Uusi Suomi 1934.

Elli Autto.



Pahanjoen latvan lammelta seurasimme kuivapohjaisena jatkuvan Pa-hankurun reunaa uudestaan alkavalle harjulle, joka idempänä Pippoke-ron hännän Pipposeiposen alapuolella paisui hyvin leveäksi ja muodosti korkeita kivikkoisia ja suippopäisiä kumpuja, "kellotapuleita". Iltapäivällä vietimme jonkun tunnin kauniin harjujärven Hietajärven rannalla, jossa kumma kyllä ei ollut sääskiä eikä paarmoja ja kuljimme sitten hyvää polkua myöten Ounasjoen rantaan Ketomellan talosta havaittiin meidän tulomme, ja pieni poika souti meidät tavaroinemme joen toiselta puolen.

Olikin oikein hauska päästä paarmojen ja sääskien kynsistä taloon, jon-ka vierasvarainen emäntä, lappalaissyntyinen Elli Autto, laittoi pehmeät porontaljat rankistemme alustaksi keskeneräiseksi jääneeseen uuteen rakennukseen ja juotti lämpimällä iltamaidolla miehet, jotka eivät viik-koon olleet saaneet muuta särvintä kuin kahvia ja teetä. Illempana saa-pui isäntäkin, joka oli talossa asuvan Antin kanssa ollut pistäytymässä Enontekiön kirkolla.

Ketomellan talossa vietimme koko sunnuntaipäivän ja maanantain aa-mupäivän joten saatoimme hieman tutustua elämään tällaisessa erä-maan talossa, jonka lähin naapuri on penikulman päässä ja josta on 6 tunnin sauvomis- ja soutumatka Enontekiön kirkolle. Talon "lantainen" isäntä oli hiljainen ja nähtävästi saamaton mies, sillä uuden talon raken-nus oli jäänyt kesken ja jätetty oman onnensa nojaan ilman ovia ja ik-kunoita, ja navetan lanta oli keräytynyt vuosien kuluessa niin mahtavaksi kasaksi, että oli täytynyt siirtää perunamaata, talon ainoaa viljelystä.

Emäntä sen sijaan oli vilkas ja paljon maailmaakin nähnyt, sillä hän oli pienen tyttönsä kanssa ollut mukana Enontekiön lappalaisten Saksan matkalla ja yhdeksän kuukauden kuluessa oleskellut useissa Saksan kaupungeissa näyttämässä, miten Lapissa eletään. Kun kuulin emännän osaavan joikua, pyysin hänen joikumaan, mutta emäntä esteli, varsinkin kun lapset näkyivät ujostelevan asiaa. Vasta myöhään sunnuntai-iltana ankaran ukkossateen jälkeen lauleli emäntä meille joitakin joikuja selit-tämättä kuitenkaan niiden sisältöä; se koski nähtävästi talonvieraita, joista oppaamme oli ennestään tuttu, sillä lappalaisilla on tapana joikua naapureistaan. Hauska oli katsella emännän taloushommia, etenkin rieskan paistamista, mikä tapahtui takan loisteessa, kun ankaran ukkos-sään vuoksi ei uunia voitu ajoissa lämmittää. Lappalaiset ovat, kuten tunnettua, kovia kahvinjuojia, ja Ketomellassa kunnostautuivat tässä etenkin miehet. Vähän väliä meni joku miehistä talon pihalla olevalle nuotiopaikalle, hakkasi hirsistä lastuja, keitti pannullisen kahvia ja joi sen useimmiten yksin. Kahvi on muuten Enontekiössä hyvin halpaa, sillä asukkailla on oikeus saada elintarpeita tullitta.

Ketomella ja Ounastunturi v, 1932. Kuva: Erkki Mikkola. / Museovirasto.

Ketomellan lappalaissyntyinen emäntä, tyttärensä Annan? ja tyt-tärenpoikansa Niilon? kanssa.

 

Ketomella on hyvä kalapaikka, sillä Ounasjoesta voi saada lohia, ja ai-van lähellä on vähäinen Ketojoki, josta saa suuria purolohia ja haukia, ja samoin kalaisa Ketojärvi. Sunnuntaina päivällä koetimme pyytää harria talon alapuolella olevan kosken niskasta, mutta syönti oli kovin huono kirkkaalla keskipäivällä. Iltapäivällä menivät toverini Ketojoelle, mutta eh-tivät vain saada ison hauen, kun puhkesi ankara ukkosilma, jonka kal-taista ei liene miesmuistiin ollut paikkakunnalla. Rakeet tuhosivat rehevästi kasvavan perunan, ja rankka kaatosade syöksi seinän raoista niin paljon vettä sisään huoneeseen, että seinän vierustan sängyissä olevat vaatteet kastuivat, tiheään iskeväin salamain peloittaessa talonväen puolipökerryksiin.

Ketomellan talosta voi matkailijaliikenteen vilkastuessa kehittyä retkeili-jäin pysähdyspaikka, sillä talosta saa venekyydin ylöspäin Enontekiön kirkolle ja jokea alaspäin Alakyröön, josta on lyhyt matka Pallasjärvelle, ja sieltä on mukava kulkea porrastettua polkua Ounastunturin pohjois-pään Pyhäkeron yli Enontekiön kirkolle, jonne jalkamatka on pari peni-kulmaa. Tämän tien mekin kuljimme leiriytyen ukkossateen ajaksi Pyhä-keron eteläpuolella olevaan kuruun, jossa oli vielä sulamatonta lunta, vaikka viikon päivät oli vallinnut oikea hellesää.