Mi-Ka-El. / Uusi-Suomi 1937.

Lapissa on päivä vain 3 tiimaa


Kaukainen vieras Helsingissä.

Keskellä Helsingin vilinää, pääkadun varrella, vakuutusyhtiö Salaman eräässä toimistohuoneessa kohtaamme vanhan, maailmaa kokeneen, kaukaisen vieraan. Sanoi isäntä tulleensa Lapista tänne etelämpään ”aurinkoakattomaan”, kun se ei ole siellä Lapinmailla näyttäytynyt puo-leentoistakuukauteen.

Vieraamme, talollinen Adolf Eiraon Peltovuoman kylän patriarkka, jonka jälkeläisten luku jo nousee lähemmäs kuuttakymmentä, vaikkei hänellä itsellään ole kuin (!) kuusi poikaa ja yksi tytär, mutta perillisiä on jo nel-jänteen polveen saakka, niin että perettä on karttunut.
- Olihan täällä nyt vähän muutakin asiaa kuin kattella aurinkoa, nauraa vaari hyväntahtoisesti.

Silmien kaukaisessa, hiljaisessa katseessa kuvastuu pohjolan suuren luonnon ja kiireettömän elämän rauha.
- Niin, kyllähän minä jo vähän tiesinkin, ettei täällä etelässä lunta ole mutta en sentään näin leudoksi ilmoja arvannut ja läksin karva kengissä, mutta piti ostaa matkalla tällaiset lapikkaat, hän sanoo.

Sitten puhe alkaa luistaa: että on niitä ikävuosia jo kohta seitsemänkym-mentäseitsemän, mutta vielä lähtisi vaari vaikka kilpahiihtoon, jos ei olisi lonkka tässä tuonnoin sattunut ja nytkin vielä vähän lonkkaamaan pa-nee. Ilman klasia on tultu luettua ihan tähän asti, mutta nyt on pitänyt klasit hankkia. Ja kuulo on ollut tähän asti hyvä, mutta täällä kun nuo junat jyrisee niin on kuin toinen korva olisi mennyt vähän lumeeseen, et-tei sillä oikein kuule. Eikä siitä vielä kovin kauaa ole. kun vaari antoi ta-lonhoidon nuoremmille, mutta ajattelipa, että nyt viimein nauttisi entisis-tä; kesällä vähän kalastelisi ja riekkoja talvisin pyytäisi. Onhan se talo aikoinaan ollut sellainen, että 25 lehmää oli navetassa ja hevosia kaksi-kin tallissa ja poroja neljään sataan, eikä isäntä ole koskaan ehtinyt töitä toisille paitti ittelleen tehdä.
Ja nyt on sitten kulia kin pojalla oma talonsa. Samassa kylässä asuvat, mutta onpahan oma, pieni koto, joita aina sitä mukaan on niille tultu os-teltua.

Adolf Eira.

Pohjolan Sanomat 30.6.1936

Mutta onpa isäntä ollut kauppamiehenäkin, on sinne Norjan puolelle li-hoja ja taljoja viety ja sieltä sitten ruokatavaroita tänne taas tuotu.

Siinä muistellessa nousee se sota-ajan suuri tappiokin mieleen, jota ei enää ittekään oikein arvaa ajatella. Kun oli isäntä vienyt kuormansa Nor-jaan ja tavan mukaan tavaroita ostanut, mutta ei tiennytkään, että sill-aikaa oli tullut tulliraja väliin, eikä nimismieskään siitä mitään puhunut, vaan antoi ostaa tavarat, niin tuli siitä sitten sellainen tappio, että nykyi-sessä rahassa miljoonaksi markaksi nousee. Eivät sanoneet mitään ja Koutokeinoon jo olimme ehtineet, kun perässämme tulivat ja kaiken ta-kavarikoivat ja sakkoja vielä sain maksaa. Mutta mitäs noista enää muis-telee - maallistahan sekin kaikki vain oli.

- Ja jouduin minä kerran niiden ryssien tautta sinne Ouluun linnaankin, kun venäläinen oli minulta lihoja tingannut ja olin viemässä lihakuormaa perille, niin luulikin santarmi, että Ruottin puolelle olen menossa, eikä sii-nä mitkään tulkkien selitykset auttaneet, kyllä se takaisin pyörrytti ja seurata piti. Ja teki se vielä kotitarkastuksenkin, vaan ei se sieltä mitään löytänyt ja ei sille silti olisi annettukaan, sillä kyllä silloin jo oltiin niin rys-sistä tarpeeksi saatu, että silloin olisi pojat pahoja tehneet, jos minut olisi linnassa pidetty.

Ja nyt on vaari katsonut niitä tunturihiihtäjiä, jotka sinne Lappiin tulevat. Eivät ole hänen talossaan vielä käyneet vaan poika oli heillä kyydissä.

- Ja se sanoi, että kyllä ne sitä hiihtämistä reistasi, vaan kyllä siinä olisi kuka tahansa perässä pysynyt.

Peltovuoman kylä on Inarista 30 km. länteen ja siihen sitten päättyykin Enontekiön suuri maantie ja jatkuu niin kapeana Enontekiöstä Peltovuo-maan, että täytyy puhelimella soittaa, että älkää varsin nyt ajako sieltä päin, kun täältäpäin lähtee auto. Joissakin kohdin sitten on sellaisia paik-koja joissa mahtuu sivuuttamaankin.

Pimeätä siellä Pohjolassa tähän aikaan on. Lamppua täytyy polttaa eikä päivä valaise kuin n. kolmisen tiimaa päivittäin. Paljon siellä luetaan. On kaikenlaisia käsikirjoja, vaan raamattuhan se vaarin mielestä sentään paras on. Ja pojat lukee Uutta-Suomea.

Tuli tämä Helsingin matka kun on matkustaminenkin niin mukavaa ny-kyisin. Ei tarvitse kuin 100 km porolla ajaa ja sitten pääseekin jo taas autopussilla ja rautatiellä.

Hukkumisonnettomuus Enontekiössä.

Eilen päivällä lähti Enontekiön Peltovuoman kylästä talokas Adolf Eira laskemaan verkkojaan järveen. Sitä tehdessään hän horjahti veneessä ja suistui järveen. Onnettomuus huomattiin heti ja ryhdyttiin naaraus-toimiin, jolloin Eiran ruumis löydettiinkin.

Talokas Adolf Eira oli 79 vuoden ikäinen.

Teksti: Suomen Sosialidemokraatti 9.7.1939.