On myöhäinen ilta, kun saavumme erämaan asunnolle Ara Mattiin. Se on matkamiesten pysähdyspaikka ja mieluisalta tuntuukin levähdys. Me-nemme pirttiin. Siellä palaa piisissä valkea. Sen loimussa on niin sulois-ta verrytellä kangistuneita jäseniään. Peskit naulaan ja kuin vanhat tutut ainakin sukelletaan isäntäväen hellään hoitoon.
- Paikan tekin olette keksineet asunnollenne.
- Matkamiehiä varten tämä alunperin tehtiin. Paleltuivat ja häipyivät erä-maihin. . ."
Siinä vietetään unohtumaton ilta erämaan hartaassa, yksinäisessä tun-nelmassa. Pyynnöstä saamme nukkua karhuntaljalla pirtin lattialla aivan piisin äärellä. Ja voi kuinka pehmoinen siinä onkaan, vaikka koko ruumis on kuin hyvin piesty pitkän ajomatkan jälkeen.
Aamulla herään, kun vanha emäntä sytyttää piisin puita.
- Kuinka monennen kerran tuota teette?
- Mahdotonta sanoa. On menossa kahdeksaskymmen ja olin nuori, kun tulin taloon.
Herttainen hymy häivähtää vanhuksen huulilla.
Painun karhun taljalle. Tekee niin kipeää joka lihaksessa, mutta en ajat-tele nyt sitä. Ajattelen tuota vanhusta ja voi, kuinka kunnioitankaan tuota selkää, joka ei voi enää suoristua. Kahvikin on valmista. Sen suolaisuus unohtuu. Kuuluu asiaan, että kahvi on suolattua.
Hiljalleen valkenee päivä sen minkä se tähän aikaan täällä valkenee. Jaskan ja Petterin tiu'ut kuuluvat pihalla. Ajokkaat on tuotu metsästä. Vielä jäkälälimppu herkuteltavaksi ja sitten olemme mekin valmiit jatka-maan matkaa.
Hyvin luistaa matka taas. Kylästä haemme toiset levänneet porot ja niin lähdemme jatkamaan matkaa. Aiomme vielä seuraavaksi yöksi "lapin-taloon". Se aie ei toteutunut kuitenkaan sinä iltana. Ellei reipas matkato-verini pahastu, kerron, mitä sattui esteeksi. Ajoimme suurella lumiaaval-la, joka joskus voi olla rannaton kuin meri. Oli tuiskuttanut juuri ja porot joutuivat pois tieltä. Kaukaa metsän rajasta näimme silloin loimotusta. Aivan varmaan siellä loisti piisinvalo. Pelkäämättä päätimme silloin ajaa suoraan valoa kohti. Mutta se ei lähennyt, ei vähääkään. Silloin aloimme epäillä tuota viekoittajaa. Eikä aikaakaan kun toverini lausui salat julki:
- Kuulehan, eikö tuo ole kuu?
Minä nauroin jo täyttä kurkkua. Pysäytimme porot ja nousimme hangel-le. Hiljaisena, mutta nöyränä nousi todellakin siellä verkalleen Lapin lu-moava kuu.
"Oi kuu, mitä sinä olet tehnyt!"
Mutta meneehän sekin. Siinä keskellä lumiaavaa seisomme porot ja ih-miset yhtä tyhminä.
Lähdemme ajamaan takaisin ja nousemme viimein itse etsimään tietä. Vyötäröitä myöten kahlataan poroja perässä vetäen. Ja löytyihän tie viimein, vaikka suunnittelimme jo yöpymistä erämaahan.
Mutta sinä iltana nukuimme Korvasen kylän piironkisängyssä ja minä olin aivan varma siitä, että poro on tyhmä eläin. Monien ristiriitojen jäl-keen seuraavana aamuna valmistelimme matkan jatkoa. Oli uuden vuo-den aaton aamu. Katselin saharan erämaata ja kamelia esittävää seinä-vaatetta ja soittelin toverini kiusaksi Sulamith'ia talon gramofoonilla. Kyl-män Lapinsydämessä näyttää kaikilla olevan epämääräinen lämmön kaipuu.
- Enemmän huumoria. Sinullahan on kuolematon halu oikeaan Lappiin, hoen toverilleni.
Ja niin olimme taas matkalla, mutta nyt opas mukana. Siitä matkasta tuli paljon huvia jos harmiakin.
Näkyivät viimein Lapin talot. Pistäydyttiin Ponkuakin, porolappalaista haastattamassa. Siinä oli seudun rikkaimman porolappalaisen poika, mutta ne tuhannet porot ovat jättäneet. Menivät kuin tuhka tuuleen ja nyt on Paulus poroherrana.
Porot nulkkaavat, kävelevät ja jopa yksi lopettaa kävelynkin. Kun toverini saapuu taloon, hän kertoo itse olleensa ajokkaana. Sai kaikin voimin ve-tää laiskuria perässään. Mutta olihan sitä päästy perille kuitenkin ja se oli jotain se, oli ainakin silloin, kun vaivautui ajattelemaan kaikkea siitä hetkestä alkaen, kun matkalle lähti.
Tutustellaan siinä talon väen kanssa. Suuri on ihmettely, että tänne saakka on uskaltauduttu. Paulus-isäntä puuhailee porovelikeiden kans-sa. Huomenissa, uuden vuodenpäivänä, on lähtö porometsään. Oli se sentään mukavaa, ettei isäntä ehtinyt lähteä ennen vieraiden tuloa. In-keri-emäntä häärii talon askareissa. Palvelustyttö pesee pirtin lattiaa.
Siinä olemme kaikki kolme matkamiestä: opas, opettajatar ja allekirjoit-tanut.Suloinen raukeus on joka jäsenessä, aivan täydellinen kypsyys.
Vieraat viedään kamariin, jonka uunissa jo iloinen tuli loimottaa. Siinäpä on suloinen lämmitellä. Uteliain silmäyksin seurataan talon elämää. Isäntä palvelee vieraita. Emäntä on pujahtanut pirttiin kahvipuuhiin. Pian on kuuma kahvi pöydässä, Lapin hyvin suolattu kahvi ja poronmaito-juusto, joka on leikattu pieniksi viipaleiksi. Juustoa sekoitetaan kahviin ja ihmeen hyvältä se maistuukin. Talonväki on mitä parhaimmalla tuulella.
- Kyllä meille sopii vieraiden tulla, meillä kun on kamari vieraita varten. puhelee Paulus isäntä. Inkeri-emäntä kainona hänen vierellään hymyi-lee.
Onhan se kamari. Siisteys ei parhain liene. Sängyt, joita on kaksi huo-neessa, ovat vuorena vaatteista. Siellä on porontaljojakin. Niiden välissä olisi varmaan ihana uni. . . Pistäydytään siinä välissä pirtissäkin. Siellä palvelustyttö pesee yhä lattiaa. Olisi siinä opetuksen varaa, mutta vierai-tahan nyt ollaan. Jopa löytyy nuori miniä. Hän on ollut navettatöillä ja pukee nyt itseään puhtaampiin. Kompsioon, keittiön kattohirteen heilu-maan on laitettu talon nuorin, neljänkuukauden iän saavuttanut pojan-vekara. Kompsio on tuttu vehje terveyssisarelle. Muistuvat mieleen ensi vierailut lappalaisten luona Vuotsossa. Se on hauska kapine tuo komp-sio, ahkion malliin nahasta valmistettu koppa. Siinä on Lapin lapsen keh-to. Siihen se heti synnyttyään sidotaan monilla pauloilla.
- Avaatteko tätä kuinka usein?
- Kyllä minä joskus, sanoo äiti.
Neuvoton on tuon vuosisataisen kapineen ääressä. Pois sen pyyhältäisi, mutta kuinka. Ei hennoisi alkuperäisyyttäkään särkeä. Entä se usko, esi-isien lujittama usko. Siihen ei niin vaan kosketa, sitä ei vähillä puheilla kumota.
- Minä laittaisin kyllä lapselleni tällaisen, mutta antaisin hänen hyvin pal-jon potkia vapaana. . . kaiket päivät. Kas näin. . . katsokaa kuinka iloinen Piera on, kun paulat ovat poissa. Noin, poika tahtoo ojentaa jalkansa, koko ruskean ruumiinsa, pienen, heiveröisen ruumiinsa.
Lapin äiti on siinä vierelläni pieni hätä silmäkulmassa. Hän sivelee pu-naista verkamyssyään ja on onnettoman tuntuinen. Vieras on avannut kompsion. Poika, Piera, on aivan vapaa. Pieni ruumis kuivataan hiestä. Kuinka pieni ja kuparinruskea se onkaan. Tämä on onnen hetki Pieralle ja vieras koettaa sen tehdä mahdollisimman pitkäksi.
- Myykää tuo kompsio minulle. Se on niin sievä. . . koetan houkutella.
- Emme me myy, mutta pian sen sellaisen sinulle tekevät, vakuuttaa äiti.
Siihen viereeni ilmestyy tyttö, Elsa Katariina.
- Tule pirttiin mummon luo, tule, tule, tule. . .hokee tyttönen.
Ja niin sitä mennään, mennään ulos saakka. Siellä tädin ahkion vierellä näpätään kuva Elsa Katariinasta, Lapin pikku ystävästä. Saipa tyttönen esiintyä monessa muussakin kuvassa. Kylläpä se oli hauskaa.
Tuli kutsu ruualle. Poronlihakäristys on valmis. Itse isäntä lihat siihen ha-ki säilöstä pihamaalle paalujen päälle rakennetun lavan katolta. Sellai-nen tapa oli talossa, että isäntä ruoka-aineet valmiiksi haki. Vain leivän Inkeri-emäntä itse toi, mutta sehän olikin valmista. Oikea Lapinkäristys, hyvältä se maistui. "Poronkuussa" paistettu liha on todellista herkkua ja vieraat eivät osaa sääliä käristyskulhon vajumista.
- Ei olla talossa köyhiä eikä kipeitä, vakuuttaa opettajatar.
Siltä se kuulosti. Hyvätuuli oli kaikissa vallalla. Se sai vieraatkin varsin rohkeiksi ja kun talon nuori mies ilmestyi, piti toki häntä isännälle kehua.
- Mutta kuinka olisi eikö miniän paikkoja olisi vielä vapaina.
- Kyllähän niitä on, naureskelee Paulus-isäntä.
- Entä olisiko toiveita. . . jos kosisi. . . huolittaisko?
- Ka eikö vielä huolittaisi. . . hymyilee Inkeri-emäntä.
- No hyvä, mutta toverilleni myös. . . koetan tinkiä.
- Kyllä, kyllä, jääkää vaan, nauraa Paulus isäntä leikin ymmärtäen.
Onpa mukavaa taas lähteä kyliin, kun on miniän paikka tiedossa rikkaan "porokuninkaan" talossa.
Iloinen kiittely ja hyvästely. Isäntä ja pojat valjastavat porot. Naisväki viit-toilee hyvästiksi. Sinne jäivät Inkeri-emäntä ja pojat, miniä ja Elsa Kata-riina. Isäntä itse tuli saattamaan jängän reunaan saakka. Istui varovasti ahkion reunoilla sylissäni ja laukotti poroa.
- Kyllä tällä porolla pääset, mutta tuo toinen on vaipukka. Hyvä jos ky-lään jaksaa.
