V. Kataja. / Opettajain lehti 10.9.1909.

Lapin matkalta.


Viime maaliskuussa tein opintomatkan Lapin kansakouluihin kuunnellen niissä opetusta. Kerron tässä eri kouluista saamiani vaikutelmia sekä havainnoistani tien varrella.

Rovaniemeltä matka alkoi. Kittilän kirkolle mennessä ei maisemat vielä erikoisesti muutu. Komeita vaaroja, isoja soita l. jänkiä.

Kittilässä on kolme eri kansakoulua. Niistä herätti erittäin mielenkiintoa Kirkonkylän koulu. Oppilaita oli 64 ja kaikki yhden opettajan hoidossa. Opettaja on yksi noita vanhan ajan ihmisiä. Huomaa heti, että hänellä on todellista intoa ja harrastusta rakkaaseen työhönsä. Kaikki työ on huolel-lista. Punaisena lankana on: kertaus, ehkä ylenmääräinenkin. Erinomai-sen hyvä väli vallitsi opettajan ja oppilaiden kesken. Oppilaiden käytös oli avomielistä ja reipasta. Kaihoten jätin koulun rientääkseni eteenpäin.

Kittilän Könkään koululta jäi pysyvästi mieleen laulunopetus. Se oli tai-denautintoa Lapin raukoilla rajoilla. Tähän kylään loppuu etelästä tuleva maantie. Kyllä on taipaleen takana Könkään kylänkin opettaja. Kahdek-san pitkää vuotta on mies kumminkin jo uudisviljélijän kovaa työtä teh-nyt.

A. Fränti.,A. syntynyt Lapualla 18. 5. 1881, saanut Rauman seminaarista päästötodistuksen v. 1904. Tämän jälkeen hän on ollut opettajana Kittilän kunnan Alakylän kansakoulussa noin 14 vuotta. Fränti on edustanut Lapin vaalipiiriä valtiopäivillä 1899, 1910, 1911, 1912, 1913 ja 1916. Valtiopäivillä hän on ollut mukana tehtäessä anomuksia, jotka ovat koskeneet kirjastoolojen kehittämistä. V. 1904 perusti Fränti Kittilän Alakylän Kirjastoyhdistyksen, jonka esimiehenä hän on ollut 14 vuotta. Hän on toimittanut Kittilän Alakylän Kirjastoyhdistyksen 10-vuotiskertomuksen, joka yhdistyksen toimesta on painettu.

Maiju Fränti, syntynyt 17.1.1892 Kittilän Lapissa. On noin 10 vuotta toiminut Kittilän Alakylän Kirjastoyhdistyksen toimikunnan jäsenenä. Rouva Fränti on 7 vuotta ollut yhdistyksen sihteerinä ja hoitanut lainakirjastoa ilman palkkaa vuodesta 1910 alkaen. Hän on myös laatinut painetun luettelon hoitamastaan kirjastosta.

Hanhimaan kylä v. 1920. Kuva: Paulaharju Samuli. / Museovirasto.

Kittilän Hanhimaasta alkoi porokyyti. Hyvä sattuikin ajokas, ahkio sama-ten. Meitä oli nyt kolme miestä matkassa, opas neljäs. Hurjaa vauhtia si-tä toisinaan mentiin vaaran rinnettä alas, toista ylös. Siinä saa jokainen pitää huolta itsestään.


40-45 km on seuraavaan kestikievariin. Aution sydänmaan poikki käy tie. Yksi talontapainen on välillä. Sileävaara on nimi. Isäntä ollut kerran ehdokkaana eduskuntaan niin kuin Kittilän Alakylän opettajakin. Likainen on Sileävaara.

Eteenpäin painuttiin kohden Pokkaa. Tie kulkee metsäisiä seutuja, ei saa selvää maisemista. Pimeäkin jo alkaa tulla. Tie on ummessa. Porot väsyvät. Välistä mennä huristetaan pimeässä äkkijyrkkää rinnettä alas. Siinä sotkeutuu ajohihna jalkoihin ja pysäyttää poron. Matkatoveri "Sa-jus-tolla" tulee rinnettä alas heti jälessä. Poronsa hyppää ahkiooni ja sy-liini.
- Olipa siinä aika rinne, puhelee "Aslak Reatka". Vihdoin siitä selviydy-tään ja jatketaan matkaa. Perin väsyneinä tullaan illalla myöhään Pok-kaan.

Pari kolme pientä asumusta. Kestikievari-talossa isäntä pieni, puhelias mies.

Pokassa v 1934 Pälvän talo Pälve-Matin leski, Nuukka-Tuoma ja Pokka-Jenny. Kuva: Mikkola Erkki. / Museovirasto.

Aamulla saatiin uudet porot ja Pokan pitkä poika oppaaksi. Nyt piti läh-teä ensimäisten tunturien yli ajamaan. "Lantalaismalliset" - suomalaisia sanoo lappalainen "lantalaisiksi", lannanmaasta kotoisin oleviksi - ken-gät pois. Sukkain sijaan ensinnäkin hienoksi pehmitetyt heinät. Poron-koivista tehdyt kengät, nutukkaat jalkoihin, säpäkkäät säärien ja polvien suojaksi. Peski päälle. - Se on poronnahkasta tehty umpinainen turkki, karvat ulospäin. Lappalaisilla on sellainen peski ihoa vasten, karvat si-sään päin.


Sen päällä on lapin takki eli ihokas, joka on useimmiten sinisestä veras-ta. Sekin on umpinainen. Sen päällä on sitten matkoilla ollessa toinen peski karva ulospäin. Päässä on "neljäntuulen" lakki. Vyöllä leveä nah-kavyö, siinä noin 40 cm pitkä puukko. Sillä puhdistetaan ahkion pohja jäästä sekä käytetään kirveenäkin matkoilla ollessa. Keveä sellainen pu-ku on ja lämmin. Edestä avonaisilla, napitettavilla vaatteilla ei Lapissa tule toimeen.

Hurja oli Pokan poika ajamaan oppaanamme. Joka lie Lapissa kulkenut, niin se kyllä muistaa Repojoen äkkijyrkät rinteet tunturilla. Eheänä niistä yli päästiin, vaikka kyllä toisinaan silmät tulta iski. Luonnon suuri sali jyl-hine komeuksilleen, raitis tunturi-ilma, vapaa mieli, kiihtynyt poro ahkion edessä, kas, se on sitä, mistä voi sielu nauttia.

Matka joutuu, tie lyhenee. Lähestytään Ivalojoen rantaa. Siinä on mökki. Liekkö tuolla nimeäkään. Ivalo-Matiksi kutsutaan isännän mukaan. Ker-toisinko siitä. Samapa se. Ei ne kaikki asumukset Lapissa ole Ivalo-Ma-tin kaltaisia. Yhtä mustat ja likaiset ovat katto, seinät ja lattia. Lattialta, penkeiltä, pöydältä ja joka paikasta tulee vieraita kohden talon eläimiä, nelijalkaisia. Pystyyn kahdelle jalalle kohottautuvat katselemaan. Mitä

ne ovat? Täitä.

Taaksemme jää Ivalo-Matti. Karvaselkää kohden lähdetään painumaan. Pakkanen kiihtyy. Jos ottaa poronnahkakinttaan kädestään, niin kyllä pian tuntuu, että on "tulipalopakkanen". Lämmin on kumminkin ahkiossa peskin sisässä. Pitkin metsäsaarekkeisia soita käy toisinaan tie, vuoroin vaaran rinteelle kohoaa, vuoroin alhaalla laaksossa ja jälleen suolle loit-tonee. Korkea metsäinen vaara häämöttää illan hämärtyessä edestä-päin. Se on Karvaselkä. Se lähenee. Jo loimottaa tuli Aikion Matin takas-sa. Tuli punertaa ikkunat ja kutsuu niin viehkeästi meitä sisään.

Matkamies, jos tiesi joskus käy Karvaselän kautta, niin vie lämpöiset terveiset Aikion Matille "lannanmaasta". Ole ystävällinen hänelle, sitä hänkin on sinulle. - Matti on lukutaitoinen lappalainen.

Karvaselkä on jo Inarin pitäjää. On sitä sentään vielä matkaa Inarin kir-kolle. Menesjärveltä saimme oppaaksemme Matli Mattus'en. Hurja on Matti ajamaan. Lappalaisia "joikujakin" (lauluja) osaa. Ei ole huonoja Matin porotkaan. Ahkiot on korkeapohjaisia, kikkeriä, eivät pysy pystys-sä muuten kuin kovasti ajaen. Kauheita vaaran rinteitä alas, jylhiä rotko-ja pitkin ja poikki ajamme hurjaa vauhtia. Lunta lentää kuin sateella. Lä-henemme taas korkeata vaaraa, jonka yli tie käy.


Mikä hätänä? Miksei Matti aja kovasti kuin ennen? Niin siellähän kiiltää vaaran rinne kuin peilin pinta. Kova pakkanen on jäädyttänyt vaaran päältä lähteestä alas.virtaavan veden. Vaaran rinne on kalteva alas laak-soon päin kuin katto. Sellaista rinnettä pitkin päin käy tie. Varovasti siinä on kuljettava, ettei luisu poroineen ahkioineen alas. Mutta onnellisesti päästiin siitä ohitse ja taas hurjaa vauhtia eteenpäin.

Karvaselän Herberge eli välitupa v.1900.

Jurmon talon ohi päästyä ajamme pitkin Joenjoen rantaa. Avonaisena koski siinä pauhaa. Vettä on kohonnut tielle. Saa varoa ettei kastu. Olisi sekin jotain "tulipalopakkasessa" kulkeminen kastuneissa vaatteissa. Loittonemme taas metsään. Yhtäkkiä yhtyy tiehemme hevostie. Hevos-tie Lapissa!! Koettakaa kuvitella, miltä se tuntuu 200 km poromatkan jäl-keen.

Kaunis on varmaankin Inarin kirkonkylä kesällä käen kukkuessa. Katso-kaa kartalta Inarijärveä tuhansine saarineen. Menkää sinne "sääsken ai-kaan" tai "hillan aikaan" ja te haluatte sinne toistekin. Kirkko, pappila, kansakoulu, lääkärin talo, Morottajan kestikievari, pari kauppiasta, muu-tamia asuntoja sekä autioita kirkkotupia, siinä Inarin kirkonkylä. Suuri juhlallinen rauha on siellä kaikista yhteiskuntaa kuohuttavista maailman-parantajista. Kaikki tavara tuodaan Inariin ja Utsjoelle Norjasta poroilla ja on se halvempaa kuin tunturien eteläpuolella.

Kaunis on Inarin kirkonkylän kansakoulukin. Heti sisään astuessa pisti silmään Runebergin, Snellmannin, Topelius'en ja Lönnrotin kipsiset rin-takuvat. Opettaja ystävällinen oppilaittensa sielu-elämän tutkija. Oppilait-a 19. Useimmat asuvat koulun internaatissa. Oppilaat olivat täälläkin avomielisiä ja reippaita. Mielestäni sentään liian nöyriä, notkeaselkäisiä. Lappalaislapset harmaissa ihokkaissaan näyttivät surumielisiltä, hiljai-silta, niin kuin lappalaiset yleensä.

Työtä oli koulussa tehty rehellisesti, sen huomasi kaikesta. Poikain käsi-työopetus täällä samoin kuin Kittilän kirkonkylänkin koululla, ei ollut sitä, mitä sen tarkotus kansakoulussa on.

Inarin kirkonkylän kansakoulun ensimmäiset oppilaat todistuksen saaneina n. v.1910.. Edessä opettaja Iida Lilius, taustalla luokkahuoneen etelänurkkaus, koulun lahtea sekä niemeä -- sisällön kuvaus: Edessä vuonna 1897 avatun koulun opettaja Iida Lilius. Vasemmalta Sammu Kyrö?, Irene ja Arvi Lehtola, Toivo ja Heli Kangasniemi (pitkiä) sekä Eetu Törmänen. Kuva: Museovirasto.

Opettaja Lilius'en ja sisar Naemin istuttama koivu Inarin kansakoulun pihalla Hämäläinen, Antti, kuvaaja 1930–1949. Kuva: Museovirasto.

Mutta eteenpäin on mieli.


Inariin saakka oli tien varrella pienempää ja isompaa havumetsää. Vielä oli petäjikköä Utsjoellekin päin, mutta peninkulma peninkulmalta se pie-neni, kunnes se Utsjoella kirkonkylässä oli jo hyvin harvinaista. Miehen mittaista vaivaiskoivikkoa siellä vain on. 130 km on kirkkojen väliä.

Mutta ennen kuin siellä asti ollaan, on Petsikkotunturin yli kulettava, vie-läpä oltava sen laella yötäkin. 10 km pituinen on tunturi. Sen korkeim-malla kohdalla on valtion autiotupa matkustajia varten. Isäntä ja emäntä eivät ole koskaan kotona. Kaksi huonetta, takka ja rautakamini nurkas-sa, pöytiä, penkkejä, seinään lyötyjä tyhjiä sänkyjä, siinähän jo onkin, mitä voi vaatia tunturilla. Ulkopuolella on halkopino. Vuorokauden saa matkustaja viipyä, pahalla ilmalla kolme, niin on järjestyssäännössä sei-nällä.


Paluumatkalla Petsikolla nukkuessamme oli tuvassa lähes 30/c pakka-nen.

Olihan sitä Petsikolta alas laskuakin Mierasjärven jäälle, mutta sellaisiin-han jo totuimme Repojoella sekä Menesjärven ja Jurmon välillä kulkies-samme, niin että voimme nyt tämän kohdan kertomuksessa sivuuttaa-kin. Keneskosken sivu kulku on sentään jotain toista kuin Joenjoen jäällä kulkeminen.


Mahtavat Utsjoen tunturit kohoavat molemmin puolin koskea. Jyrkkä rinne alkaa heti joesta. Koski pauhaa sulana. Rannalla on hiukan jäätä. Siitä tie menevi. Ahkiosta on kuohuvaan koskeen metri, toisin paikoin puoli. Mutka on joessa. Siinä, on kulkemamme ranta auki tunturin juu-reen saakka. Siitä ei siis pääse.

Mutta keskellä koskea on jää noussut koholle kivien varaan. Siinä siis silta ja siitä sitä yli ajotaankin. Mitäpä siitä väliä, vaikka molemmin puolin koski kuohuu. Yli päästyä pujottelemme eteenpäin. Välistä käymme ran-nalla, siitä saareen, saaresta toiseen, taas rannalle, kunnes lopuksi pu-dottaudumme järven jäälle. Lahden pohjukasta näkyy talo. Jomppalassa asuu lappalaistuneita pappisperheen jälkeläisiä.

Utsjoen kirkolla. Pappilan kamarin seinällä on Hult`in Suomen kartta. Ar-vatkaahan miltä tuntuu Utsjoella katsella isänmaan karttaa.

Niin, kirkko, pappila, yksi lappalaiskota vanhoine Martta muorineen. Sii-nä kirkon kylä. Autioita kirkkotupia on puolikymmentä lisäksi. 5 km pääs-sä asuu nimismies pienen kylän ympäröimänä. Siihen naapuriksi tulee kohta kansakoulu. Nyt on koulu noin 80 km päässä Outakosken kauniis-sa kylässä. Kylä on Norjan rajalla, Tenojoen rannalla.

Outakosken koulu lienee ehkä ainoa laatuaan Suomessa. Kun oppilaat ovat lappalaislapsia, niin tekee opettaja kysymyksensä suomenkielellä ja jos huomaa etteivät oppilaat sitä käsitä, niin kysyy lapiksi. Hiljaista, huo-maamatonta työtä tehdään täälläkin kansanvalistuksen hyväksi. Samoil-la tiedoilla varustettua nuorisoa on jo vähän Lapin kansankin keskuudes-sa kuin Lannanmaassakin.


Outakosken koulussakin on internaati, jota ilman oi Lapin koulut tule toi-meen. Utsjoen kirkolla oli kuntakokous. Keskusteltiin kirkonkylän koulun paikasta. Kunnanhuoneen penkillä istui nuoria ja vanhoja lappalaismie-hiä kauniissa puvuissaan. Ja entä kokouksen meno. Olkoon sanottu, et-tä se oli todella kokous. Toisinaan kiihtyneenä, mutta aina asiallisesti pu-hevuorojaan miehet käyttivät. Perin toisenlainen kuva siis kuin jonkun Lannanmaan pitäjän kuntakokouksen.

Katekeetta Nils Holmberg v. 1920. Kuva: Lagercrantz Eliel. / Museovirasto. / finna.fi

Ranttilan emäntä "liikutuksessa" kirkonmenojen aikana Outakosken kansakoululla v. 1907. Kuva: Haataja Kyösti. / Museovirasto. / finna.fi

Mies ja nainen "liikutuksessa" kirkonmenojen aikana Outakosken kansakoululla v. 1907. Kuva: Haataja Kyösti. / Museovirasto. / finna.fi

Opettaja Johan Högman. sauvoo venettä Tenojella v. 1939. Kuva: Jokinen Eino. / Museovirasto. / finna.fi

Outakosken kansakoulun opettaja Guttorm. Kuva: Museovirasto. / finna.fi

Nuorgamin kansakoulu. Kuva: Hämäläinen Antti. / Museovirasto. / finna.fi

"Lapissa sitä ollaan"! kuuluu eräs Utsjoen pappi kerran ikävissään päivi-telleen astellessaan Mandojärven rantaa. Kesällä ei tahdo osata panna nukkumaan. Aurinko näet loistaa yötä päivää. Talvella pimeimmällä ajal-la on pari tuntia vähän valoisampaa keskipäivällä. Lujia hermoja tarvit-see se suomalainen, joka sellaisissa oloissa vuosikausia virkaansa kun-nollisesti hoitaa. Ystävällisiä ja hyviä ovat kyllä lappalaiset: "Puuris, puu-ris", toivottavat vieraalle tämän sisään astuessa. Mielellänsä antavat vie-raalle sitä mitä heillä on. Mutta kyllä Lappi sentään "lantalaisen taamoo."

Niinkuin tiedetään, on Lapinmaan opettajille kaksinkertaiset virkavuodet kuudennen alusta viidennentoista loppuun (Outakoskella kaikki). Ajatel-lessa noita oloja ja sinne vieraan heimon kehittymättömiin oloihin vaikut-tamaan lähteneitä suomalaissyntyisiä opettajia, niin tuon edun heille suopi. En kadehdi. Mutta suoda sama etu lappalaissyntyisille, valtion varoilla opettajiksi valmistuneille ja sinne oman heimonsa keskuuteen tulleille opettajille, siitä lienee lupa olla toista mieltä.

Ajatella sopii myös, onko kansakouluoloja järjestettäessä Kittilän ja So-dankylän kouluille, vaikkakin paperilla Lapinmaan kouluihin kuuluvina, sama etu yhä vastaisuudessakin säilytettävä. (Sodankylän pohjoinen ja koillinen osa on kyllä lappalais-asutuksinen ja siis Lappia, mutta vielä koulua vailla). "Ei ole kukaan otollinen omalla maallaan", sen luulin huo-maavani ja kuulleeni Lapissakin. Suomalaisia tahtovat sinne opettajik-seen, ei lappalaissyntyisiä. Suomenkieltä oppia tahtovat, eivät usko omalla kielellään tulevaisuutta olevan.

Sitä paitsi on Lapin kieli hajaantunut murteisiin, niin että eri seuduilta tul-leiden on vaikea toisiaan ymmärtää.

Paluumatka kävi Inarin Kyrön kylän kautta Sodankylään. Kyrönkylä on iso suomalais-asutuksinen kylä Ivalojoen rannalla. Ivalon rannalla on ky-län vasta valmistunut koulukin. Kaunista on seutu. Mutta joutua Kyrön-kylään opettajaksi, hm!


Ivalojoen rannoilla kasvaa useamman laatuisia lehtipuita havumetsän ohella.

Nyt oli taas kulettava tunturivyön yli, mutta ei niin korkean kuin Kittilän ja
Inarin välisellä tiellä oli. Tätä tietä voi sentään kulkea hevosellakin. Vuot-son ystävällinen lappalaiskylä on Sodankylän puolelle tultua tien varrel-la. Vuotsosta alkoi sitten suomalainen asutus etelään päin tullessa.

Olisihan sitä vielä yhtä ja toista kerrottavana "Purnun mukasta", Ponkun Matista, täikauhasta y. m., mutta jätän no nyt. Varsinkin kuin sieltä poh-joisesta etelään päin tullessa alkaa kulkijasta tuntua, että jo jäi Lappi selän taakse, "lannanmaassa" ollaan.

Mutta ennen kun lopetan, kerron, että kävimme myös Inarin Riutulassa. Mutta Riutulasta kai te olette jo lukeneetkin Kansanvalistusseuran tämän vuoden Kalenterista. Ellette, niin kehotan tekemään sen nytl