Prospector. / Kansan kuvalehti 1931.

Lapin kultaa sormuksiimme.


Vaikka heinäkuun ensimmäinen viikko oli jo lopussa, paistoi aurinko vielä korkealla pohjanpuoleisella taivaalla, astuessani keskiyön aikana alas autosta Laanilan majalan avaralla pihamaalla Kaunispään tunturilla. Ivalon kultamailla onkin kesällä seitsemän viikon pituinen yhtämittainen päivä ja talvella on siellä yhtä pitkä yö. Sopimuksen mukaisesti olivat ys-täväni, kullankaivajaveteraanit Eeli ja Aimo saapuneet tänne vastaani 4-peninkulmaisen taipaleen takaa Sotajoenlatvoilta, minne jo kuukautta aikaisemmin olivat veneellänsä sauvoneet ylös Ivalojoen ja Sotajoen vi-haisia koskia.

Levähdettyämme hetkisen majalassa, sälytimme Rovaniemeltä ostama-ni elintarpeet, kalavehkeeni y.m. tavarat selkäämmeja aloimme vaivalloi-sen retkemme suoraan yli Harripään tunturien, rotkojen ja jänkien Här-käselälle, minkä toisella puolen toverini olivat löytäneet lupaavia kultapi-toisia maakerroksia. Matkalla täytyi meidän kahlata yli neljästä joestakin, mikä suoritettiin onnellisesti matalammissa keskipalkoissa. Näköalat vaihtelivat alinomaa, idän puolella kilpailivat Raututunturi, Urupää ja Kaunispää sekä Purnumutkan tunturien mahtavat kaljupäälaet jylhässä kauneudessa. Lännen sekä pohjan puolella siintelivät Tolospää, Palsi-tunturit, Hammastunturit sekä lukematon joukko erinimisiä päitä ja keilo-ja, joista parilla vielä ikuisen lumen läikät siellä täällä kimaltelivat. Kaikki nämä jättiläiset ovat jääkauden aikaisen mannerjään jauhaessa kupei-taan saaneet luovuttaa osan kätkemästään kullasta, joka on valunut pit-kin rinteitä alas rotkoihin ja jokipohjiin, mistä ihmiset sitten vaihtelevalla menestyksellä ovat sitä huuhtoneet. Lumoavan kauniita nuo jättiläiset olivat kaikessa jylhyydessään ja niin kovin pieneksi tunsi itsensä matka-lainen niiden mahtavien rinteiden juurella.

Jo Laanilan majalan komeat rakennukset (ne ovat Prospector yhtiön en-tisiä hallintorakennuksia) olivat oivallisina todistuksina siitä, miten var-masti aikaisemmin on uskottu kullanhuuhdonnan mahdollisuuksiin täällä maailman ehkä laajimmalla kulta-alueella. Kultapitoinen granuliittialue ulottuu nimittäin Kannanlahden saarilta Vienanmerestä yli koko Suomen Taka-Lapin, Porsangervuonoon saakka Norjan puolelle noin 200 km leveänä ja yli 600 km pituisena vyöhykkeenä. Karasjoella Norjan puolel-la on äskettäin tehty hyviä kultalöytöjä.

Pitkin jokien varsia näkee tämän tästä yhtä oivallisia ja hyvin säilyneitä rakennusryhmiä kuin Laanilassakin, jotka seisovat nyt tyhjinä, odottaen uusien parempi onnisten yrittäjien ilmestymistä. Niitä on Hangasojalla, Kerkelän ja Prospector yhtiön vanhoilla valtauksilla, Tolosjoella, Harri-joella, Moberginojalla, Sotajoella sekä Ivalonjoella Ritakoskella ja Kulta-lassa, puhumattakaan sadoista vanhemmista kokonaan tai osittain lu-histuneista kullankaivajien majoista ympäri tätä laajaa aluetta.

Kaikkialla jokien varsilla näkyy jälkiä entisajan kullanetsijöiden aherruk-sista, koekuoppien, kaivosten, valtavien kiviraunioiden, lahonneiden huuhdontarännien, niiden kivialustojen, ja tunturien rinteille kaivettujen vesijohto-ojien muodossa. Kuitenkin panee pian merkille, että etsintä on pääasiallisesti supistunut jokien rantoihin ja sielläkin vain sellaisiin paik-koihin, mihin on helposti saatu johdetuksi juoksevaa vettä. Koska kultaa löytyy koko tällä valtaisella alueella kaikkialla, tunturienrinteillä olevasta sorasta yhtä hyvin kuin jokien pohjastakin, on ilmeistä, että tunturijätti-läisten pohjakallioissa täytyy löytyä varsin runsaasti kultasuonia ja kul-tapitoisia kvartsikerrostumia. Prospectoryhtiö etsi aikoinaan vuorikultaa ja löysikin yli 40 kultasuonta, mutta yhdenkään niistä ei katsottu kannat-tavan kaivostyön alottamista.

Kultaa on Ivalojoen seuduilla kaivettu v:sta 1868 alkaen, jolloin insinööri J. C. Lihr löysi sitä Ritakoskelta. Vuodesta 1870 alkoi Suomessa kulta-kuume, kestäen pari vuosikymmentä. Kullanetsijöitä tulvi sinne Alaskas-ta, Siperiasta, Norjasta, Ruotsista ja tietysti eniten omasta maasta. Yk-sinpä suuret herratkin häärivät siellä kullanetsijöinä, sillä heidän joukos-saan oli eräs Oulun läänin maaherra, Lapin kruununvouti, nimismies, apteekkari ja paljon muitakin virkamiehiä. Kuvaavaa virkamiesten ah-neudelle ja kullanhimolle on, että esim. eräs uudistila, joka käsitti Ivalo-joen molemmat rannat Sotajoen ja Ritakosken välillä, pyyhittiin omaval-taisesti pois Metsähallituksen kartoilta. Venäläisiä kullankaivajia oli Iva-lonjoelle ja sen sivujoille myös kulkeutunut hyvin paljon ja arveli eräs kullankaivajavanhus heitä olleen useita satoja miehiä. Kymmenittäin ve-näläisiä oli hukkunut koskissa, tottumattomia koskenlaskijoita kun olivat. Tänä aikana on eräs proviisori kuuden viikon ajalla muutamien työmies-ten keralla huuhtonut kultaa 9 kiloa, joka on katsottava hyväksi saavu-tukseksi.

Matkalla Laanilasta Sotajoelle.

Huuhdontavadissa on enää jäljellä vain musta rautahiekka, missä kulta-jyvät selvästi näkyvät.

Suurempien yhtiöiden valtakautena, joka alkoi v. 1902,eivät yhtiöt ole menestyneet, mutta sensijaan on eräs Puolakka-niminen kullanetsijä verrattain pieneltä alueelta saanut kultaa 19 kg. Kertoman mukaan sen pitäisi olla jossakin jokivarrella kätkettynä, sillä Puolakka tuli murhatuksi. Eräs Hill-niminen Amerikan suomalainen, joka hukkui Ivalojokeen, enen-nen kuolemaansa kirjoittanut omaisilleen löytäneensä tunturinrinteeltä hyvin rikkaan kultasuonen, josta hän puukolla irroitteli kultapalasia. Tois-taiseksi on Hillin löytö vielä koskematta. Samoin on kuuluisa Rautas-Mikko, joka työskenteli Ivalojoella yli 40 vuotta ja kuoli mielipuolena, kät-kenyt tunturiin melkein kaiken saaliinsa tältä ajalta, jonka täytyy olla var-sin huomattava. Hän oli taitava kullankaivaja, mutta lienee harvoin myy-nyt kultaansa kenellekään. Tarvitessaan rahaa elintarpeisiinsa, meni hän aina lyhyeksi aikaa toisten töihin ja ansaittuaan kylliksi painui takaisin kämpällensä, minkä ympäristössä myyrän lailla ahersi vuodet läpeensä. Mikon löytämä suurin kultapala painoi 378 grammaa.

Virallinen tilasto löydetyn kullan määrästä ei ole oikea. Sitä on saatu ai-nakin 5-10 kertaa enemmän, sillä vielä tänäkin päivänä ostavat norjalai-set kauppiaat kaiken kullan Ivalosta ja kullankaivajat välttyvät siten val-tiolle menevästä verosta, joka tekee 10 prosenttia. Prospector, Lapin Kulta, ym. yhtiöiden työnjohtaja Kivekäs, on puijannut niitä kovasti, pimit-täen kaikki paremmat löydöt omaan laskuunsa. Jos koekuopasta tuli ta-vallista parempi tulos, sanoi Kivekäs työmiehelle:
- Tämän me peitämme huolellisesti. Älä hiisku tästä kenellekään!

Pälsinojalla oli hän laitattanut hyvän ja suuritöisen tammen jokipohjan kuivaamiseksi. Eräs työmies noukki jokipohjasta useampia suuria kulta-palasia, joukossa 12 grammankin painoisia ja asetti ne ison kiven päälle, näyttääkseen Kivekkäälle, kuinka erinomaisen hyvä paikka oli löydetty. Kivekäs saapui, näki kultapalat ja lausui:
- Ohoh! Täällähän näkyy olevan kultaa! Mutta ei se kuitenkaan kannata. Saatte avata ja purkaa tammen heti paikalla!

Kaikki paremmat löydöt hän kuitenkin tarkkaan merkitsi omaan salai-seen päiväkirjaansa. Ei siis ihme, että yhtiöt eivät kannattaneet.

Yksityisiä kullankaivajia on kulta-alueella vielä nytkin useampia ja elättää se homma miehensä kaikesta päättäen hyvin. Kultakämpissä voi mai-niosti asua kesät sekä talvet, kalaa on joissa runsaasti ja metsänriistaa, jäniksiä, metsoja ja riekkoja saa pyssymies myöskin helposti ikihongi-koista. Siltä varalta, että joku lukijoistani saisi kultakuumeen ja aikoisi koettaa onneansa Lapin kultamailla, luettelen seuraavassa elintarvelajit, joita meillä oli mukanamme. Ne olivat: kuivaa leipää, jauhoja, kauraryy-nejä, suolaa, sokeria, kahvia, teetä, silavaa, tupakkaa ja tulitikkuja.

Kaikki varsin halpoja tavaroita ja muuta ei lapinkävijä erämaissa tarvitse-kaan, sillä joista saa kuten mainitsin hyviä kaloja aina varmasti kylliksen-sä. Tunturimatkoilla on äkkinäisen kulkijan kuitenkin oltava hyvin muoni-tettu, välttyäkseen suuremmilta ikävyyksiltä. Sillä tottumattomalle saat-taa käydä kuten eräille helsinkiläisille, jotka muutamana päivänä ilmes-tyivät kämpällemme Sotajoella. Heillä oli hyvät ja kallisarvoiset onkiveh-keet ja olivat he kalaonneensa luottaen ottaneet matkaansa vähemmän muita eväitä. Mutta harrit sekä taimenet eivät tartu taitamattomien onki-jain vehkeisiin, olivatpa ne miten kalliita tahansa. Saimme huvin pelas-taa nämä herrat vakavan nälänhädän kynsistä.

Sotajoen kultakämppiä. Taustalla mahtavia vanhoja vesirännejä. Paikal-la on miljoonien arvosta koneita taivasalla ruostumassa. Kämppien lisäk-si on paikalla sauna, paja, talli, kellari, kaivo ym. mukavuuksia.

Päämajaksemme olimme valinneet erään mainiossa kunnossa olevan Kivekkään rakennuttaman kämpän Sotajoella. Siinä oli todella kaikki mu-kavuudet sängyistä alkaen, kellari,sauna ym. rakennuksia. Kellari oli hy-vään tarpeeseen, sillä suolasimme kaksi nelikkoa harreja sekä taimenia. Kalansaalis oli Sotajoessa vallan erinomainen myöhemmin sattunee-seen tulvaan saakka. Kokeilimme ensialuksi erästä kahden kaivoksen väliin jäänyttä koskematonta maakaistaletta, huuhtoen siitä kaivamam-me soran alaskalaiskätkyellä. Paikka oli rikas, sillä saimme noin 8 gr kul-taa soratonnilta, mutta olisi käynyt liian vaikeaksi johtaa siihen vesirän-niä.

Tämän jälkeen otimme käsiteltäväksemme jokipohjan ylempää Sotajo-en varrelta, alkaen rakentaa tammea huuhdontarännin asettamista var-ten. Paikka oli entisiä Kivekkään löytöjä, josta hän oli kieltänyt mitään hiiskumasta. Tuo vanha kettu oli arvostellut sen kultapitoisuuden oikein. Saimme iloksemme siitä vallan yllättävän hyviä koehuuhdoksia. 30-40 kultajyvää jokaisesta pannullisesta eli "vaskoolista". Patosimme sitten jokea kuumeisella innolla muutamia päiviä, rypien vyötäisiä myöten ve-dessä, väännellen kiviä ja iskien paaluja jokipohjaan. Silloin eräänä ilta-na nousi ukonilma, mutta emme osanneet pelätä sen meitä vahingoitta-van. Ukkonen riehui tunnin verran tuimasti, eikä kokematon voi kuvitella-kaan, miten kauhistuttavalta sellainen saattaa tuntua tunturien välissä. Salamat iskevät yhtenään, maaperä ja kalliot vavahtelevat, näyttää kuin olisi jo tuomiopäivä tulossa. Järeän tykistön rumputuli sotatantereilla on lasten leikkiä Lapin ukkosilman rinnalla.

Rajuilma oli karkoittanut meidät työpaikaltamme kämpällemme ja ukko-sen jylinä sekä leimaukset taukosivat vähitellen. Luulimme sateenkin pian lakkaavan kuten tavallisesti tapahtuu ukkosilmoilla. Nehän menevät ohitse yhtä äkillisesti kuin nousevatkin. Mutta tällä kertaa petyimme pe-rinpohjaisesti. Taivas ei vähääkään seestynyt ja sade ei myöskään yh-tään hellittänyt. Koska näissä tunturijoissa ei ole mitään järviä, jotka säännöstelisivät sadeveden juoksun, aloimme pelätä keskeneräisen tammen kohtaloa ja siksi asetimme jokirantaan kämppämme luo paalun, mikä pykällytettiin 10 cm välimatkoilla. Alussa nousi vesi hitaasti, mutta vuorokauden kestäneen rankkasateen jälkeen havaitsimme sen kohon-neen lähes puoli metriä. Nyt oli patorakennuksemme ilmeisesti vaarassa ja levottomina lähdimme yhäti jatkuvasta sateesta huolimatta katso-maan, voisimmeko tehdä jotain sen pelastamiseksi.


Paikalle saavuttuamme havaitsimme heti. ettei mikään auttaisi luonnon-voimien raivoisaa rynnistystä vastaan. Tammen hiekkapohjaan lyödyt paalut huojuivat tukikiviensä välissä, veden ryöpytessä niiden yli sekä välitse. Kaikkein pahimmin ryskytti sateen voimistuttama, kahlitsijoillensa vihastunut koski jyrkästä rannastaan erkanevaa noin 10 metrin pituista osaa padostamme, minkä koehuuhdonnan takia olimme tiivistäneet ja päällystäneet turpeilla. Neuvottomina tätä katsellessamme vei vesiryöp-py turpeen toisensa perästä mukanaan, paalut pyllähtelivät myöskin ui-masilleen ja sitten nytkähti koko ulkopuolinenkin osa padostamme liik-keelle. Kosken hillittömät hyökylaineet vyöryttelivät hajalle tukikivetkin, sellaisetkin, jotka hädintuskin kolmen miehen voimalla olimme rautakan-kien avulla saaneet väännetyksi paikoilleen. Voimakas vesiryöppy syö nimittäin perustan hiekkapohjassa olevilta suurimmiltakin kiviltä. Vain kiviarkut tai sementtipato olisivat kestäneet näin kovassa tulvavedessä, mutta sellaiset tulevat kuitenkin liian kalliiksi pienehkölle huuhtomapai-kalle, mistä tällä kertaa oli kysymys.

Läpimärkinä palasimme takaisin kämpällemme, harmitellen huonoa on-neamme. Sadetta jatkui yhä edelleen. Sitä kesti kolme vuorokautta ja sitten ei enää kannattanut ajatellakaan padon uudelleen rakentamista. Kymmenien neliöpeninkulmien aloille joen varsille sataneet vesimäärät olisivat pitäneet sen tulvillaan vielä useita viikkoja, joten työskentelymme tältä kesältä oli loppunut.

Lastasimme siis työkalut, muonavarat ym. tavaramme veneeseemme, joka tuli hyvin raskaaseen lastiin, joten lausuin epäilykseni, ettemme pääsisi onnellisesti Ivalonjoelle saakka, koska Sotajoki on kovin kivinen. Toverini vakuuttivat kuitenkin, ettei siinä olisi vaaraa, ennenkuin suupuo-lella, missä on useampia pahoja hampaita ja könkäitä. Päätimme laskea veneen niiden sivuitse nuoran avulla, sillä toverini sanoivat siellä olevan pienen suvannon, missä saattoi laskea rantaan. - Monia ja pahojakin koskia olin aikaisemmin laskenut Maanselän Suomen sekä Venäjän puoleisissa vesistöissä ja Paatsjoella, mutta tulvan vallassa oleva Sota-jokioli vaikein laskettava, mitä tähän saakka olin tavannut.

Lukijani ovat luonnollisesti kaikki joskus lasketelleet pitkiä ja jyrkkiä mä-kiä suksillansa. Jos he kuvittelevat sellaisen mäen täyteen metrin ja puo-len metrin korkuisia nyppylöitä, joiden välitse huimaavassa vauhdissa on ohjattava ja ottavat huomioon, että tässä oli kysymyksessä noin 500 ki-lon lastissa oleva vene, saavat he todellisuutta vastaavan kuvan mat-kastamme. Sotajoen mutkitteleva n. 10-20 m levyinen väylä putoaa ni-mittäin sillä kuuden kilometrin pituisella taipaleella, minkä onnellisesti saimme lasketuksi paikotellen jopa 30 metriäkin 100 metrin pituisella alalla. Lisäksi se on aivan täynnä suuria kivenlohkareita, joista osa oli näkyvissä mutta useimmat tulvan takia kuohujen peittäminä, ja pehmoi-sen näköisinä, vaan sitä vaarallisempina mättäinä.

Alaskanmallinen "kätkyt" jota on helppo liekuttaa pyöreiden puiden päällä. Sora ja vesi kaadetaan me-talliverkon lävitse. Kulta jää pohjaan poikkipienojen väliin.

Koekuopalla. Alumiinivadeissa pa-ri lapiollista kullasoraa. Ylhäällä näkyy vanha kultaränni.

Könkäät lähenivät ja tähystelin turhaan suvantoa, missä olisimme saat-taneet laskea maihin. "Tässä se oli", sanoi Eelitoverini, viitaten rannalle, mutta tulvavesi kuohusi suorana yli niemen, minkä suojassa kostepaikka vähän veden aikana oli sijainnut. Nyt ei auttanut muu kuin antaa mennä keskiväylää suoraan könkääseen, kävi sitten miten kävi. Lastimme oli kuitenkin liian raskas, kuten olin arvioinut, sillä vene ei jaksanut nousta könkään valtavissa kuohuissa, vaan täyttyi hyökyjen murtuessa kahden-puolen ylitsemme aivan silmänräpäyksessä. Toverini pidättelivät vaisto-maisesti käsillänsä tavaroitamme, jotka yrittivät ryöstäytyä koskeen, mi-nun epätoivoisesti koettaessani saada venettä perämelan voimalla lä-hemmäksi kosken vasemmanpuoleista rantaa. Sen keula törmäsi vasten kohokiveä ja seuraavassa tuokiossa rysähtivät laita sekä peräkin toisille suurille kiville.Toverini hyppäsivät koskeen, pidättääkseen venettä pai-koillansa ja Eeli kysäsi ihmeissänsä minulta: "Milloin se tuo veneenperä hajosi?" Istuin kainaloita myöten vedessä, tukien melalla perälaitaa ki-veä vasten ja katsahdin taakseni. Perää ei veneessä enää ollut laisin-kaan, samoin oli toinen laitakin hävinnyt rytäkässä parin metrin pituu-delta, mikä muutoin olikin onneksemme, sillä näin ollen hylky ei tehnyt koskelle suurtakaan vastusta.


Tyhjän päällä riippunut kapea perälauta, joka oli ollut istuimenani, näytti nyt niin surkealta, että purskahdin nauramaan, mihin toverini myös sy-dämestänsä yhtyivät, vaikka tilanteemme edelleen oli mitä vakavin. Nou-sin ylälaidalle,mistä koski yhäti raivokkaammin koetti kääntää nurin ve-nehylkyä ja painoni auttoikin niin paljon, että saimme sen pysymään tuokion paikoillansa. Aimo oli lähinnä rantaa, jonne oli noin 6 metriä ja heitteli tavaroita maalle minkä ennätti. Seitsemän verkkoa ja 50 litran vetoisen maitokannun, joka oli täynnä elintarpeita, vei koski heti kiville jouduttuamme. Viimeksimainitun löysivät eräät toiset kullankaivajat pari päivää myöhemmin 20 kilometriä alempaa Ivalojoen suvannosta, mutta olivat elintarpeet jo pilaantuneet. Reppumme, työkalut, osan elintarpeita ja suolakalat saimme kuitenkin pelastetuiksi, ehdinpä vielä ensimmäi-seksi rannalle päästyäni napata pari valokuvaakin hylyksi pirstoutunees-ta veneestämme.

Sateen aiheuttama tulva oli meitä kovasti kolautellut, mutta vahinko ei tule kello kaulassa. Kuitenkin olimme saaneet kokea unohtumattoman elämyksen, vaikka kulta, paitsi koehuuhdonnan tulosta 18 grammaa, jäi meiltä toistaiseksi tallelle. Kuivaillessamme vaatteitamme nuotion ääres-sä saimme odottamatta vastaanottaa vieraitakin. Sota- ja Ivalojokien yh-tymäkohdassa sijaitsevassa Pataniemessä työskenteli samaan aikaan pari vanhaa kullankaivajaa. Näiden palvelijatar, (taitavien kullankaivajien näkyy siellä kannattavan pitää oikein palvelijattaretkin mukanansa. Kive-käs oli aikoinaan pitänyt kokonaisen haaremin eli 6 naispalvelijaa elä-määnsä sulostuttamassa. "Hän oli oikea Muhametti", todisti Eeli entises-tä esimiehestänsä Kivekkäästä kuvaavasti,) eräs lappalaistyttö, oli ollut rannalla kaloja perkkaamassa,kun aikaisemmin mainittu maitokannu, toinen airoparimme,teepaketteja ym. tavaraa hyvää vauhtia purjehti hänen ohitsensa. Häntä alkoi pelottaa, että koski tuo pian ruumiitakin ja siksi ilmoitti hän havaintonsa miehillekin. Veneemme hylyn löysivät he alimmasta könkäästä ja vihdoin meidätkin tulilta aivan vahingoittumatto-mina. Kohtaus oli iloinen yllätys meillekin, sillä heidän veneellänsä pää-simme nyt yli Sotajoen suun ja ottivat he myös mukaansa osan tava-roistamme, mitkä muutoin olisimme saaneet jättää jälkeemme joen ran-nalle.

Vaikean tunturikiipeilyn jälkeen, minkä aikana teimme vielä pari lupaa-vaa kultalöytöä, saavuimme seuraavana päivänä takaisin Laanilan ma-jalaan, missä seikkailumme päättyi tältä kerralta. Kultaa emme olleet saaneet paljoakaan,mutta olimme löytäneet useampia lupaavia paikkoja seuraavia yrityksiämme varten. Se oli sinänsä jo suuri saavutus, sillä ta-vallisesti joutuu kullanetsijä aina työskentelemään salliman eli oman onnensa varassa. Ohelliset kuvat selvittävät lukijalle osaltaan kullanet-sinnän työtapoja, mutta oikeastaan täytyy sellaisessa olla omakohtai-sesti mukana. Mikään selitys ei esim. voi täydellisesti havainnollistuttaa nk. "vaskooli"-huuhdontaa, minkä viimeisissä vaiheissa äkkinäinen hel-posti kadottaa hyvänkin kuhasaaliinsa. Samoin talvella harjoitettu joki-pohjan jäädyttäminen, joka tapahtuu siten, että jäätä ohennetaan alas-päin ja annetaan pakkasen vaikuttaaalla olevaan veteen aina siihen saakka, éttä päästään käsiksi maakerroksiin, on niin monimutkainen ja taitoa kysyvä homma, ettei ensikertalainen voi sitä edes kuvitellakaan.

Kullankaivuuretkellä tarvittavista työvälineistä ovat mainittavimmat: rau-takanget, lapiot, tikat, lekavasarat, kiviporat, dynamiitti, nallit ja sytytys-lanka, metalliharjat ym.raapimisvehkeet, kirves, höylä, saha, vasara, erilaiset naulat ja ruuvit sekä lopuksi "vaskoolit" eli alumiinista pakotetut huuhdontavadit. Näiden kaikkien oikeata käyttöä, samoinkuin kultapitois-ten maakerrosten ja suonien tuntemista ei mitenkään voi oppia laajasta-kaan kirjallisesta selostuksesta. Ensimmäinen opintoretki kultamaille on tehtävä kokeneen kullankaivajan opastuksella ja muutoinkin on äkkinäi-sen kulkijan varottava lähtemästä yksinään eksyttäville tunturitaipaleille.

Kullanetsintä on vaivalloista työtä, sillä se vaatii sitkeyttä ja tarmoa, mut-ta se terästää myös miestä ehkä enemmän kuin mikään muu homma. Pienemmän, 3-4 henkisen retkikunnan kustannukset eivät kesäkuukau-sina nouse kovinkaan suuriksi, ja siksi saattaa jokainen reipas mies koettaa siellä onneansa esim. kesälomansa aikana. Paitsi löytöjämme, joiden paikkoja luonnollisesti ei tässä saata ilmaista, tuotti pieni retkem-me Lapin tuhansiin vuosiin ehtymättömille aarremaille tämän kirjoittajalle kosolti kultaakin kalliimpaa s.o.terveyttä, voimaa ja virkistystä. Siis kai-kinpuolin enemmän kuin lyhyeltä kesälomamatkalta voi tavallisesti odot-taa.

Yhdenkään Suomen neidon tai naisen ei pitäisi huolia armailtansa sor-muksia tai muita kultahelyjä, jos ne eivät olisi valmistettuja heidän oma-kohtaisesti Lapista huuhtomastansa kullasta. Paitsi sitä, että tällainen vaatimus olisi samalla oikean miehuudenkunnon koetus, saisimme sen seurauksena piankin muuttaa tunnetun runoilijamme sanat kuuluviksi: "On Suomi köyhä, ei siksi jää . .

Sillä Lapissa on todellakin kultaa! Sitä on siellä paljon.Kuka lieneekään se onnenpoika, joka Lapin tunturijättienkätkemät aarteet vihdoinkin esille kaivaa?