Apu 1937.

Vielä 1800-luvun alussa oli Viaporin vankilassa muuan elinkautisvanki, Olavi Olavinpoika Valle, joka oli saanut tuomionsa kauhistuttavasta rikoksesta - ihmissyönnistä. Kerromme tämän kammottavan tarinan silloisten oikeuspöytäkirjojen mukaisesti.

Lappalainen- ihmissyöjä.


Oliko Walle sekä ihmissyöjä että murhamies?


Vuonna 1769 saapui eräs lappalainen, Olavi Olavinpoika Walle, Inarin silloisen, lappalaissyntyisen nimismiehen, Antti Juhonpoika Morottajan luokse ja ilmoitti, että hänen molemmat lapsensa, Elin ja Pekka olivat kuolleet edellisenä talvena Sonnusvaaralla.

Kun nimismies tiedusteli lähemmin asiaa, kertoi Walle, että hän oli ollut lastensa kanssa matkalla Norjan puolelta Inariin, mutta oli hänen sitten täytynyt pysähtyä koko talveksi Sonnusvaaralle, sillä hänen poronsa oli uupunut, joten se oli pitänyt tappaa. Molemmat lapset olivat sitten kuol-leet johonkin tuntemattomaan tautiin ja Walle oli haudannut heidät po-ropulkkaansa, kätkien pulkan Iumen alle.

Nimismies epäili jo silloin, että asiat eivät olleet oikealla tolallaan ja että Olavi Olavinpoika salasi totuuden. Siksipä Morottaja päättikin ryhtyä tut-kimaan asiaa hieman tarkemmin. Otettuaan mukaansa todistajaksi Niilo Olavinpoika Aikion, lähtivät miehet kolmisin Sonnusvaaralle, joka sijait-see noin 15 penikulman päässä Inarista.

Loppiaisena v. 1769 miehet saapuivat määräpaikkaan ja siellä löydettiin Wallen osoittamalta paikalta hänen kotansa jätteet. Nimismiehen käs-kystä ryhtyivät Walle ja Aikio puhdistumaan kotapaikkaa, sillä pulkkaa, jonne Walle ilmoituksensa mukaan oli lastensa ruumiit haudannut, ei vielä oltu löydetty. Miehet ryhtyivät työhön ja jo saman päivän iltapuolella tehtiin

kammottava löytö.

Pulkka tuli esiin syvältä lumen alta ja kun päällimmäisinä olleet kuusen-havut ja kanervat oli poistettu, avautui miesten eteen pöyristyttävä näky. Pulkan pohjalla oli kaksi lapsen päätä - pojan ja tytön. Molemmilla oli vielä lakit päässä ja kasvot olivat kokonaan veren peitossa.

Pulkkaa ryhdyttiin tutkimaan tarkemmin ja sen pohjalta löydettiinkin vielä joukko ihmisen luita. Nimismies totesi pian, että ne oli keitetty ja osittain hakattu rikki. Kaikkien luiden sisältä puuttui ydin.

Walle yritti aluksi tekeytyä tietämättömäksi ja väitti, että petoeläimet oli-vat luultavasti raadelleet lasten ruumiit. Mutta kun nimismies Morottaja huomautti, etteivät sudet ja ilvekset osaa keittää ruokaansa, katsoi Walle lopulta parhaaksi tunnustaa.

Hirvittävä kertomus.


Vuonna 1768 oli Walle lähtenyt vaimonsa Ella Matintyttären sekä lasten-sa Elinin ja Pekan kanssa matkalle Norjaan. Hän oli aikonut pyrkiä siellä kalastajaksi jonkun suuremman kalastusseurueen palvelukseen.

Norjassa Wallella oli kuitenkin ollut huono onni ja hänen perheensä oli joutunut suureen puutteeseen. Kynttelinmessun aikoina - samana vuon-na - oli Wallen vaimo sitten kuollut Varangin kylässä Norjan puolella ja haudattu mainitun kylän kirkkomaahan. Seuraavana keväänä oli Walle lähtenyt poikansa ja tyttärensä kanssa matkalle Suomeen, sillä Norjan puolella ei hänellä näyttänyt olevan minkäänlaisia ansiomahdollisuuksia.

Lähtiessään oli hänellä ollut mukanaan hiukan ruokavaroja sekä ajopo-ro. Lastattuaan vähäiset tavaransa ja lapsensa pulkkaan, oli Walle läh-tenyt matkalle. Aluksi oli taival sujunut hyvin, mutta kun päästiin Sonnus-vaaralle, oli poro väsynyt lopullisesti ja tuupertunut pulkan eteen. Wallel-la ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin jäädä vaaralle. Hän rakensi tilapäi-sen kodan ju asettui sinne lapsineen.

Ruokavarat loppuivat kuitenkin pian, ja kun poro ei enää pystynyt suorit-tamaan tehtäväänsä, teurasti Walle sen. Siten riitti ruokaa ainakin tois-taiseksi. Parin viikon kuluttua poronliha kuitenkin loppui ja samalla sai-rastuivat myöskin lapset johonkin tuntemattomaan tautiin - kuollen vä-hää myöhemmin hirveitä tuskia kärsittyään. Lasten kuoltua oli Walle sijoittanut heidän ruumiinsa pulkkaan ja peittänyt ne kuusenhavuilla se-kä kanervilla. Hän oli aikonut myöhemmin viedä ruumiit Inariin haudatta-viksi.

Nälänhätä kävi kuitenkin päivä päivältä yhä uhkaavammaksi. Poronliha oli lopussa ja tuntureilla ei ollut mitään syötävää. Nälkäkuoleman par-taalla ollen yritti ammuskella pikkulintuja, mutta ei osunut kertaakaan. Silloin hän epätoivoissaan päätti ryhtyä tuohon epäinhimilliseen tekoon.

Hän kaivoi lasten ruumiit pulkasta, paloitteli ne ja keitti lihat mukanaan olevassa kattilassa. Tämä hirvittävä keitos oli maistunut pahalta, mutta pysyäkseen hengissä, oli Wallen täytynyt syödä sitä. Näin oli kulunut muutamia viikkoja. Kun ruumiit oli syöty, rikkoi Walle vielä keittämänsä luut ja otti niiden sisältä ytimet. Nekin hän käytti ruoukseen. Päät oli hän sitten haudannut tyhjään pulkkaan ja kun maat olivat sulaneet, oli hän lähtenyt taivaltamaan lnariin. Siellä hän kuitenkin oli joutunut omantun-nonvaivoihin ja mennyt sen vuoksi ilmoittamaan asiasta nimismiehelle. Walle vakuutti kertomuksensa todeksi ja vannoi, ettei hän ollut murhan-nut lapsiaan, vaan olivat nämä kuolleet luonnollisella tavalla

Suomenlinna nähtynä ruhtinatar Z. N. Jusupovin huvilalta päin. Alkupe-räisen kuvan tekijä ; Ivanov, N., piirtäjä 1855. / Kuva: Museovirasto.

Asia oikeuden tutkittavana.


Nimismies Morottaja vangitsi Wallen ja kuljetti hänet Inariin. Siellä suori-tettiin alustava tutkinto ja asia joutui Inarin ja Utsjoen talvikäräjien käsi-teltäväksi. Oikeudessa syytettiin Wallea myöskin varkaudesta. Hän oli nimittäin Norjasta lähtiessään varastanut ryynejä ja juuhoja eräältä toi-selta lappalaiselta. Tämä rikos tuli selvästi todistetuksi ja Willie tuomittiin saamaan 30 paria raippoja, kolme lyöntiä kullakin parilla. Rangaistuksen kärsittyään syyllinen oli lisäksi saatettava kirkon sakaristoon, missä hän-tä oli erikoisesti ripitettävä ja samalla tutkittava hänen uskonnollista va-kaumustaan. Tämän jälkeen luettiin lastensyöntiä koskeva pöytäkirja, ja kun asiaa oli tutkittu, langetettiin seuraava välipäätös:

"Mutta kun Olavi Olavinpoika on myös tunnustanut, että hän viime ke-vät-talvella on keittänyt ja syönyt kaksi kuollutta lastaan ja niiden luut, niissä olevien ytimien takia, kirveen hamaralla rikkonut ju samat ytimet myös syönyt, josta julmasta teosta ei laissa ole määrätty rangaistusta, niin sen vuoksi kaikki tämä nöyrimmästi alistetaan korkeasti luvullisen kuninkaallisen hovioikeuden tutkittavaksi ja ratkaistavaksi, ja myös se, eikö Walle, jos hän raippaan ja linnarangaistukseen tuomitaan, vanki-kyydin säästämiseksi voisi suorittaa ruumiinranguistuksensa Piitimen pitäjän vankilassa, mikä sitten sillä paikkakunnalla, missä rikos on tehty, yleisön tietoon saatetaan."

Mutta jostakin syystä ei juttua lykättykään hovioikeuteen, vaan otettiin se uudelleen käsiteltäväksi Sodankylän, Sompion ja Kemin käräjillä. Ylei-sensyyttäjän määräyksestä tuotiin lasten ruumiiden jäännökset oikeuden istuntoon.

Asiasta ei kuitenkaan tullut lopullista selvyyttä. Useat oikeuden jäsenistä olivut sitä mieltä, että Walle oli tahallisesti tappanut lapsensa. Oletta-musta ei kuitenkaan pystytty millään todistamaan,sillä silminnäkijöitä ei tietenkään ollut. Wallen annettiin vannoa ja hän vakuuttikin sormi raa-matulla, ettei hän ollut tappanut lapsiaan, vaan olivat nämä kuolleet luonnollisella tavalla.- Tekikö syytetty väärän valan, vai oliko asia todel-lakin niin kuin hän kertoi, se jäi ikuisiksi ajoiksi ratkaisematta.

Useat inariluiset kuitenkin todistivat, että Walle oli täysin normaali ihmi-nen, joten - jos hän oli murhamies - oli hän tehnyt tekonsa täysin hurki-ten.

Kuninkaan päätös.

Erikoisuutensa tukia joutui asia lopulta kuitenkin kuninkaan ja kuninkaal-lisen hovioikeuden ratkaistavaksi. Vuonna 1771 julistettiin asiassa lopul-linen päätös, jossu m.m. sanottiin:

"Kuninkaan mielestä on tämä raaka ja ennenkuulumaton teko raskautta-vaa laatua ja osoittaa raakaa sekä villiä mielenluatua - ja kun lisäksi on tullut todettua, että syytetty olisi suksilla voinut lähteä apua hakemaan lapsilleen ja itselleen ennen kuin lapset olivat joko kuolleet tahi tulleet surmatuiksi, sillä lähimpään lappalaispitäjään oli vain kahdeksan päivän matka, minkä mies saattaa hyvin hiihtää - katsoo kuninkaallinen majes-teetti ja Svean hovioikeus, että syytetty Olavi Oluvinpoika Walle on teh-nyt itsensä syypääksi raskauttavaan rikokseen ja kun on mahdollista, et-tä hän vielä tulevaisuudessakin ryhtyisi sellaisiin epäinhimillisiin tekoihin, määrää hovioikeus, että Olavi Olavinpoika Walle on raudoissa ja hyvin vartioituna kuljetettava Viaporin linnan vankilaan ja pidettävä siellä elin-kautisena vankina.

Tämä päätös on saatettava rahvaan tietoon Inarissa ja Utsjoella ja asianomaisen papiston tulee uskollisesti antaa opastusta Wallelle sekä koettaa terottaa hänen mieleensä perusteellisempaa kristinoppia kuin mitä hänen tekonsa osoittavat."

Näin loppui siis tämä maassamme ainutlaatuinen oikeusjuttu. Mutta mi-kä oli totuus? Se jäi ainiaaksi ratkaisematta. Olavi Olavinpoika oli joka tapauksessa ihmisyöjä, mutta oliko hän myös murhaaja? Tähän kysy-mykseen ei kukaan pystyvastaamaan.

Olavi Olavinpojan viimeisistä vaiheistaei ole tarkempia tietoja, mutta vie-lä 1800-luvun alkupuolella kerrottiin tämän omituisen elinkautisvangin ol-leen Viaporin vankilassa, missä hän myös lienee kuollutkin — sillä tuskin on luultavaa, että kuninkaallinen armahdus hänen kohdalleen olisi suttu-nut.