Kalevalle kertoillut Veikko Kerola 29.7.1934.

Länsirajan elämää, kulttuuria ja his-toriaa


Ken on joskus katsonut Aavasaksalta kauas pohjoiseen, josta häämöit-tää länsirajan vaarainen maa, hän varmaan on tuntenut sen salaperäi-syydellään houkuttelevan puoleensa. Ja saman aikaisesti on kuin vähäi-sen Tornionjoen laineet hiljalleen vyöryessään kuiskisivat: - Riennä sin-ne, sinne kauas yöttömään yön oikeaan maahan-, siellä näet viljavia pel-toja, vauraita kyliä, näet vielä karuja kiveliöitä, tuntureita, joiden rinteillä lumikiteet vielä kesälläkin kimallelevat ja tunturien välissä kirkkaita jär-viä, jotka tyytyväisinä keräävät vettä suuren väylä-äidin täyttymättömään helmaan. Näiden luonnon nähtävyyksien lisiksi siellä löydät kansan, joka pitkien aikojen kuluessa on luonut kulttuurin, joka omaperäisyydellään viehättää ja antaa kulkijalle paljon tarkkaamiseen aihetta.

Tässä muutamia lehtisiä matkamiehen päiväkirjasta.

Mainitulla seudulla on helppo taivaltaa. Hyvien teiden varsilla sijaitsevat siistit asutusryhmät ja ovat ne viihtyisiä levähdyspaikkoja matkamiehelle. Ja miten miellyttäästi siellä kulkijaa kohdellaankaan! Palvelevaisuuden huipentuma mielestäni oli se, kun erään kerran ruokailupaikastani sain kirjeen mukaan vietäväksi edelleen. Kirjeessä oli m.m
- Ole hyvä ja anna tälle herralle yösija ja ruuaksi mustikkasoppaa!

Kyllä siellä kulkea sopii, vaikka sattui pieni sairauskin matkalla.

Tornion murre kaikuu laulavana vieraan korvaan. H-äänne kohahtelee miltei joka sanassa. Mitä sanotte esim lauseesta; "Talhoiset on menheet ylheisesti venheellä Pelhon mylhyyn." H:lla on usein toinen paikka kuin muissa pohjanmaan murteissa.

Kun esim. kemiläinen sanoo - syömhän, niin jopas torniolainen sanoo sen; syöhmään, Kirjakielen h:kin saa joskus hauskan paikanvaihdoksen. Niinpä sanan ihmeellinen kuulee sanottavaa tavallisesti imhellinen.
Omaperäisyyttä siis esiintyy tällä tavalla. Huvittavalta kuulosti eräiden nimien ääntäminen osittain vierasperäisellä tavalla. Niinpä Huldasta on tullut Hylta, ja sanoitiinpa Pellossa Tuomas - Hyygynkin toimittavan laut-turin virkaa

No - antaa vaan Hyygyn olla Hyygy.


Jokivarren asunto- ja kotikulttuuri on miltei poikkeuksetta korkealla tasol-la. Kylät ovat niin komeita, ettei rantamaissakaan monasti sellaisia ta-paa. Kyllä todella huomaa saapuneensa asutuskeskukseen, kun saapuu esim. PeIloon tai Muonion kirkonkylään. Pello on jokilaakson kylistä suurin ja varmasti vielä laajeneekin, kunhan saadaan suunnitteilla oleva lossi yhdistämään Ruotsi siltä kohtaa Suomeen.

Turtolassa itse kirkonkylä on pieni, sillä Pello on virastoineen kunnan keskus, mutta sitä herttaisemmalla paikalla se on. Kirkon paikkaa mää-rättäessä kuuluvat Turtolan kylän isännät paremmin pitäneen puolensa. Kirkon asemesta Pellossa on vanha, jo museoarvoinen "Kirkkotupa", joka rakennustapansa yksinkertaisuudella muistuttaa menneistä ajoista, niistä ajoista, jolloin matalissa hirsimajoissa kaikuivat voimakkaat herä-tyssaarnat jokilaakson kansalle. Syytä olisi siirtää huone ulommaksi maantiestä omaan yksinäiseen rauhaansa. Toinen vanha muisto näiltä ajoilta samassa kylässä on Purasen talo, joka keskeisenä seuratalona oli pitäjän ensimmäinen. Pellolaiset, milloin toteutuu edesmenneen yli-johtaja Branderin esittämä ajatus ulkomuseon järjestämisestä Pellon ky-lään? Siinä säilyisivät vanhat muistot perinnöksi jälkipolvillekin.

Kodit ovat miltei poikkeuksetta erinomaisen siistejä, kuten yleisestikin Suomessa on tunnettua. Talon tupaan mennessä huomaa, ettei vanhas-ta suomalaisesta talonpoikaistuvasta, joka vielä Savossa y.m. on tavat-tavissa yleisesti, ole enää jälkeäkään. Niinpä kerran olikin yksi kulkija huudahtanut muutamassa talossa.
- Täällähän on pirtti kuin sali, kamari kuin taivas ja emäntä kuin pruustin-na!

Siisteys on siellä painunut niin miestenkin vereen, että näkeepä heidän riisuvan joskus kenkänsä pellolta tullessa portaiden eteen. Havaitiinpa erään kerran Muoniossa kuinka mies vuoleskeli haravan lapaa ja joka lastun irtaannuttua laski sen heti vesikauhaan.

Köngäsen ruukki Lauvergne, Barthélemy, alkuperäisen kuvan tekijä; Sa-batier, kaivertaja; Ackermann & Co, kustantaja; Lemercier, painaja; Art-hus-Bertrand, tuottaja 1842–1852. Kuva: Museovirasto.

Kolhon Hanna ja ukko Paulaharju Turtolan Lankojärveltä v.1921. Ku-va: Samuli Paulaharju.

Maisema Turtolasta v. 1928. Kuva: Valde Näsi.

Mäntyvaaran "kevari" Juoksengis-sa v. 1921. Kuva: Paulaharju, Sa-muli. / Museovirasto.

Näkymä Yli-Muonion kylään 1920-luvulla. Kuva: Ahola, Juhani. / Mu-seovirasto.

Muonio v. 1931.

v.1938.

K. Lanton lapsia Kolarissa v. 1921. Kuva: Paulaharju Samuli. / Museo-virasto.

Pajalan kirkkoherra ja laestadio-laisen herätysliikkeen perustaja Lars Levi Laestadius. Kuva: Hüt-tling Gustaf Albert, alkuperäisen kuvan tekijä 1887. / Museovirasto

8 pk. taival Turtolasta, niin ollaan Kolarissa. Kolarin kylistä näyttää Sirp-pijärvi menevän edelle kirkonkylää. Kolarin ns. kirkkosaari jää nyt syr-jään, silla uusi tie sivuuttaa sen mantereen puolelta. Siten säästytään kahdesta lossista. Kolarista eteenpäin mentäissä matkailija saa olla mel-kein kuin sokkosilla. Matkamiehen ystävälliset seuralaiset kilometripyl-väät muuttuvat näet siellä sanoisinko sekapiisiksi. Numerot niissä osoit-tavat matkoja majataloihin, joskus niihinkin taloihin, joissa on ollut maja-talo. Arvaa sen, että ymmällä siinä kulkija on matkan suhteen. Mutta kui-tenkin kaiketenki oli kuljettu taas 8 pnk. Kolarista eteenpäin. Korviin kai-kuivat sanat:
- ltmilan kiihtus. ku sun salhmi vielä oinaat! (Jumalan kiitos, kun sinun silmäsi vielä näen.) Siis puhdasta lappia.

Sanoja tosin ei ollut lappalainen, vaan eräs reipas muoniolainen, joka tuolla tavalla tervehti vanhaa tuttua, mutta Lapin lasten laitumilla kuiten-kin oltiin. Kun lapinkielestä tuli puhe, niin mainitsenpa vielä muutamia muitakin sanoja. Suomen mies kuuluu olevan Lannanolmu ja nainen Lannanriuku (olipa lyhyt tai pitkä). Lapin tyttä on sentään Saamineitta, ja poika Saamiolmu. Buori beivi - hyvää päivää. Itmi lattis - Jumala anta-koon. Hyvästiä lappalainen ei kuulu sanovankaan. Oikeita lappalaisia ei nyt ollut lähettyvillä, sillä Enontekiössä kerrottiin heidän olevan Pyöris-järvellä likellä Norjaa jutaamassa ( paimentamassa - kulkemasa)

Marianpäivänä niitä kuuluu olevan Enontekiön kirkolla paljon, sillä se on heidän kirkkopyhänsä. Näin on ollut kauan aikaa. Niin kuuluisan Hetan papin rov. Laitisenkin aikana. Tämä kirkonmies on vielä nytkin kansan rakkaassa muistossa. Hän kuulema ankarasti ruoski lappalaisten korei-luhalua ja turhamaisuutta. Tässä sopinee mainita eräs vanhan Muonion ukon muistelma:
- Ajoimme rovastin kanssa poroilla yli tunturin. Siellä tuli lappalainen vastaan poron tiu’ut keveästi soiden. Silloin sanoi rovasti:
- Anna pirulle tuo tuikus!
Ostakhon itte, kuului vastaus ja tiuku helähti kappaleiksi kallioon.

Pellon arvokkaista muistoista jo mainitsin. Ruotsin Pajalan kohdalla ra-jajoessa on kuuluisa Köogäsen koski, jossa ennen sijaitsi teollisuuden etuvartio pohjolassa; Köngäsen rautaruukki. Se perustettiin jo 1640 lu-vulla, mutta v 1879 se paloi ja ei ole sitä sen jälkeen enää rakennettu. Koski nytkin on valtaisa nähtävyys. Katsomisen sen arvoinen on myös vanha Akamellan hautausmaa Ruotin Muodos-Lompolossa Muoniojoen rannalla. Vuonna 1663 on esim. lappalaisvainajat siihen haudattu. Pit-kien matkojen takaa, aina Parkajoen suulta asti on vainajat sinne tuotu. Viime vuonna on paikalle pystytetty muistomerkki ruotsin- ja suomenkie-lisine kirjoituksineen.

Eräs vanha muoniolaiuen kertoi olleensa tuon muistomerkin paljastus-tilaisuudessa. Siellä oli eräs ruotsalainen pappi pitänyt puheen, joka ku-vastaa, minkälaista "äidinkieltä" aivan kuin armopaloina väestö Länsi-pohjassa virkamiehiltään kuulee. Tässä muutamia lauseita tuosta pu-heesta:
- Esi-issäin on ollu hangala ellää. Ärämaassa ej ole tiettä, ej ole auttu. Ne ovat tuonee rumia venneelä ja sitte niillä on ollu semmonen tapa, että on kaivettu yksi hauta ja pantu monta luuta päällekkäin. Silitä met ymmärämä, että jos on ollu hangala ellää, niin on ollu hangala leppää-paikkaki. Syvä rauha vallitsee nyt Akamellan kalmistossa, joka erämaan kulkijalle muistuttaa, että kuolema löytää tiensä metsienkin hiljaisuu-teen.

Purasen lisakki Ylimuoniosta kertoili muistojaan niiltä ajoilta, jolloin Laes-tadiuksen ääni näilläkin seuduilla kantautui. Seuroja pidettiin ahkerasti. Muoniossa kuitenkin seuranpito kiellettiin.

Silloin Ruotsin puoleiselle Ruosterannalle äkkiä keltään lupaa kysymättä kyhättiin joukolla kokoon seurapiiri. Kertoja oli kerran noin 10 vuotiaana seuroissa. Puhujaa odotettiin. Pian poro tuokin puhujan, itse Laestadiuk-sen paikalle, vaatimattomasti puetun miehen. Pojat katselivat kummis-saan, ei miestä, vaan miehen ainakin 10 sm läpimittaista piippua. Tuo piippu isännän arvelujen mukaan on vieläkin tallessa jossain Kittilän puolessa. Ruosteraanan seuratupa on nyt Lanton talon pirttinä Yli-Muo-niossa.

Siinä muutamia palasia, kulkijan poimimia läntisen rajan elämästä. Län-tisen rajan kulttuuri on arvokas ja muulle Suomelle kunniaksi. Mutta ar-vokas sen täytyykin olla, sillä sen tehtävähän on edustaa Suomen kan-sallisvaltion luovaa työtä rajan toisellakin puolen.