Pentti Stoor.

Laakson Pekka.


Kun aloin kertoa Kaukosista, en millään voi ohittaa Kaukosen Kallen toi-seksi vanhinta poikaa Pekkaa, joka 1950-luvulla oli paikallisen mitta-puun mukaan erinomainen kestävyysurheilija.

Siihen aikaan lahjakkaatkaan urheilijat eivät harjoitelleet minkään ohjel-man mukaan, mutta ihmiset joutuivat liikkumaan paljon jalkaisin tai pol-kupyörällä. Kun he tekivät sitä lapsesta saakka, heille kaikille kehittyi vankkumaton kestävyyspohja. Jos henkilöllä oli vielä perittyä nopeutta ja voimaa, saattoi hänestä syntyä muita parempi urheilija. Pekan tavara-merkki oli peräänantamaton luonne ja ääretön sisukkuus. Hän ei hevillä tunnustanut muita paremmakseen.

Eräässä maastojuoksukilpailussa noustiin ampumaradan vierestä lähes pysty-seinää Näkkälän polkutielle, josta laskeuduttiin Laakson Veikon pellon nurkalle ja edelleen tievoja pitkin Hukkain talolle. Tältä äärimmäi-sen raskaalta radalta Pekka tuli Buskan Viljon jälkeen toisena maaliin, mutta matkalle hän oli ihan kaikkensa antanut, jopa tekohampaat.

Juoksun jälkeen Pekka makasi maassa pallealihasten krampatessa niin, että osa porukasta luuli jo tämän heittävän veivinsä. Eikä tämä juoksu ollut ainoa kerta, kun tekareita täytyi hakea kilpailun jälkeen reitin varrel-ta.

Toinen vielä enemmän sisua vaatinut kilpailu tapahtui Marianpäivän hiih-tojen aikaan tulisessa pakkasessa. Pekka lähti matkaan vaalean vihreä verryttelypuku päällään. Ensimmäisen vitosen kierroksen jälkeen Pekka pyysi sanomalehtiä, jotka hän sujautti perhekalleuksien suojaksi verryt-telypuvun sisään, heitti tekohampaat hangelle ja jatkoi matkaa.

Toisen kierroksen jälkeen sanomia piti lisätä, kun munat olivat kuulem-ma alkaneet kolisemaan jalkojen välissä. Reidet punaisiksi paleltuneina Pekka sivakoi voittajana maaliin. mutta perhekalleuksien toimintakyky säilyi, siitä osoituksena ovat jälkeenpäin syntyneet lapset.

Pekka oli myös viehättävä seuraa. Asian voi varmaan vieläkin tarkistaa äitini siskon tytöltä liki 90-vuotiaalta Oililta, joka ihastui hänen ja tyttöka-verinsa tunturioppaana toimineeseen Pekkaan vuoden 1948 keväällä.

Pekka sai myös läheisen ystävän ministeri Kauko Juhantalosta, joka kir-joitti todella kauniin muistokirjoituksen hänen ja Pekan erikoisella tavalla syntyneestä tuttavuudesta.