Sakari Pälsi. / Suomen Kuvalehti no 2. 1931.
Lappalainen, maailmanmatkaaja, tietomies ja aapiskirjantekijä.
Lappiin ja lappalaisten tietomiesten pariin päästäksemme meidän on en-sin ajettava rautatietä Rovaniemeen ja muutettava siellä postilaitoksen autoon joka vei meidät Maaselälle. Siellä tamperelainen autonajaja py-säytti auton keskelle erämaata ja kehoitti meitä katsomaan kuuluisaa Kaunispäätä. Me astuimme kankein koivin maantielle ja katselimme ta-saista, puutonta ja pensaatonta tannerta, jonka kuperinta kohtaa sanot-tiin Kaunispääksi.
Liekö se ollut kaunis, sitä en tiedä, mutta se oli virallisesti vahvistettu nähtävyys ja ensimmäinen oikea tunturimaisema etelästä tultaessa:
- Saksalaiset ovat tähän paikkaan kovin hullaantuneita, selitti autturi Sal-minen:
- Kun ne päästää tässä irti, niin ei millään tahdo saada niitä takaisin vau-nuun. Tullessaan ne tuovat kantamuksittain ruohoja ja sammalia, että auton sisusta on kuin pehkulla kuivatettu navetta.
Tamperelaisen asiallisen lausunnon nojalla me uskoimme Kaunispään kauniiksi, vaikkei vaunussa tällä kertaa ollutkaan saksalaisia. Kotimai-nen tirehtööri-pariskunta lankesi Kaunispään lumoihin ja oli karata tun-turille saavuttamattomiin. Mutta Salminen huikkasi heidät takaisin, ja he palasivat tottelevaisesti ja tirehtöörin rouva otti valokuvan postiautosta. Hän otti sen Piirisen kuuluisaa pikakuvaohjetta noudattaen:
”Pikakuvaa otettaessa seisotaan jalat hajallaan, olkavarret painetaan kylkiin ja pidätetään hengitystä sulkijaa laukaistaessa”
Viimeinen seikka oli Foordin ansio, joka oli aivan uusi ja elinvoimainen ja vilisti mäet ylös ja alas ja heitti takapuoltaan käänteissä, että minun teki pahaa tirehtöörin ja molempien rouvien puolesta, jotka istuivat takana pakkilaatikon päällä ja pitelivät kiinni toisistaan ja irrallaan kolisevista laudoistaan.

Juhani Jomppanen keittää kahvia v. 1929. Kuva: Pälsi, Sakari. / Museovirasto.
En välittänyt niin herramaisista lappalaisista, ja kohta tapasinkin ihka oi-kean lappalaisen, laihan, mustapintaisen ja vilkkusilmäisen, niin kun lap-palaisen tuli ollakin.
Juhani kertoi aapisesta tulevan hyvän kirjan, parhaan lappalaisen teok-sen, mitä milloinkaan on kirjoitettu. Tosin oli ennenkin yritetty kirjoitella lapiksi ja jossakin oli yritetty sillä kielellä saarnatakin, mutta töin tuskin olivat lappalaiset niitä saarnoja ymmärtäneet ja he olisivat nauraneet niille, jos olisivat uskaltaneet.

Saksassa v.1910. Juhani Jomppanen (edessä sylissään poikansa Aslak) johti Suomen saamelaisten retkeä Hampuriin ja Königsbergiin vuonna 1910. Juhanin ja takana vaimo Marja sylissä on tytär Maaret ja vieressä poikansa Matti. Heidän poikansa Juhani isänsä vieressä oik.
Kohta kirkkoherrakin tuli katsomaan kaivaustamme, hyppäsi keskellem-me pensaan takaa ja hihkaisi iloissaan, kun oli saanut kaurat maahan hyvällä säällä.
Vienosti ja tasaisesti Juhani joikkasi, ikään'kuin olisi varonu taikoja kuolleiden ihmisten pahastuvan heistä sepitetyistä pilkkalauluista.

Inarin kaunista ja hyvää tietä.

Valtion postiautot kulkevat Rovaniemeltä Jäämeren rannalle asti.

Juhani Jomppanen nojaa sauvoihin hirsisen kotitalonsa seinustalla Inarin Menesjärvellä 1950-luvulla. Kuva: . Mäkipuro, Viljo Ilmari. / Museovirasto.
- Terveisiä Norjasta
Juhani oli tällä välin niin'ikään tehnyt kiertomatkan, kävellyt Inarista Uts-joelle, laskenut veneellä Tenojokea Jäämerelle ja tullut laivassa Kirkko-niemelle ja Könkäälle ja sieltä postiveneessä Salmijärvelle.
Kirkkoherra väkineen oli matkassa; ja retki näytti virkitäneen Lapin aa-piskirjan tekijöitä.Yhtä asiaa vaan Juhani valitti kokemuksiaan kertoes-sa; Juhani ei ollut saanut ainoatakaan ryyppyä Norjan matkallaan. Juha-ni oli vartavasten vaihtanut viisisataan Suomen markkaa Norjan kruu-nuiksi, mutta täysinä ne nyt tulivat kotiin ja kurkku kuivana. Onni oli ollut vastainen kun noiduttu.
Juhanin juuri löydettyä mieleisensä ilopaikan vieraissa kaupungeissa oli kirkkoherra kiirehtinyt eteenpäin, ja huvitukset oli jätettävä aivan alka-mattomiksi. Viimeksi Kirkkoniemen komeassa laivassa tultaessa Juha-nin oli kovin tehnyt mieli pyytää korealta tarjoilija-tytöiltä naukkua. Mutta ei ollut rohjennut, kun pelkäsi neitien halveksivan hänen vailinaista nor-jankieltään.
Ivalossa tuttaviaan tavatessaan Juhani unohti pettymykset. Maailman-matkustaja sanoi jäävänsä sinne muutamaksi päiväksi vierailemaan, kun koti oli jo aivan lähellä —-ja omassa tuvassa istuminen kyllästytti avarampaan elämään tottunutta.