E. N. Itkonen. / Suomen Kuvalehti 1936.


Miten syntyy kultayhtiö Lappiin? Tavallisesti niin, että mies menee Iva-lojoen yläjuoksulle, karpeaa ja kompuroi Ivalojokeen etelästä päin virtaa-vien purojen ja jokien uomissa ja kuruissa, raaputtelee siellä kallioita ja kallionkoloja. Vähän väliä hän lataa huuhtelu maljan - sen selvempi nimi on vaskooli - soransekaisella hiekalla, marssii sitten virtaavan veden partaalle, painaa vaskoolin veteen ja huuhtoo ja huljuttelee sen sisältöä siksi kunnes pohjalle jää vain kymmenkunta pari - ja vaikkapa vähem-mänkin - kullan kiiltävää hippua eli hitusta. Hiput panee hän talteen pie-noiseen, parinkymmenen rammin pulloon, paikat merkitsee hän paaluil-la, paalujen numerot ja muut merkit piirtää hän lyysin taskussa rasittu-neeseen muistikirjaansa kosmospännällä - sieltä ne sitten tarpeentullen ovat löydettävissä hien ja sateen sinipunaisiksi värjääminä rikkauden ja onnen merkkeinä.

Seuran kultayhtiön perustamisen toinen vaihe:

Mies silittää leukansa partapuukolla,vaihtaa päälleen pyhävaatteet, sitoo slipsin kaulaansa, kohentaa auringon ja veden haalistamaa hattuaan ja nousee niin etelään menevään keltaiseen postiautoon. Liivintaskussa hänellä piilevät eräät kultarammit pienoisessa pullossa - se on salai-suus, sitä ei ole syytä syrjäisille selostaa.

Monta on pettymystä Lapin kulta tuonut eräille niistä, joilla on maallista -
paljon unettomia öitä, paljon harmaita hiuksia. Moni yhtiömies on menet-tänyt omaisuutensa. Mutta aina vaan löytyy niitä, jotka uskovat, sopivasti jos heille asiat esität, uskovat että nyt vihdoinkin on onni heille hymyävä. Ja kun he näkevät kultarammit Pohjolan miehen kämmenellä, niin hei-dän silmiinsä tulee outo kiilto ja he sanovat, että se ei pelaa joka pelkää. Sitä paitsi: on varma, että Lapissa on kultaa. Sen näkee tästä näyttees-tä, se on sen lisäksi käyty toteamassa miehen osoittamissa paikoissa ja muutenkinhan se on vanha asia. Nyt muutetaan vain mallia, otetaan käytäntö uudet menettelyt: ajetaan paikalle uusimmat koneet, uusimmat timanttiporat, uusimmat ruoppauskauhat. Kultaa on, siitä ei epäilystä; vika on vain siinä, että ei ole osattu sitä ottaa tähän asti.

Niinpä siis sovitaan asioista, tehdään juhlalliset kirjat, joiden mukaan La-pista tullut mies saa summan rahaa ja luopuu löytämiinsä alueisiin. Hän lähtee paluumatkalle; ja on vielä samana syksynä vaskooleineen Ivalolla viereisten jokien soria pesemässä.

On siis merkitty osakkeet ja perustettu yhtiö. - Talvi ajetaan muonaa ja kampetta kaikenlaista Sotajoelle, Moberginojalle, Hangasojalle tai jolle-kin muulle kultapaikalle. Tuodaan maanteitse Purnumukkaan tai Laani-laan oikea höyrykone, lokomotiivi; se kulkee vain erikseen sitä varten tehdyssä reessä. Mutta kaivospaikalle tästä se ei liiku ennenkuin lappa-lainen porotokallaan on saatu poletta maantie yli tunturien.

Aslak Peltovuo-ma eli Sauva-Aaslakka Tanka-vaaran kulta-mies Purnumuk-kasta.

Värvättyjä apupoikia.

Tulee kevät ja sen mukana insinöörit, kasöörit, työnjohtajat, joiden vii-meksi mainituiden joukossa näkyy olevan eräs käytännöllinen ammatti-mieskin, kaikkitietävä, laajakäytöksinen kullankaivaja Kanadasta.

Syksyllä jo, tai sitä seuraavana syksynä yhtiö lopettaa toimintansa. Niin ovat lopettaneet "Prospectorit", "Ivalojoki OY:t", "Lapin Kullat" ja monet muut. Miten käynäiden nykyisten: Selecton Trustin ja Luttojoen Kulta OY:n? Ehkäpä ne jo alussa ovat viisaammat.

Miksi kultayhtiöt kuolevat näin pian? Eikö kultaa Lapissa olekaan? Pet-tääkö Pohjolan mies valtauksien myynnissä? Taitaa pakana tehdä kuten kerrallinen mies, joka osti pottelin kultaa toisilta vaskareilta, hankki hau-likon, ampua tomautteli kullat sopiviin kallionkoloihin - näytti paikat silloi-sille yhtiönperustajille, heitti vielä vaskoolin heidän nokkansa alle ja käs-ki itse koettaa, jos epäusko vaivaa.

- Ei tämän miehen niin ole tarvinnut tehdä, kullan merkit kyllä löytää mistä vain, sanoo Aslak Peltovuoma. - Syy on siinä», lisää hän, - että kulta täällä on vain irtomaassa, aivan maan pinnassa kasviston alla. Sitä on niin laajalle levinneenä ja vähissä erin paikassaan, että konetyö ei kannata. Kalliosta jos sitä rupeaisi lohkeamaan, niin asia olisi toinen. Koskaan kuitenkaan ei ole tähän asti kuultu, että kultaa näillä main olisi saatu kiintokalliosta. Vain käsipelillä, vaskaamalla, voi mies päästä päi-väpalkoille, vaikka parhaat kultamaat onkin vuosikymmenien kuluessa pesty puhtaiksi.

Vieras, joka vähän tuntee kulta-asioitaja vielä vähemmän tätä Aslak Pel-tovuomaa, joka nyt sattuu makaamaan Purnumukan kämpän loukossa kainalosauvoineen, saattaa katsella ympärilleen kuin parempaa asian-tuntijaa etsien, sillä ei suinkaan tuo jalaton lappalais-äijä mitään itse tie-dä, muilta kuulemiaan vain pakisee.

Mutta anteeksi, vaikkei Peltovuoma sattuisikaan olemaan tavallinen hei-heimies. Hän nähkääs sittenkin on tämän hetken huomattavin kullan-huuhtoja, - olkoonkin että hän pääsee liikkumaan vain kainalosauvojen varassa. Ja joka tahtoo, saa nähdä hänenkin lyysin taskustaan esiinve-detyn pullon. Siinä on arviolta 50 rammia sellaista ainetta, josta lähin kullanostaja maksaa 44 markkaa rammilta. Siinä on pienessä kasassa 2 tuhatmarkkasta.

- Ja jaa, häätyy nyt vieraan anteeksi pyytävin äänenpainoin todeta. - Mitenkä te suoritatte huuhtomistyön?

Peltovuoma tahtoo ensin selittää, miten meni häneltä jalka. Se on myös-kin vähän tavattomampi tapaus. Sitten vasta puhutaan vaskuu-asiasta.

Karhua olivat ajattamassa hän ja joku toinen mies takavuosina. Olivat saaneet äijän haavoihin ammuttua ja näkivät, ettei se enää pitkälle pää-se. Oikaisivat sitten muutamaa mutkaa ja olivat takaajajat juuri menossa kahden kuusen välistä, kun karhu samassa hyppää Peltovuoman sivak-kain nokille. Mies perääntyy kuusen taakse. Kaveri sieppaa pyssyn se-lästään takakäteen - tarkoittaa tietenkin karhua sillä täräyttää. Mutta mi-ten käy - piihana raapasee kuusen oksaan, pyssy lasahtaa ja kuula, kar-hua vastaan valettu, kahlaa miehen eikä karhun paisteihin. Karhu meni, mies haalattiin ahkiolla tohtoriin, kuula poistettiin. Niin tuli jalasta terve sillä kertaa. Mutta sattui sitten vuosien perästä toinenkin tapaus: porolla ajettaessa jäi jalka kannon taakse, vääntyi ja rusahti; rupesi märkimään entisen haavan paikalta; parani kuitenkin taas, mutta päälleen ei enää ottanut. Siitä asti on Peltovuoma kiikkunut kainaloiden varassa.

Laanila. Kullan huuhdontaa.

- Annas ku mie kulta-asian nyt selitän, Aslak sanoo. - Se alkaa myös taphauksella.

Unta näki Aslak Peltovuoma toissakevännä, näki että käveli metsämaal-la kuten tervejalkaisena ennen. Tulee vastaan isopartainen mies. Hän, Aslak, ajattelee, että mikähän mahtaa olla tämäkin tulija ja mitä asioit-see. Toisekseen hän miettii, että mitäpä kuuluu se hänelle kuka kukin on ja mitä toimittaa - päättää mennä ohi puhumattomana. Mutta, kun mies saapuu hänen kohdalleen, kääntyy se äkkiä päin ja, sivulleen noin kä-dellään osoittaen, kysyy että tietääkö mies, että maassa tässä kohden on paljon kultaa. Aslak epäilee ja sanookin, että satuja taidat puhua. Mies kuitenkin vakuuttaa tietävänsä paremmin ja käskee koettaa. - Sittenhän sen näe, sanoo.

Siinä samassa herää unissakävelijä, naurahtaa itsekseen ja sanoo pir-tissä olijoille, että nyt olisi muka kultamaat tiedossa, näköalat sellaiset ja sellaiset. Hän nimittäin muistaa ne vieläkin aivan tarkasti.- Ei hän eikä muutkaan siihen se nenempää.

Syksyllä sitten, lunta kun jo maahan on satanut, lähtee Peltovuoma var-sin vain kulkemaan ja katsomaan, missä oli sellainen uni miehen osoitta-ma paikka. Kuva näes yhä vaan mielessä pysyy. Hän löytää mielestään oikean kohdan, yrittää,vaskaa sieltä, vaskaa täältä. Mitään ei löydy, tyh-jäksi jää vaskoolin pohja. Jokohan hän erehtyi paikasta? Muistuu sa-massa mieleen eräs toinen mutka tämän saman Purnujoen päällä, vä-hän ylempänä. Sinne hän nyt? Hänestä alkaa jo tuntua, että kultaa kyllä olisi, sati vain unissa näkemänsä paikan löytäisi. Sinne hän nyt toiseen paikkaan, vähän ylemmä.

Niinkuin peili loistaa kulta vaskoolin pohjalla! Eikä hän ollut sanonut, mi-ten tulee käymään, kunhan vain paikka löytyy. Nyt se on löytynyt ... ja nyt - niin, kuka tietää, mitä nyt seuraa —!

Siinä työskentelee mies sen syksyn, kerää kultahippuja ja jytysiä, pullo pullon perään täyttyy raskaalla, keltaisella metallilla.

Paremmin tietenkin kävisi työ, jos olisi mies terve. Kaksin verroin suu-rempi olisi tulos, ellei hänen pitäisi istua lapiota ja kuokkaa heiluttaes-saan. Aamuhämärästä iltahämäriin hän uurastaa, hiki kihoilee hänen ot-sanahkalleen, mutta väsytä ei, ei puhettakaan. Eikä tule nälkäkään en-nen iltaa. Hänen ajatuksensa pysyy kiinteästi yhdessä ainoassa asiassa: kultaa- enempi, isompia hippuja, isompia kappaleita, sadan rammin kap-paleita - jos löytäisi kilon möhkyrän! Siitä saisi - niin, paljonko siitä saisi markkoja-? Eikö 44,000?

Kullanhuuhdontaa Inarin Laanilassa v. 1933. Kuva: Suo, Siiri. / Museo-virasto.

kullanhuuhdontaa Inarin Laanilassa v. 1933. Kuva: Suo, Siiri. / Museo-virasto.

Hirvas-Niila eli Niilo Hirvas-vuopio Purnumukkasta v. 1932.

Niin hän rähkii: istuu toisella paistilla, konttaa, kuukkaa kainalosauvojen varassa. - Ensin hän aina kuorii pois jäkälät, varvut ja muut kasvistot, iskee sitten kuokalla ja möyhentää maan niin, että sen voi lapiolla nos-tella entiseen margariinilaatikkoon, jonka kylkeen on präntätty: "Taaler ikke frost eller staerk vaerme." Hän, Aslak Peltovuoma, on ennen, kaksi-jalkaisena ollen, kulkenut Ruijan fiskuut, oppinut siellä norjat ja jos mitkä kielet; hän osaa laskea leikkiä tämän kirjoituksen kustannuksella ja sa-noo, ettei hän ainakaan ole huomannut laatikon kärsivän enemmän kyl-mästä kuin kuumastakaan. Hänen mielestään siinä nyt yhtä hyvin voisi olla kirjoitus: "Taaler ikke norsk, spiser ikke torsk."

Niin, maat ja sorat hän lataa laatikkoon, kiertyy kainalosauvojensa va-raan ja hinaa laatikon, köydestä kiskoen, ojan reunalle. Siinä hän sitten, joko vaskoolissa virutellen tai suoraan veden huuhtomaan puuränniin kaataen, erottaa kullat muista maista. Alussa vielä, tiedon ja taidon puut-teessa, maan kuljetus ojan äyräälle oli alkeellisempaa; mies nähkääs oli vielä alokas: osti ensimmäiseksi työkalukseen nisujauhosäkin, leikkasi sen poikki, mätti säkin maita täyteen, sitoi kiinni suun, konttasi veden luo, kiskoi sitten sorasäkin suopungin avulla luokseen.

- Jo vain, sanoo Peltovuoma ja kiskaisee käsin itsensä parempaan istu-mapaikkaan,- raskasta työtä se on, vaikkei sitä ensinkään silloin hoksaa, kun sorassa kiiltää keltaista. Kyllähän siinä olisi tuska ja kapina, jos toi-selle näin pitäis ityötä tehdä rahapennosen edestä.

- Mutta työnantaja mie kanssa olen, ilmoittaa Aslak.

Silloin kun matka kaivospaikan ja ojan välillä on kovin pitkä, värvää As-lak poikasia maankantamiseen. Hänellä on neljä läkkipänttäriä sellaisen tapauksen varalta. Itse hän täyttää pänttärit maalla, käskee sitten poi-kain käydä ne ränniin tyhjentämässä. Ränni on siitä parempi kuin vasko oli, että se huuhtoo itse. Kaadat vain soraa siihen vähin erin, läpivirtaava vesi vie, pois tarpeettomat mullat, sannat ja kivet. Kulta itse vajoo pohjal-le ja kasaantuu rännin pohjalautaan leikattuihin poikkiuurteisiin. Siitä sen sitten jo helposti ylös saat.

Siinäkö hän, Aslak, samassa paikassa on työskennellyt toissa syksystä saakka?

- Ei, veljeni, monesti on jo paikkaa pitänyt muuttaa. Sen unessa löytä-mäni paikan menetin.

Ja kun toinen tiedustaa, että miksi ja mistä syystä, niin jupisee Aslak, et-tä Hirvas-Niila valtasi paikan hänen tietämättään, hankki herroilta paperit ja sikelit. Hän sai siirtyä kainalosauvoineen, etujaan kun ei ajoissa osan-nut valvoa.

- Yhtiön vissinki perustaa Hirvas-Niila, kuiskaa Aslak, - mutta muille älä mitään puhu.