K. O. / Joukahainen. 1.1.1887.

Lapissa.


Muudan lehti päiväkirjastani v. 1886.


Oli Jaakonpyhän lauantai, s. o. 24 päivä heinäkuuta. Nukuin vielä sikein-tä untani, kun tilapäinen emännöitsijäni, talon miniä Kaisa, yhtäkkiä kili-sevät kahvineuvot kädessä astui huoneeseni arkatuntoisuudesta isäntä-väkeäni kohtaan en koskaan pitänyt ovea lukossa. Mikä tämän hänen varhaisen herättämisensä oikeutti, siitä en unenhorroksissani heti paikal-la voinut tulla selville; sen verran sain vaan sanotuksi, että olin hänen "yskänsä" ymmärtänyt.

Hän jättikin minut mietteisiini, asetettuaan viereeni kupin kahvia leipi-neen, jona jälkimmäisenä paikkakunnan tavan mukaan oli palaisiksi mu-rennettua kovaa juustoa. Kahvin virkistävän mehun ja ehkä vielä enem-män leukapielien voimia kysyvän juuston avulla huomasin itseni ennen pitkää täydelleen siirretyksi unien maailmasta jäykkään todellisuuteen, tällä kertaa kaukaiseen Inarin Lappiin, Kyrön kylään.

Tämä kylä, jos kohta se onkin "Lapin raukoilla rajoilla", ei kuitenkaan ole mikään lappalaiskylä sanan varsinaisessa merkityksessä. Sen asujaimet ovat sukuperältään suurimmaksi osaksi puhtaita suomalaisia. Muutamis-sa taloissa tosin on asukkaita, jotka näyttävät olevan lappalaista lähtöä, vaikka eivät sitä mielellään tahdo myöntää, mutta nekin ovat kokonaan omistaneet suomalaisten uudisasukasten tavat ja elinkeinot. Muutama sananen tämän tavallaan merkillisen uudisasukaskylän vaiheista lienee tässä paikallaan, ennen kuin jatkan varsinaista kertomustani.

Ivalo. Kuva: SMY 1.1.1924.

Noin 30 vuotta takaperin oli muudan Heikki-niminen mies Kittilän Kyrös-tä, Ounasjoen varrelta perheineen, karjoineen samonnut Saariseljän yli tänne Lappalaisten omistamalle alueelle ja asettunut kultarikkaan Ivalo-joen rannalle. Joen kullasta tosin Heikki, enemmän kuin muutkaan sii-hen aikaan, ei tietänyt mitään, eikä siis se häntä huokutellut tähän aset-tumaan, vaan sen sijaan olivat hedelmällinen maanlaatu joen varsilla ja erinomainen kalavesi sekä itse joessa, vaan vielä enemmän läheisissä järvissä, erittäinkin Inarissa, ne luonnon tarjoamat edut, jotka hän piti riittävänä ehtona aineelliselle toimeentulollensa.

Lappalaiset, jotka Inarissa pääasiallisesti elävät kalastuksesta, olivat jät-täneet Ivalojoen rannat autioiksi ja asettuneet kalarikkaiden järvien ym-pärille. Niistä ei Heikillä siis mahtanut olla mitään vastusta uudistalon hankkeilleen. Monta oli kuitenkin näillä uusilla siirtolaisilla kamppausta tuolla ennen asumattomalla seudulla, jos kohta ihmisiltä saivatkin olla rauhassa. Metsän raatelevia petoja, karhuja ja susia, oli täällä kosolta. Niiden kautta menetti Heikki kalliin karjansa; uutta täytyi myötäänsä käy-dä pitkien, vaivaloisten matkojen päästä, etelästä päin, hankkimassa.


Toinen ehkä ankarampi vihollinen oli Pohjan "hyinen halla", joka armah-tamatta tavan takaa hävitti hänen ohralaihonsa. Vaan ei Ounasjoen var-rellakaan mahtanut hänen toimeentulonsa turvallisempi olla, koska hän uuteen asemaan kaikista vastuksista huolimatta kuitenkin niin mieltyi, et-tä siihen jäi kuolemansa päivään asti. Heikin ensimmäinen asunto on hävinnyt sen sanottiin olleen vähän matkan päässä itse Ivalon rannalta Jänkäjärveen päin, joka on joen vasemmalla rannalla, ½ peninkulman päässä joen suusta. Sekä Heikin jälkeläisten - hänellä sanotaan olleen 12 lasta, - että myös uusien siirtolaisten kautta, jotka ovat tulleet Kittiläs-tä, Sodankylästä, Enontekiäisistä (Hetasta) (yksi, Pekka Siivikko, Pudas-järveltä), on tämän paikkakunnan, "Vanhan paikan", väestö aikojen ku-luessa melkoisesti lisääntynyt.

Kyrön kylässä on nykyään 31 jotenkin hyvin toimeentulevaa eri tilusta, jos nimittäin siihen myös luemme Veskoniemen ja Akujärven vähäisen erillänsä varsinaisesta Kyröstä olevat talot, joita yhteensä on kuusi ja joi-den asukkaat ovat lappalaista sukuperää, vaikka suomalaisella verellä sekoitettuina. Varsinaisen Kyrön talot ovat rakennetut kahden puolen tuota kaunista Ivalojokea, joen suusta alkaen 1½ penikulmaa ylöspäin, jossa rannat jo rupeavat kohoamaan jyrkemmiksi, kunnes ne Kultalan kohdalla (5 penik. Kyröstä) muodostavat pystyjyrkkiä, paikottain parin sadankin jalan korkuisia kallioseiniä.

Lähempänä joen suuta eroittaa paikoin leveämpi paikoin kaitaisempi ta-sanko itse Ivalojoen ympäröivästä vuoristosta. Nämät tasangot ovat en-nen kasvaneet pientä koivumetsää ("auttoa"), joka kuitenkin suurimmak-si osaksi nyt on siirtolaisten kautta hävinnyt antaaksensa sijaa reheville niityille ja pelloille. Itse joen rannat ovat Kyrön seudulla erittäin tasaiset ja sievän näköiset; paikottain näkyy suuria, kellertäviä liete-hiekkamia, joille porot kesällä kokoontuvat sääskiä pakoon; pieninkin tuulenhuokaus on näet kylläksi karkoittamaan sääsket näiltä aukeilta metsän suojaan.

Kyröläisten on onnistunut talojensa ympärille jotenkin pienellä vaivalla raivata kauniita, kivettömiä ohrapeltoja ja perunamaita, jotka parhaina vuosina antavat viljelijälleen 6-kin jyvän, vaan useampina vuosina ei sie-mentäkään. Luulisi tosiaan, että halla täällä Pohjan perillä olisi laihon an-karin vihollinen, vaan niin ei kuitenkaan sanota olevan asian laita. Kyrö-läiset kertoivat minulle, että kovat koilliset sateet, jotka ruostuttavat oh-ran tähät aivan punasiksi, ovat hallaa paljoa haitallisemmat. Niin kauan kuin Ivalo on sulana, ei kuulu tarvitsevan hallaa pahoin peljätä, Kyrössä ainakaan.

Tehtyäni tämän poikkeuksen itse aineesta palaan jälleen kertomukseeni Jaakonpyhän lauantaista. Noustuani rankisen(* alta, porontalja-vuoteel-tani, koetin auringon asemasta taivaalla saada selville, kuinka pitkältä aamua jo oli kulunut. Vaikeanlaista tosin on tottumattomalle tällaisen ajanmääräämistavan käyttäminen näillä seuduin, jossa aurinko kesällä kokonaista kuusi viikkoa on laskematta, enkä minäkään voinut tulla mi-hinkään varmuuteen ajan suhteen; vaan eihän nyt tunnin ja minuutin määrääminen ollutkaan tarpeen; pääasia oli, että tietäisin, joko täytyi kii-rettä pitää.

*) Rankiseksi sanotaan valkoisesta, .hienosta kankaasta teltan muotoon ommeltua sääskensuojaa, jommoinen kaikissa Lapin taloissa, katosta tippuu makuusijan yli ja jota ulkoilmassakin puuhun tai seipään päähän ripustettuna käytetään suojana.

Minkätähden? No, olinhan minä isäntäväkeni kanssa edellisenä iltana sopinut siitä, että heidän kirkkoveneessään tänä aamuna matkustaisin Inarin kirkolle. Vaatteet ylleni saatuani pistäyin ensin tupaan, vaan kun siellä en tavannut ketään, riensin pikemmiten rantaan peljäten, että mi-nut jo ehkä olivat jättäneet; pelkoni oli kaikeksi onneksi joutava. Rannal-le tultuani näin tavattoman suuren veneen, jota talon miehet par'aikaa panivat matkakuntoon. Mikä väänsi vaulovitsoja, mikä selvitti purjeita, mikä taas haki airoja ja tuhtoja mistä vaan sattui löytämään täällä näytti-vät kaikki kulkuneuvoihin kuuluvat kalut olevan koko kylän yhteistä omai-suutta.

Kummastuneena veneen suuruudesta kysäsin pilan päin, mihin tarkoi-tukseen tuollaista "proomua" oikeastaan käytettiin, ja sain vastaukseksi, että sillä Inarin järven poikki saatetaan "lantalaisia"(*, joita välistä sadot-tainkin joka vuosi Kyrön kautta matkustaa Jäämerellä kalastamassa.
- Tuollako sitä sitte lähdetään, millä sen aijotte täyttää", kysyin minä edelleen.
- Niin, sillä sitä kyllä lähdetään ja saattepa nähdä, että lastiakin karttuu, ennen kuin olemme Inarissa, vastasivat miehet, - eikä tästäkään tarvitse tyhjänä lähteä on huomattava, että Mikkolan talo, jossa asuin, on puolen penikulman päässä Ivalojoen suusta; taloja on sekä ylempänä, että alempana.

*) Lantalaisiksi sanotaan Inarissa eteläisempiä suomalaisia.

Kirkkovene Junnu-Matin kirkkovene Nuoran Juhanin rannassa juhannusaattoiltana v. 24.6.1904. Kuva: J. H. Saarinen. / GTK.

Vähitellen rupesikin väkeä "ylikylästä" kokountumaan rannalle, vaan läh-döstä ei vielä moneen aikaan tullut mitään. Mikä oli unohtanut eväänsä, mikä tupakkinsa tai virsikirjansa ja mikä mitäkin; se meitä kumminkin lo-pulta enimmiten viivytti, että Kaisa viimeisessä hetkessä päätti ottaa nuorimman, kohta vuoden vanhan poikansa kirkolle kastettavaksi. Kun hän vihdoin saapui komsio kainalossa, olimmekin valmiit lähtemään. Mutta eivät viivytykset sittenkään olleet lopussa; joka talosta Mikkolan alapuolellakin, Viekkalasta, Koppelosta, Muteniasta, Puolakasta ja Kari-saaresta otettiin lisää väkeä veneesen. Jos jossakin talossa sattui ole-maan "ylikyläisten" sukulaisia, oli kahvi ensin juotava, ennen kuin uudel-leen lähdettiin matkalle. Kun puolenpäivän aikana saavuimme Inarin jär-velle, oli veneessä 52 kirkkomiestä.

Kulku oli Ivalossa tavattoman hidasta, vaikka meillä oli myötävirta. Vaan se ei näin alhaalla enään vaikuta mitään. Tuuli taas oli niin heikko, ettei kannattanut purjetta nostaa; soutamalla vaan kuljettiin, eikä sopinut ker-rallaan useampaa kuin miestä airoihin. Aika ei kuitenkaan käynyt ikäväk-si, päinvastoin. Tuo rähisevä venekunta kyllä piti mieleni vireillä. Paitsi sitä tarjosi ympäröivä ihana luonto silmälle yltäkyllin viehätystä ja mielel-le virkistystä. Se joka ei itse ole sitä nähnyt, voi tuskin aavistaa, että luonto täällä "Lapin maassa laukeassa, ahoilla vesattomilla" on niin vie-hättävää, että sen vertoja saa etelässä hakemalla hakea. Erittäinkin kos-kee tämä Ivalojoen seutuja.

Ylempänä nuo jylhät, kolkot kalliot ja korkeat vaarat, joiden välitse joki kapeana, vaan koskisena ja voimakkaana tunkeuu eteenpäin, kunnes se vähitellen leviää ja paikka paikoin haaraantuu, muodostaen kauniita koi-vikkosaaria ja putaita, välistä useampiakin rinnakkain. Merkillisiä ovat Ivalojoessa n.s. vuopajat. Ne ovat matalia lahdelmia, jotka Kyrön seu-duilla itse joesta pistäyvät syvälle metsään. Vuopajan suu on tavallisesti hyvin kapea, jotta sitä jokea kulkiessaan tuskin huomaakaan, vaan moni niistä sittemmin leviää metsässä melkein järven muotoiseksi. Paikoittain ne taas ovat niin kapeita, että puiden oksat kummaltakin rannalta ikään-kuin kattona peittävät välissä olevan, aina tyyneen veden pinnan.

Kyrössä ollessani minä eräänä iltana kävin Pekkalan taloa vastapäätä olevaa vuopajaa pienellä venellä soutamassa. Kuinka kauas metsään lienee se ulottunutkaan, minä en ainakaan päätä löytänyt. Kun luulin jo löytäneeni, jatkui se taas toiseen suuntaan, että olin aivan kuin "labyrin-tissä", välistä luullakseni hyvinkin lähellä itse Ivaloa, vaikka olinkin jo tuntikaudet eteenpäin melonut niin monimutkainen se oli. Muutamin pai-koin oli väylä niin ahdas, että ainoastaan puiden oksia nostamalla pää-sin kulkemaan. Kyröläiset arvelivat, että soutamani vuopaja kiertelee metsää "virstottain". Se vuopajista.

Nyt olemmekin pian jättäneet taaksemme Ivalojoen ihanat rannikot ja saapuneet Inarille. "Purje ylös", tiuskaa perämies. Mullistus syntyy ve-neessä. Norjalaisten tavan mukaan ylisyrjän keskeltä mastoon kiinnitetty purje levitetään ja airot vedetään veneesen. Tuuli on myötäinen, vaan heikonlainen, erittäinkin niiden monien saarien suojassa, joiden välitse kuljetaan. Inarin etelä-osa on näet täynnä pienempiä ja suurempia saa-ria. Kyrön ja kirkon välinen kulkuväylä on sentähden Inarilaisillekin hyvin vaikea osata. Suuri apu on kuitenkin nykyään niistä merkeistä, jotka La-pin ruununvouti pari vuotta sitten on naulauttanut puihin saarien rannoil-la.

Postivene matkalla Ivalosta Nautsiin. Kuva: SMY 1.1.1924.

Matka kului verkalleen. Minä olin asettunut veneen keulaan vanhan "Ky-rö-Aatamin" viereen. Saarien ja salmien nimiä kysellessäni kertoi minulle Aatami yhtä ja toista lappalaisista, jotka milloin mistäkin syystä olivat useimmille paikoille nimet antaneet. Moneen paikkaan liittyi täydellinen muinaistaru.

Niin matkustimme esim. Konisniemen ohitse, jossa Aatami näytti minulle "Päiviön kiven". Sen oli mahtava lappalaisten kastaja Päiviö aikanaan nostanut kolmen pienemmän kiven päälle näyttääkseen tavatonta voi-maansa häntä vainoaville lappalaisille. Hän oli näet sytyttänyt palamaan heidän etevimmän Ukon-saareen pystytetyn epäjumalansa, seidan, jos-ta ilkityöstä epäjumalan palvelijat Päiviötä kovasti ahdistivat. Vaan kun hän tuon suuren kiven nostamisella oli osoittanut, että hän ei ollutkaan tavallinen ihminen, luopuivat lappalaiset vainostaan ja useimmat kään-tyivät kristinuskoon. Uppiniskaiset oli Päiviö hukuttanut Inarin järveen si-ten, että oli nostanut suuren vesitulvan, jota "Päiviön tulvan" nimellä vie-läkin muistetaan ja jonka korkeudesta Aatami näytti minulle merkkejä kallioissa ja kivissä; ne olivat veden tekemiä juovia noin 2 jalan korkeu-della veden nykyisestä pinnasta.

Erääsen salmeen liittyi seuraava muinaistaru. Siinä oli kaksi lappalaista nuorukaista ollut kaksintaistelussa. He jännittivät joutsensa, toinen sal-men toisella, toinen toisella rannalla; silloin sattui niin, että kummankin Joutsi laukesi aivan samaan aikaan ja siten kaatuivat molemmat taisteli-jat. Sitka, heidän yhteinen lemmittynsä, itki monet ajat suruansa tuolla salmella, kunnes lappalaiset rangaistukseksi siitä, että hän muka oli syy-pää nuorukaisten kuolemaan, tappoivat hänet ja hautasivat rakastajien-sa viereen. Salmea kutsutaan vielä tänäpäivänä lappalaisella nimellä Sitkasierrama-salmeksi (= Sitkan itkusalmi). Näin kuului Aatamin kerto-mus tuosta traagillisesta tapauksesta, joka on omansa todistamaan, että rakkaus täällä kylmässä Pohjolassakin voipi olla palava ja uhraavainen.

Kuunnellessani näitä ja muitakin muinaistaruja olimme saapuneet erään lappalaisen, Nuoran Juhanin, kalastuspaikalle, jota kyröläiset vanhas-taan pitävät varsinaisena levähdyspaikkana kirkkomatkoillansa. Laskim-me nytkin rantaan, jossa Juhani vaimoineen tervehti meitä ystävällisellä "buörebäivi"llään ja kutsui meitä tupaan käymään sen mukaan kuin tila myöten antaisi. Minä noudatin hänen kutsuaan pääasiallisesti uteliaisuu-desta, saadakseni nähdä, minkälainen tuo ainakin ulkopuolelta siistin-näköinen lappalais-asunto oikeastaan oli suojan vuoksi ei tällä kertaa tarvinnut katoksen alle pyrkiä, sillä ulkona oli mitä ihanin kesäpäivä.

Asunto, joka oli ylen tavallinen hirsistä salvettu rakennus, sisälsi, paitsi tupaa, myös pienen kamarin tuvan perällä. Molemmat, erittäinkin jälkim-mäinen, olivat siisteydeltään täydelleen verrattavat uudisasukasten huo-neisiin ovi- ja akkunapielet punasiksi maalatut, laattia puhtaaksi pesty, jotenkin täydelliset huonekalut y.m.

Asunnon edustalla oli suurenlainen, rehevä perunamaa, mutta ohra oli tähän asti jäänyt Juhanilta kylvämättä, vaikka hän sen kyllä luuli hyvinkin menestyvän Inarin'' rannoilla siitä päättäen, että halla ani harvoin koski hänen perunoitaan. Tämä oli muuten ainoastaan Juhanin kesäasunto, "kesäpaikka", jonne hän talviasunnostaan, joka oli matkan päässä man-tereella, joka kevät muutti, ollakseen paremmin tilaisuudessa kalasta-maan Inarissa. Talvella oli hän porolaumoineen metsemmässä.

Kun kahvit oli juotu ja eväät syöty, lähti matkue, nyt lisääntyneenä Juha-nin perheellä, uudelleen liikkeelle. Puheen vuoro tuli tästä lähin Juha-nille. Hän puhui sujuvasti suomea, jotta hyvin toisiamme ymmärsimme. Juhanin perhe on muuten, sen mukaan kuin kuulin kerrottavan, ainoa varsinainen lappalais-perhe Inarissa, jonka jäsenet keskenäisessä pu-heessaankin paljon käyttävät suomenkieltä lapset eivät lappia taida-kaan.

Pääasiallisesti meidän haastelemisemme koski lapinkieltä, sen omituisia ääniä, joiden oikeata ääntämistä Juhani oli erittäin harras minulle opetta-maan. Hänen vaimonsakin välistä yhtyi puheesemme minun lausumista-pani johdosta, joka useinkin oli päin seiniä, ja lausuttava sana sai milloin minkin kokonaan toisen merkityksen. Pieni Vuolle, Juhanin seitsenvuo-tias poika, istui vieressämme veneen pohjalla äänetönnä ja alussa hyvin tarkkaavaisena meidän keskusteluamme seuraten. Kauan ei kuitenkaan meidän "filologiamme" näyttänyt häntä miellyttävän vähitellen kävi hän hyvin väliäpitämättömän, vieläpä närkästyneenkin näköiseksi.

Isältä ei Vuollen alakuloisuus kauan jäänyt huomaamatta, siten hänkin osoittaen tuota lappalaisten vanhempain ennenkin huomaamaani hel-lyyttä lapsiansa kohtaan. Hän otti Vuollen syliinsä, lohdutti häntä ensin suusanallaan, vaan otti pian povestaan Vesisaaressa painetun suoma-laisen satukirjan, josta hän Vuolelle luki muutamia eläinsatuja. Se ei Ju-liania paljon näyttänyt huolettavan, että veneessä olevat laestadiolaiset, "kristityt", häntä ankarasti siitä nuhtelivat, kokonaan unohtaen, että hei-dän omat lapsensa tavallisesti jäävät ilman kaikkea opetusta ja, van-hempain, päivät pitkään "seuroissaan" ollessa, kotona tekevät ja oppivat jos jonkinlaisia paheita.

Nuora-Juhani (Juhani Matti Saijets) perheineen kesäpaikkansa kasvimaalla: Oik. Nuoran-Juhani eli Juhani Matti Saijets, vaimonsa Anna, poika Juhan Petter sekä tyttäret Agneeta, Maria Heleena sekä Valbo Miina. Tässä kivisessä niemessä oli viisi perunamaata, talvipaikassa Nuottamajärvellä oli parempi maa. Siellä oli isompi perunamaa. Ei viljelty muuta ku pottua vielä kuvan aikaan. Sitte ku tytöt kävi Riutulan talouskoulun, niin sitte vähä porkkanaa, naurista ja sipulia. Kuva: Museovirasto - Musketti Teksti: Jouko Kiviniemi.

Nuoran Juhani (Juhani Saijets) v. 1914. (Tupa ja takka edelleen käytössä.) Kuva: Suomen Kuvalehti 42/1924.

Nuoran Juhanin kesäpaikalta lähdettyämme kulki matkamme yhden pe-nikulman määrän pitkää, kaitaista salmea, Nuoraa, joka eroittaa suuren Mahlatti-nimisen saaren manteresta. Sitä kulkiessamme oli aivan kuin olisi jokea soutanut käytiin airoihin käsiksi, sillä Mahlatti esti tuulen koko-naan tuntumasta. Salmen toisessa päässä aukeni eteemme Inarin etelä-osan lakein ulappa, Ukonselkä, jossa tuulikin taas täytti purjeemme ja vauhti eneni. Ukonselkää oli vielä lähes kaksi penikulmaa purjehdittava, ennenkun saapuisimme kyröläisten nykyiseen kirkkorantaan, Pielpavuo-noon. Merkillisin nähtävä Ukonseljällä oli tuo keilanmuotoinen, mahtavan näköinen Ukonsaari, josta jo on ollut puhe.


Teki kyllä mieleni käydä sitä lähemmältä katsomassa, vaan se olisi teh-nyt matkallemme puolen penikulman mutkan enkä voinut niin suurta venekuntaa itseni tähden niin paljon vaivata. Se jäi siis katsomatta. Lä-hempänä Pielpavuonon rantaa huomautettiin minulle kaksi pienenlaista saarta, joihin ennen aikaan oli kuolleita haudattu, kun näet eivät mante-rella saaneet olla rauhassa metsän pedoilta. Nykyään on petoja vähem-min ja ruumiit voidaan haudata kirkon ympärillä olevaan hautausmaa-han.

Viimeinkin, noin 7 aikana illalla, olimme Pielpavuonon perukassa; ran-taan asti ei veneemme kuitenkaan kovassa lastissaan uinut, vaan täytyi suurimman osan miehistä riisua jalkineet ja kahlaamalla auttaa venettä rantaan. Kun suurella vaivalla kaikki olimme kuivalle päässeet, oli meillä vielä neljänneksen pituinen, vaikeanlainen kävelymatka kirkolle. Kun Inarin kappelin uusi kirkko, joka par'aikaa on tekeillä Juutuan, itse Inariin pistäytyvällä niemellä, valmistuu, tulee tuo hankuluus poistetuksi. Joten-kin myöhään illalla olimme matkamme päässä; huomasin, että olimme-kin miltei viimeiset kirkkomiehet.


Lappalaisia oli jo monet kymmenet, ehkä toista sataa, päivän kuluessa kokoontunut paljon pitempienkin matkojen päästä, muun muassa Pats-joelta asti, josta luetaan kirkolle penikulmaa Kyröstä lukevat Pielpavuo-non rantaan. Lappalaiset tekevät muuten kirkkomatkansa hyvin perin-pohjaisesti. Muutamat tulevat jo perjantaina ja vasta maanantain ikäpuo-lella rupeavat viimeiset paluumatkaansa ajattelemaan. Syynä tähän lie-nee se, että "kirkkopyhät" (Inarissa joka toinen sunnuntai), erittäinkin muutamat, ovat varsinaisia markkina aikoja, jolloin kaikki kaupat hiero-taan ja porojen vaihetukset toimitetaan syksyllä kiinni otetut porot tuo-daan näet kirkolle, josta sitten kukin perii omansa.

Kirkkomäki tai "kenttä", jossa ei ole muita asuntoja lähelläkään, kuin pappila ja n. s. kirkkomajat, joissa Kyröläiset ja myöskin varakkaammat lappalaiset kirkkopyhän aikana asuvat, tarjosi silmälleni hauskan näön; se oli aivan kirjavana lappalaisten rankisista; useammalla lappalaisella ei olekaan kesän aikana kirkossa ollessaan muuta suojaa kuin rankisen-sa, eikä hän parempaa näy kaipaavankaan - talvella saa luultavasti pap-pilan renkitupa olla - hänen suojanansa. Minä jätin nyt Kyröläiset sik-seen ja lähdin pappilaan, jossa eräs matkatoverini asui.

Yhdessä hänen kanssaan menimme vielä illalla tuohon lappalaisleiriin katsomaan ja kuulemaan, kuinka siinä elettiin. Unta ei kukaan lappalai-sista vielä näkynyt ajattelevankaan. Mitkä olivat rankisten alla sääskiä suojassa, mitkä istuivat ulkopuolella kahvia keittämässä liekitsevän val-kean ääressä, mitkä olivat Vallen (lappalainen) tai Kangasniemen Jun-nun (uudistalon omistaja Kaamasjoen varrella) tilapäisissä kauppapuo-deissa kahvin- ja tupakinkauppoja hieromassa - sanoin "tilapäisissä", sillä ainoastaan kirkkopyhien aikoina pidetään puodit auki, isännät kun itse asuvat kaukana kirkolta ja tulevat sinne vaan sanotuiksi ajoiksi kauppaansa hoitamaan.

Puoliyöhän asti me tässä rähinässä valvoimme, kunnes sääsket ja uni viimein pakoitti meidät etsimään suojaa ja lepoa kumppanini kamarissa, jonne Kangasniemikin, mutta vasta noin 4 aikana aamulla, jolloin oli saanut puotinsa tyhjäksi lappalaisista, tuli lepäämään. Semmoinen oli minun Jaakonpyhän lauantaini Inarissa.