Emilie Demant-Hatt. / Jokamiehen viikkolehti 2.3.1912.

Lappalaiset naiset.



Tunturikansan, luonnonkansan, keskuudessa - on aivan kuin meilläkin; julkisesti ei naisilla siellä ole mitään oikeutta, eikä valtaa, mutta he hallit-sevat kaikessa hiljaisuudessa. Muuten on heillä suuri etu syntymästään saakka: he eivät nimittäin ole enemmistönä, paimentolaiskansoilla ei ole liikoja naisia.

Sekä mies- että naispuolinen nuoriso paimentaa poroja. Tyttöjen täytyy siksi olla yhtä hyvät suksiniekat, suopungin heittäjät, porojen ulkomuo-don ja koko seudun tuntijat kuin miestenkin. Heidän täytyy osata valvoa vuorokausittain, kärsiä vilua ja nälkää sekä juosta koirien ja porojen kanssa kilpaa. He kestävätkin vaarat ja vastukset yhdessä miesten kanssa kuin hyvät toverit ainakin. Kodassa he eivät oleskele pakoakaan, vaan ovat salomailla porojen kera, tuntureilla ja metsissä yöt ja päivät, kesät ja talvet. Kesällä tunturilla paahtaa aurinko heitä koko vuorokau-den, talvella ympäröi pimeä heitä joka puolelta ja heidän on taistelemi-nen pakkasen ja lumen kanssa. Selkeällä säällä ovat revontulet ja täh-det heitä kuitenkin opastamassa; siihen aikaankin kuin aurinko ei ensin-kään näyttäydy, hohtaa aamu- ja iltarusko ruusun, kullan ja sinipunervan värisenä. Elämä luonnon suuruudessa ja hiljaisuudessa tarjoaa joukot-tain kauniita kuvia, joita he vastaanottavat enemmän tai vähemmän itse-tietoisesti.


Toverielämällä on hauskat puolensa; vilkkaita ja älykkäitä kun lappalai-set ovat, kuluu heidän aikansa hyvinkin nopeasti, kun he hetkeksi ko-koontuvat tulisijan ympärille lämmitelläkseen ja virkistääkseen itseään ruualla ja kahvilla (ei milloinkaan viinalla).

Yhteiset harrastukset liittävät heidät lujasti toisiinsa - porot ovat heidän ensimäisensä ja viimeisensä. Porolauma on paimentolaisen koko rik-kaus ja omistussuhteet eivät ole sen monimutkaisemmat kuin että nai-setkin ne hyvin selvästi ymmärtävät.

Naisen ulkoilmaelämä päättyy sentään osittain hänen naimisiin menty-ään. Nyt ei häneltä enää vaadita porojen kaitsemista, vaan hänen on enimmäkseen istuminen kodassa kotiaskartensa parissa, joihin kuuluu lastenhoito, ompeleminen, nahkojen karvaus ja ruuan valmistus. Jos mies on hyvinvoipa, ottaa hän hänelle palvelijan, jonka osaksi silloin tu-lee auttaa sekä porojen paimentamisessa että kotiaskarten suorittami-sessa. Jos mies on oikein rikas, eikä hänellä ole kyllin täysikasvaneita lapsia, pitää hän useampiakin palvelijoita porolaumansa hoitoa varten.

Eipä täysiikäisen tyttären, eikä liioin palvelijattaren asema kuitenkaan ole varsin kadehtiva. Kun hän palaa kotia porojen kaitsemisesta, pitää hänen keittää ruokaa koirille - ellei perheenäidillä ole ollut aikaa siihen - ja paljon on myöskin muita töitä, jotka häntä odottavat, kuten puunhak-kuuta, puiden kantamista, ompelemista j. n. e. Jalkineet ovat korjattavat, halkeama turkissa parsittava, kirjavat esiliinanauhat kudottavat, uusi päähine valmistettava, kaulahuivi kirjailtava, nahkakintaat ja uudet lapa-tossut ommeltavat - täytyyhän hänellä olla juhlapukunsa kunnossa markkina- ja kirkkomatkoja varten. Hän kehrää kaiken tarvittavan jän-nelangan ollessaan porojaan paimentamassa, siellä hän myöskin letittää kauniit pieksunauhansa punasesta, keltasesta, sinisestä ja viheriästä villalangasta.

Emilie Demant Hatt.

Johan Tuuri.

Kun nuori mies palaa poroja paimentamasta, ei hänellä tavallisesti ole muuta tekemistä kuin syödä ja levätä; mutta jos hänellä ei ole naisellista apua, osaa hän varsin hyvin itsekin keittää ruokaa koirillensa, paikata jalkineensa ja ommella kaikkein tärkeimmät vaatekappaleensa. Sitä pait-si voi hän tehdä puutöitä, kuten tarvekaluja, pulkkia, suksia j.n.e. Kuten jo mainittiin on naimisissa oleva nainen nyttemmin miltei kokonaan va-pautettu porojen hoidosta, lypsämistä lukuunottamatta; mutta ennen ai-kaan oli aivan tavallista että hän otti pikkulapsensa nahkakätkyeneen selkäänsä ja hiihti porolauman jälestä.

Hemmotelluksi ei hän sittenkään tule vaikka hän istuu kotona kodassa. Sen kaaripuut, seipäät ja purjeeli säkkikangas ei tarjoa niin aivan "loista-vaa" suojaa. Kangas on ohut ja useinkin täynnä läpiä, sen yläpäässä oleva aukko päästää ulos savun kera lämpimän, vain narunpalalla kiin-nitetystä ovesta vetää, ja vetoa tarvitaankin kodassa, jotta saataisiin tuli palamaan. Sellaisessa teltassa synnyttää hän lapsensa, ellei ne - joka ei myöskään ole aivan harvinaista - synny heidän muuttaessaan ja silloin hänellä ei ole muuta neuvoa kuin kantaa pienokaista turkkinsa alla, kun-nes he saapuvat leiripaikalle ja saavat kotansa pystyyn. Synnyttäessä joko hänen miehensä tai joku vanhanpuoleinen nainen, jos sellainen on läheisyydessä, on hänen apunaan.

Kun lappalaislapsi tulee maailmaan, saa se heti poron ja ken havaitsee lapsen ensimäisen hampaan, antaa sille myöskin poron. Kummilahjaksi se usein saa poronvasikan. Nämä porot ja niiden jälkeläiset ovat lapsen yksityisomaisuutta ja varus-tetaan lapsen puumerkillä. Ja kun vanhempien jättämä perintö jaetaan, ei näitä poroja lasketaan pesään kuuluviksi. Siten on sekä pojilla että tytöillä yksityisomaisuutta. Ja jos asianomaisella on poro-onni, voi pieni lauma tuota pikaa kasvaa, niin että tytöillä on jo omissa poroissaan - lukuunottamatta tulevaa perintö-osaansa - aika sievoiset myötäjäiset.

Hyvinvoivalla lappalaistytöllä on tavallisesti monta kosijaa ja hän vas-taanottaa heiltä kaikilta lahjoja lupautumatta kellekään. Kun hän vihdoin-kin tekee valintansa ja ottaa yhden heistä, antaa hän noille muille heiltä saamat lahjansa takaisin : silkkiset huivit, sormukset, kellot, lusikat, esi-liinakankaat j. n. e. Mutta ei hyljätty kosija suinkaan aina tyydy siihen, että saa lahjansa takaisin. Varsin tavallista on, että hän kostaa, ja aina silloin lappalaisten keskuudessa tavallisella tavalla: tappamalla tytön ja tuon suositun kosijan poroja. Usein tapetaan näitä noin satakunta ja se on jo varsin tuntuva kosto.

Ennen aikaan osti mies morsiamensa tämän vanhemmilla. Nyt ei sitä ta-paa enää käytetä, ei ainakaan missään tapauksessa julkisesti. Tietysti voivat vanhemmat siellä kuten muualla sekä estellä että edistää avio-liiton solmimista, mutta väkisin he eivät enää naita lapsiaan.


Vanhojapoikia ja vanhojapiikoja tapaa aniharvoin lappalaisten keskuu-dessa. Epämiellyttävällä ja köyhällä tytölläkin on yllin kyllin kosijoita - sil-lä naimattoman miehen asema ei ole kahehdittava. Hänen täytyy niellä monta kokkapuhetta, "häntä täit purevat", "hän on niin hirvittävä näky, että hevosetkin häntä säikähtävät" j.n.e. Kun tyttö jää naimattomaksi, riippuu se aina aivan erityisistä asianhaaroista. Hän on silloin sekä köy-hä ja pahanluontoinen, että epämuodostunut, Lesket, olivat ne sitten miehiä tai naisia, menevät aina uusiin naimisiin. Aviopuolisot elävät yleensä sovinnossa yhdessä, mutta tapaahan sitä joskus vastakkaisia esimerkkejäkin. Avioero on kuitenkin miltei tuntematon. Keskenään osot-tavat miehet ja naiset toisilleen suurta huomaavaisuutta. Vanha lappa-lainen Juhani Tuuri on kertonut minulle, että esim. miehet eivät milloin-kaan ilkeisi ruveta tappelemaan naisten läsnäollessa.

Vanhanaikuista naisellisuutta tapaa vielä paljon paimentolaisten keskuu-dessa: naiset vaikenevat kun miehet puhuvat, ja pysyttelevät yleensä kaikissa tilaisuuksissa varsin kainosti syrjässä. Lappalaistytöillä on oma viehätyksensä. Heidän liikkeensä ovat joustavat ja notkeat. Ulkoilma-elämä ja heidän käytännöllinen pukunsa antaa heille herruutta heidän jäseniensä ylitse. Heidän kätensä ja jalkansa ovat pienet ja erinomaisen hyvin muodostuneet. He ovat yleensä vilkkaita ja älykkäitä — ja niinkuin lappalaiset eivät tiedä valtiollisesta äänioikeudesta mitään, ei heidän nai-sillakaan ole aavistusta naisliikkeestä.