S. Paulaharju. / kodinkuvasto 15.11.1914.

Lapintiellä.


Tässä tuonoin vielä sai se, ken kesällä halusi Inariin matkustaa, varus-tautua viikottaiselle retkelle joko sauvomaan ja soutamaan vasten Kiti-senjoen vihaisia nivoja, koskia ja könkäitä taikka jalkatanuisin taivalta-maan halki Lapin äärettömien erämaiden. Monena iltana sai taivaltaja lo-pen uupuneena laskeutua levolle yksinäisessä sydänmaan talossa taik-ka autiossa valtion laittamassa matkailijatuvassa, jopa joskus voi hätäy-tyä yöksi paljaan taivaankin alle.


Mutta nyt on jo tästäkin pahasta päästy. Sodankylän kirkolle päättyvä maantie on saatu ulotetuksi Ivalojoelle Kyrön kylään saakka. Monet vuo-det on sitä valtion voimilla valmistettu ja viime heinäkuussa se "otettiin vastaan ja avattiin yleiselle liikenteelle". Niin, ettei nyt Lapin kävijän tar-vitse muuta kuin panna varsa puihin, istua rattaille sekä sitten vain pitää ja päästää. Ja ahkeralla hoputtamisella voi Rovaniemeltä Ivalolle, noin 300 kilometriä, ennättää kolmessa, neljässä päivässä

Suvannon lauttauspaikka.

Lapintien varrelta: Sodankylän kirkonkylää.

Musikan Mikko, 80-vuotias karhumies ja majatalon vaari Petkulasta.

Sodankylään kun Rovaniemeltä ajelee, saa jo matkalla ihailla paria, kol-mea komeaa tunturiakin, Käyräs-, Pyhä- ja Luostotuntureita sekä kohota usealle vuorelle, painua moneen notkelmaan. Mutta sitten kun Sodanky-lästä antautuu uudelle tielle, saa vallan huolettomasti painaltaa aivan ta-saisia maita. Pitkin Kitisenjoen sileitä rantakankaita ojentuu tie monet penikulmat miltei putkisuoraan päin pohjoista. Vaarat ja mäet on heitetty tien oheen joutilaampien kapuiltaviksi, maantien matkamies saa niitä aikansa kuluksi syrjästä silmäillä.


Sodankylän kirkonkylässä, ensimäisessä Lapin pääkylässä kyllä sopii matkaavaisen jonkun hetken viivähtää, katsella isoa joen kahtapuolista kylää sekä ennen kaikkea vanhan vanhaa lappalaisten aikuista kirkkoa, joka jokitöyräällä uuden kirkon takana unohdettuna, hyljättynä, rappeu-tuneena kuin häpeissään ihmisten kiittämättöinyyelestä syrjäpuolessa piileskelee. Kirkon vaatimaton ulkomuoto, sen yksinkertainen maalaa-maton sisusta lennättää ajatuksemme niihin aikoihin, jolloin peskipukui-set lappalaiset kävivät sen suojassa Herran sanaa kuulemassa.

Pitkän pitkät ovat Lapin tien talottomat taipaleet. Peninkulman saat saloa ajaa, ennen kuin Sodankylän kirkolta saavut Sattasen isoon kylään, ja siitä taas pari pitkää metsäpeninkulmaa päästäksesi Petkulaan. On sen-tään välillä pieni Kersilön kylä. Mutta sitten kun lähdetään Petkulasta edelleen Pimentokin maita kohti, päättyvät kylät. On vain talopahainen tai mökkipöksä siellä, toinen täällä tien ohessa, joen rannalla. Lopulta kun saavutaan lähemmäksi tunturiseutuja, ja tie poikkeaa etemmäksi Ki-tiseltä, on tien taivaltaja ainoa seudun ihmiseläjä. Vain majataloissa ta-paa vertaisiaan, harvoin vastaan tulijankaan taipaleella yhyttää.

Hiljaisen Matin kota Vuotsossa.

Niinpä ovat tien tekijätkin saaneet suurimmilla sydänmailla ottaa asun-tonsa tilapäisiin suojiin. Paikoin ovat tyytyneet avokattoisiin metsänrajoi-hin, joissa rakovalkean ääressä ovat kahta puolta maata rötköttäneet, mutta pohjoisempana jylhissä tunturiseuduissa on täytynyt rakentaa tii-viimpiä metsäsaunoja, "kämppiä", joissa lämpöisen katon alla on kym-menin miehin leveillä latitsoilla kylki kylessä kelletelty. Semmoisia kämppiä tapaa tien varrella purojen, jokien rannalla tuon tuostakin. Muu-tamien viereen on kyhätty hevosstiojakin, jopa joskus on saatu pieni saunakin.


Pitkät ovat kyytivälit, kuusi-, seitsemäntoista, parikymmentä kilometriä, kuusikinkolmatta muuan.

Joitakin majataloja on itse valtion täytynyt rakentaa, kun ei ole paikalle sopivaa eläjää sattunut. Onkin saatu aikaan koko sieviä ja siistiä asunto-ja, semmoisia kuin Suvannon majala, jonka luona tie lautan avulla kään-nähtää poikki Kitisen itäiselle rannalle. Samanlaisen kyytitalon on valtio laittanut Tankapirtille, entisen vanhan autiotuvan viereen koivikkokan-kaalle Tankajoen pohjoisrannalle.

Mutta Vuotsossa, ennen Tankapirtille tuloa, on "kivarin isäntänä" itse li-sakki Hetta, lappalaisukko, rikas poroisäntä, kolmen tyttären ja poikapar-ven omistaja, postipysäkin hoitaja, Ponku-Matin vävy y.m., y.m. Laani-lassa taas, tunturien alla on majala vanhassa kultamaiden talossa, Ker-kelän Hangasojan kultahuuhtomoiden lähimailla jylhässä, karussa, jyrk-kätöyrämäisessä autiossa erämaassa, jossa vielä juhannuksen seuduis-sa lumi varjopaikoissa viivyttelee.

Lapintien varrelta: Porrastietä Vuotson aavalla.

Katseltavaako kulkijalla? Eipä erityisiä sille, ken etsii vain hymyileviä leh-torantaisia järviä. Yhtämittaista loppumatonta kangasmaata, männikkö-metsää, sekä rnilfei rannattomia aavoja ja jänkiä, vain vaihteeksi joskus joku mustavetinen korpijoki poikki tien. Kevätvetten aikana monet aavat ovat tulvillaan, ja silloin tällöin kuuluu etäiseltä jängältä karpaloita nouk-kivan kurjen valittava luikaus.


Mutta kuta syvemmälle Lappiin joudutaan, sitä "lapimmaksi" muuttuu luonto. Tankavaara jo aivan tunturimaisena lumiläikkälakisena tien itä-puolella, miltei tuossa ylettyvilla ylvästclee. Ja tuonnempana kohoavat Nattastunturin kauniit kaksoishuiput pehmeänsinertävinä keilamaisina kumpuina, niin kauneina, että varmaan vanha viisas Salomokin, jos olisi ne nähnyt, olisi vaihtanut Karmelinvuori- ja peuranvohla-vertauksensa ihaniin Nattasten keilahuippuihin.

Sitten Laanilasta lähdettyä tullaan itse tunturiseutuihin - näes, Lapin-tiemme käyttää kävijänsä kahden tunturinlaen ylitse, Kaunispään ja Urupään. Kilometrittäin saadaan nousta, kierrellen ja kaarrellen nousta ja nousta, kohota viitta viitalta paljaalle autiolle laelle, laskea taas vähäi-sen muutteeksi ja taas uudelleen kiivetä miltei entistä korkeammalle. Sieltä näyttää Lappi koko mahtavan avaruutensa kulkijan katsottavaksi: tunturia, tunturia, tunturia jametsää, ääretöntä erämaata joka suunnalla niin kauas kuiri katse ulottuu. Kevätkesän matkalainen saa vielä nähdä tunturien pohjoisrinteet laajojen lumikenttien kirjavoimina.

Metsämaja Petkulan tienoilta.

Mutta talvipyryssä jos tänne taivasten portahille sattuisit joutumaan, oli-sitpa melkein saatuna. Sillä kovin hirmuisena täällä jumalanilma raivoaa, viittoja myöten kopelon saisitide pysytellä oikealla tiellä. Kesänkin tuulet täällä tavallista raittiimmin puhaltelevat.


Tunturien tuolle puolen päästyä voidaan levähtää Paljakan pikkutalossa, valtion rakentamassa majapaikassa, juoda kuppi kuumaa ja katsella jä-lelle jäänyttä metsän latvojen yli köyristyvää iumiläikkäistä tunturia. Siitä koilta saavutaankin Ivalojoen laaksoon ja Törmäsen kylään. Oikeimpa kummissaan katselee autiolta tunturilta tulija hyvinvoipaa kylää ja sen vi-hantia vainioita ja reheviä niittyjä. Melkeinpä uskoisi tunturinhaltijan saat-taneen vieraansa pään pyörälle ja kiepsahuttaneen ympäri ja lennättä-neen hyvän, hyvän matkaa etelään.

Urupään tunturi Paljakasta nähtynä.

Maisema Urupään pohjoisrinteeltä juhannuksen alusviikolta.

Lapintien varrelta: Törmäsen kylää.

Törmäsestä vielä pikku nakkaus alemmaksi Ivalon varrelle Kyrön isoon kylään, joka näyttää vielä vauraammalta kuin Törmäsen kylä. Sinne taas täytyy lautalla yli leveän joen kiskaltaa. Sinne Pekkalan majatalon por-raspäähän kyytitie tällä erällä päättyykin.


Vuotson laaksossa jo ennen tuntureille tuloa saa matkailija hiukan tutus-tua lappalaiselämään. Monet kodat talojen lähimailla, aitat ja muut lap-palaislaitteet, vielä kodassa elelevä, vanha Hiljainen Matti kurttunaama eukkoineen tunnet eukon heti Kyyhkysen kuvista kyläkentällä hääräile-vät neljäntuulen-lakkipäiset lappalaispukuiset ränkisääri-miehet sekä pu-ron varrella juoksentelevat lappalais-penskat, kaikki ne antavat ensiker-talaiselle aika hauskan lappalaistunnelman. Useat vasta rakennetut suo-malaismalliset talot sitä kyllä hiukan rikkovat.

Useassa kohdassa sattuu entinen Lapin kävijäin jalkapolku kosketuksiin uuden tien kanssa. Milloin se toverina matkaa sen kera rinnakkain puik-kelehtien väliin puolelle ja toiselle, milloin taas suktitautuu etemmäksi metsikköön omia aikojaan kuleksimaan, milloin kapsuttelee pitkin parit-taisin porraspuita halki aavojen ja jänkien, milloin taas on antanut sileäk-si tallatun käytävänsä alustaksi uutta aikaa tuovalle jälkeläiselleen. Mo-nessa purossa ja metsäjoessa näemme vanhan tien yksinkertaiset yli-kulku-laitteet uuden mahtavan ylpeännäköisen kaarisillan sivulla. Monen monet jalat ovat vanhan sillan sileäksi polkeneet ja polun tasaiseksi kän-nänneet. Sitä myöten Lapin postikin on sen sadat kerrat edestakaisin taivaltanut.

Mutta nyt on tullut loppu "korpivaellukselle". Ei sillä hyvä, jotta Lapin lapset saavat asuinmaillaan rataspeleillä liikuskella, jopa sinne ovat heti pyörämiehetkin kulkuneuvoillaan kehränneet, vieläpä on parisen kertaa nähty itse automobiilikin "hörnäkirnu", kuten sen sodankyläläiset ovat ristineet - aina Ivalon Kyröön asti mennä puskuttavan.


Ja uutisasutus ennättää heti tien matkassa. Useassa kohden näkyvät jotkut uskaliaat korvenraivaajat iskeneen kirveensä petäjän kylkeen ja kuokkansa turpeeseen upottaneen pannen alulle pikku pirttisen sekä perunapellon kuokanneen sen ympärille. Onpa muutama "kämppäkin" saanut vakinaisen eläjänsä.

Tekeillä on paraillaan tien jatko Kyröstä Inarin kirkolle, nelisen penin-kulmaa. Kun se valmistuu sekä vastaisuudessa jatkuu Utsjoelle asti, sil-loin se "Pää"-Lappi ei enää niin mahdottomien maiden takana olekkaan. Silloin sinne voi matkata jo vähilläkin vaivoilla.