Kotiliedelle kirjoittanut ja valokuvannut maisteri Aslak Outakoski 1935.

Lapin naisten kesäisiä askareita.



Nykyään kuulee niin monen monta kertaa valitettavan, että nainen tun-keutuu miehen toimialoille. Mitähän sanoisi Lapin nainen, kun hänelle huomautettaisiin, että hän on ottanut mieheltä suutarin, räätälin ja nah-kurin työt? - Hän nauraisi. - Miksi? - Siksi, että ne työt ovat kuuluneet hänelle jo ammoisista ajoista saakka. Hän ei voisi ajatellakaan miehiä tällaisissa toimissa, kun ne vuosisatoja ovat olleet hänen huolenaan. Jos mies ryhtyisi näihin toimiin, tapahtuisi tunkeutuminen hänen puoleltaan - mikä muutos tuskin on aivan lähitulevaisuudessa ajateltavissakaan.

Helposti voi erehtyä luulemaan, että pitkän kesäpäivän aikana Tunturi-Lapin asukkaat siellä Suomen Tenojoen varsilla hengähtäisivät ankaran talven jälkeen ja kokoisivat voimia uutta talvea vastaan. Luulo osoittau-tuu kuitenkin vääräksi naistenkin askareita tarkastettaessa. Toteaa van-han sananlaskun uudestaan: ei työ lopu tekevältä.

Toisaalta luulisi Lapin naisen arkisten askareiden olevan ainaista yhtä ja samaa. Ovathan olot yksinkertaiset, ja siltä kannalta katsottuna eivät työt tietysti olekaan kovin monimutkaisia, mutta monipuolisia. Niin mo-nenlaiset työt odottavat suorittajakseen Maggaa, Biritiä, Kaarinia, Maritia tai mikä hän milloinkin on nimeltään, että pakostakin on häntä pidettävä pienenä tuhattaiturina.

Kesällä eivät miehet ole tuntureilla kuin ani harvoin poroja paimenta-massa. Naisten taloustyöt lisääntyvät näin huomattavasti jo ruoanlaitos-sakin. Tuoretta lapinkakkua on leivottava aivan joka päivä. Nostattama-ton lapinkakku ei nimittäin säily maukkaana kauan, kun se paistinkiven päällä paistettuna avoimen lapintakan ääressä ei täydelleen kypsy. Toi-sissa taloissa on nykyään paistinuunilla varustettu kamiina, jossa hapan-ta leipää voidaan paistaa varastoonkin. Ja leipää kuluu paljon. Korkein-taan kerran päivässä syödään keitettyä ruokaa, puuroa tai lihakeittoa, muut ateriat saadaan leivästä, voista, maidosta ja kuivatusta lihasta tai äsken suolatusta lohesta, harrista ja siiasta. Jos ei olisi ankaraa kahvin keittämistä, niin pääsisikin emäntä näin suhteellisen vähällä perheensä ravitsemisesta, mutta tuhka tiheäänpä täytyy uusi pannullinen nostaa tulelle päivän kuluessa. Kahvikultahan on tunturien maassa päässy tai-van aterian arvoon, kuten jokainen matkailija on ihmeekseen havainnut.

Niin valitettavaa kuin keittotaidon alhainen taso onkin, on siitä se etu, että talon naisväelle jää runsaammin aikaa monien muiden töiden suo-rittamiseen. Karjatalous on nykyisin aika pitkälle kehittynyt. Lehmien hyvä kunto on Tenon varsillakin karjanhoitajain päämääriä. Lampaatkin tarvitsevat tarkan hoitonsa, muuten herkullisen lampaanjuuston valmis-taminen jäisi vähäiseksi ja kahvikupista puuttuisi "höystö".

Kun ruoanlaiton ja kotieläintenhoidon lisäksi on suoritettava kodin puh-taanapitoon kuuluvat työt, on näin jo tullut mainituksi naisten päivittäinen säännöllisesti esiintyvä hommailu. Mutta näiden lisäksi tulevat joko sa-tunnaisesti tai aika ajoin esiintyvät työt. Edelliseen ryhmään kuuluvat siis sellaiset askareet, jotka täytyy toimittaa aina silloin, kun on tarpeellista. Ja nyt tulevat kysymykseen alussa mainitut suutaroimiset, nahkuroimiset ja räätälöimiset.

Istumassa vas. Ardnin Niilan Pirita eli Berit Logje Siri, seisomassa Ovlis Pirita eli Berit Pulk Eira ja istumassa oik. Karen Anna Logje Gaup Norjan Koutokeinosta 1950-luvulla.

Lapinkakkua leivotaan.

Nuotan rannanpuoleisessa pääs-sä.

Lampaiden aamulypsy.

Nainen kantaa selässään kenkä-heinäksi aiottua vesisaranippua Vittangin Tuolpukassa v. 1932. Kuva: Manker Ernst. / Museovi-rasto.

Kaijunan tyttäret näskää hihnaa "jiekiö"-raudalla Näkkälässä v. 1948. Kuva: Hämäläinen Antti. / Museo-virasto.

Antti Näkkälän emäntä punoo suonta Näkkälässä v. 1922. Kuva: Paulaharju Samuli. / Museoviras-to.

Margi ja tyttärensä Eila Syväjärvi.

"Jäkälälimppu" on valmis

Lapissa suorittaa täysi-ikäiseksi varttuva tyttö erään "mestarikirjansa" näytteen valmistamalla itselleen kengät. Nahkan parkitsemisesta alkaen täytyy tekijän tietää valmistussalaisuudet. "Näskääminen", kuitujen irroit-taminen nahasta, on tehtävä huolellisesti, suonirihman täytyy olla tasai-sta ja hyvin juoksevaa. Tärkeintä on, että kengistä tulee kauniit. Mutta niin hyvin osaakin lapinnainen tämän työnsä, että uudet parit säännölli-sesti ovat edellisten näköiset ja että kyläläiset jotenkin helposti tuntevat, kenen käsistä jalkineet milloinkin ovat lähtöisin. Taito ei pääsekään unohtumaan, sillä monta kenkäparia kuluu kesässä kivikkoisia tuntureita ja jokirantoja kävellessä. Parin viikon matkalle tuntureille lähtevä poro-mies ottaa varakengät mukaansa ja sittenkin hän heti takaisin tultuaan tarvitsee uudet. Mutta sillä välin emäntä, tytär tai apulainen onkin om-mellut kuluneille seuraajat.

Vaatteidenkin valmistamisessa jokainen nainen osaa noudattaa omaa kansallis-paikallista tekotapaa. Lapissahan puku on vielä säilyttänyt eri-koismallinsa. Kenellepä eivät olisi tuttuja kauniisti kirjaillut paulat, vyöt ja lapinhilkat. Mutta kun useiden seutujen pukimet eroavat koristuksissa vähän toisistaan, on tekijän tiedettävä, mitä missäkin on vanhastaan lu-pa käyttää. Kun naiset valmistavat niin omansa kuin miestenkin vaatteet, on heillä tärkeä osuus tuon kauniin ja samalla käytännöllisen vaatetuk-sen säilymisessä.

Edellämainituissa hommissa tunturitalon naisväki joutuu työskentele-mään aivan tuvan ja pihan tienoilla. Kesän mittaan ilmestyy muutamia töitä, jotka vievät tämän alueen ulkopuolelle. Kevät- ja syyskesällä on kalastus koko perheen yhteinen työmaa. Parhaana pyyntiaikana täytyy kaikkien käydä nuottaamassa, uistella ja asettaa verkot pyytämään. Le-pohetket saadaan kuitenkin viettää kotona. Mutta kun tulee lähtö pyytä-mään tunturijokiin ja -järviin, mennään silloin ainakin viikoksi kerrallaan, viikkokuntiin.

Keskikesällä taasen on heinänteko. Toistaiseksi ei ole päästy monessa-kaan talossa siihen, että kaikki heinät saataisiin kotiniityistä. Suuri osa on hankittava jokivarsiniityiltä tai vielä hankalamman taipaleen takaa tunturijängiltä. Onneksi nykyään on havaittavissa voimakasta pyrkimystä talon lähellä olevien niittyjen laajentumiseen.

Mutta tuskin koskaan tullaan Lapissa siihen, että kotieläimille syötetään talvisin vain heiniä. Miksikä jätettäisiinkään käyttämättä apuna kukka-päistä jäkälää? Lehmät ja lampaat syövät sitä talvella sangen mielel-lään. Nykyään lähteekin jäkälävaaraansa talon naisväki lasten kanssa muutamiksi päiväksi sateisena aikana loppukesällä jolloin jäkälä ei mu-rene. Nopeasti ilmestyy vaaran rinteelle jäkälälimppu toisensa jälkeen, ja 300-400 limppua "päätä" kohti odottaa myöhemmin syksyllä tapahtuvaa keräämistä.

Kun jäkälää on nostettu tarpeeksi, alkavat sateiset päivät seurata sään-nöllisesti toisiaan. Koivun lehdet kellastuvat ja putoilevat sateen mukana maahan. Syksy on tullut.

Naisille ei Tunturi-Lapissa jää vuorokaudessa montakaan tuntia lepo-ajaksi. Mutta jos taloustöissä osattaisiin käyttää etelämpänä yleisiä apu-keinoja, päästäisiin varmasti paljon vähemmällä työllä. Marttatyö ja yleensä kotitalousneuvonta saisi näillä tienoin kiitollisen työmaan.

Mutta samalla kuin näkee tunturien naisen kesäisin ahkerasti touhua-van, tekee yllättävän havainnon, että miehillä ei näytä olevan paljonkaan toimitettavaa. Kalastus ja heinänteko sekä joskus poroista huolehtiminen eivät vaadi läheskään yhtäjaksoista työskentelyä.

Miesten rasittavimmat työt taas ovat kerääntyneet talven ajaksi. Syksyllä miehet lähtevät porotokkien mukana etsimään niille syöttöpaikkoja eli kaivoksia ja viipyvät aina myöhään kevääseen asti. Luonto on siis sitten-kin jakanut melko puolueettomasti Lapin työt tasan miehen ja naisen kesken.