Ilmari Rantavaara. / HS. 1934.

Lapin kalmistoista.


Lapinkin seurakunnissa on viime aikoina herännyt harrastus kalmistojen asianmukaiseen kuntoonlaittamiseen. Sikäläisten seurakuntain pyyn-nöstä matkustin syyskuun alussa Suomen Kotipuutarha-Liiton edusta-jana suorittamaan pohjakartoituksia pohjoissimmista kalmistoistamme sekä tutustumaan pohjoisimmassa viihtyvien kaunistuskasvien soveltu-vaisuuteen kalmistojen kasvistoiksi. Aloitin kierrokseni Kuolajärveltä, jossa suoritin mittaus- ja kartoitustöitä talven aikana tehtävää järjestely- ja istutussuunnitelmaa varten. Sieltä matkustin Kittilään samoissa asiois-sa. Tällä välin oli saapunut kyselyitä myöskin Muoniosta ja Enontekiöstä, mutta kun Mikkelinpäivän tienoissa näytti Lapissa talvi olevan kynnyksellä, täytyi jättää näiden hautausmaiden järjestely sillä kertaa matkan ohjelmasta. Sodankylässä sain toki vielä ohimenevästä lumisateesta huolimatta suoritetuksi mittauksia. Paluumatkalla tein Oulusta automatkan Taivalkoskelle, jonka luonnonkauniilla paikalla olevan kalmiston suunnittelu on myös annettu Suomen Kotipuutarha-Liiton puutarha-arkkitehtien tehtäväksi.

POHJOISTEN KALMISTO-OLOJEN HISTORIAA.

Aina viime vuosiin saakka ovat kalmisto-olot useilla paikkakunnilla poh-jan perukoilla olleet omalaatuisia. Muutamissa kalmistoissa on hautasi-jojen järjestely ollut hyvin sekainen. Mutta on olemassa omia syitä, jotka ovat aiheuttaneet sen, epäjärjestys pohjois-Suomessa on säilynyt myö-häisempään kuin etelässä. Kulkeehan Peräpohjola ja Lappi monessa muussakin suhteessa muusta Suomesta hieman jäljessä. Talvihautauk-sessa on järjestyksen ylläpitoa vaikeuttanut suuresti paksu lumipeite.

Entisaikaisesta n.s. hautausmaakulttuurista on pohjoisessa paljon mie-lenkiintoista huomioitavaa. Vanhat ihmiset siellä muistavat tai tietävät perimätietona kertoella minkälaista hautaus on ollut heidän lapsuutensa aikana tai sitä ennen.

Mennessäni Kuolajärven vanhalle kirkkomaalle, kiinnittivät huomiotani lukuisat sudenkuoppia muistuttavat n. 2 metrin syvyiset kuopat ikivan-hojen naavapartaisten kuusien välissä. Niiden pohjalla saattoi olla kaatu-neiden kelohonkien lahonneita jätteitä y.m. rojua. Matkaseurassani olivat vanha harmaapartainen suntio ja pappilan yli 70 vuoden ikäinen isäntä-renki, Alek-ukko, jonka isoisä aikoinaan oli rakentanut seurakunnan ensimmäisen pappilan (savupirtti). Näiden vanhusten tarinoidessa selvisi, etteivät kuopat olleet palvelleet suden eikä karhunpyydyksinä, vaan ne olivat olleet entisaikojen yhteishautoja. Jotta ei talvella olisi tarvinnut kaivaa hautaa jäätyneeseen maahan, oli haudankaivajalla tapana jo syksyllä luoda auki niin suuri hauta, että siihen arviolta mahtuivat kaikki talvella kuolevat ja syrjäkylistä, "jänkien" (soiden) takaa, kesähaudoista tuotavat ruumiit. Kun haudan pohja oli ladottu täyteen arkkuja, ja talvi usein oli vasta alussa, ruvettiin keräämään näitten päälle toista arkkukerrosta, sen päälle kolmatta j.n.e. kunnes keväällä hauta oli reunojaan myöten täynnä ruumisarkkuja. Maan sulattua haudankaivaja peitti talvihaudan so. teki puunrisuista harvaa heinäladon permantoa muistuttavan katon, jonka päälle luotiin noin puolen kyynärän paksuudelta multaa. On helposti uskottavaa, että tuollainen kalmisto ei vastannut nykyajan terveydellisiä vaatimuksia. Kesäkuumalla levisi sieltä sellainen löyhkä, että Perä-pohjolassa ja Lapissa vielä nytkin sanotaan jostakin oikein pahalta haisevasta: "haisee kuin kirkkomaa".

Myöhempänä aikana papit määräsivätkin haudankaivajan kevään tultua purkamaan talvihaudat ja hautaamaan vainajat uudestaan, yhteen ker-rokseen. Mutta usein sittenkin, kun ei kirkkoherra käynyt lujin ottein asi-aan käsiksi, haudankaivaja luotti laiskuuteensa ja jätti työn tekemättä. Muutaman vuoden kuluttua hautauksesta arkut lahosivat ja painuivat kokoon. Puurakenteella vahvistettu peitemulta jäi kuoreksi haudan pääl-le, ja sen alla oli tyhjää siis melkein kuin sudenkuoppa. Muutamissa hau-doissa on vielä jäljellä osia kattorakenteesta ja sen alla ammottaa näen-näisesti tyhjä hauta. Seinät ovat vihreässä homeessa, ja jos kaivat poh-jamultaa, tulee vastaan mustaa kuin nokea luiden mätänemisjätteitä. Sitten aikojen kuluessa on kattokin luhistunut kokonaan ja muodostunut maahan ikäänkuin monttuja.

Tämä hautaustapa on Kuolajärven pitäjässäkin lopetettu jo noin puoli vuosisataa takaperin. Mutta nykyisessäkin kalmistossa ovat syksyllä kai-vetut talvihaudat olleet laajoja, rivihaudoista ei ole ollut puhettakaan. Pohjois-Suomen asukas on osannut säästää voimiaan, milloin se vain on ollut mahdollista. Niinpä ei hautojen peittämiseksikään ole irroitettu rautakangella jäätynyttä maata, vaan haudat peitetään vasta maan su-lattaa keväällä. Maan sulaessa valui hauta kuitenkin täyteen pintavettä, ja arkku nousi ylös veden pinnalle. Sentähden hautaa peitettäessä täytyi toisen miehen puukangella painaa arkkua pohjaan. Viime vuosina on hautaus toki Kuolajärven kalmistossakin tullut inhimillisemmäksi, ja nyt-hän siihen jo, jos pappien tekemä valistustyö ei auta, tarttuu lain koura-kin.

Sodankylän vanha kirkko. Raken-nettu v. 1689, ollut käytössä v:teen 1859, korjattu seurakunnan varoilla 1926. Kirkon alta on korjauksia teh-täessä löydetty löydetty muutamia hautoja. Kirkko on useita kertoja ter-vattu sakkorahoilla, joita ovat mak-saneet sellaiset sulhasmiehet, jotka ennen vihkimistä ovat saaneet pe-rillisen.

Kuolajärven hautausmaa ennen uudelleen järjestelyä - portti irti sa-ranoiltaan - rikkaläjät hyvässä so-vussa hautakumpujen kanssa, sa-moin ruumishuoneen nurkka on kaatopaikkana.

Sallatunturi. Sen takaa näkyy Rohmaino-van huippu. Kuva on otettu Kuolajärven kirkon kellotapulista. Etualalla näkyy jo-kunen yksinäinen maatalo Sallan kylän liepeiltä, ja märkäjärvelle vievä maantie.

Taivalkoski, kirkko [a kirkonkylä. Kirkkoa vastapäätä joen toisella rannalla on tulevan pappilan paik-ka kauniilla niemellä.

Entinen savupirtti, jossa ensimmäinen Kuoöajärven (Sallan) pappi on asunut. Pappilan ovella seisoo rakentajansa 75-vuotias tyttärenpoika Alek-ukko.

Kurjenpolven hautausmaa v. 1920. Kuva: Paulaharju Samuli. / Museo-virasto.

Edellä kerrotunlaista on hautaaminen ollut alun toista miespolvea sitten myös Kemijärvellä ja Sodankylässä. Siellä on ainakin viimeksi mainitus-sa paikassa jälkihautaamista varten maan sisään rakennettu hirsiseinäi-nen huone, jonka katto vain on ollut maanpinnan yläpuolella. Muutamien vuosien kuluttua hautaamisesta lukien toimitettiin n.s. hautausmaan tyh-jentäminen. Isot yhteishaudat kaivettiin auki ja vielä mätänemättä olleet luut ja arkunlaudan jätteet koottiin mainittuun huoneeseen. Näin voitiin haudat ottaa uudestaan käytäntöön. Sodankylän vanha haudankaivaja vielä muisti tarkalleen paikan, missä huone on sijainnut, mutta on se hä-nen lapsuutensa aikana hävitetty.

Kittilässä oli muudan haudankaivaja muutama vuosikymmen sitten vai-voja säästääkseen yrittänyt salaa käyttää päällekkäin hautaamismene-telmää, mutta asia tuli viranomaisten tietoon, ja ukko sai luoda haudat auki. Tällaisen yrityksen salassa pitämisen mahdollisuus on selitettä-vissä siten, että ruumiit on lumipaljouden takia siunattu ruumishuoneen luona, ja siitä haudankaivaja apulaisineen vienyt ne leveäanturaisella reellä hautaan. Siihen aikaan kun Kittilässä ja monessa muussa suu-ressa pitäjässä ei ole vielä ollut omaa pappia, on kukin saanut haudata vainajat niin kuin on itse halunnut. Muualta kerran vuodessa virantoi-mitukseen saapunut pappi on joskus saattanut olla sellainen palkka-paimenkin, joka pitkän matkan kuljettuaan on tahtonut nauttia lämpimän tuvan mukavuudesta. Niinpä eräässä pitäjässä kerrottiin joskus virka-matkalla käyneen papin, joka ei viitsinyt ruumiita siunatessaan mennä hautausmaallekaan.Tuvan ovesta vain heitti multaa hautausmaalle päin ja toimitti sieltä käsin ruumiinsiunauksen.

Varakkaat lappalaiset ovat ennen vanhaan rakentaneet kuolleille omai-silleen eräänlaisia mausoleumeja. M.m. Kittilässä n.s. Kurjenpolven kal-mistossa tapaa niitä vieläkin. Ne ovat haudan pohjasta asti noin metrin maan pinnan yläpuolelle hirsistä rakennettuja huoneita, jotka ovat kate-tut laudoilla. Näitä hautoja he ovat rakentaneet myös jonnekin kauaksi kiveliöön, jossa muinaisuudessa lienee ollut heidän asuma-alojaankin. Kittilässä ollessani muudan erämies kertoi äskettäin metsästysmatkalla ollessaan löytäneensä viisi sellaista hautaa. Muutkin kuin lappalaiset ovat käyttäneet mainitunlaisia hautarakennuksia. Kittilässä on vielä näh-tävissä seurakunnan ensimmäisen papin, rovasti Nordbergin (kuollut v. 1870) haudalla sellainen muistomerkki.


NYKYINEN KALMISTOJEN JÄRJESTELY.

Kalmistosta toiselle siirtyessään saattaa tehdä nykyään sen havainnon, että muutamissa seurakunnissa on jo viime vuosina ollut kalmiston kun-toonlaittamiseen halua. M.m. Kittilässä on jo monena vuonna ollut tapa-na kaksi kertaa vuodessa saapua joukolla kalmiston puhdistustalkoo-seen, jonka päättäjäisiksi on vietetty vainajien muistoksi lyhyt kalmisto-juhla. Mutta toiminta hyvänkin innostuksen vallitessa on ollut vaikeaa, kun ei ole ollut asiantuntemuksella laadittua suunnitelmaa ja hautasija-karttaa. Haudankaivaja on ollut ainoa ”kartta”. Nyt kun seurakunnat on velvoitettu pitämään tarkkaa luetteloa kaikista hautasijoista, ovat poh-joissuomenkin seurakunnat ruvenneet teettämään numeroitujen hauta-sijakarttojen ohessa Suomen Kotipuutarha-Liiton puutarha-arkkitehdeillä myös istutus- ja kaunistussuunnitelmia, mikäli seurakuntain varat suinkin ovat antaneet myöten. Useimmat seurakunnat siellä ovat köyhiä. Pohjoi-set kirkkoherrat ovatkin lausuneet toivomuksia saada suunnitelmat ja kartoitukset edullisemmilla ehdoilla kuin etelämmässä asuvat. Jonkin-verran helpotusta kustannuksista saadaan kuitenkin aikaan, kun useat seurakunnat toimivat yhdessä. Kartoitusta suorittamaan lähetetyn puu-tarhateknikon matkakustannukset voidaan näin jakaa usean seurakun-nan osalle. Sama on huomattava taimistotuotteiden hankkimisessa. Ne seurakunnat, jotka keväällä aikovat suorittaa istutuksia, voivat järjestää tavarat yhteislähetyksinä esim. Rovaniemelle, josta niitä sitten jaettaisiin autoilla lähetettäväksi tilaajille.

SELLAISIA KORISTEKASVEJA, JOTKA KESTÄVÄT POHJOIS-SUO-MEN TALVEN.

Näihin asti on tuottanut vaikeuksia sikäläisten hautausmaiden suunnitte-lujen alkuun saattamiselle se yleinen luulo, etteivät pohjois-Suomessa kasva juuri mitkään kaunistuskasvit. Muutamat pohjoisessakin asuvat henkilöt ovat esittäneet mielipiteenään, ettei mitään muita istutuksia siel-lä voi suorittaa kuin paikallisia metsäpuulajeja. Matkani varrella olen teh-nyt havaintoja eri paikkakunnilla kasvavista puumaisista koristekasveis-taja todennut, että on lukuisa joukko puita ja pensaita, jotka hyvin me-nestyvät melko pohjoisessa. Puhumattakaan sellaisista havupuista kuin lehtikuusi, sembramänty, siperiankuusi y.m., joita hyvinvoivan näköisinä tapaa vielä Kittilänkin korkeudella, kasvaa napapiirin rajamailla useita talven kestäviä jaloja lehtipuitakin. Rovaniemellä kasvavat m.m. jalava, vaahtera, syreeni ja orapihlaja, vain muutamia esimerkkinä mainitakseni. Pienenä uutisena voin kertoa, että tapasin Rovaniemellä muutamalla pihamaalla tammenkin, tosin pienenä, kitukasvuisena, mutta kuitenkin osoituksena siitä, että pohjois-Suomen karusta ilmastosta on olemassa suuresti liioiteltuja ennakkoluuloja. Myös pensasaitakasveja on pohjoisiakin seutuja varten. Paitsi jo mainittua orapihlajaa, joka siellä tosin kasvaa hitaanlaisesti, voidaan kalmistojen kaunistuskasveina menestyksellä käyttää hernepensasta, muutamia ruusulajeja ja tietenkin kuusta sekä pihlajaa, joka kasvaa luonnonvaraisena Petsamossa asti.

Sikäli kuin tapaamiltani petsamolaisilta sain kuulla, kasvaa sielläkin luon-nonvaraisena pihlaja ja koivu y.m. lehtipuita. Havupuita ei tavata enää Jäämeren rannalla. Mutta istutukset sopivasti sijoittamalla voidaan harvalajisellakin kasviaineistolla saada kalmistot somistetuiksi. Tarpeeksi kestävien koristekasvien puute ei pohjoisessa tuota voittamattomia vai-keuksia kalmistoja saatettaessa viihtyisiksi vainajien leposijoiksi