William Risto. / Totuus 1.6.1925.

Laestadiolaisuus ja Lapin koutokeinolainen kristillisyys.


Miten sammutetaankin tulta,

ain’ jälelle kipinä jää,
ja ennen kuin huomenen kulta,
palot yössä sun yllättää.


Joitakin kertoja olemme kirjoittaneet Totuuden palstoille selosteina les-tadiolaisesta luterilaisesta uskonnon lahkosta, joka entisaikoina kaukaa Ruotsin Lapista alkoi levitä etelään ja on nyt viimeiset 80 vuotta vaikutta-nut Peräpohjolan Suomen, Ruotsin Norjan ja Amerikan, myöskin osalta Venäjän suomalaisten keskuudessa. Kirjoituksien yksinomaisimpana tar-koituksena on ollut etsiä ja löydettynä esittää suuresta kysymyksestä nii-tä hämäriä kohtia, jotka vuosien vieriessä ijäisyyden loppumattomaan valtamereen ovat unhottuneet ja joiden unhottajana pyrkivät esiintymään koulusivistyksen saaneet papit ja varallisemmiksi muuttuneet Peräpohjo-lan talolliset, jotka nykyisin, vastoin alkuperäistä, köyhempien uskovais-ten vaikutusta, pyrkivät muodostelemaan liikkeen henkeä ja rakenta-maan, itsestänsä alkuperäisesti ihanalle köyhälistön kommunistiselle liikkeelle, vanhoillisuudesta jäykistynyttä papillisilla menoilla höystettyä selkärankaa.

Joitakin tosiasioita olemme onnistuneet poimia tien ohesta, useimmiten juuri vanhoilta Pohjolan tuntemusta tuosta Koutokeinon jutusta en ole havainnu yhdelläkään, itseänsä laestadiolaiseksi nimittävällä olevan, ja kuitenkin Laestadius on suomalaisilta, täällä Amerikassa ja usein Laes-tadiuksen omien sanojen ja kirjoitusten kautta, mutta myöskin tutkimalla Pohjolan historiallista kehitystä siltä aikakaudelta jolloin Laestadiuksen vaikutus alettiin Pohjolassa havaita. Vakuutetuksi voimme tulla, että Laestadius ei ollut myöskään muuta kuin olevien nurjien olojen taistel-uun kannustama uskonnolliseen filosofiaan taipuisa taistelija luonne; me voimme saada sellaisen vakuutuksen, kun tunnemme kansamme histo-riata Pohjolasta noilta ajoilta.

Kerran ennen tulimme kajonneeksi Totuuden sivulla 257 laestadiolaisten ensimäiseen suuntariidan syyhyn. Siinä kirjoituksessa käsittelimme kuu-luisaa Koutokeinon murhajuttua, joka tapahtui Marraskuun 8 p. v. 1852. Siinä kirjoituksessa koskettelimme niihin syihin, jotka saattoivat Laesta-diuksen itsensä halkasemaan laestadiolaisen liikkeen kahtia, se on, ku-ten taistelija L. L. Laestadius itse lausuu - “järjellisiin ja järjettömiin.”

Tuon halkeaman syitä eivät laestadiolaiset, paitsi vanhimmat Lapin kris-tityt ole ymmärtäneet edes vaistomaisesti vaistota, vaikkakin ihmisillä yleensä on erehtymätön alkuperäinen luontaisvaisto, joka puhuu ja neu-voo silloin kuin tieto puuttuu. Todellista historiallis-taloustieteellis- kirjoi-tuksillansa postilassaan ja “Huutavan Ääni Korvessa” riittävästi viittaillut kysymyksen alkuperäiseen ytimeen. Tämä sinänsä vain toteaa sen to-siasian, että ihmiset yleensä ovat keskinkertaisia ja niin ollen hyvin huol-ettomia omista asioistansa. Vain harvoin löytyy poikkeuksia. Laestadio-laisessa liikkeessä poikkeuksen tekivät alkuperäiset suuren taistelijan mieskohtaiset taistelutoverit. Kun he ovat kaatuneet autuaitten lepoon, niin jos on myöhemmin jossakin ollut joku suuremmilla tiedoilla ja sel-vemmällä näkijän ymmärryksellä varustettu, niin todellisesti, käytännös-sä heillä ei ole ollut selkärankaa eikä hermoa riittävästi, että olisivat tie-tämänsä taikka aavistamansa totuuden tuoneet kirkkaan päivän valoon.

Että Koutokeinon juttu ei ollut mikään sattuma, eikä suinkaan edeltäkä-sin viranomaisten taholta harkitsematon teko, sen totesin kirjoituksessa-ni Totuuden sivulla 257. Totesin myöskin, että sillä asialla oli yhteistä sil-loisen vallankumouksellisen yleis europalaisen työväenliikkeen kanssa ja siksi, ja ainoastaan sen vuoksi siitä Koutokeinon jutusta vallanpitäjät Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa niin hirmuisesti mellastivat ja koittivat siitä maalata mitä hirmuisempia pöpöjä kansan silmien sokaistukseksi.

Ennen vuotta 1850 olivat Norjaa, viidettä vuosisataa hallinneet yksin-omaan ja ainoastaan tanskalaissyntyiset, tanskalais heruli hunni sukui-set virkailijat ja papisto-aatelisto, juuri sitä Ruotsin historiassa hyvin tun-nettua orjavoudityyppiä. Varsinaisella norjalaisella, kalastusta ja metsäs-tystä ja maanviljelystä harjoittavalla maalaisrahvaalla ei ollut mitään sa-nan valtaa maanasioitten hoitamisessa. Kansan tyytymättömyyden, kautta monien vuosisatojen, olivat maan tanskalaiset virkailijat onnistu-neet ankaralla kädellä taltuttaa ja kapinoivat pakenivat maailman merille taikka suljettiin vankiloihin.

Norjan tanskalainen papisto, joka oli onnistunut saamaan itsellensä liha-vat, papilliset laitumet vahti mustasukkaisella huolella, että ei kukaan sivullinen pääsisi seurakuntien sisällä laumaa riivaamaan. Norjan silloi-set suuromistajat virkamiehistön avulla seisoivat papiston selänsuojana ja niin suloisessa sopusoinnussa kolmenvalta, aatelisto, papisto ja suur-maanomistaja porvaristo hallitsi ja kansaraukka maksoi kustannukset.


Mutta 1830, siis noin kolme vuotta myöhemmin kun Laestadius tuli Kaa-resuvantoon, heräsi Norjassa kansanliike virkamiehistöä ja sen väärin-käytöksiä vastaan. Norjan talonpojat alkoivat kerääntymään virkaherro-jansa vastaan Uelandin ja Jaabaekin johdolla ja valitsivat Norjan Stor-tigin valtiopäiville talonpoikaisia edustajiakin, jotka siellä ryhtyivät talon-pojille ominaisen säästäväisyyspolitiikan ajamiseen, tanskalaisten virka-herrojen suureksi suuttumukseksi ja kauhuksi.

Talonpoikaisliike sai ensi aluksi suureksi esitaisteliakseen ja tarunomai-sen talonpoikaisuuden kohottajaksi Henrik Wergelandin, jonka kirjoituk-set ja runot uhkuivat äärimmäisen kansanvaltaisuuden henkeä; kaikki valta Norjassa talonpojille ja ruumiillista työtä tekeville kansankerroksille ja ennen kaikkia norjalaisille. Siinä Wergelandin oppi ydin ja se ydin sai vastakaikua ja myötämielisyyttä kautta Norjan. Wergeland julkaisi vv. 1839-1845 kuolemaansa asti työväenlehteä, joka lehti lämmöllä harrasti työtätekevien kansankerrosten siveellistä ja aineellista edistystä. Mutta Wergeland ei ollut täydellisesti, runollinen ja idealistinen haaveilija luonne kun oli, tietoinen luokkataistelulle perustuvasta kansainvälisestä työväenliikehtimisestä.

Mitään epäilystä ei voi olla siitä, etteikö Laestadius olisi tuntenut Norjan työväestön heräämisen oireita ja myöskin niitä miehiä, kuten Wergelan-dia, jotka heräämisen etupäässä työskentelivät, sillä vaikuttihan Wler-geland juuri samalla vuosikymmenellä Norjassa mitä Laestadius Ruot-sin, Norjan ja Suomen Lapissa, se on, v. 1845 ja Laestadiuksen vaiku-tuksen alku Kaaresuvannossa lasketaan v. 1826 ja itse kertoo Laesta-dius saaneensa todellisen kääntymyksen 1844, todellisesti noin vuosi ennen Wergelandin kuolemaa.

Pajalan kirkkoherra ja laestadiolaisen herätysliikkeen perustaja Lars Levi Laestadius. Kuva: Hüttling Gustaf Albert, alkuperäisen kuvan tekijä 1887. / Museovirasto.

Norjan työväestö alkoi todellisesti ymmärtämään kommunismin sano-maa vasta Ranskassa tapahtuneen Helmikuun vallankumouksen 1848 jälkeen. Tällöin ilmestyi Norjan työtätekevien joukkoon maailman rantaa kuljeskellut Marcus Thrane.(* Matkoillaan Europan mantereella, Italiassa ja Ranskassa oli Thrane oppinut tuntemaan silloisen kommunismin ydin ajatuksia ja alkoi niitä opettaa Norjan työläisille Drammenissa, jossa pääsi satunnaisesti pikkuporvarillisen viikkolehden toimittajaksi.


Marcus Thranen esiintymisessä me havaitsemme Koutokeinonkin jutun todellisen selityksen. Thrane kääntyi jyrkästi Norjan talonpoikaista väes-töä vastaan ja selitti työläisille, että sillä samalla aikaa kuin työläiset oli-vat kaikin voimin tukeneet tulokkaita, silloin kuin nämä Uelandin ja Jaa-baekin johdolla taistelivat itsellensä oikeuksia aateliston, papiston ja vir-kamiehistön paljaaksi ryöstämän valtion asioihin, ja kun nämä olivat saaneet edustajiansa Suurkäräjille ja sananvaltaa kunnanasioissa niin Thrane osoitti, että talonpoikainen väestö tapansa mukaan oli tullut van-hoilliseksi, paikallaan pysytteliäksi ja työtätekeville kansankerroksille vihamieliseksi. Talonpojat ovat, selitti Thrane, vierittäneet nyt vuorostan-sa kaiken verokuorman maattomien niskalle ja asettuneet sortajiensa kanssa yhteistoimintaan köyhempien nujertamiseksi, kaupan ja tellisuu- den ehkäisijäksi asettamalla ylettömiä tulleja valmiille tuotteille ja raaka-aineille. Hän selitti, että ainoa keino pelastua tästä tilasta on työläisten järjestyminen ja yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden laajentaminen varat-tomiakin kansankerroksia käsittäväksi.

Tämä, Thranen jyrkkä luokkataistelukanta, ajoi talokkaat ja entiset tans-kalaismieliset virkailijat ja papiston uudelleen jonkunlaiseen yhteisym-märrykseen, vieläpä yhteistoimintaankin.


Thranen karkoittivat Drammenin pikkuporvarit lehdestään pois ja seu-raus tästä oli se, että Drammenissa Joulukuun 27 päivänä 1848 perus- tettiin ensimäinen Norjan työväenliitto ja omituisena yhteensattumana voidaan osoittaa, että vuotta myöhemmin Laestadius siirtyi Lapin maal- ta Tornionlaakson suomalais seutuun Pajalaan kirkkoherraksi.

Thranen perustaman työväenliikkeen tarkoitusperään kuului: “vaikuttaa vähitellen työmiesten tilan parantamiseksi ja heidän vapauttamisekseen rahamiesten vallanalaisuudesta.” Juuri samana keväänä kun Laestadius siirtyi Ruijan rajaisesta Kaaresuvannon tunturiseudusta (Pajalaan, lähti Thrane koko Norjaa käsittävälle kiertomatkalle, selittämään Norjan köy-hälle kansalle uutta ihmeellistä köyhälistön vapautumisen oppia kommu-nismia. Hänen matkansa sai aikaan ihmeitä. Herätyksen tuloksena oli, että jo kesäkuulla 1850 oli uudessa työväenliitossa 273 yhdistystä ja noissa yhdistyksissä 20,850 jäsentä.

Marcus Møller Thrane. Kuva: Wikipedia.

Keväällä 1849 perusti Thrane “Työväenyhdistysten Lehden”, jossa rans-kalaisen sosialismin, varsinkin Louis Eläneen käsitteitä edustettiin, siinä julistettiin käytännöllisen luokkataistelun oppia opin henkeä: “Taistelu on alkava ja se alkakoon. Jumala tätä taistelu johtakoon, niin että se olisi vain henkinen eikä ruumiillinen, sekä supistuisi taisteluksi totuuden sa-noilla.” julisti lehti.


Jo 1850 luvulla olivat Thranen ja muitten opetukset vaikuttaneet siinä määrin, että työväestö maan kaikista osista alkoi linjautumaan yhteis-kunnallisten vaatimusten taakse ja suurella joukkoanomus kirjelmällä vaadittiin kuninkaan käskynhaltiata vaikuttamaan työväestön tilan paran-tamiseksi ja tilattoman väen maahankinnan edistämiseksi, erittäinkin tor-pparien ja mäkitupalaisten tilaan kysyttiin kiinteästi korjauksia.

Yleensä osoitettiin, kuinka paljon viljelemättömiä ja osiksi viljelykselle kelvollisia maita oli valtion hallussa, sillä samalla aikaa kun maan väes-tön suuret joukot olivat omistuksesta irrallisia, eivät omistaneet muuta kuin työvoimansa. Silloin niinä aikoina alkoi myöskin kohota uusaikainen kommersialismi(* ja teollisuus nykyisessä hahmossaan, ja tietoja alkoi levitä, että puutavaralla alkaa olemaan ulkomaisilla markkinoilla arvoa. Sellaiset tiedot eivät voineet olla vaikuttamatta, varsinkin ne vaikuttivat niihin, joilla oli liikemiesominaisuuksia. Yleensä alkoi Norjankin puolella samoinkuin Ruotsin puoleisessa Lapissa välähdellä ihmisten mielissä tulevaisuuden valoisammat taloudelliset toiveet.

*) Kaupallisuus.

Mutta kun suurkäräjät Norjassa toimivat hitaasti ja vastustelevassa hen-gessä ja kuninkaan käskynhaltija ei liioin hätäillyt kiirehtiä asioitten me-noa ja köyhemmän kansan tila oli vaikea; kun verot monin paikoin jäivät maksamatta ja velkakirjat lankesivat, silloin käytettiin vanhoja tanska-laisten virkamies ja pappisjuuttien keinoja. Julistettiin pakkohuutokaup-poja, ryöstettiin saatavista vaikka viimeinen paita päältä; tällöin törmäsi vanha ja uusi yhteiskuntaoppi ensikertoja voimallisesti vastatuksin.


Pohjoisen Norjan, jonka sydän Lappiin kuului myöskin Koutokeino, asuk-kaat olivat siinä määrin oppineet Thranen kautta kommunismia, että sitä jotenkin ymmärtivät. Tuolle kommunismille he olivat vanhasta raamatus-ta hakeneet joukon yhteisomaisuutta ja tasajakoisuutta puolustelevia, Mooseksen ja muitten Israelin profeettain lausunnolta, lakeja, säädelmiä ja päätelmiä. Siis Thranen ja ranskalaisten vallankumousmiesten kom-munismi tasajakolaisuus löysi Norjan Lapissa ja kautta Norjan, mielui-sesti kuuntelevia korvia, koska se niin helnosti sopeutui raamatun kirjai-men ja hengen kanssa yhteen. Kommunismi täten tuli jonkunlaiseksi uudeksi uskoksi, joka paremmin kuin ryöstelevien pappien ja vallesman-nien sekä kauppiasten uskonto täytti köyhän kansankerroksen mielet ilolla ja uudella toivolla ja he tunsivat olevansa niin kuin lappalaisetkin Laestadiukselle olivat vakuuttaneet, olevansa kykenevät “kirjoittamaan uuden raamatun, joka on itseltään jumalalta.”

Thranelaiset ryhtyivät taistelemaan pakkohuutokauppojen pitämistä vas-taan oikein nyrkkivoimin ja toisilla paikoilla, siellä missä metsämaita oli, siellä ryhdyttiin jakamaan metsämaita ilman valtion lupaa ja ilman valtion taikka talokkaitten hyväksymien jakajien läsnäoloa. Näistä Thranelais-ten työväenyhdistysläisten toimenpiteistä tieto levisi kulovalkean tavoin kautta Norjan ja Koutokeinon lappalaiset, jotka olivat kauan kärsineet virkamiesten, pappien, viinaporvarien sorrosta ja jotka olivat laestadio-laisen hengen vaikutuksen alaisina, tunsivat suurta myötätuntoa muitten Norjan miesten ja naisten pyrkimyksille.

Liikehtiminen kävi vaarallisemmaksi kaikkialla Norjassa ja se sai yhä an-karamman kumouksellisen luonteen. Mutta valtiovaltaa ja vanhaa sortoa tukevat eivät olleet pelotuksilla voitettavissa. Heillä oli tietoja, tosi tietoja kuristusjärjestelmän kireimmistä otteista ja he päättivät niitä käyttää kuin sopiva tilanne tarjoutui.

Hallitus, joka oli ollut näinä vuosina pakoitettu sotaväen avulla masenta-maan ja hajoittamaan liikehtiviä ja rauhattomia köyhälistö joukkoja mo-nilla paikoilla kautta Norjan, ilman edelläkäypää varoitusta vangitutti työ-väenjohtomiehet keväällä 1851. Kokonainen vuosi valmistettiin oikeus-juttua vangituita johtajia vastaan, ja vangituista 149 vapautettiin ainoas-taan 11, muut 138 tuomittiin sakkoihin, vesileipävankeuteen ja aina 15 vuoteen asti pakkotyöhön. Ylioikeus alensi kovimman rangaistuksen 9 vuodeksi, mutta muut saivat kärsiä tuomionsa.

Samalla aikaa kuin etelä Norjassa käytiin käräjiä Thranelaisia vastaan, tekivät hallituksen viranomaiset tunnetun hyökkäyksensä marraskuun 8 p. Koutokeinon lappalais kirkolle ja kiihottuneet, perinpohjin virkamie-hiinsä ja pappiinsa sekä kauppiaihinsa suuttuneet lappalaiset tiesivät kyllä kuulopuheitten kautta mitä etelässä oli tasajakoisille tapahtunut, kuinka siellä rauhallisiakin ihmisiä ja syyttömiä päällepäätteeksi oli van-gittu ja nyt kidutettiin linnassa, tällöin lappalaisissa kauan kytenyt viha kuohahti ilmi lieskaan.


Syttyi meteli kirkossa ja sieltä ryntäsivät lappalaiset kauppiaan taloon ja löivät kauppias Ruthin kuoliaaksi halkopuulla, nimismies Bucht, joka oli yksi heittiömäisimpiä virkamiehiä Lapissa, oli paennut yläkertaan ja pii-loittautunut porontaljan alle, mutta yksi lappalainen, jolle lurjus oli vää-ryyttä tehnyt kiirehti perässä ja pisti puukolla selkään ja kierti puukkoa pistämässään reiässä. Sitten he, lappalaiset, vielä yrittäessään kurittaa pappiansa Hvoslefiä polkivat yhden lappalaisvaimon kuoliaaksi ja poltti-vat yhden talon.

Näin saavutti alkuperäinen Norjan työläisten tasajakolaisuus huippukoh-dan ja liike oli tuomittu menemään silloin ja mainittujen syitten takia alas. Se oli tästä järjettömien liikkeestä kun Laestadius teki julkisen pesäeron Ruotsin puoleisessa Peräpohjolassa. Miten paljon muuten hän lienee ihannoinut köyhän kansan taloudellista nousua ja varallisuuteenkin pää-semistä, niin kommunistiseen tasajakolaisuuteen ei hän jaksanut nähdä Peräpohjolan väestön olevan vielä silloin kypsyneitä, hän epäili ja syys-tä, että tasajakolaisuus raan ja sivistymättömän kansan keskuudessa muuttuu järjettömäksi tunneelämäksi, josta sitte seuraa Koutokeinon tekoja eli sen henkisiä tekoja.


Näitä esitettyjä asioita kun pidämme taustana, niin me voimme helposti ajatella miksikä laestadiolaisuus alusta alkaen on ollut kahden jyrkän ris-tiriidan raastama ja on yhäkin. Lapin henki on alkuperäistä norjalaisen kommunismin henkeä, höystettynä vanhan raamatun kommunistisilla, israelin lasten laki säädelmillä ja siitä itsensä irti repinyt laestadiolaisuus on taivas käsitettä, vähemmän taikka enemmän lämmintä tunnehaavei-lua, joka kieltää aineellisuuden ja tähtää pyrkimyksensä haudan takai-seen ijänkaikkiseen elämään. Tästä syystä riitaisuus jatkuu ja vanhat laestadiolaiset tuntevat, vallankin täällä Amerikassa, kylmenevänsä toisillensa ja sitte lopuksi oppisuunnalle, joka ei jaksa enään lämmittää ja elähyttää niinkuin se jaksoi isiemme ja äitiemme aikoina.