatheet! Koljoontunhet vatheet! - Elikkä Het-haan, ettei siellä tarttis soittaa: ”Liskis, liskis, lihapata!"
- Vieläks täällä Kolarin rottelössä sitten soitethaan niinkuin ennenkin: - kopsis, konjakkipullo!

Muonion mylly-saha-sähkölaitos rakenteilla v. 1921. Kuva: Ahola, Juhani. / Museovirasto.

Ja toisessa talossa. Kun isäntä talonväen jännityksellä odottaessa, illan pimetessä vapisevin sormin ensi kerran pyöräytti sähkönappulaa, ja sa-malla kun pirtti leimahti valoisaksi niinkuin salama olisi iskenyt, lysähti vanha muori istualleen lattiaparsille ja parahti surkeasti. Kaikki säikähti-vät ja riensivät muoria auttamaan. Mutta muori toipui kuitenkin pian ja al-koi päivitellä:

- Oi, voi, voi! Mie luulin, jotta taivas aukes. Etelän hoitoja s'oon sähkön-valo. Mie kun luulin, että se ensin krapistaa ja helistää ja pitää ääntä niin kuin lappalainen tullessaan. Mutta eihän se krapistanukkaa. . , tuli kuin taivhaan enkeli.


Lahden rantatietä asteli pari naisihmistä kiivaasti keskustellen.

- Sanoinhan mie, ja ukkoki sanoi, että lastaa net meitä. Rautalankaa n'oon johot meillä... Ei tullukkaan valkeutta, vaikka kuinka olis sythynap-pia ruuvaillut ja kierrellyt, motkotti toinen.

- Niin ainaski, lastaa net! Meilläkin on sythynappi pantu lasipielheen. Ovipielheen se piti panna. . . mutta mistäs se hurrikas kaikki tietää, paa-patti toinen.


Lahdenrantalaiset kuuluivat olevankin kovin kuohuksissaan, kun heidän johtonsa, sivujohdot kyllä, oli vedetty rautalangasta, eikä kuparista niin-kuin pääjohdot. Lisäksi he marisivat siitäkin, ettei heille vielä ehditty saa-da kaikkia lamppuja paikoilleen, ennen kuin jo valot leimautettiin.


Ja itse sähkölaitoksella, koko tämän ihmevalon synnyttäjällä, oli tavaton ihmistulva. Suukosken sillan alapuolella seisoi Pohjolan uusi Sampo mahtavana, ja koskesta johdettu sivuhaara pani voimakoneet jauha-maan valoa. Kone surrasi, remmit läiskyivät ja läpättivät, ja kirkkautta tuli myllyn täydeltä.


Äänetönnä, silmät levällään tuijotti koko kansa tätä menoa, ja tottuneena hääri laitoksen päämestari koneittensa keskellä välittämättä vähääkään uteliaasta joukosta.


Muonion pappi oli saanut aikaan koko tuon suuren liikehtimisen. Muuta-massakin majatalossa muisteltiin hänen toisentalvista menoaan ylimai-hin. Kahdella hevosella oli ukko keliriitossa ajanut halki jokilaakson, itse istuen toisella kuormalla, rouva siskoineen ja pikku poikineen toisella. Oli ollut vain kuin mikäkin talonjussi. Kievarin ämmi olikin arvellut:

- Liet mikkää pappi, ei ainaskaa kristitty.(*

(*) Juhani Ahola.)


Nyt kun kuultiin, että sama pappi oli kuntaansa puuhannut sähkömyllyn, päivitteli ämmi:

- Synti, synti s'oon sähkönvalo! Velkhaan vienyt koko kristillisen seura-kunnan. Onkhaan saanut myyvyksi niitä jauhojakaa, joita kymmeniä kuormia veätti viime talvena. .. saa syyvä ite kaikki. . . Sähkönsäkin saa polttaa ite. . . Synti, synti s'oon. . .Ei Muonion kristitty sitä syntiä tehe. Rikiinän ämmiki(*, jok' on totinen kristitty, tahtoo ennen vaikka kuolla, kun katella sähkönvaloa. Jo vain s'oon kristitty marttiira, se Rikiinän ämmi. Loppu on tullut! Voi, voi, että minunki piti se nähä!

(*) Magdalena (Matleena) Iisakintytär os. Jerisjärvi (1840-1928))


Ei koko jokivarsi joutanut juuri muusta puhumaan kuin Muonion papista ja sähkövalosta ja ohrankuorimahoidosta. Nuoret olivat asiaan innostu-neita, mutta vanhat pauhasivat vastaan. Muuankin äijä tiesi syyn koko juttuun:
- S'oon piispan tuttu, se pappi. Jo vain, jos ei se väärti olisi, piispa panisi sen pian vaikka konsistoriuminpirttiä kiertämhään, koko papin. . . kun ohrankuorimahoitoja ja sähkönvaloja ja kaikenmaailman kommervenk-kejä laittelee kristitylle ihmisille.
- Niin ainaski! Tylsä taitaisi tulla papille etheen, jos joutuisi konsistoriu-minpirttiä kiertämhään, arveli toinen äijä.
- Tylsäpä hyvinkin!

Suomen pohjoisin mylly- saha- ja sähkölaitos. Laitos, joka sijaitsee Muonion kirkonkylässä, valmistut viime marraskuussa ja tuli maksamaan n. 710,000 mk. Yksin rakennusaineiden rahteihin on mennyt Tornion ja Muonion välisellä 280 km maamatkalla yli 80,000 mk. Valok. Juhani Ahola. / Suomen Kuvalehti 17.2.1923.

Tultiin Muonioon. Siellä oli sähkömylly vast'ikään saatu pyörimään, ja kirkkaus loisti yhtä komeasti kuin maailman kaupungissa. Koko Muonio oli lyöty ihastuksella. Niin muutamassa talossakin isäntä ja pojat ja koko väki istui kädet ristissä lampun ympärillä ja hartaana katseli sitä kirkkaut-ta mikä lampusta lähti. Mutta emäntä reuhtoi sängyssä vatsallaan, siu-naili ja huokaili ja huudahteli:

- Voi hy..yyvänen isä! Voi, ihmeitten tekijä! Voi voi, voi, tätä taivaallista esimakua ja kirkasta sähkönvaloa!


Sitten yhtäkkiä eukko hypähti sängystä ylös ja sieppasi vanhan postillan, haapsotti ulos akkunan taakse ja rupesi siellä tavailemaan.
- Haas, kirkasta s'oon sähkönvalo! huudahti eukko taas pirttiin tulles-saan. Jo vain tuolla ulkonakin näki selvästi lukea, että: ”Mutta koska semmoiset hattarat, pissihaukat ja mettänperkelhee! saavat nähä val-keuven pimeyven aikana, luulevat he, että se hengellinen valkeus on riethan tuohusvalkia."
- Niin ainaski! todisti pirtti. Mutta hyvät on meillä värkit!

Miehiä aloittamassa Muonion Mylly-Saha-Sähkö -osakeyhtiön työmaalla v. 1921. Kuva: Juhani Ahola. / Museovirasto.

Valot loistivat kauppiaastakin. Siellä oli puoti täynnä naapurimaan kan-saa, niinkuin ainakin iltapimeässä. Sillä pimeä on rajantakaiselle muka-vin liikkumisaika. Ei sentähden, että he pelkäisivät olevansa kolomman-näköisiä kuin muutkaan, mutta muuten on niin mukava illan raittiissa il-massa astuskella. Varsinkin jos sattuu matkalla hyvässä kauppiaassa käydessään paisumaan tavallista paksummaksi. Ja kauppamieskin on täällä aina niin höyli. Paljon höylimpi kuin oman kylän väelle.


Nytkin hän vei vieraansa oikein sisähuoneisiin katsomaan, kuinka säh-kövalot siellä komeasti loistivat. Noloina ja kateellisina katselivat riikin kansalaiset tätä ihmettä. Eivät haukkuneet nyt Suomen markkaakaan niinkuin ennen, kun paperimarkoistamme pilkaten vääntelivät tupakki-sätkiä. Nyt onkin rajantakaisilla enää hyvin vähän markkoja, eikä nikkeli-markka kelpoo sätkäksi. Muoniostakin nimittäin on paperimarkka jo hävinnyt, kun sinne on saatu oikein kauppapankki.


Rajantakaisia nolostutti vielä sekin, että he tyhmyyksissään olivat mylly-kuormineen vast' ikään ajaneet postirouvan navetan eteen, luullen sitä Muonion uudeksi jauho- ja sähkömyllyksi. Sehän heille, kuninkaallisen riikin ”sivistyneille" kansalaisille olikin oikein emäpaukaus. Luullakin nyt navettaa sähkömyllyksi!


Nauroi heille sillä kertaa koko Muonio päin naamaa, jopa hymyili heidän hyvä ystävänsä, muuan muoniolais-rouvakin, joka muuten aina nauraa ja halveksii suomalaisia, mutta ruotsinmaalaisia koko sielustaan ihailee ja rkastaa.
- Sidu, sidu, han var svensk! rouva heti ihastuksissaan huudahtaa näh-dessääan väyläntakaisen mennä vätystävän.


Ei puhunut tänä suurena merkki-iltana koko Muonio muusta kuin ihmeel-lisestä valkeudestaan. Vanhat äijätkin tietelivät keskenään:
- Siinä masiinissa sit" on lankaa!
- Vai lankaa? Mie luulin, että rasvaa elikkä öljyä, jotakin poronkuuta elikkä kynsirasvaa.
- Haas, lankaa on! Lankhaan panhaan sitten lamput, siks siinä masiinissa lankaa on.
- Kynttilöithän siinä sanothan poltettavan.
- Tyhjä! Ei siinä kynttilöit' oo, ei siemeneksi, vaikka niin sanothaan. Lasi-lamppu siinä vain pallaa lehottaa, vaikka puhuthaan sa'astakin kynttiläs-tä.
- Montako kynttilää siinä sitten voi pallaakaan?
- En tiijä mie! Mutta ota sie heti niin monta kuin vain saat. Jos net loppuu keskheen.


Kylä kilpailikin ankarasti kynttiläluvustaan. Jokainen tahtoi päästä ensim-mäiseksi. Mutta Näkkälänpään rikkaimmalla ja parissa valtion rakennuk-sessa kuului olevan enemmän kuin koko Lahdenrannalla. Suuri juttu oli myöskin siitä, kuka oli saanut parhaimman mittarin.


Lamppusen ”kuuvista" kuultiin niinikään pitkät pakinat. Ne pakanat kun olivat kaikki saman näköisiä kuin kissanpojat. Olisi pitänyt laitoksen hankkia huonompia ja parempia ja vielä parempia ja sitten vielä oikein hyviä sekä lopuksi yksi kaikkein paras, jonka itse pääpomon rouva olisi saanut ripustaa saliinsa.


Ja suuri kirkkaus loisti joka talon ikkunasta. Tuntui kuin olisi Lapin kirk-kokylässä ollut ihana jouluaamu. Mutta muuan herrastalo(* olla oletteli vain entisessä öljyvalossaan. Ei huolinut talon isäntä uudenaikaisesta liiallisesta valokylläisyydestä. Arveli vain:
- Nej kelppa! Piikka mene aamulla navetta ja veentte knappi, seikky ja peeste pöksy.
(* Justus Montell.)


Mutta sähkömyllyn pääpuuhaaja ajeli vain porollaan myllylleen, istui jau-hopussilla ja päästeli tolvaa niin kuin ainakin poromiehet. Eihän sitä si-vullinen olisi papiksi luullut. Mutta Muonion ukko sanoi:
- Antaa vain väylänvarren lastata, Pappi s'oon!


Sellainen oli Suomen pohjoisimman sähkövalon ”remiääri". Ylpeitä olivat muoniolaiset siitä, ja saavatkin olla. Kirkkaana loistaa heidän valonsa Lapin pimeässä yössä ja ennustaa uutta aikaa kaukaiselle kirkonkylälle.

Hauskaa oli kuokkavieraana ja kutsumattomana kummina olla valojen sytyttämistilaisuudessa.

Muonion Mylly-, saha- ja Sähkö Oy., Muonionniska. Mylly-, saha- ja säh-köliike. Hall.: Juhani Ahola, puhj., K. A. Kolström, Adolf Anttila, Hjalmar Olli ja K. F. Muotka, vars. jäs. Isänn.: S. Anttila._ Yht. toiminimen kirj. hall. puhj. ja yht. isänn., kumpikin erikseen. Osakep.: 100,000 mk., josta 25,000 mk. on maksettu voidaan koroittaa 300,000 mk:aan. Osakkeita: 100 1,000 mk.

Teksti: Kauppalehti 13.02.1923 no 7.