T. J. Hintikka. / 01.01.1920 Finlandia no 1.

Kuusamon kuvia.


Suomen Sveitsiksi on Kuusamoa kutsuttu. Useasta syystä on sille tämä nimi annettu. Tosin kyllä eivät sikäläiset vaarat ole alati lumen peittämiä, jylhän korkeita tunturi- ja alppihuippuja. Mutta komeita ne kyllä ovat, ja sattuupa usein kesän sekä alussa että lopussa niin, että vaarojen laet ovat vastasataneen, tosin vain muutamia päiviä pysyvän lumen peittä-miä, kun taas alempana, asumusten luona kasvullisuus kukoistaa, -mikä kaikki on omiaan tekemään vuoristoseudun vaikutuksen.


Kun vielä noiden korkeahkojen vaaraseutujen välissä on järviä usein pit-kine, soukkine lahdelmineen tai kiemurtelevia jokia, mitkä ovat koskia ja vuolteita täynnänsä, ja joiden laaksoissa on monin paikoin rehevä kas-vullisuus ja kun yleensä vaarojen rinteet ovat kuusimetsän peitossa, syntyy matkailijan mieleen väkistenkin vuoristotunnelma, joskaan ei niin suurenmoinen kuin Sveitsin Alppien tai jylhän Norjan nostama.

Kuusamon ihailijat viittaavat vielä siihen, miten ilmasto tällä ihanalla, muusta Suomesta tuntuvasti poikkeavalla alueella on myös erikoislaa-tuinen. Muun muassa kesällä paljon lämpöisempi, melkeinpä kuumempi kuin mitä odottaisi. He väittävät, että esimerkiksi Paanajärven laaksossa olisi kesän lämpömäärä täysin riittävä kypsyttämään viinirypäleet. Oli miten oli, pihka siellä kyllä näkyy hikoilleen rakennusten seinähirsistä, sekä sisältä että ulkoa.

Ja vielä on täällä karhuja, mesikämmeniä metsästäjille, ja rajan takaa saapuu samoja ruskeaturkkisia ehtimiseen uusia, veroittamaan reippai-den, ystävällisten kuusamolaisten karjavähiä. Nekin, samoinkuin kesäi-sin vapaina siellä täällä tavattavat takkuiset porot lisäävät vuoristovaiku-tusta. Muutamia vuosia on jo kulunut siitä kun Kuusamossa kävin, mutta elävinä ovat vielä säilyneet muistot tuosta seudusta mielessäni.

Ehkä elävimpinä Oulangan ja Kitkajoen laaksot koskineen ja suvantoi-neen. Viimemainitun joen ”Jyrävä” ja ”Aallekko” olivat ihania, vaihtelevia nähtävyyksiä. Niiden suvannoistahan vielä sai harreja ja forelleja vedel-lä, perhosongen puutteessa kuusennaavallakin, kun näiden Ahdin anti-mien oikea syöntiaika oli. Vielä muistuvat mieleen samaisen joen ranta-mien syvät vuomat, rotkot, joissa lapinvuokko, Dryas, herttaisena mättäi-nä heloitti; sen valkeat terät hohtivat kirkkaampina ja puhtaampina kuin meidän valkolakkimme.

Kuusamosta 1952. Kuva: Kyytinen Pekka. Museovirasto.

Drumplinmaisema Suivinkijärveltä Riikosenvaaralta pohjoiseen. Kuva: Kaarlo Hänninen.

Unohtumaton on se ilta, jolloin sitten Paanajarvelle, tuolle entiselle vuo-nolle saavuimme. Sen kirkkaaseen veteen kuvastuivat rantojen metsäi-set vaarat; alimpana, rantaäyräillä näkyi siellä täällä jokunen talo pienine peltotilkkuineen — kaikki muistuttaen Norjan rannikkoa pienoiskoossa Puuttui vain jykeviä, taivasta tavoittelevia tuntureita, joilla olisi hartioil-laan ollut valkea lumivaippa.


Paljon muistoja liittyy tähän, Laatokkaa lukuunottamatta, Suomen syvim-pään järveen, ja epäilemättä kaikista komeimpia nähtävyyksiä tarjoa-vaan. Taajametsäisen Honkavaaran kupeessa on siellä kuparimalmikai-vos, jossa odottelee louhijaansa, sulattajaansa ja puhdistajaansa maa-emon pinnalle pistävä mineraalisuoni, asiantuntijoiden lausuntojen mu-kaan Suomen tuottavimpia.

Kun poimimme suonesta louhittuja, kirjavanvärisiä malmipalasia, ja kun lähimetsistä lyösimme mielin määrin harvinaisia Calypsoja- kauniinpu-naisia kämmekköjä, -tulin ajatelleeksi, millaista seutu olisi, jos rautahe-von tarvitsema tasainen tie olisi tänne erämaahan - kuten Ruotsin mal-mivaaroille rakennettu. Tuosta kulkisi ehkä kiskopari lounasta kohden, tässä olisi kaivoslaitteet vipuineen, tuolla kaivoskylä asuntoineen ja tuol-la vastakkaisella, päivänpuoleisella vuonojärven rantamalla matkailija-hotelli mukavuuksineen, komeuksineen ja kävijöineen. Tulevaisuuden unelma - ehken!

Oulangan suisto ja Paanajärvi. Valok. Kaarlo Hänninen.

Tunturipuro.

Pieni puro laskee pohjoisrinteeltä Paanajärveen. Rantajyrkänteeseen se on muodostanut rotkon, mutta ei ole jaksanut syövyttää ylempänä ole-vaa, kovaa vuoriperää. Se syöksyy toistakymmentä metriä korkeana, äkkijyrkkänä könkäänä, muodostaen mitä idyllimäisemmän notkelman ja näyn, voittaen Tuovilanlahden, Korkeakosken kauneudessa, mutta voi-massa ja suuruudessa tosin ei Hevonköngästä - tuota perin vähän tun-nettua Puolangan putousta - Niagarasta puhumattakaan.


Auringon paisteessa välkkyvät puron kaskaadin kuohut, pieni mylly not-kelmassa imee sammaltuneeseen ruuheensa osan puron vedestä. Kor-piseutujen viljaa jauhavat sen kivet, mutta kauas ei niiden jyrinä kuulu. Muutama askel - niin niiden jyrinä on hävinnyt kosken kohinaan, ja kun taaksesi katsahdat, näet miten Paanajarven hiljaisen aamumainingin lai-neet loiskivat rantaan, ja vastapäisen tumman rannan tyvenessä kala-parvet muodostavat pian katoavia karehia.

Ruskeakallio Paanajärven rannalla. Valok. Felix Jonasson.

Paanajärven Ruskeakallio Inha I. K., kuvaaja ; Ståhlberg K. E., tuottaja 1892.

Äkkijyrkkänä kohoaa Ruskeakallio Paanajärven pinnasta. Tuskin lie sel-laista uimaria, joka hirviäisi hypätä sen jyrkänteeltä, korkean kirkontornin latvasta alas Paanajärven syvänteeseen. Jos heität kiven alas veteen, kuuluu sen veteen putoaminen tykin laukauksen tapaiselta jyrinältä, jon-ka kaiku kallion seinämistä monistaa. Kerran oli sinne - niin kertoo van-ha tarina - eksynyt peura ahman takaaajamana. Pakoonpyrkijä, kintereil-lään silmitön vainooja, Syöksyi reunamalta, kallion päältä alas, ja mo-lemmat löydettiin sitten kuolleiksi ruhjoutuneena jäältä jyrkanteen alla.


Muillekin Paanajärven rantavaaroille, Malinan- ja Riihiloman vaaroille, Ahma- ja Munavaaralle - niiden kaikkien nimiä ei enää jaksa muistaa-kaan - kannattaa kyllä kiipeillä, sillä aina niiltä näkyy Paanajärvi vaihtel-evan näköisenä, erilaisia maisemia tarjoaa se niille nähtäväksi, jotka ei-vät vaivojaan sure. Kiipesin viimeiseksi Paanajärven rantavuorten itäi-simmälle, Kuljavaaralle, hyvästelemään seudun ihanuuksia.

Kuvateksti

Paanajärven kylää Kuusamossa 1936- Kuva: Pietinen. Museovirasto.

Tyynenä lepäsi Paanajärven pinta, kalaparvet liikkuelivat sen kalvossa, ilta-aurinko kultasi vaarat, loi tummat varjot vastarannan vaarojen alle; alempana, taloissa huhuilivat lehmiä; nuottamiehet laittelivat rannoilla pyydyksiään veneisiin, ja tyyni erämaan rauha lepäsi kukkaniittyjen, rin-teiden vehreyden, kaiken luonnon ja ihmisten yllä.


Kalpenevat kuitenkin kaikki näköalat sen ihanuuden rinnalla, minkä Ki-vakalta saimme kesäyön auringon, tosin hetkeksi sammuvan hohteessa nähdä. Metsäisten vaarojen ja harjanteiden tumman sinen yläpuolelle kohosivat autiolakivaarojen ruskeanpunertavat, yön hämärässä tarumai-sen kauniit huiput.

Tuolla eteläpuolella näkyi Nuorunen, tuolla livaara, pohjoisesta taas Kuolajärven tunturihuippuja silminkantamattomiin ja idässä aavat Vienan vesien selät. Kaikkien välillä neitseelliset metsät tai siellä täällä aukeat aapasuot. Ja jalkojen juuressa kohisi väkevä Kivakkakoski synkeää, yksiverkkaista erämaan lauluaan.

Kävimme samalla matkalla rajan takanakin muutamissa Vienan Karjalan kylissä. Hauskoja kyliä, hauskoja ihmisiä oli asukkaina. Ehkä oudoksut hieman, kun ometta (= navetta, Etelä- ja Itä-Hämeen murre.H.J.) on sa-ma katon alla kuin ihmisasunnot, ehkä on muutamissa muissakin suh-teissa - eniten jumalankuvissa - vierasta leimaa, mutta kaiken vieraan vaikutuksen poistaa kansan ystävällisyys, herttaisuus ja rattoisuus.


Karjalan murre pulppuaa partasuidenkin huulilta vuolaana virtana, kau-niita ovat immet, pulskia pojat - ainakin silloin olivat. Nythän ovat ajat jo muuttuneet. - Ja sieviä ovat pirtit sisältä ja ulkoa monine pikku ikkunoi-neen. Kalmistot kuusikkoineen joka kylän laidassa olivat vallan juhlalli-sia, yksinkertaisen kauniita.

Niin - palataksemme vielä Kuusamoomme, pakistakseni sen kulkuneu-voista, tulee myöntää, etteivät ne ole aivan kai matkailijain mielenmukai-sia. Mutta maanteitse - siis vallan helposti - pääsee Paanajärvelle sekä muutamien pienempien vaarojen m. m. Rukavaaran juurelle. Kesäisin ovat veneväylät mukavia perkattuine pikkukoskineen ja pienine veneka-navineen, aivan erikoista, muualla Suomessa vallan tuntematonta vaih-telua tarjoten.


Venematkoilla voit kyllä koetella käsivarsiesi kestävyyttä ja jännittäväi-syytä sekä hermoja hivelevääkin on tarjolla, jos koskia alas lasket. Toi-sella mielin laskee perkaamattomia Pohjois-Suomen koskia kuin Oulun-joen parhainta, Pyhääkin. Vaaraahan ei ole tarjolla enää näitä laskiessa, mutta kyllä sensijaan monessa Kuusamonkin koskessa, joista sentään alaslasketaan. Kitkajoen kuohut ja Kivakka ovat sentään voittamattomat, veneellä kulkuun aivan liian vuolaat, voimakkaat, perkaamattomat.- Vie-lä vuosienkin kuluttua muistuu mieliin tuo syrjäinen, mutta silti kaunis maamme kolkka.

Sinne hiljaisten metsien helmaan, vaarojen raikkaisiin tuuliin, koskien, purojen, virtojen ja järvien rantamille mieleni palaa kun matkamuistel-mien! paraimpia etsiskelen ja mieleeni palauttelen. Jos kerran vapaan kesän saan, sinne, kesäyön auringon maata kohti painun, uudelleen vielä ihailemaan tuota maamme viehkeintä, vaihtelevinta seutua.