Pentti Stoor.


Kurjen lento.



Minulla on surkea tarina nuoresta kurjesta, joka oli perheensä kanssa muuttomatkalla törmännyt ihmisen asettamiin puhelinlankoihin. Itse olin matkalla aloittamaan opintoja oppikoulussa Muoniossa.

Olin isäni kanssa elokuun lopulla vuonna -54 postiautolla matkalla Muo-nioon katsomaan asuntoa talven koulunkäyntiä varten. Postiauton kuljet-tajana oli joko Niemelä tai Jääskeläinen, mutta postipojan muistan var-masti – se oli Rauhalan Pauli. Inkijoen jälkeen Hetta – Palojoensuun tiessä oli jyrkkä mutka, jolla oli kierretty Muotkajärveen pistävä kiintokal-lio.

Kurvin pohjassa tien päällä oli viisi kurkea, joista neljä nousi lentoon. Yk-sinäinen harmaa suuri lintu lähti juoksemaan rantaa kohti roikuttaen oi-keaa siipeään niin, että se laahasi maata. Kuljettaja pysäytti auton Lan-ton Jussan suoralle ja kaikki matkustajat lähtivät katsomaan, mikä lintua vaivaa.

Ensin lintu yritti piiloutua rantarisukkoon, mutta muiden kurkien laskeu-duttua läheiseen lahteen raajarikkokin juoksi veteen. Kurjet ovat ihme-teltävän taitavia uimareita – onhan niillä pienet räpylät varpaiden välissä, mutta ne eivät pääse vedestä lentoon.

Pauli ja minä riisuimme housut ja kahlasimme kurkien taakse vastak-kaisten niemien kärjistä, jolloin lintujen ainoaksi pakosuunnaksi jäi pala-ta rantaan. Muut kurjen nousivat maalla lentoon ja kaartelivat ilmassa rannan lähellä. Ne eivät selvästikään halunneet veljeään matkasta. Haa-voittunut lintu saatiin piirittämällä kiinni.

Autossa raajarikko oli aluksi Paulin sylissä, mutta hänellä oli virkatehtä-viä, joten minä otin kurjen pideltäväksi. Kurjella on pitkä terävä nokka, joten oman turvallisuuden kannalta oli järkevää pidellä toisella kädellä lintua kaulasta. Silti se pystyi kääntämään päätään niin, että se katseli minua samalta korkeudelta silmästä silmään. Vain valkoisen vilkkuluo-men välähdys keskeytti silloin tällöin tuijotuksen. Välistä se yritti nokkais-ta nahkaista kellon pantaani. Loppumatkasta ennen Palojoensuuta lintu rauhoittui niin, että se näytti nukkuvan.

Palojoensuun postitalosta Välitalon Einosta soitettiin Muonion eläinlää-kärille, jolle selostettiin linnulla olevat vammat – olkaluu oli poikki ja on-ton luun päät törröttivät verisinä nahan läpi työntyneinä. Eläinlääkäri to-tesi, ettei lintua voinut parantaa ja määräsi tämän lopetettavaksi.

Einon kauppatalon pohjoispuolella oli parakkirakennus, jossa oli käynyt lapsena katsomassa ensimmäiset elokuvani mutta joka nyt palveli liite-rinä. Parakin edessä oli halkomapölkky, joka toimi mestauslavana. Pyö-velinä toimineen kuljettajan kirveen iskettyä pölkkyyn Pauli ei pystynyt pitelemään voimakasta lintua paikoillaan, vaan se rampana ja päättömä-nä nousi viimeiseen 10 metrin lentoon, mikä päätti kurki-pojan huonosti alkaneen muuttomatkan.

Loppumatkalla Muonioon linja-autossa oli hiljaista. Kenelläkään ei tuntu-nut olevan asiaa vierustoverilleen. Kaikkia selvästi suretti nuoren kurjen tyly kohtalo.

Minun, koulupojan syksyiset muuttomatkat koulu- ja opiskelupaikkakun-nille olivat vasta alussa.