Kirjoittanut ja valokuvannut talousopettaja Gertrud Hougberg. / Kotiliesi 1934.

Kyökin puolella - Lapissa.


Ehkä kaikkein ensin mainitsen, että olen yksi niistä ylioppilastytöistä, jotka eräänä kauniina kesäaamuna mieli täynnä odotusta suuntasivat matkansa pohjolaan, toisin sanoen lähtivät pohjoisella pikajunalla Rova-niemelle jatkaakseen sieltä matkaansa tuonne "keskiyönauringon ja tun-turien maahan". Olimme pestatut Suomen Matkailijayhdistyksen palve-lukseen hoitamaan niitä lukuisia turisteja, joita odotettiin Lappiin ja Pet-samoon.

Olimme siis sanan täydellisessä merkityksessä "kyökinpuolella". Tehtä-viimme kuului ruoan valmistaminen, tarjoilun hoitaminen ja yleensä vie-raiden hoivaaminen ja vastaanottaminen.

Ensimmäisiä ihmetteleviä kysymyksiä, mitä Lapin oloihin vähemmän pe-rehtyneet ihmiset tekevät, on useimmiten: "Mistä te siellä erämaassa valmistitte ihmisille ruokaa?" Se voikin tuntua probleemalta niille, jotka eivät tiedä, että Jäämeren ihanaa leveätä maantietä pitkin kulkevat suu-ret postiautot kahdesti päivässä molempiin suuntiin.Toinen niistä - "Lapin pikajuna" - lähtee Rovaniemeltä klo 10 aamulla ja saapuu Liinahamarin hotelliin Jäämeren rannalle klo 1:n ajoissa yöllä.

Ja jos puhelimitse aamulla teki tilauksensa Rovaniemen hyvin varuste-tuista kaupoista, oli siis mahdollisuus saada tavarat jo samana iltana tai yönä! Sitäpaitsi meillä oli oma pieni keittiökasvimaa, niin uskomatto-malta kuin se kuulostaakin.Ja vaikka siellä vasta kesäkuun puolivälissä voitiin kylvää, koska lumi vasta silloin oli sulanut, niin saimme jo heinä-kuun keskivaiheilla valmista pinaattia, salaattia, retiisejä, dilliä ja persil-jaa niin paljon kuin tarvittiin. Huomioonotettava seikka Lapissa on näet, että siellä kasvaa kaikki kaksi kertaa nopeammin kuin täällä etelässä, kun aurinko paistaa siellä läpi koko yön.

Lapin juna kulkee.

Suuret postiautot välittävät yhteyttä eteläänpäin.

Entä sitten turistit, joista minun oikeastaan piti tässä puhua! Niiden jou-kossa oli kaiken maailman kansallisuuksia suomalaisista aina etelä-af-rikkalaisiin ja etelä-amerikkalaisiin saakka. Ja melkein poikkeuksetta he olivat kaikki ihastuttaviaja herttaisia ja Suomen ja varsinkin Lapin- ja Petsamon ihailua täynnä.

Ulkomaalaisista olivat tietysti skadinavialaiset - ruotsalaiset ja norjalaiset lukuisimmat. Norjan rajahan oli niin lähellä, että melkein joka päivä tuli norjalaisia ja myöskin ruotsalaisia perheitä omilla autoillaan Suomen puolelle kahville tai päivällistä syömään, niin ettei heitä enää osannut pitää oikein ulkomaalaisinakaan.

Niinmuodoin sitten englantilaisetoikeastaan jäivät parhaitenedustetuksi kansaksi jaikäänkuin painoivat leimansakoko turistielämään.

Yleinen mielipide kaikilla, jotka ovat tulleet englantilaisten turistien kans-sa tekemisiin, lienee varmaankin se, että matkustava britti on hauskim-pia ja miellyttävimpiä tyyppejä, mitä voi saada vieraakseen. Hän on ää-rettömän reipas ja asiallinen aito "homespun"istä valmistetusta, hyvin "istuvasta" urheilupuvustaan aina Englannista mukaan tuotujen lohen ja forellien kalastusvälineisiin asti. Sillä Lapissa matkustava englantilainen turisti on ennen kaikkea intohimoinen urheilukalastaja, joka tavallisesti ei lähde tänne kauas pohjoiseen ihastuttavia näköaloja tai keskiyönaurin-koa ihailemaan, vaan ainoastaan pyytämään lohia ja forelleja Lapin ja Petsamon lukuisista koskista.

Ja kuitenkin tämä kaikkialla suosittu englantilainen turistityyppi ei ole kaikkein helpoimmin hoidettavia vieraita. Hän ei tavallisesti totu mukau-tumaan vieraan maan oloihin, vaan pitää itsestään selvänä asiana, että hänen ulkomaillakin täytyy voida järjestää elämänsä aivan samalla ta-voin kuin omalla saarellaan. Mutta hän tuo nämä toivomuksensa esille niin ihastuttavan luonnollisella tavalla. Hän on ensimmäinen kansa, "the first nation" - omasta mielestään - ja sillä hetkellä varmaan kaikkien mui-denkin mielestä.

Kerron heti pienen esimerkin tämän mukautumiskyvyn puutteesta. Eng-lantilainen turisti tulee joka aamu herkullisesti katettuun suomalaiseen voileipäpöyään. Hän istuutuu pöydän ääreen, mutta ei koske noihin lu-kuisiin leikkeleisiin ja pikkulämpimiin. Hän on tottunut siihen, että ruoka-lajit yksi kerrallaan tarjotaan hänelle, ja niin hän odottaa nytkin, kunnes tarjoilijatar huomaa tuskallisen tilanteen ja hänelle tulee tarjoamaan jota-kin. Ja hän otaksuu, että kaikkialla tiedetään, että hänen elämäänsä eh-dottomasti kuuluvat paahdettu leipä, hillo ja kinkku ja munat. Uuteen ruokaan hän mieluimmin ei tutustu ja hän juo halusta kahvia keskellä ateriaa "perunoiden asemasta".

"Kyökinpuolen" ylioppilastytöt kansallispukuineen edustivat Suomen eri seutuja.

Englantilaiset lapinvieraat ovat in-nokkaita kalastajia. Oikealla lon-toolainen lääkäripariskunta, joka vietti neljättä kesäänsä samassa Lapin majassa.

Bernhard Shaw'n näköinen herra saapui Lappiin Perusta ja lähti sitten Singaporeen.

Kotimaisetkin ruokavieraat tarvit-sivat säännölliset ateriansa!.

Meillä kävi kuitenkin äärettömän monenlaisia englantilaisia. Muistan pe-sunkestävän lordin, joka matkusti tulkin ja miespalvelijan kanssa, koska hän oli niin hieno, ettei voinut itse puuttua mihinkään, vaan palvelija sai riisua yksin kengätkin hänen jalastaan. Ja pyydystettyään muutaman fo-rellin hän määräsi ne aamiaiseksi keitettyinä aito majoneesikastikkeen kera, minkä viimeksi mainitun valmistaminen paahtavassa kesäkuumuu-dessa ja kiireessä ei kyllä kuulu kesän kaikkein mieluisimpiin muistoihin.

Mutta oli meillä ylen ihastuttaviakin! Esimerkiksi vanha, Bernhard Shaw'n näköinen gentlemanni, joka vielä 78 v. vanhana saapui Suo-meen Perusta, koska tahtoi tutustua Lappiin ennen kuolemaansa, ja jo-ka sitten matkusti meiltä Singaporeen. En ole koskaan nähnyt niin syvää ja kaunista rauhaa kenenkään ihmisen silmissä. Hän oli kiertänyt maail-maa ja hän tunsi sen.

Humoristisimpia tyyppejä oli nuori runoilija ja parlamentinjäsen, joka ihastui Suomessa pannukakkuihin ja lappalaisiin pieksuihin, kysyen kui-tenkin viimeksi mainituista, oliko aivan varmaa, etteivät varpaat niissä ala kasvaa ylöspäin.

En voi myöskään olla mainitsematta kuuluisaa lontoolaista lääkäriä, joka vaimonsa kanssa vietti Lapissa jo neljättä kesää kolmenviikon loma-ai-kansa, aina tässä samassa majassa, mikä heidän mielestään oli ihanin paikka maailmassa.

Muista kansallisuuksista herättivät ranskalaiset ehkä eniten huomiota. Heille oli kaikki täällä Suomessa uutta ja outoa - varsinkin Lapissa - ja he olivat innostuneita tutustumaan kaikkeen. Suomalainen ruoka oli hei-dän mielestään ihastuttavaa. Kalastamisesta ei heillä ollut aavistusta-kaan. Jo se seikka, että yksi forelli tarttui heidän koukkuunsa,sai heidät niin haltioihinsa, että kauniilla runolla ikuistettiin tämä merkkitapaus ma-jamme vieraskirjaan. Että kysymyksessä olevaa forellia ei koskaan saa-tu veneeseen, ei lainkaan lamauttanut heidän iloaan.

Olihan meillä vieläkin merkillisiä vieraita. Tuo eteläafrikkalainen naisfar-mari, joka jo neljättä vuotta oli matkalla maapallon ympäri, italialainen sankaritenori ja moni, moni muu. Mutta niistä kaikista tulisi liian paljon kertomista. Iloksemme saimme todeta, että he kaikki näyttivät viihtyvän hyvin. He puhuivat kauniisti maamme ihanuudesta ja suurista mahdolli-suuksista turistimaana ja he lupasivat tulla uudestaan ja lähettää vielä tuttaviansa ja ystäviänsäkin tänne.

Ja meille tuo kesä varmaankin oli sisältörikkain ja opettavin joka suh-teessa. Se oli kuin pieni ulkomaamatka, se toi mukanaan uusia tuttavia ja näköalojaja uusia tietoja vieraiden maiden ihmisistä ja oloista.