William Risto. / Totuus 1.6.1923.

Laestadialaisten ensimmäisen suuntaristiriidan syy


“Sivistyneiden ja puolisivistyneiden sieluissa vallitsee käsittämätön tyh-jyys, jota ei voida täyttää tansseilla eikä leikeillä, ei tanssiaisilla eikä näy-tännöillä, ei soitolla eikä pidoilla. Syödään, juodaan, nukutaan, huora-taan, lyödään korttia, tanssitaan, käydään näytännöissä ja pidoissa; juo-daan punssia ja totia, lauletaan kaikenlaisia huoralauluja ja juomalaulu-ja, ja kuitenkin sielu on tyhjä, tyytymätön, alakuloinen.”

(L. L. Laestadius).

Laestadialaista suuntaa, luterilaisesta uskontoliikkestä Ruotsissa, Suo-messa, Norjassa ja Amerikassa likeisesti seurannut on voinut havaita liikkeen sisällä ilmenevän sovittamattoman ristiriidan. Suuntariidaksi sitä voi hyvällä syyllä nimittää ja sitä se alusta alkaen on ollutkin. Havaitta-vissa on ollut kaksi, ilmeisesti toisistaan erkanevaa ajatussuuntaa. Jos-kus olemme tottuneet kuulemaan nimityksiä “Jällivaaralaiset”, “Uudesti heränneet”, “Esikoiset”, “Kirkolliset”, “Takkislaiset”, “Suomilaiset”, “Apos-toliset” j.n.e. Kaikki nämät nimitykset ovat sisältäneet, itsessään koko-naisuuden; laestadiolaisen kapinaliikkeen, pohjoismaisen luterilaisen valtiokirkon uskonnon opetusta vastaan.

Että alunpitäen laestadiolaisuudessa on ollut kaksi suuntaa, se lienee hämärästi selvillä useille, mainitun liikkeen uskovaisille. Hyvin harvat sentään heistä älyävät, että nämä suunnat olisivat olleet muuta paitsi kevyempää kahnailua luterilaisten valtiokirkon pappien ja laestadiolais-saarnaajien ja kumpaistenkin kannattajien välillä; jossa ydin väitteinä olisi ollut kysymys siitä, eikö laestadiolaisuuden tarkoitus ole repiä hajal-le kirkkoa, taikka sitten tulisiko heidän ilman muuta ryhtyä kannattamaan kirkkoa, papistoa ja sen verotusjärjestelmää.

Tämä kahnaus ei ole saanut sanottavasti auktoriteetteja kummallekaan puolelle, johtuen ei suinkaan väittelyhalun puutteesta kummallakaan puolella, mutta ilmeisesti toisen puolen, se on, laestadiolaisten saarnaa-jien kyvyttömyydestä tuntea liikkeensä alkua ja alkutaisteluja syvällisem-min.


Tämän lehden Joulukuun 1922 numerossa kerrottiin laestadiolaisen liik-keen alkusyistä, ja kävi selville, Laestadiuksen omien kirjotusten perus-teella, että liike oli alkujaan vähävaraisten uutisviljeliöitten ja tunturi lap-palaisten, sekä irtolais työväestönkin liikettä Ruotsin Lapissa ja Ruotsin metsä suomalaisten keskuudessa. Selville kävi myöskin, että vaikkakin Laestadius ensi- aluksi lähti taisteluun väkijuomaliikettä, sen seurauksia vastaan, niin hän joutuikin ennen pitkää vastakkain itse sen syyn kanssa mikä väkijuoma-liikkeen kuohuttajana on huomattu olevan.

Kuta useamman askeleen Laestadius otti metsäläiskansansa hyvinvoin-nin kohottamisen tiellä, sitä useamman suuredun, yksityisedun, rikkai-den edun ja etuoikeutettujen edun, lakeineen, säädeineen ja salaisine juonineen hän huomasi tiellensä vastuksia ja esteitä nostavan. Sikäli kuin köyhän kansan joukko linjautui taistelijan tueksi ja kapinoitsijoiden luku lisääntyi, sitä varmemmin kaikki Norrlannin sen aikuiset riistäjät järjestyivät taistelurintamaan kaikkia lukiais suuntia vastan, joista suun-nista he lienevät, kuten näyttää Laetadiusta vastaan nostetuista syytteis-tä ja kanteista ja parjauksista, pitäneet Laestadius veljesten, erittäinkin Lars Leevin johtamaa liikettä vaarallisimpana. Laestadiuksen nerokkuus ja lahjomattomuus heitä lienee pahimmin pelottanut.

Moni kysynee, mitä pelottavaa mahtoikaan olla lähes kirjantaidottomien metsäläisten liikkeessä? Katsokaamme ja se meille kyllä selviää.

IESPIETI-PIETARI VASARA JA VAIMONSA. Hän oli pienestä pojasta 80 vuotiaaksi kuolemaansa uskollinen Laestadiuksen ensimäisiä oppilaita, myöhemmin kuuluisa Lapin saarnamies. Kulutti paljon aineellisiakin varoja laestadiolaisuuden levittämiseen Lapissa.

Meille nykyisen sukupolven ihmisille, jotka olemme olleet tilaisuudessa omin silmin näkemään osan niistä suunnattomista metsärikkauksista, mitä Ylä- ja Keski-Norrlandin, erittäinkin Lapin metsät ovat riistäjilleen viimeisen kahdeksan vuosikymmenen ajalla heruneet rikkauksia, selviää myöskin syy, miksi silloinen, se on, 1850-luvun valtaluokka Ruotsissa ja Suomessa, myöskin Norjassa, varoi herättämästä alempaa kansaa. Sil-loinen valtaluokka virkeällä mielenkiinnolla vahti, nuuski ja seurasi suuria kansanliikkeitä, Keski- ja Länsi-Europan maissa. Se tiesi tarkalleen mitä köyhemmän kansan vallankumousliikkeet olivat siivissään kantaneet Ranskassa, sen suuressa kumouksessa 1789; tiesi mitä siellä oli taistel-tu helmikuun ja heinäkuun kumouksissa, ja mitä oli tapahtunut joulukuun kapinassa. Ruotsin papisto semminkin, suurella valppaudella seurasi kirkko- ja uskontovastaisen mielialan kehitystä Europan kumousliikehti-misessä.

Järjestyneet yläluokat Ruotsissa ja Suomessa, joista papiston järjestö oli ollut uskonpuhdistuk- sen ajoista lähtein kiintein, itsekkäin, taantumuk- sellisin ja etuvalppain, eivät luonnollisesti voineet olla rauhoitettuja silloin kuin kansan joukot, työtätekevä luokka alkoi osoittaa heräämisen oireita. Työtätekevien luokkien herääminen tietysti oli vaarallisinta, jos se tapah-tui kaupunkeissa, mutta siitä voi alla vaaraa riistäjille ja näitten eduille, vaikkapa liikehtiminen alkaisi maallakin sikäli, jos se alkaisi kiinnittää ko-ko köyhälistöluokan huomiota kaikkialla.


Köyhemmän kansan tilanne Ruotsissa kulki vanhoissa vuosisataisen puolinaisen maaorjuuden ja valtiollisen oikeudettomuuden merkeissä. Vanha hallitusjärjestelmä istui sitkeästi satulassa; työkansalla ja maa-laisrahvaalla ei ollut valtiossa eikä kunnassa sananvaltaa paitsi hyvin niukka välillinen. Lehmät äänestivät. Hevoset hallitsivat. Viljatynnörit istuivat tuomioistuimissa. Mammona valtaistuimella. Ihminen oli merki-tyksetön ilman lehmiä, hevosia, viljaa, omaisuutta. Mutta köyhälistö Ruotsissa jo silloin höristi korviansa; se kuuli eteläisten maitten kumous-pauhun, aavisteli kumouksen johtavat aatteet.

Jo 1800 luvulla olivat tukholmalaiset raharikkaat, aavistaen älynneet ka-pitalismin nousukauden olevan edessä, ja uudenaikaisen teollisuuselä-män. Ilman suurempia meluja olivat he muodostelleet moniaita Norrlanin kehitysyhtiöitä, laivalinjoja, vaski- ja rautakaivantoruukeja ja sahalaitok-sia. Monin paikoin, varsinkin Lapin rajaisesta ja arvottomaksi käsitetystä Norrbottenista oli noille yhtiöille luovutettu suuriakin maa- ja metsäaluei-ta, sekä mineraalimaita. Vaski- ja rautaruukeja oli perustettu jo ennen Laestadiuksen aikaa niinkin kauas Pohjoiseen kuin Vaskivuoreen Ma-suniin ja niitä oli Kainuulla sekä Könkäsessä, Gylgenissä, Råneossa, Töreossa, Koivukoskella y.m.

Ilmeisesti sen ajan tukholmalaiset liikemiehet, Hermelinit ja muut, tulivat Norrlannin matkoillansa havaitsemaan maan suunnattomat metsä - ja mineraalirikkaudet ja vaikuttivat perustamiensa yhtiöitten eduksi niin, et-tä näille myönnettiin suuria maa-alueita. Kapitalistisen suurteollisuuden kehitys muissa Europan maissa kysyi myöskin pohjoisia maita, mitä ne voisivat vaihtaa raaka-aineina valmiisiin tuotteisiin. Kaiketi tämä etelän maihin pohjoisesta raaka-aineitten kysyntä aukasi Ruotsin porvariston silmät näkemään Pohjois-Ruotsin ja myöskin Pohjois-Suomen metsien arvon ja sen seikan, että suuri osa niistä oli talokkaiden käsissä. Näin ollen heidän pyytteensä edellytti Pohjolan rahvaan, olipa ne sitte suoma-laisia, ruotsalaisia taikka lappalaisia, uinuvassa ja tietämättömässä tilas-sa pitämistä.


Meille Pohjalaisille on myöskin tunnettua, miten Ruijan rannoilla suoma-laista ja lappalaista kalastaja- ja paimentolaiskansaa riistivät norjalaiset kauppiaat, virkailijat ja kansankieltä, se on, Suomen taikka Lapin kieltä osaamaton papisto. Orjuutus, mielivalta ja väärinkäytökset kalastajia kohtaan olivat päiväjärjestyksessä. Kalastajien työ ryöstettiin moninaisil-la keinoilla ja suuttumus ja viha vallitsi Ruijan rannoilla. Lappalaisilla, Norjan, Ruotsin ja Suomen tuntureilla asuen oli heidän ainoa elatuskei-nonsa porokarjojen hoitaminen, alistettuna mielivaltaisen ryöstövero-tuksen, varkauksien ja pakkoluovutuksien alaiseksi. Lapinmaan laajim-mat tunturialueet sijaitsevat Ruotsin Kaaresuvannon, Suomen Enonte-kiön ja Norjan Koutokeinon välisillä ja ympäristön mailla.

Ovela virkakoneisto, sekä viekas porvaristo oli pitänyt, kuten Laestadius kirjoituksissaan (HUUTAVAN ÄÄNI KORVESSA) toteaa näitä lappalaisia mielivallassa ja velanalaisuudessa luvattoman viinatulvan avulla. Mutta kun kansa alkoi Laestadiuksen raittiussaamojen kautta valistua ja irrot-tautua painajaisistaan, niin vastuulliseksi tästä kaikesta asetettiin Laes-tadius ja vimmattu parjaus ja ilmianto sekä syyttelyjen tulva kohdistettiin “Lapin haukku koiraa” vastaan. Koko Norrlannin silloinen sanomalehdis-tö, vieläpä Tukholmankin lehdet, mainitsematta nyt Luulajan lehdistä ulvoi yhteen ääneen siitä “hirmuisesta villityksestä”, minkä Laestadius oli pannut alulle Perä-Pohjolassa.


Tehtyjen ilmiantojen johdosta ja papiston tuomiokapitulin nuhteista, tutki-muksista, varoituksista, luterilaisen kirkon oikeaoppisuudesta seurauk-sena; ja kaiketi syvällisistä historiallistieteellisistä tutkimuksistaan tulok-sena, Laestadius joutuu itseänsä ja heränneitä puolustaessaan vetäyty-mään apostolilaisen veljeskommunistisen ajattelun sisälle. Ja se oli tällöin kuin Ruotsin kirkon johto huomasi menettäneensä pelin. Ruotsin rahvaassa, joka oli taistellut isiensä kautta “puhtaan luterilaisen uskon ja omantunnon vapauden puolesta”, eli yhäkin luja, tinkimätön käsite siitä, että ainoastaan alkuperäinen apostolinen marttyyreiden kirkastama oppi oli oikea. Kuka ikinä sen opinkäsitteen turviin pakeni ja sitä pelotta, ku-ten Laestadius saarnasi, hänellä oli pelottomien ihmisten myötätunto puolellaan.

Apostolisessa kristillisyydessä uhkui lämpö, joka elähytti ja yhä elähyttää köyhempää kansaa. Sen veljellisyys ja tasan jakamis aatetta; ettei ke-nelläkään tarvitsevalla kristiveljellä välttämättömiä ruumiillisia tarpeita puuttuisi, ovat aina ja kaikissa länsimaissa kovaosaisemmat kansanker-rokset ymmärtäneet ja parempiosaiset vihaten vainonneet.

Laestadiusta vastaan kohdistettu sokea vaino lähenti häntä saarnojensa hengessä ja saattoi mieskohtaisesti lähenemään, yhä enempi alhaisoa. Ja Lapinmaan kovaosaiset eivät voineet hänen ankaria parannussaar-noja käsittää muutoin, kun että parannus tarkoitti luopumista kaikkinai-sista paheista. Viinanjuonti pahe, kortinlyönti pahe, salavuoteuspahe, varastamispahe, tappelemispahe, lähimmäisen parjaamis pahe, väärin todistamia pahe, ylellisyys pahe, ahneus pahe, virkavallan mielivalta pahe, toisenoman laillisesti ryöstämispahe olivat ne jokapäiväisimmät väärinkäytöt, joiden alla Lapin rahvas ja heidän virkavaltansa eli. Laes-tadiolaista ensi herännäisyyttä seurasi tasainen parannus liikehtiminen kautta koko Lapin. Pimitetty rahvas alkoi omaksua herännäisyyden parannus aatteet sekä henkisesti, että aineellisesti itsellensä kuuluviksi.

Joko Laestadiuksen tieten taikka hänestä vain välillisesti riippuen levisi parannuksen teon aate. Sen aatteen, kuten yleensä kaikenlaisen sosia-lisminkin mukana kulki ensikädessä aate parantaa ja reformeerata kans-saihminen, vaikka Laestadius itse, nimenomaan opetti vetämään malka pois omasta silmästä ja sitte vasta kiskomaan raiskan kanssaihmisensä silmästä. Tietysti silloin, kuin heränneet paransivat itseänsä ja muuttivat elämäntapansa, he olivat valmiit ankarasti vaatimaan rikkailta, virkailijoil-ta ja papistoltakin elämän muutosta. Muutosvaatimukset, kanssakäymi-sestä kieltäytyminen ja kauppiasten poikoteeraus ja mietteet, sekä jul-kiset selityksetkin lakata maksamasta veroja papistolle. Siinä syyt, jotka kuohuttivat koko Lapin, niin Ruotsin, Suomen kuin Norjan varakkaat, vir-kavallan ja papiston mitä ilkeämielisempään ja salakavalampaan taiste-luun herännäisyys liikettä vastaan.


Herännäisten viholliset erehtyivät, kuten ainakin tällaisissa kapinaliik-keissä erehdytään uskomaan, että se on muutamien pahuus, hyvyys, viisaus, kierous, viekkaus j. n. e., joka saa sellaiset uudistusliikkeet alul-le. Ja jos, he järkeilevät, onnistutaan lyödä paimenta niin lauma hajoaa. He vaikeasti jaksavat käsittää, että olevissa oloissa täytyy löytyä se poh-ja, jolta yksin kaikki suuret uudistusliikkeet saavat niitä elävöittävän voi-mansa.

Katsottuna loogillisen järkeilyn kannalta, noiden kolmen maan etuoikeut-ettujen on täytynyt olla hiljaisessa, tuskin asiakirjallisessa sopimuksessa, käydä Laestadiusta ja hänen seuraajiansa yhteisvoimin nujertamaan. He odottivat sopivaa tilaisuutta ja odottaessaan, kaikilla mahdollisilla keinoil-la ärsyttivät, kautta koko Lapin alueen laestadiolaisia.

Norjan puolella Koutokeinossa alkoi varsinainen hyökkäys laestadiolai-suutta vastaan, johon hyökkäykseen avuliaasti, liiankin avuliaasti yhtyi-vät Ruotsin ja Suomen papilliset mahtajat. Siellä oli lappalaisväelle saar-nattu evangeliumia, luettu lakia, ylläpidetty järjestystä Norjan kielellä. Tä-tä kieltä suomalais-sukuiset lappalaiset eivät juuri ensinkään ymmärtä-neet ja kun he eivät ymmärtäneet, niin pappismiehet, kuten Stockfleth antoivat lammaslaumalle selkäsaunoja. Samoin pappi Zettlits, “oli taita-maton tässä kielessä. Sitäpaitsi hän ei mitenkään voinut sopia herän-neiden kanssa, nämä kun vaativat, että papinkin pitäisi parantaa eläm-äänsä eikä seurustella kapakoitsijain parissa.”

(L. L. Laestadius)

“Zettlits tahtoi olla herrana seurakunnassa ja kohteli heränneitä kopeu-della ja kovuudella.”
(L. L. L.)


Mielialaa myrkytettiin monella eri tavalla ja hämäräperäisiä huhuja liikkui heränneiden keskuudessa; odoteltiin jotakin olevan tulossa ja vaistotie-dot puhuivat, että jotakin hyvin kaameata tulee tapahtumaan.. Paikka-kunnalle oli ilmaantunut Laestadiusta vastaan syytteitä nostanut ja kan-teita laatinut, piilojansa pakoileva nimismies Bucht: “seikka, mikä niin-ikään osaltaan oli omiansa lisäämään häiriötä, oli se kovuus ja tylyys, millä noita jo villiytyneitä ihmisiä kohtelivat ne henkilöt, joiden piti olla heidän esimiehinänsä. Kerrotaan näet, että murhattu nimismies Bucht olisi käsin käynyt heidän (lappalaisten) kimppuunsa, ojentaessaan heitä. (ennen rettelöitä). Hän on, niin kertoivat maltilliset ja järjelliset lukijaiset, jotka myöskin ovat olleet taistelussa murhaajia vastaan - he kertovat, että nimismies Bucht-vainaja olisi saarnannut lakia heille nyrkeillä, kohta tultuansa Koutokeinoon, joten nämä, joiden mielet jo edellisten toimen-piteiden kautta olivat hämmentyneet, kiihotettiin kostoon.”

(L. L. Laestadius, Huutavan Ääni Korvessa Helmik. 25 p:nä 1853.)

Laestadialaisen hengen elähyttämän, Suonien Ala- Tornion, Vojakkalassa eläneen taidemaalarin Edward Iston maalaamasta “Hyökkäys” taulusta valokuvattu.

Vainomielisillä viranomaisilla on ollut ilmeisesti tarkoitus tehdä hyökkäys lappalais lukijaisia vastaan, koska he olivat siten asian järjestäneet, että Altenista merenrannalta, josta Koutokeinoa hallittiin ja jonne on matkaa noin viisitoista peninkulmaa, tuli Marraskuun p;nä 1852 mies, tuoden rautaketjuja, käsirautoja ja kaikenlaisia vankien tamineita mukanaan. Mies nakkasi ne maahan kirkonoven eteen, jossa parhaillaan oli juma-lanpalvelus. Tekikö hän tämän tarkoituksella synnyttää pelkoa vai sattu-mako yhtyi tapausten kulkuun, siitä ei liene koskaan saatu selvää. Mo-nella tavalla ärsytetty ja kiusoiteltu lappalaisjoukko, kiihkoisen ensi herä-tyksen innoittamana ja perinnäis tietojen Karjalais ja Pirkkalais kirkkojen polttamiskertomukset, muinaisaikojen vainokausilta, olivat omiansa vai-kuttamaan salaman nopeudella. Joku mies tuli kirkkoon ja nähdessään vangitsemisvälineet luulotteli yleisen vangitsemisen olevan kyseessä. Hän kiihottuneena meni kirkkoon huutaen: “nyt Stefanuksen usko joutuu koeteltavaksi.”


Lappalaiset otaksuivat tämän kaiken takana olevan pastori Stookfletin ja mahdollisesti kylän kauppiaan Ruthin ja ehken nimismies Buchtin. Ju-malan palveluksen jälkeen “samottiin kauppias Ruthin taloon, jossa ni-mismies Bucht asui. Ruth lyötiin siellä kuoliaaksi halkopuulla. Bucht rien-si hänelle avuksi ja pistettiin puukolla kuoliaaksi. Sitte sytytettiin talo ja poltettiin. Nyt riennettiin pappilaan, jossa kirkkoherra Hvoslef otettiin esiin ruoskittavaksi. Luultavasti olisi hän tullut tapetuksi, ellei apua olisi saapunut. Nyt syntyi auttajain ja kiihkoilijain välillä taistelu, jossa eräs vaimo jälkimäisistä heitti henkensä. Kun heidät vihdoin saarrettiin huo-neeseen, ei kenkään rohjennut mennä sinne sisälle, vaan kekseillä vedettiin yksi toisensa perästä ulos, lyötiin rautoihin ja vietiin vankilaan. Kaksi heistä tuomittiin kuolemaan ja mestattiin; monet muut elinkauti-seen vankeuteen, josta rangaistuksesta sittemmin saivat armon.”

(Bergroth, Suomen Kirkko II osa sivu 858).

Kun tieto vähinerin levisi Koutokeinon tapauksista yli Pohjolan, niin Laestadiuksen ja lukijaisheränneiden viholliset tarttuivat hukkuvan tavoin tähän heikkoon oljen korteen. Laestadius kertoo miten sen aikuiset Ruotsin viinaetuja palvelevat sanomalehdet, leimasivat hänet vastuulli-seksi kaikesta, ulkokullatuksi, jesuiitaksi, saituriksi, joka kristillisyyden varjossa vetää puoleensa muiden ihmisten omaisuutta. Nuo samat leh-det, jotka vuolaasti parjasivat Laestadiusta ja hihuleita, joksi heränneitä nyt alettiin nimitellä, olivat jo silloin selvillä sanomalehtien ainaisesti omaksumasta menetelmästä: parjata ja saattaa väärään valoon, mutta ei antaa syytetylle tilaisuutta puolustautua.

Kaikki ne, joiden kukkaroetuja Laestadius oli johtamallaan liikkeellä lou-kannut asettuivat tuomariksi. He syyttelivät johdonmukaisesti, selittäen, että Laestadiuksen johtaman liikkeen tarkoitus on tuhota koko laillinen järjestelmä, saattaa rystömurhat ja tasajakolaisuus vallitsevaksi, syödä seuralaisineen kylmille kaikki Pohjolan talot, elää laiskuudessa ja kai-kenlaisessa salaisessa paheellisuudessa.


Pohjoismaiden luterilainen papisto selitti laestadiolaisuuden villi- ja hur-mahenkiseksi lahkolaisuudeksi; he vertailivat Laestadiusta Tuomas Munzeriin ja 15:sta vuosisadan Saksan talonpoikaiskapinoitsijoihin, jotka kapinoitsijat tuhottiin Luteruksen itsensä tuomitessa noita “hurmahen-kiä.”

Tilanne kaiketi on ollut Laestadiukselle mitä kiusallisin. Sillä vaikka hän itse kirjotetuissa saarnoissaan ei suoranaisesti kiihoittanut taloudelliseen kommunismiin ja tasajakolaisuuteen, niin hänen apostolista henkeä heh-kuvat saarnansa ja hänen persoonallinen suhtautumisensa köyhään kansaan ja hyökkäyksensä rikkaita sortajia vastaan oli kuitenkin kansan joukoissa käsitetty siksi mitä se todella oli; se on, kristilliseksi veljes kommunismiksi Stefanuksen aikaiseksi yhteistoiminnaksi, niin henkisesti kuin ruumiillisestikin.

Kun häntä syytellään Lutheruksen opista poikenneeksi vääräoppiseksi, niin tällöin Laestadius on pakoitettu etsimään turvaa juuri äärimmäisistä apostolilaisista, v/aldolaisista albigensilaisista, hussilaisista ja Lutheruk-sen väkevimmistä ajatelmista. Hänestä tulee pyhällä kiivauden hengellä kastettu sankari, joka taistelee pelotta ja heiluttaa tulista uskonsa säilää henkisesti homehtuneen valtiokirkon papiston selkäpiillä. Hän toteaa vääjäämättä, että se ei ole hän eikä hänen “ymmärtäväiset” heränneet, jotka ovat poikenneet puhtaan opin tieltä, vaan Ruotsin valtiokirkko, sen ylimmistä piispoista, alimpiin pappoihin asti. Hänen jyrisemälleen ja vääjäämättä todistamalleen totuudelle ei papisto voinut mitään. Se mikä oli totta se myöskin sinä pysyi.

Mutta vaikka Laestadiuksen persoonalle ei tuolla juonella voitu mitään, niin hän kuitenkin joutui vetämään rajan “järjellisten ja järjettömäin” lu-kijaisten välillä. Hän huomasi kaiketi, että niin vähätietoisen rahvaan kansaa ei voinut pitkälle mennä lyhyessä ajassa. Hänen muutamat re-helliset saarnaavat apulaiset, kuten Raattamaa. lespieti, Erkki Antti olivat lyhyttietoisia myöskin. Heihin voi luottaa, mutta he eivät ehtineet kaik-kialle. Siis erehdyksiä voi tapahtua ja tultaisiin tekemään kansan kes-kuudessa. Koutokeinossa tapahtunut murhajuttu ei ehken olisi viimei-nen, Korpilompolossa voitiin polkea raamattua jalkoihinsa, Ylitorniolla voitiin piestä palkollisia, Tengeliössä voi talonpojat viikkokausia ajaa ta-kaa piruja, toisin paikoin voivat uskonvimmaiset lapset piestä ja polttaa vanhempiansa ja päin vastoin. Näistä kaikista tultaisi syyttämään Laes-tadiusta, vaikka hän niihin kaikkiin henkilökohtaisesti oli tietysti syytön.

Nämä seikat johtivat lopullisesti siihen, että Laestadius heti, saatuansa tiedon Koutokeinon murhenäytelmästä ja kuultuansa että “Koutokeinos-sa asuvaiset maltilliset ja järjelliset lukijaiset kohta erkaantuivat tuosta raivoisesta lahkosta, niin pian kuin heidän ymmärryksensä selveni, että tuo hurja lahko oli joutunut harhateille, niin syntyi myöskin järjellisten ja järjettömäin lukijaisten välillä sanasota, niin usein kuin tapasivat toisen-sa.”

(L. L. Laestadius, Huutavan Ääni Korvessa. Sivu 406.)

Vaikka Laestadius näin, odottamattomien murhetapausten takia oli pa-koitettu vetämään edelläkirjoitetun kaltaisen rajaviivan itsensä ja herän-neiden väliin, niin ei se missään nimessä merkinnyt sitä, että Lapin esi-koiset olisivat luopuneet Laestadiukseni alkuperäisesti esittämästä hen-gestä. Varsinaisen sydän Lapin, johon voidaan lukea Kaaresuvanto, Enontekiö ja Koutokeino keskuspisteinä, heränneet riippuivat erinomai-sella sitkeydellä kiinni käsitteissä, jotka suuresti muistuttavat Amerikan aikaisempia hollantilaisten ja englantilaisten puritaanien kiihkokäsitteitä.

Lapin esikoiset sitkeästi pysyivät alkuperäisessä apostolisessa omaisuu-den yhteys ja tasajako ajatuksessa ja yksinkertaisissa elämäntavoissa. Kristityt eivät saaneet, heidän selityksensä mukaan elää minkäänlaises-sa ylellisyydessä. Vaatteiden koreilu oli jyrkästi kielletty, kiiltävät sormuk-set, renkaat ja kellojen perät olivat paholaisen kiiltokapineita omiansa eksyttämään ihmissieluja kadotuksen tielle. Loistavat ajoreet, koristellut porojen ja hevosten valjaat olivat merkki maallisista himoista ja pahoista mieliteoista. Kotielämä piti olla jyrkkää ja ankaraa; rukouksella tuli päi-vän aloittaa, siunauksia ja raamatunlauseita sovittaa kaiken työn yhtey-dessä pitkin päivää, tuomioita tuli lausuilla suruttomista niin usein kuin mahdollista ja rukouksin, huokauksin ja siunauksin laskeuduttiin levolle.

Lapin esikoisten käytös kaikkia uskottomia kohtaan oli ja on yhä jyrkkä ja säälittä tuomitseva. Koutokeinossa puhkesi tuo henki murhina ulos, mutta vaikka kaksi murhaajista mestattiin Altenissa, niin henki ei muuttu-nut. Ei edes kuolemaan tuomituista molemmat horjuneet. Toisen kerro-taan olleen niin täydellisesti alkuperäisen pyhän vihansa hengen vallas-sa, että hän oli musta kasvoiltansa ja verensä ei juossut vaikka käsi ja kaula kirveellä katkaistiin. Toisen, kertoo Aatu Laitinen tehneen paran-nuksen, tarkoittaa kääntymistä “järjellisten ja maltillisten” suuntaan ja mestatessa oli miehen veri juossut!

Kaiketi ovat viranomaiset nähneet lukijaiset kaikkialla Lapissa saman kaltaisiksi, koska Laestadius itseänsä puolustaessaan kirjoittaa: “Norjan nykyiset viranomaiset eivät voi tehdä mitään eroitusta järjellisten ja jär-jettömäin lukijaisten välillä, syystä että asianomaiset siellä, samoinkuin Ruotsin puolella sekä niinikään Pohjois-Suomessa, pitävät kaikkia luki-jaisia villihenkisinä.” Ja sitte hän asettaa “järjettömät” lukijaiset sekä op-pineet viranomaiset samaan luokkaan tekojensa puolesta: “Koko eroitus oppineiden ja oppimattomien inkvisitorien (kuulustelija kiduttajien) välillä on siinä, että edelliset voivat harjoittaa kostoansa lain ja oikeuden var-jossa, mutta jälkimäiset harjoittavat kostoansa puukoilla ja nuijilla.”

Sen aikuinen tilanne Lapissa toteaa, että viranomaisten oli vaikea tehdä, vaikka olisivat halunneetkin, eroitusta “järjellisten” ja “järjettömien” luki-jaisten välillä. Rahvas pysyi tiukasti kiinni esikois aatteessa ja missä iki-nä Lapissa lukijaisia oli, niin he keskinäisillä väitöksillä, raamatun valos-sa ruoskivat toisiansa, mutta seura seurustelussa pysyivät toistensa kanssa yhteistoiminnassa. Lapin esikoiset näinollen eivät ole luopuneet opin alkuperäisesti jyrkästä hengestä. Ja Laestadiuksen läheisimmät oppilaat edustivat sitä jyrkkyyttä, joskin “suloisemmasti” saarnaten.

Tiedossamme on myöskin se tosiasia, että sikäli kuin liike alkoi levitä al-haalle Tornion laaksoon, niin esikristityt siellä missä heitä ilmaantui oli-vat tuon lappalais ja metsäsuomalais puritaanisen oikea ja ahdasoppi-suus hengen, ankaran laillisuuden ja apostolilaisen veljeskommunistisen aatteen elävöittämiä, sen vallassa. Samoin myöskin Amerikassa, sikäli kuin oppi Tornion ja Norjan suomalaisten mukana kulki Kuparialueelle ja äärimäisen Lännen rannoille, se oli puhtaasti Lapin puritaanisuutta; Takkislaisuutena se tunnettiin ja yhäkin tunnetaan.

Se seikka, että Laestadius Koutokeinon tapauksen takia itse joutui leik-kaamaan halki lempi aatoksensa ja luopumaan virallisesti, ei todellisesti sen käytännöllisestä tarkoitusperästä erotti hänet virallisesti Lapin jou-koista. Lapin saarnaajat väsymättömällä innolla samosivat kautta Pohjo-lan ja seurapirttien innostus oli ylitse vuotava, ja henkisen juopumuksen pauhu hukutti huminaansa kaiken Lapinrajaisen lappalais ja suomalai-sen väestön. Kirkot kaikkialla Perä-Pohjolassa tyhjenivät, itsensä Paja-lan kirkkokin, jossa Laestadius saarnasi, menetti kuulijat seurapirtteihin. Laestadius lienee tuntenut elävästi, elämänsä loppuvuosina, ihmisistä tyhjän kirkon hyytävän kylmyyden.

Hän siellä virkansa puolesta saarnasi tyhjentyneille tuoleille; kaiketi tunsi nautintoa tietäessään olleensa se suuri ruoskan käyttäjä, joka Kristuk-sen lailla oli ajanut ulos Herran huoneesta vaihettajat ja kauppiaat ja sii-nä taistelussa oli ollut pakoitettu ohjaamaan vaihettajien uhrit seurapirt-teihin. Seurapirteissä nyt kuohui elämän vuolas virta. Ja iltasilla astui ra-kastettu taistelija, yksinkertaisesti puettuna, koruttomana, henkevänä seurapirtteihin; siellä kävi kohaus läpi joukon. Useat itkivät ilosta näh-dessään Laestadiuksen ja hänen puheensa seurapirteissä suunnatonta lämpöä ja elämää sytyttivät. Siis todellisesti esikoislaumassa vallitsi yksi henki. Liikkeen alkuunpanija ja Lapin esikoiset olivat yksimieliset, vaikka viralliset seikat pakoittivat eroittamaan puheissa lauman jäseniä järjelli-siin ja järjettömiin.”

Vasta myöhemmin kuin liikkeen alullepanija oli poissa, onnistuivat valtio-kirkon suomalaiset papit Tornionlaaksossa ja muuallakin riisua laesta-diolaisuuden vain pelkäksi luterilais kirkon vasemmisto liikkeeksi. Ja se on tämä pappien laestadiolaisuus ja Lapin esikoisten Laestadiuksen laestadiolaisuus, jotka liikkeen sisällä Lapin Pohjolassa ja Amerikassa kahnaavat toisiansa vastaan. Niistä kerrotaan seuraavassa numerossa: