Luutn. Nohrström. / Suomen sotilas 14.10.1922. no 38-39.

Lapin autokolonna.


Pitkin kesää v. 21 oli Suomen maassa liikkunut epämääräisiä huhuja, et-tä Lapissa leipä loppuu. Nämä huhut kuulemma huolestuttivat tasaval-taa ja kun syyskuun puolivälissä Lapin jauhot tosiaankin oli syöty vii-meistä säkkiä myöden, sopi Valtion Viljakonttori Sotaministeriön kanssa siitä, että Autopataljoona lähettäisi 15 autoa käsittävän kolonnan Pohjo-laa auttamaan.


Allekirjoittanut kutsuttiin muutamana päivänä Autopataljoonan komen-tajan puheille. Komentaja:
- Onko Teillä morsian Helsingissä?
Allek.: -Ei ole virallista, Herra Majuri.
Kom.: - Määrään Teidät Lapin autokolonnan päälliköksi.

Parissa päivässä oli tarpeelliset mätkavalmistukset tehty ja 27. 9. 22 kolonna läksi matkaan omalla junalla.

Asiantuntijat Rovaniemellä vakuuttivat, että voisimme tehdä korkeintaan yhden matkan Ivaloon jo alkaneen kelirikon vuoksi. Siihen vastasimme tavanmukaisella vaatimattomuudellamme, että jos siviliauto vielä voisi tehdä yhden matkan, niin me todennäköisesti tekisimme kolme tai neljä matkaa sekä vakuutimme, ettei omatuntomme missään tapauksessa sallisi Lapin kansan kuolla nälkään.

Mitä ennustukseemme tulee, osoittautui se oikeaksi; tosin viimeiset au-tot palasivat korkeitten kinosten läpi, mutta useimmat olivat tehneet neljä matkaa.

Koeajolla Traktori ei välitä vuodenajoista.

Kulkuneuvo, joka hieman eroaa "Fiat"-autosta.

Ensimmäiselle matkalle lähti 11 autoa samalla kertaa. Lapin metsän elävät tuntuivat vähän tätä kolonnaa hämmästelevän, päättäen siitä uteliaisuudesta, jota osoittivat tullessaan tien varsille katsomaan.

Pojat ampuivat kivääreillä lintuja ison läjän ja muuan kuljettajista, s.mies Raitanen potkaisi jäniksen kuoliaaksi. Jänis oli juossut tien sivua, jolloin Raitanen ampui; saalis jäi silmänräpäyksessä pensaan juurelle makaa-maan, mutta hypähti jälleen juoksuun Raitasen tultua paikalle. Mies pot-kaisi sitä silloin turpaan ja huomasi myöhemmin, ett'ei kuula siihen ollut-kaan osunut. Tulipa kettukin tien oheen ihmettelemään ja nauroi ivalli-sesti ensimmäisen auton kuljettajalle, joka koetti sitä ampua pistoolilla.


Kun kolonna saapui Vuotsoon, lappalaiskylään, kiinnittivät miehet huo-miota tuvan seinälle naulattuun Fennia-askin kanteen, johon koristeelli-sesti oli tekstattu »Felu» Tämä oli ilmeisesti muisto edelliseltä vuodelta, jolloin »Felu» myös oli ollut mukana. Hän tunsi nyt itsensä erittäin imar-relluksi nähdessään nimensä näin suuren liikeväylän varrella huomiota herättävässä paikassa.

Lumipyryssä Maaselän korkeimmalla kohdalla.

Kolonnan huolellisin ajaja, korpr. Häkkinen, joka huonosta kelistä huolimatta teki 5 Ivalon matkaa 1 kk:ssa Yhteensä 3050 km.

Vuotson Hannun väki v. 1927. Vas. Jurvakainen Eino ja Liisa, pikku likka Kerttu sekä parta-ukko on Puolakanaho. Kuva: Suominen. / Museovirasto.

Nyt tulen ajatelleeksi, että lukija kenties ei tunnekaan »Felua». Siltä va-ralta ilmoitan, että hän on kuljettaja Aut.P:ssa ja on ollut sen palveluk-sessa sen perustamisesta asti, tunnettu iloisesta luonteestaan, hurjasta ajostaan ja vilpittömästä veden kammostaan, josta viimeksi mainitusta johtuu, että hän aika-ajoittain melkoisesti muistuttaa neekeriä.


Ei ole mökkiä Rovaniemen ja Ivalon välillä, jossa ei »Felua» tunnettaisi. Vuotson isäntä, Rentu-Hannu, oli saunassa, kun autot ensimmäisen ker-ran saapuivat kylään. Hän ryntäsi aataminpuvussaan ulos, heilutti käsi-ään ilmassa ja huusi väräjävin äänin hurraata nähdessään kolonnan.
Tämä mielestäni todistaa pilaantumatonta makua ja vilpitöntä sydäntä.

Kolonnan kuljettajista oli yksi saksalainen. Tämä viipyi ensimmäisellä matkallaan kahta vertaa kauemmin kuin muut ja siunasi tavatonta on-neaan, kun lainkaan pääsi takaisin Rovaniemelle. Hän olikin tällä mat-kalla nukkunut yhden yön metsässä kovassa pakkasessa ja ajanut au-tonsa ojan yli pari metriä metsään, josta toverit suurella työllä sen vipu-sivat takaisin maantielle.

Eipä, käynyt paljoa paremmin eräälle ranskalaisellekaan, joka ruskeissa kengissä, kalosseissa ja glacéhansikkaissa saapui kolonnaa tarkasta-maan. Käytyään Ivalossa ja paleltuaan enemmän kuin aikaisemmin ko-ko elämässään hän vihdoin palasi takaisin hevosenreessä istuen sinise-nä vilusta. Armeijan paras auto Rolls-Royce, joka oli ollut hänen käytet-tävänään, oli erinäisistä syistä jäänyt Sodankylään.

S. A. 117 tapaturman jälkeen. Vasemmalla sotamies Ajo, keskellä alik. „Felu" (katso tekstiä)

Autoja majoituspaikan pihamaalla.

Yllä esitetystä käy mielestäni ilmi, että suomalainen rotu suhteellisen hy-vin tulee toimeen pakkasessa. Ei niin, ett'ei suomalaisillekin olisi sattu-nut pieniä onnettomuuksia: kerran kun liukkaalle ja läpimärälle tielle oli satanut lunta, joten ajaminen oli hengenvaarallista, sattui sotamies Ajol-le, (joka muuten on ensiluokkainen kuljettaja) seuraavanlainen tapatur-ma.


Hän ajoi parhaillaan ojan yli johtavalle sillalle, kun takaosa luiskahti niin, että koko auto kääntyi ojaan. Pahinta oli, että se joutui selälleen ja että Ajo jäi sen alle toivottomaan puristukseen. Kumpaankin suuntaan oli peninkulman verran matkaa lähimpään taloon, joten Ajo nykyisin lukeu-tuisi »maalaisliittoon» (vainajiin), jos ei edellä ajava auto sattumalta olisi ollut niin lähellä, että sen kuljettaja kuuli Ajon toverin, s.mies Isotalon huudot. (Isotalo oli näppärästi hypännyt suistuvasta autosta).

Ohjaajakopin seinä oli 'kirveellä rikottava ennen kuin Ajo pääsi pois. (Katso kuvaa). - Nyt minun kuulemma täytyy lopettaa, että tämä selostus saataisiin painoon. Olkoon sitten niin, mutta sanon vain vielä, että haus-ka retki se Lapinretki oli. Ja onkos arvoisista lukijoista monikaan tanssi-nut Sodankylän iltamissa ja syönyt lintupaistia Ivalon postitoimistossa ja nukkunut porontaljoilla ja kosinut Moskuvaaran alaikäistä tyttöä ja saa-nut vastauksen, että vähän odottaa?