K. H. Arffman. / Tapio 1.1.1914.

Kuvaus metsätöihin menomatkasta Lappiin.


Lienee jokseenkin yleinen se käsitys, että Lappi on vain poromiesten ja jätkäin maa ja ettei metsänhoitomiehillä ole siellä mitään tekemistä ja oppimista. Luullaan tämän ohessa, että työskentely ja elämä Lapissa on niin vaikeata, että muualla Suomessa syntynyt ja kasvanut henkilö ei tu-le siellä toimeen.

Koska mielestäni tässä suhteessa yleinen mielipide on väärässä, niin tahdon kertoa olostani viime kesänä Lapissa, jossa otin osaa metsän-hoidontarkastustöihin Yläkemin hoitoalueessa. Ainakin yhden kesän oleskelu tällaisissa töissä tuottaa varmaankin melkoista hyötyä metsän-hoitoalalla oleville ja tälle alalle aikoville nuorille miehille.

Kuva 1: Kemijokea sauvomassa. Kuva: . A. Moilanen.

Kokoonnuimme Sodankylän pitäjässä olevaan Pelkosenniemen kylään, joka on noin kuuden peninkulman laivamatkan päässä Kemijärven kir-kolta pohjoiseen Kemijokea ylös. Meitä oli maamme eri kulmilta kokoon-haalittu miesjoukko: kaksi metsäkoulun käynyttä työnjohtajaa, kaksi met-sä-ylioppilasta ja yhdeksän harjottelijaa, viimeksimainitut metsäkouluun aikovia nuorukaisia.

Matkalla oli meille kerrottu oikein hirveitä juttuja Lipakosta, jonne olimme menossa. Ei siis ihme, että joukkomme oli vähän nurpealla tuulella. Olimmehan sitäpaitsi toisillemme vielä aivan vieraita. Pelkosenniemeen saavuimme kesäkuun 9 päivänä ja sullouduimme sikäläiseen, ahtaa-seen majataloon, joka jo ennestään oli aivan täynnä tukkilaisia, mutta jotakuinkin hyvin siinä yömme vietimme

Kesäkuun 10 p:nä valmistettiin kaikenlaisia työ- ja matkakaluja, eväsva-roja täydennettiin ja matkavene laitettiin kuntoon. Seuraavana aamuna varhain oli veneemme jo oikeassa matkatällissä (kuva 1); se oli kuormi-tettu laukuilla, laatikoilla, konteilla, pusseilla ja kuka tiesi mitä kaikkea siinä oli, mutta kyllä se mielestämme muistutti sitä kuuluisaa "Noanark-kia" muonavarastoon katsottuna.

Kuva 2: Jänkäläiskoskella. Kuva: A. Moilanen.

Meistä ei kukaan ennen ollut kuljettanut venettä sauvomalla. Senpä täh-den saimmekin Pelkosenniemeltä joukkoomme päälliköksemme entisen poromiehen, nykyisen kruununmetsänvartijan Uunon, jonka johdolla sit-ten sauvottiin ylös Kemijokea Martinkylään saakka. Kolme meistä oli ku-kin vuoroonsa sauvomassa ja toiset juoksivat jokitörmää pitkin.

Kun veneessä on kolme sauvojaa, niin sauvoo kaksi veneen rantapuolta ja yksi jokipuolelta, kuten kuvasta näkyy. Mutta me emme aina voineet pysyä tässä järjestyksessä, jonka johdosta usein kuului päällikkömme komento:

- Työnnä kovemmasti oikealta, pukkaa vasemmalle.

Vene sauvotaan rantavettä eli kostetta myöten, sillä siinä on pienempi virran käynti ja sauvoimet ylettyvät pohjaan. Kun koskipaikka tuli eteem-me, niin oli vene köydellä vedettävä koskea ylös (kuva 2). Parin miehen tuli ohjata venettä sauvoimilla, yhden tai useamman vetäessä köydestä.

Kuului komento:
-Köysi suoraksi ja miehet vetämään!
- Ei siihen köyttä kiinni, vaan hankaan, siitä vetämällä vene paremmin nousee.
- Siihen, siihen soutukoukkuun, kuului joukosta sanovan se kerkeäkieli-nen anjalainen.
- Vene ei ole paatti, eikä veneen hanka soutukoukku sanoi päällikköm-me, joka oli oikein tarkka siitä, että maassa oli käytettävä maan kieltä.

Kuva 3: Tavallinen jokirantamaisema Kemijoella. Kuva: S. A. Sohlman.

Ei kulkumme kuitenkaan ollut niin kiireellistä, ettemme olisi ehtineet teh-dä huomioitamme jokirantametsistä. Yleensä saapi aivan väärän käsi-tyksen Kemijoen yläjuoksun varrella ja tämän joen latvoilla sijaitsevista metsistä, jollei liiku jokitörmää ulompana. Kuusi ja koivu ovat yleensä vallitsevana puulajina jokirantametsissä, kun mänty sitävastoin on val-loittanut suurimman osan metsämaista jokivarresta ulompana.

Vain paikoin ulottuvat mäntymetsät jokirantaan saakka. Kuusi on yleen-sä erittäin huonokasvuista ja lahovikaista Yläkemin hoitoalueen metsis-sä, mutta jokien ja kangasmaiden läpi kulkevien purojen varsilla on se verrattain hyväkasvuista ja tervettä. Melkoinen osa kuusista on kuitenkin haaralatvaisia, jonka voimme kuvasta 3 nähdä. Mistä tämä haaralatvai-suus johtuu, en voi sanoa. Se aiheuttaa kuitenkin tavallisesti lahovian rungon latvapäässä.

Kuva 4: Ruukinpirtti, "ukkoherra" etualalla. Kuva: H. Aitto-oja.

Ilman mitään suurempaa vastusta pääsimme jotenkin samassa ajassa kuin sauvomiseen tottuneet pohjolaisetkin niin kutsuttuun "Viitolan hotel-liin", joka on 3,5 peninkulman päässä Pelkosenniemestä. Tämän sievän tuvan on mahtava Kemiyhtiö rakennuttanut majataloksi herroilleen ja kruunun metsänhoitomiehille.

Hotelliin päästyämme lähdettiin kilvan lähellä olevista torpista maitoa ja harmajata huitua hankkimaan, sillä olimme kuulleet, ettei sitä näin suu-relle sakille riittäisi. Seuraavana aamuna aikaiseen ylösnoustuamme ja teet juotuamme selviydyttiin vähitellen taipaleelle. Tämän päivän urakka-na oli nousta Saukosken kylään.

Sinne pääsimme jo iltapäivällä ja tavallisissa oloissa olisi meidän pitänyt saada hevonen venettämme viemään erään 3 km. leveän joenniemen poikki. Mutta hevosta ei kylällä ollut; ne olivat kaikki kaukana laitumella. Nyt oli vene sauvottava 11 kilometriä joenniemen ympäri. Matka oli teh-tävä vielä samana iltana, jotta seuraavana päivänä joutuisimme Martin kylään. Eräs kyläläinen otti veneen viedäkseen niemen ympäri 8 markan korvausta vastaan

13 päivän illalla saavuimme Martin kylään, jossa levähdimme seuraavan päivän tuon 11 peninkulman rimpuilemisen jälkeen. Täällä tehtiin loppu-valmistukset koko kesän sydänmaalla oloa varten.

Sunnuntaina 15 päivänä aamulla jatkettiin Martilta pohjoista kohti. Osa meistä lähti metsiä myöten ja toinen osa kuljetti veneitämme. Kaikkien oli kokoonnuttava yöksi "välipirtille", joka on jonkunlaisena majatalona Martin kylästä Sotataipaleen ja Tulppion uutistaloille vievän "läskitien" varrella. Tätä tietä nimitetään läskitieksi sentähden, että sitä myöten tal-vella kuljetetaan tukkityömaille tarvittavat ruoka- ja tarveaineet.

Kuva 5: Sotataipaleen uudistalo. Taustalla rannimainen Sotatunturi. Kuva: A. Raassina.

Kussakin "savotassa" eli kullekin suuremmalle hakkausalalle rakenne-taan Lapissa niin kutsuttu "ruukinpirtti" (kuva 4) jossa työnjohtaja eli "uk-koherra", hänen ajutanttinsa eli "tulipiippu" ja "kympit" kuin myös "hart-suherra", joka huolehtii ruokatavarain hoidosta ja jakelusta, ja kassööri asuvat herrojen puolella. Toinen puoli pirttiä on varattu päiväläisiä ja miksen sanoisi myöskin syöpäläisiä varten. Päiväläiset ajavat ruukin omia hevosia, korjaavat teitä, ovat apuna tukkivarastopaikoilla eli "laus-seissa" j.n.e.

Hevosmiehiä ja hakkaajia varten on sitävastoin erityiset "saunat" talli-neen useammassa kohdassa hakkausalalla. Laussin luona on tavalli-sesti kruunun hakkuunvalvojilla eli "peuraherroilla" pirtti. Peuraherroiksi sanotaan heitä siksi, että he merkitsevät muistiin muunmuassa kaikki ne leimaamattomat puut eli "peurat", jotka ostaja huolimattomuudesta tahi tahallaan kaataa. Nimitys "peura" johtuu taas siitä, että poroa, jolla ei ole isäntänsä merkkiä korvissaan, sanotaan peuraksi.

Seuraavana iltana olimme Sotataipaleen uutistalossa eli Lipakossa. Sieltäkäsin kävimme vielä myöhään rannimaisella Sotatunturilla tutus-tumassa tunturimetsiin ja ihailemassa Lapin hurmaavia näköaloja.

Kruunun metsämaita kartottaessa erotetaan tuntureilla seuraavat kolme vyöhykettä: havupuuvyöhyke, jossa mänty ja kuusi esiintyvät vain pai-kottaisesti, tätä ylempänä ovat koivu ja pajuvyöhyke ja viimeksi on pal-jas tunturivyöhyke.

Korkeimmilla tuntureilla ovat kaikki nämät vyöhykkeet olemassa, mutta matalammilla tuntureilla, kuten esimerkiksi rannimaisella Sotatunturilla, puuttuvat sekä koivu ja pajuvyöhykkeet että paljas tunturivyöhyke.

Kuva 6: Metsäniemeke rannimaisen Sotatunturin rinteellä lähellä lakea. Kuva: S. A. Sohlman.

Kuvassa 5 näemme taustalla rannimaisen Sotatunturin kuin myös, miten tunturin rinteellä kasvavasta yhdenjaksoisesta metsästä nousee kapeita juovia eli ikäänkuin metsäniemekkeitä tunturin lakea kohti. Kuvassa 6 taasen näemme lähemmältä osan tällaista niemekettä, jonka muodos-tavat tuulen pieksämät koivut, kuuset ja männyt. Metsäjuovien välissä on tavallisesti louhikko eli "rokka", jonka näemme kuvassa etualalla.

On luonnollista, ettei mikään metsänhakkaus voi tulla kysymykseen ylempänä tuntureilla jo siitäkin syystä että siellä ovat puut kovin huonoja ja niiden ulosotto on melkein mahdotonta. Mutta myöskin alempana tun-turien rinteillä on hakkaus toimitettava erittäin varovaisesti eli siten, että vaan puu sieltä toinen täältä kaadetaan, jotta metsänraja ei alenisi.


Yläkemin hoitoalueessa, jossa tässä kertomuksessa olemme liikkuneet, on ehdotettu erotettavaksi laajoja tunturiseutuja niin kutsutuiksi suoja-metsäalueiksi, joissa hakkaukset olisivat toimitettavat mahdollisimman säästäväisesti sekä kruunun että tälle alueelle perustettavien uudista-lojen metsissä.

Sotatunturin laelta näimme, niin kauvas kuin silmä kantoi, vain aaltoi-levaa vuorimaisemaa. Vaara peittyi aina vaaran taa.

Vaikka jo oli kesäkuun 16 p., niin peitti lumi vielä tunturien ja korkeim-pien vaarojen laet. Purevan kylmä tuuli ajoi meidät pian alemmille mail-le.

Jossakin seuraavassa Tapio-lehden numerossa koetan tehdä selkoa elämästämme itse työmaalla kuin myös metsänarvioimistöistämme ja niiden tuloksista.