Samuli Paulaharju. / 01.01.1918 Otava no 1
Kuvia koltta-naisen elämästä
Äärettömissä erämaissaan Jäämeren kaltailla elävät koltat, venäjän-us-koiset Kuolan lappalaiset, elävät omassa tunturien takaisessa maail-massaan kuin ainakin erämaan oikeat lapset välittömässä kosketukses-sa ja ymmärtämyksessä suuren luonnon kanssa, elävät kuin muutkin erämaan synnyttämät ja kasvattamat eläjät samoillen sydänmaillaan seudusta toiseen, paljoakaan tietämättä mitä tapahtuu tunturien toisen puolen maailmassa.

Parantaja puhaltaa taudin pois, ( Vilgeshjaur, Petsamo). / Kuva: Manninen Ilmari v.1933. / museovirasto. / finna.fi
Niin kuin saavat erämaiden eläimet riistaansa alituisesti ajella, niin täy-tyy ihmiseläjienkin alinomaa olla hengenpidäkkeen hankinnassa. Elämä on täälläkin yhtämittaista taistelua. Miehet raatavat, naiset raatavat. Ja varsinkin naiset! Sillä niinkuin miltei kaikkien luonnonkansojen keskuu-dessa naiset saavat kantaa elämän raskaimman taakan, niin kolttienkin mailla naisten toiminta on alituista ahertelua sekä kotoisissa askarteluis-sa, että ulkoisissa elämäntarpeiden etsinnöissä.

Jakk Gavriloff lähdössä vaimonsa kanssa verkkoja laskemaan Nickul Karl, kuvaaja 1934 Museovirasto. / finna.fi
Sitten vasta miehet saapuvat veneen perään huopaamaan naisten ai-roille asettuessa. Samoin taas kotirantaa nsoudetaan, ja naisväki jää raskasta vettynyttä nuottaa uluille ripustelemaan ja saatuja kaloja per-kaamaan. Mutta miehet rientävät suoraan pirtille laittamaan teevettä tu-lelle.

Vaimo kantaa verkkoa v. 1934. Kuva: Nickul Karl. / Museovirasto. / Finna.fi
Siksi vasta illalla yön saapuessa — kesäyön aurinko voi kyllä kelletellä punahohtoisena pohjoisella taivaanrannalla — soudetaan järvelle, vede-tään apajaa ja palataan puoliyön tienoissa, jopa myöhemminkin aamu-kahden, kolmenkin seuduissa.

Pyykinpesijä avannolla v. 1934. Kuva: Nickul Karl. / Museovirasto. / finna.fi
Käsitöissä Lapin naiset ovatkin varsin taitavia ja ahkeria. Päivät päästään he ahertavat. Aamulla — nimittäin heidän aamunaan, siinä puolipäivässä, jälkeenkin puolenpäivän - kun on saatu suuruksiksi teetä ja kakkua ja illallisen kalakeiton jäännöksiä, alkavat päivän puuhat. Paljon työtä antavat kalanpyydykset: milloin on verkkoja korjattava, milloin nuottaa parsittava, milloin taas uutta pyydystä pisteltävä. Siinä työssä saattavat miehetkin olla avullisia, mutta tuon tuostakin miesrukat väsähtävät ja käyvät lautsalle lepäämään.

Vjätsi Semenov kertaa suo-ninyöriä v. 1935. Kuva: Manninen Ilmari. / Museovirasto. / finna.fi
Ja heinäkuulla, kun rantaruoho on rehevimmillään, käyvät naiset leik-kaamassa käyrällä viikatteellaan kenkäheiniä talvisiksi pakkasentukkeik-si. Oikein venelastein niitä soudetaan kotirantaan kurikoidaan pehmeiksi ja kääritään isoiksi renkaiksi ja viedään talven varaksi aittoihin.

Kolttavaimo pehmittää kenkäheiniä v.1927. Kuva: Äimä Frans. / Museo-virasto. / finna.f
Kangasta ei koltta-emäntä osaa kutoa. Mutta vallan paksuja villaraanuja, joita käytetään makuupeitteinä, valmistaa hän varsin yksinkertaisilla kangaspuilla. Pirttiin asetetun parin viistopuun varaan on muutamien varpojen väliin pingotettu loimet, joihin niisien avulla saatetaan avata ja sulkea ”suu”. Ja vain käsin, aivan sukkuloitta, pujotellaan paksu nauha-mainen kudelanka suuhun, ja tukevin hyppysin pirran asemasta tiuka-taan se paikoilleen.

Nainen, jolla yllään vanhanaikainen viitta v. 1934. Kuva: Nickul Karl. / Museovirasto. / finna.fi
Saadapa nähdä koko kolttaraito talvella valkealla lumihangella nionikir-jaisissa tamineissa, vieläpä ahkioiden eteen valjastetut porohärätkin pu-naisissa kirjovöissä ja helkkävissä kulkusissa, jo se on mitä. mahtavin juhlamatkue. Ja kaikki tämä valtava, oikeinpa silmiä häikäisevä komeus on yksinkertaisten kolttaemäntäin, tunturien takaisten erämaiden lasten käsialoja. Sillä poron valjaittenkin ompelutyöt on naisten näppäryyttä.