KAARLO CASTRÉN. / Metsästys ja kalastus 1.10.1928. no 10.

Kuuluja lohivesiä kokemassa.


Äkäsjoen suu - Jaatilan suvanto - Pyhäkoski.


Ylitornion rautatie oli onnellisesti vihitty tarkoitukseensa. Kaulirannan asemalla olin vanhana tornionjokelaisena kokoontuneelle yleisölle lau-sunut vakaumuksenani, että pian on syntymäkylässäni Turtolassakin kuuluva rautahevon hirnunta, johon kaiku ruotsinpuoleisista Kynsivaa-rasta ja Pullingista epäilemättä voimakkaasti ja myötätuntoisesti vastaa. Voihan sitä "vakaumuksiansa" esittää, kun ei ole vastuullisessa virka- eikä poliittisessa asemassa, varsinkin jos pitää asian toteuttamista luon-nollisena ja tärkeänä!

Niin, elokuun 27 päivän aamulla lähtivät ratavihkiäisten toimittajat ja ete-lästä tulleet kutsuvieraat Torniosta paluumatkalle. Vain allekirjoittanut jäi asemalle odottamaan Junioria, jonka piti aamupäivä]unassa saapua Helsingistä, yhdessä jatkaaksemme matkaa niille suurille lohenonginta-vesille. Junior tulikin ja klo 12 aikaan päivällä astuimme "Turisti"-nimi-seen linja-autoon, joka vuorotellen valtion postiautojen kanssa hoiti mat-kustajaliikennettä Tornion ja Muonion välillä. Kuljettiin tuttuja, lapsuudes-ta asti rakkaiksi käyneitä viljavia ja hyvänvoipia seutuja vuolaan virran varrella.

Auto oli mukava, kuljettaja tuntui luotettavalta, matkakumppanit olivat ystävällisiä. Illalla klo 10 aikaan oltiin Äkäsjoen suuha Muonionjoen var-rella, jonne Torniosta on matkaa noin 220 km. Kortteeri oli meille hankit-tu metsänvartija Kurun asunnossa, jossa hyvin viihdyttiin.

Niva Muonionjoessa lähellä Äkäsjärven suuta.

Seuraavana aamuna, 28 pnä elokuuta, lähdettiin onneamme koetta-maan tunnetulla onkimapaikalla, joka ulottuu vähän ylempää Äkäsjoen yhtymäkohtaa Muonionjokeen pari kilometriä alaspäin viimeksimainittua jokea. Joki on tässä tasaisesti virtaavaa suvantoa ilman pohjaliekoja, ikäviä kareja tai muita häiritseviä esteitä. Maisema on erittäin viehättävä, kuten oheen liitetyistä kuvistakin voi huomata. Alempana on niva, jonka niskalla kesällä 1909 minulta ongesta karkasi sanoisinko hirvittävän suu-ri lohi, luonnollisesti soutajan kommelluksen johdosta. Sitä onnettomuut-ta en ole tähän mennessä voinut unohtaa.

Ilma oli pilvinen ja tyyni. Junior sai noin klo ½ 8 aamulla mäti- eli mar-jaslohen,*) joka painoi 9 kg., pituus 94,5 sm. Iltapäivällä sai Junior vielä 2,5 kg. mätitaimenen. Molemmat tarttuivat amerikalaiseen harmaaseen puu-uistimeen. Allekirjoittanut sai tyytyä yhteen vankanpuoleiseen nykäi-syyn.


*) Emil Nestor I:stä, Selfmade E. Ltia tai jotakin muuta suurempaa tai pienempää kieliniekkaa pyytäisin meille hurrikkaille selvittämään "mar-jas"-sanan synnyn ja merkityksen. Olen sitä aikoinansa Tornion puoles-sa kuullut yleisesti käytettävän mäti eli naaraslohesta. Eräs vanha tutta-vani on minulle kertonut, että noin puolisataa vuotta sitten Ruovedellä puhuttiin marjas-(naaras) karhusta.

Seuraavana päivänä, elok. 29, jolloin sää tuntui yhtä suotuisalta, ongit-tiin ahkerasti sekä aamulla että päivällä ja illalla. Koetettiin erilaisia uis-timia, devoneja ja perhoja, mutta kaloja ei vain kuulunut koko päivänä. Soutajat lohduttivat meitä tiedonannolla, että eräs tunnettu urheiluonkija, joka oli ainakin kaksi viikkoa paikalla oleskellut, ei ollut koko sinä aikana Äkäsjoen suulta saanut viittä kiloa suurempaa lohta. Muuten he vakuutti-vat, että juhannuksen aikana saantimahdollisuudet ovat huomattavasti paremmat. Lisäsivät kuitenkin, että Muonionjokeen ei suuria lohia nou-sekaan kosolta, vaan kohdistavat ne kernaammin kulkunsa pitkin Tor-nionjokea sen yläjuoksuun Ruotsin rajojen sisäpuolelle.

Soutajamme Äkäsjoen suulla.

Vaikkei tulos ollutkaan sen valtavampi, olimme kuitenkin varsin tyyty-väiset viihtyisään oleskeluumme Äkäsjoen suulla, joka entisellä maineel-lansa niin monen lohimiehen kalastusviettiä on kutkuttanut. Palasimme seuraavana eli elokuun 30 päivänä linja-autolla Ylitorniolle, josta vielä ilt-apäivällä postiautolla kuljimme n. 130 km. pituisen erämaamatkan Rova-niemelle.

Matka kulki erittäin idyllisten seutujen, osittain pitkin isojen järvien, Mie-konjärven, Isovietosen ja Raanujärven ihania rantoja, jossakin paikassa suuremmoisen, usean kilometrin pituisen hietarannan, verrattoman pla-gen, ohi, josta luonnonihailijan olisi ollut vaikea irtautua, ellei auto olisi kiitänyt yhä eteenpäin yleensä sangen hyvässä kunnossa olevaa verrat-tain uutta maantietä pitkin.

Kuuluisa soutaja Tuppurainen ja hänen pitkä poikansa.

Sinne täytyi jättää Raanujärven monet ja suuret kuhatkin, joista tämä järvi kuuluu olevan tunnettu. Isovietosen ohi kuljettaessa muistui mie-leeni eräs tapahtuma enemmän kuin puolivuosisataa takaperin, jolloin pikkupoikana isäni kanssa voinkannolla ollessani tuon mahtavan järven selällä iso hauki tarttui uistimeeni ja muitten avulla riemumielin kiskottiin venheeseen.

Illalla saavuimme Rovaniemelle, josta oli tarkoitus heti jatkaa matkaa n. 40 kilometrin päässä sijaitsevaan Jäätilan kylään sen mainehikasta su-vantoa tutkimaan. Vihdoin saatiin vuokra-auto meitä sinne saattamaan, miltei hirvittävällä hinnalla. Rovaniemen—Kemin välinen maantie on vanhastaan tunnettu kurjasta tilastansa. Mutta viime vuosina se näkyy käyneen vieläkin mahdottomammaksi. Sen kuopat ja töyryt olivat pelot-tavat. En tosin itse enää antaudu sille kärsimysten tielle, mutta tahtoisin kuitenkin kolkuttaa asianomaisten omaatuntoa, että he vihdoinkin va-pauttaisivat matkustajat tästä tieskandaalista, josta on vuosikausia ih-metellen puhuttu ympäri koko Suomen niemeä.

Kun meitä oli hoidettu sillä erinomaisella tavalla, jolla Frans Tiuranie-men Hookanan talossa kalavieraita osataan kohdella, kykenimme kui-tenkin seuraavan eli elokuun 30:n päivän aamulla Kemijoen Jäätilan mainehikkaalle tyynivirtaiselle suvannolle lohia viekottelemaan. Siellä ovat aikoinansa Arthur ja Axel Lindberg, Mille Cedercreutz, Ali Krogius, Karl Fazer, muita mainitsematta, parinkymmenkiloisia ja suurempiakin lohia siepanneet. Viime vuosina sitävastoin on tulos Jäätilan vesiltä ollut suorastaan kehno ja moni on jo ruvennut Jäätilaa halveksimaan. Meil-läkin eräät kokeneet lohimiehet suorastaan nauroivat, kun kuulivat mei-dän vielä Jaatilaan luottavan. Sanoivat, että lohet ovat sieltä tyystin ka-donneet, kun paikkakuntalaiset ne sukupuuttoon pyytävät "laiskoilla" ja muilla vehkeillä.

Kuitenkin näyttäytyi, että Jäätila vieläkin on entisen maineensa arvoinen. Viime vuosien huono tulos siellä lienee johtunut siitä, että vesi Kemijoes-sa niinä vuosina on ollut vähissä ja vielä syyskesälläkin lämmin. Nyt sitä-vastoin oli vesi niinkuin entisinä hyvinä kalavuosina verrattain korkealla ja jo huomattavasti jäähtynyt. Lähdimme niin ollen vesille hyvillä toiveilla, varsinkin kun lisäksi taivas oli pilvessä ja heikko etelätuuli puhalsi. Noin klo 5 aamulla tarttui minulle heti lähellä lähtörantaa lohi, joka pian saatiin venheeseen ja oli 11,5 kg. mätikala, pituus 97,5 sm. Iltapuolella taas, jol-loin ilma oli tyyni ja selvänpuoleinen, sai Junior 18 kilon kojamon, pituus 127 sm.


Kamppailu kesti noin puolitoista tuntia. Ukkokala oli verrattain rauhalli-nen, vain väliin se pillastui. Soutajat arvelivat tämän kalan keväällä jo-keen noustessa olleen noin 23kg. painoinen ja siis kesän kuluessa laih-tuneen viisi kiloa, syystä että merilohi, kuten tunnettu, ei makeassa ve-dessä ollessansa nauti mitään ravintoa.

Valitettavasti tästä kalasta otettu valokuva, samoin kuin muutkin Jaatilan kuvat, epäonnistuivat. Olemme sen vuoksi jälestäpäin valokuvauttaneet kojamon suolassa olevan pään puoliskon. Siitäkin kuvasta näkyy sekä kojamon omituisesti käyristynyt yläleuka, että sen alaleuan kärjessä ole-va kutuajan lähestyessä suuresti paisunut koukku. Omituisena sattuma-na mainittakoon tässä yhteydessä, että kuusi vuotta takaperin allekirjoit-tanut sai miltei samalta paikalta niinikään samankokoisen kojamon kuin Junior nyt.

Syyskuun 1 p:nä puhalsi pohjoistuuli, joka kiihtyi päivällä; ilma oli kirkas. Aamulla sai allek. mätilohen 6 kg., pituus 85,5 sm., ja Junior naarastai-menen 3,8 kg. Iltapäivällä ei kuulunut lohen nykäisyäkään, mitä pidettiin pohjoistuulen vikana.

18-kiloisen, paljon kokeneen kojamon rypistynyt naama.

Syyskuun 2 pnä aamulla oltiin vielä pari tuntia vesillä. Taivas oli pilvinen ja ilma verrattain tyyni. Allek. sai noin puolentunnin kuluessa kaksi mäti-lohta, toisen paino 7,5 kg., pituus 92 sm., ja toisen 12 kg., pituus 105 sm. Lohet olivat ilmeisesti syöntituulella, mutta lähtöhetki oli käsissä ja kaivaten jätimme Jäätilan ja sikäläisen isäntäväkemme, niin vanhat kuin nuoret.


Sitä ennen vedimme kuitenkin puumerkkimme talon muhkeaan muisti-kirjaan, jonka on kiitollisuuden osoitteeksi lahjoittanut Tanskan ministeri Lerche ja jonka ensi sivua kaunistaa maan nykyisen, kalastusurheiluun-kin innostuneen isän herttaiset omistussanat.

Ennen kuin jätämme Jaatilan, olkoon vielä mainittu, että siellä sanottui-na päivinä ongitut lohet, paitsi yhtä, saatiin Renforsin kaupasta Helsin-gissä 1922 ostamillani, norjalaista tekoa olevilla vanhanaikaisilla 10 sm. pitkillä verrattain leveillä uistimilla, jotka ulkopuolelta ovat hopeanväriset ja sisäpuolelta jo alkuperäisesti punaisiksi maalatut. Jaatilan soutajat kuitenkin maalasivat näitten uistinten sisäpuolet heleämmällä punavä-rillä. Yksi lohi, 12 kiloinen, tarttui Suomen Kalastusväline Oy:n (Östrin-gin) 10,5 sm. pituiseen uistimeen 16/2 ulkopuolelta hopeoitu ja sisäpuo-lelta messinginkarvainen. Jaatilan lohet ovat ilmeisesti erittäin vanhoilli-sia, uutuuksia karttavia. Niinpä niille ei nytkään ensinkään kelvanneet amerikalaiset puu-uistimet, joita hartaasti koetettiin syöttää.

Saman päivän illalla saavuimme Ouluun ja syyskuun 3 pnä aamupäiv-ällä matkustimme sieltä Oulunjoen Pyhäkosken niskaan, jossa kahden rumanimisen ankaran korvan välillä joentörmällä sijaitsee tohtori Walter J. Snellmanin, Pyhäkosken lohenonginnan korkean veisun sepittäjän, ja monen pienemmän lohiprofeetan ylistämän soutajan Pekka Turppurai-sen koti.


Kun sinne iltapäivällä saavuimme, olivat jo isä Pekka sekä hänen taita-vaksi soutajaksi koulutettu pitkä Väinö-poikansa varustaneet valmiiksi pienet kalavenheensä monine vehkeineen, joista kahvipannu ei ole vä-himmin tärkeä. Meidän kalastustamineemme tarkastettiin ja suurelta osalta hyväksyttiin. Perhosiin nähden ei ollut moitteen sijaa, sillä ne oli rikkaista varastoistansa antanut lainaksi itse tohtori Walter. Siinä olivat Jack Scott, Silver Grey, Black Doctor y. m. kaksoiskoukkuineen vuoden-ajan ja vedenkorkeuden vaatimaa kokoa. Mikäli meillä ei ollut sopivaksi katsottuja uistimia ja devoneja, täydensi Pekka varastoa omistansa. Kel-lertävää amerikalaista puupulikkaansa, jonka väristä meillä ei ollut, hän m. m. suositteli Pyhällä antoisaksi.

Kun emäntä on tarjonnut lähtökahvit ja vavat saatu reilaan, työnnetään pienet kalavenheet vesille ja niin lähdetään painumaan alas pitkin voi-makasta virtaa. Kolme vapaa oli pantava pyytämään, koska "Waltteri" käytti kolmea. Ei auttanut vastaväitteet, että ne kovassa kuohussa, varsinkin kun tukkeja nyt kosolti ui, voivat olla hankalia hoitaa. Onhan "Waltterikin" niin monella ongella tullut toimeen, vastasi Pekka, vaikka hänen ahdistettuna täytyikin myöntää, että oli Waltterinkin tamineita tuk-keihin ja pohjaan tarttuneina menetetty. Vaikka sisimmässäni olinkin käytettävien vapojen luvusta eri mieltä, täytyi alistua Waltterin, Pekan kannattamaan mielipiteeseen.

Jonkun aikaa ongittua tarttui Juniorille Klemettilän niemen kohdalla Verkko N:o 7:ään mätilohi 7,5 kg., pituus 86 sm. Ensi yö levättiin Kassi-lan talossa, vstävällisten ihmisten luona.

Seuraavana päivänä jatkettiin menoa, laskettiin pienillä kalavenheilläm-me perä edellä Pällin putous ja muut kuohut. Huolimatta siitä, että eri-laisia uistimia, devoneja ja perhoja tarjottiin, saatiin tyytyä joihinkin ny-käisyihin, joitten aiheuttajista ei saatu mitään selkoa. Toinen yö levättiin Hyvölässä, tunnetussa onkimiesten käyntipaikassa, jossa saa erittäin vieraanvaraisen kohtelun. Ilma, joka tähän saakka oli ollut hyvä, muuttui seuraavana eli syyskuun 5 pnä sateiseksi. Ongintaa jatkettiin kuitenkin, mutta tulos oli kaikkiaan perhoseen tarttunut puolentoista kilon taimen.


Aamupäivällä saavuttiin Muhokselle sen suurenmoisen elämyksen lu-moissa, johon ehdottomasti joutuu venosella jylhän Pyhäkosken pyör-teet ja putoukset laskiessansa. Vaikka kalansaalis monesti Pyhäkoskes-sa onkin verrattain vaatimaton ja vaikka suuret kalat, jos ne joskus on-keen tarttuvatkin, usein kuohuissa lopulta pelastavat nahkansa, niin on Pyhäkosken kalastus aina unohtumaton, tahtoisinpa melkein sanoa verraton.

Onkivenheessä Pyhäkoskessa.

Ennen kuin lopetan, tahdon mainita niistä vehkeistä, joita ylläsanotuissa eri paikoissa soutajat käyttävät lohen venheeseen ottamista varten. Äkäsjoen suulla turvaudutaan tavalliseen entisaikoina tuohustuksessa käytettyyn atraimeen eli arinaan, kuten sitä paikkakunnalla kutsutaan. Se asetetaan pitkän sauvoimen tapaisen riu'un päähän. Siten voi tosin tavottaa kalan verrattain pitkän matkan päästä, mutta samalla voi hel-posti tehdä harhapiston, kuten nytkin näyttäytyi.


Unohtaa en myöskään voi, että edellämainittu 1909 vuoden suurlohi me-netettiin juuri arinan käytön epävarmuuden vuoksi. Sitäpaitsi arina pa-hoin repii kalan ja täytyy useimmissa tapauksissa soutaa vene maihin ir-roittaakseen arinan kalasta. Varmempi ja miellyttävämpi on Jaatilassa käytetty verrattain lyhyeen varteen kiinnitetty rautainen, jykevä nosto-koukku ilman väkää, tavallisesti kaksipiinen, jottei suurikaan kala onnis-tuisi sitä taittamaan tai siitä livahtamaan. Nostokoukku, vaikka jonkun verran heikompi, on myös Pyhäkoskessa käytännössä.

Niin oli siis päättynyt tämä verrattain pitkä lohiretki, joka on omituinen sen vuoksi, että jokikinen kala, joka onkiimme tarttui, myöskin joutui saa-liiksemme - mikä tässä mainitaan ei itsemme kehumisen tarkoituksessa, vaan outona sattumana. Omituisuutena, vaikkapa ikävänä, on myös merkille pantava, että kaikki saamamme kalat, yhtä lukuunottamatta, olivat naaraita. Olisikohan vaimoväen yleensä vaikeampi karttaa väri-tettyjä pauloja, varsinkin jos niihin on ripustettu kimaltelevia helyjä?